Ostolakon säännöistä ja ensimmäisistä päivistä

lauantai 3. tammikuuta 2015

Itselläni on ostolakon suhteen useampia tavoitteita. Niistä tärkeimmät ovat asunnon tavaramäärän kurissa pitäminen, viime vuonna kertyneiden velkojen poismaksaminen (poislukien asuntovelka, johon tämä vuosi ei riitä) sekä säästötilillä olleen puskurin palauttaminen. Lisähaasteina haluan oppia käyttämään jo omistamiani tavaroita tehokkaammin ja monipuolisemmin, sekä hyödyntämään paremmin lainaus ja vaihtomahdollisuuksia erilaisten tavaroiden ja palveluiden suhteen. Nämä muodostavat myös sen pohjan, jolta ostolakon säännöt muotoutuivat. Ostolakkohaasteessa on mukana myös ystäväni Tapsa, ja tämän myötä säännöistä löytyy myös kilpailuviettiin vetoava sanktio sortumisista (koska kumpikaan ei luonnollisesti haluaisi olla ensimmäisenä myöntämässä, ettei hommaan pystynytkään), sekä joitain poikkeuksia Tapsan todennäköisen vaihtoonlähdön suhteen.
Ostolakko koskee ensisijaisesti tavaroita. Vuonna 2015 en aio ostaa itselleni uusia tavaroita uutena enkä käytettynä. Kirpputorishoppailu lasketaan siis myös kiellon piiriin kuuluvaksi toiminnaksi, eikä tavaraa saa hakea myöskään erilaisista secon hand -liikkeistä. Itselle käyttöön tulevien tavaroiden ohella myös lemmikkitarvikkeet lasketaan.

Hajonneen/kadonneen/muuten käyttökelvottomaksi muuttuneen välttämättömän tavaran saa korvata uudella, mikäli sille ei löydy kotoa kaksoiskappaletta eikä se ole järkevästi lainattavissa, korjattavissa tai korvattavissa muuten kuin ostamalla. Puhkikuluneet työmatkafarkut saa siis korvata uusilla ja mikäli pyöräilykypärä tai pyöränlamppu hajoaa, ei matkoja tarvitse taittaa turvallisuuden kustannuksella ja sakkojen uhalla. Sen sijaan esimerkiksi uusi kesähame ei ole välttämätön, mikäli jokin kolmesta hameestani sattuisi hajoamaan. Näidenkin korvaavien hankintojen kohdalla, mikäli niitä tulee, aion ensisijaisesti suosia käytettyä silloin kun se on hajonnut tavara huomioon ottaen mahdollista.

Ruoka- ja päivittäistavarat kuuluvat sallittujen ostosten piiriin. Itselläni ei ole tällähetkellä mahdollisuutta kasvattaa edes osaa ruuistani itse, eli näiden suhteen olen täysin ostohyödykkeiden varassa. Shampoosta, deodorantista ja hammastahnasta ei kokeilun myötä myöskään joudu tinkimään, vaikka pyrinkin jo entuudestaan pitämään kosmetiikka- ja siivousvälinevarantoni mahdollisimman simppeleinä. Meikkaaminen ei ole itselläni edes vuosittaista (ja sijoittuu yleensä halloweeniin), joten meikkien ostamisen välttämättömyyttä ei säännöistä sopiessa ollut tarpeen edes erikseen miettiä, koska en osta niitä muutenkaan.

Palveluita saa käyttää ja osien palveluiden, kuten suutarin palveluiden kohdalla se on jopa suositeltavaa nykyisten tavaroiden eliniän pitkittämiseksi. Omaan hyvinvointiin on myös lupa panostaa, ja esimerkiksi hierojalla käyminen parantaa paitsi omaa oloa, myös työllistää ihmisiä. Näissäkin kuitenkin avainsanana on kohtuus, ja ellei selkäni taas jumitu pahemmin, tulee hierojallekaan tuskin mentyä ennenkuin saan velat kuitatuksi.

Omana haasteenani aion myös kiinnittää enemmän huomiota ruokaostoksiin ja pyrkiä pienentämään hävikkiä ostamalla vain sellaisia aineksia, jotka tulee oikeasti käytetyksi kokonaan. Mikäli jokin ruoka- tai leivontaohje vaatii jotain eksoottisempia raaka-aineita, joita itsellä ei normaalikäytössä kulu, pyrin selvittämään onko ne mahdollista korvata jollain muulla tai hankkia pienemmissä erissä esimerkiksi Punnitse ja säästä -liikkeestä, niin ettei kaappi täyty erilaisista pakkausten lopuista. 
Tapsalle on myönnetty poikkeuslupa hankkia ennen vaihtoonlähtöä matkalaukku, ellei hän löydä sellaista itselleen vuodeksi lainaan, sekä Suomi-tuliaisia, koska tuliaiset kuuluvat vahvasti Japanilaiseen kulttuuriin. Vaihtokohteessa luvallisiin hankintoihin kuuluvat kaikki perushyödykkeet, joita hänen ei ole mahdollista tai kustannus tai muista syistä järkevää kuljettaa mukanaan Suomesta. Esimerkiksi tyynyn ja peiton roudaaminen varuiksi toiselle puolelle maapalloa vaatisi todennäköisesti jo ekstralaukun hankkimista ja lisämaksun maksamista koneessa.

Vuosi pyritään vetämään läpi nimensämukaisesti ostolakon merkeissä. Mikäli jompikumpi kuitenkin sortuu ostamaan jotain, on ostosta annettava suullinen tilitys päivällisen merkeissä - sortunut vastaa päivällisen kustannuksista ja kuuntelija valitsee paikan. Omalla kohdallani lisäksi tulisi myös kirjallinen päivitys blogiin ostoksesta ja syistä mitkä siihen johtivat.

Tätä kirjoittaessa ostolakkoa on takana reilu kaksi päivää ja rahaa on mennyt joitain euroja ruokakauppaan ja kirjaston varausmaksuihin (+ huomattavasti isompi summa lainanlyhennyksiin, vastikkeisiin yms.). Lidlissä käydessä huomioni kiinnittyi 8.1. Voimaan tulevaan tarjoukseen; silloin LIdlistä saisi alle 25 eurolla monitoimigrillin, joka toimisi levyjä vaihtamalla niin voileipägrillinä, vohvelirautana kuin parilanakin. Kun koitin etsiä kyseistä laitetta reilu vuosi sitten, en löytänyt sellaista mistään. Silloin ajattelin kyseisen laitteen olevan paitsi monipuolinen että tilaa säästävä. Nyt jätän sen mielelläni kauppaan, ettei minun tarvitse uhrata sille tasoalaa ja kaapista tilaa vaihtolevyille. Paistinpannulla kun voi paistaa lettuja ja uunissa tehdä lämpimiä leipiä - eivät ne ole tietenkään sama asia kuin vohvelit ja kolmioleivät, mutta omassa arjessani ne ovat kyllin lähellä.

1 kommentti:

  1. Hieno idea, tätä tulen varmasti innolla seuraamaan. Aika harva tavara on välttämätön juuri sillä hetkellä, vaan hankinnan voi helposti siirtää seuraavaan vuoteen, jos sitä silloin enää kaipaakaan.

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI