torstai 5. elokuuta 2021

Uusia pissaongelmia

Frettimäärän pienennyttyä frettisotkuja on tullut siivottavaksi vähemmän. Parin viime viikon aikana meillä on kuitenkin alkanut ilmestyä kissanpissaa sille kuulumattomiin paikkoihin. Alkuun epäilimme tästä Ruttua, sillä Rutulla on joskus paha tapa tehdä omat pissat frettisotkujen päälle. Viime viikon lopulla sain kuitenkin Mintun kiinni itseteossa pissaamassa keittiön syvennykseen. Mintulla ei ole ollut taipumusta huteihin, joten sitä lähdettiin heti miettimään mikä voisi olla pissailun takana. Minttu on meidän kissoista ehdottomasti herkin, joten yksi mahdollisuus on tämä kesähärdelli hoitoeläimineen, kesävieraineen ja joukkiksineen ylipäätään. Toinen vaihtoehto on että edellisestä johtuen Maunon aktivointi valjastelun ynnä muun sellaisen muodossa on jäänyt vähemmälle, jolloin se alkaa herkemmin härkkiä Minttua saadakseen huomiota. Kolmantena mietimme toki myös sairauden mahdollisuutta. 

Viimeiset hoitoeläimet ulkona asuvia kaneja lukuunottamatta palasivat kotiinsa maanantaina. Sen lisäksi lisäsimme ensiapuna yläkertaan yhden vessalaatikon, ja lisää suojaisia nukkupesiä Mintulle. Maunon kanssa palautettiin ohjelmaan päivittäiset valjaslenkit. Mietimme turhan kauan sitä, olisiko kestopissa-alustasta keittiön ongelmakohdassa enemmän haittaa vai hyötyä ongelman ratkaisussa, jonka seurauksena yhden vahingon jälkeen jokin sauma onnistui imaisemaan pissaa kunnolla parketin alle, mikä johti muutamien lautojen reunojen tummentumiseen. Vaurio voi korjautua jonkin verran, kun lattia ehtii kunnolla kuivua, mutta todennäköisesti jälki on kuitenkin sen verran pysyvä, että yläkerran lattiaremontti nousi prioriteettilistalla taas pari pykälää ylemmäs. Jo näätien takia meillä on ollut joka tapauksessa haaveissa vaihtaa koko yläkertaan parketin tilalle vinyylilankku. 

Kun saimme ongelman paikannettua, pääsi etsimään ratkaisuja.

Tänään oli sitten eläinlääkäritutkimuksen vuoro. En oikein tiennyt, toivoinko että syyksi paljastuisi ennemmin jokin sairaus vai stressi (eli kumpaa olisi mahdollisesti helpompi lähteä hoitamaan), mutta tämän päiväinen varmisti ettei kyse ole ainakaan puhtaasti mistään stressireaktiosta. Mintun virtsa oli voimakkaasti saakkantunutta, ja sakka oli aiheuttanut ei-bakteeriperäisen tulehdustilan. Eläinlääkäri määräsikin heti tulehduskipulääkkeen ensihätään, ja suositteli Mintun siirtämistä pysyvästi urinary-ruualle. Lisäksi Minttu pitäisi saada juomaan enemmän. Koska meillä kissat saavat jo nyt nappuloita ainoastaan säännöllisen epäsäännöllisesti namipeleissä, nesteen määrää ruokavaliossa olisi hankala lisätä vaihtamalla kuivaruoka märkäruokaan ja lihaan. Niinpä nestemäärää on helpoin lisätä lisäämällä sitä itseään eli vettä märkäruuan ja lihojen joukkoon. Lisäsimme myös yhden isomman vesikupin muista poikkeavaan sijaintiin takan päälle, sillä Minttu on aiemmassa kodissaan tykännyt juoda enemmän korkealla olevasta kupista. Kupeista yksi oli jo ennestään virtauskuppi, eli tähän mennessäkin tarjolla on ollut seisovan veden lisäksi myös virtaavaa vettä. Sen takia en usko, että hanan jättäminen auki välttämättä innostaisi Minttua juomaan enemmän.

Nyt on sitten haettu eläinkaupasta myös Urinary-märkäruokaa ja täysravintolihapullia, joihin on helppo sekoittaa vettä joukkoon, josko näiden avulla saataisiin ongelmaa korjaantumaan. Eläinlääkäriin on varattu kontrolliaika ensiviikon torstaille. Nyt sitten toivotaan, että näistä löytyisi ratkaisu, ja mikäli tuntuu ettei vaiva vielä korjaannu, lähdetään seuraavaksi koittamaan Feliway-haihduttimia ja kissanhiekan vaihtoa osaan laatikoihin siihen, mitä meillä oli aiemmin käytössä. Nykyinen hiekkakin on hyvin samantyylinen edellisen kanssa (molemmat paakkuntuvia mikrohiekkoja), joten en usko hiekan olevan ongelma, mutta joskus hyvinkin pienet asiat voivat olla joillekin kissoille hyvin suuria. Pääasia olisi nyt löytää millä tavoilla saadaan Mintun elämä takaisin tasapainoon täällä meidän kanssamme, että ongelma poistuu. 

2 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista Mintulle!

    Toi lattia on surkeinta ikinä, meillä on tota ihan samaa. :D Kallishan lattiaremontti aina on, ja se työmäärä, että saa lattiat vapaaksi vaihtoa varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä parketti imaisee kaiken juu vieläkin nopeampaan kuin viime asunnon parketti tai aiemmin meillä olleet laminaatit. Ei ole kyllä mistään kotoisin tällaisen eläinlauman kodissa, kun on paitsi liukas ei kestä pienintäkään kosteutta. Mutta tosiaan jos tälläkertaa ehtisi saada ne hyvät ja toimivat lattiat niin, että itsekin saa nauttia niistä, kun aiemmissa lattiaremontti on tehty vasta myynnin/pois vuokrauksen yhteydessä.

      Poista