Kesävieraista ja hoidokeista

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Sisko perheineen on meillä nyt viettämässä kesää ja auttamassa pihaprojekteissa, ja sen myötä myös Isac ja Ilo ovat menossa mukana. Isac ja Ilo ovat siinä aika poikkeuksellisia eläinvieraita meillä, että ne täällä käydessään saavat mennä vapaasti omien seassa. Siskon perhe kuitenkin käy meillä useita viikonloppuja vuodessa, ja sen lisäksi yleensä pidemmän pätkän kesällä ja joulun aikaan, joten totesimme jo Isacin tullessa, että olisi helpointa, jos se tottuisi sekä matkustamiseen että meidän laumaan - etenkin kun siskon vierailut ajoittuvat usein sellaisiin kohtiin, jolloin lomahoitajan saaminen on kaikkein vaikeinta. Ilon kanssa tätä ei päästy treenaamaan yhtä paljon sen ollessa pikkupentu, kun siskontytyöllä oli käynnissä kisakausi, mutta nyt Ilokin on alkanut hiljalleen tottua tähän hullun myllyyn. Siskon kissat näkyvät omassakin instassa välillä sen verran usein, että joillekin tulee meillä käydessä yllätyksenä, että meillä on oikeasti vain yksi sfinksi.

Team sfinksi. Rutulla on luonnollisesti oma linna, mihin junnuilla ei ole asiaa.

Syitä siihen, miksi tätä ei tehdä normaalien hoitolaisten kanssa on monia: uusien eläinten aiheuttama stressi, mahdolliset tappelut, erilaiset bakteerikannat ja mahdolliset piilevat tarttuvat sairaudet, loiset... Yksittäisen viikon tai parinkaan takia ei vain kannata ottaa tuollaisia riskejä, etenkin kun lyhyemmillä jaksoilla myös eläinten eristäminen toisistaan on helpompaa. Aika usein meillä majoitetaankin satunnaiset tai lyhytaikaiset hoidokit kokonaan eri kerrokseen tai joskus jopa eri rakennukseen omien kanssa, jotta esimerkiksi jaloittelualueetkin pysyvät erillisinä. Kyse ei ole vain siitä, että haluaisin suojella omiani, vaan yhtälailla hoitolaisten suojelusta. Meillä esimerkiksi frettien kanssa on käyty näyttelyissä ja tapahtumissa, jonka lisäksi osa on vieraillut muissa frettilöissä esimerkiksi pentueiden myötä, joten ne eivät ole eläneet yhtä suojatussa kuplassa esimerkiksi ECE:n osalta kuin osa puhtaasti kotilemmikkeinä elävistä freteistä. 

Ilo pääsi jo melkein samaan aurinkotäplään

Toki tässäkin on aina poikkeuksia hoitojakson pituuden ja sen mukaan, ovatko eläimet muuten kuinka paljon tekemisissä omien kanssa. Esimerkiksi meillä alkuvuodesta hoidossa ollut neljän fretin jengi tulee taas loppuviikosta kesähoitoon, ja majoittuu yläkertaan, missä omatkin fretit ovat. Heidänkin kohdalla kyseessä kun on sen verran pidempi jakso, että se on eläinten hoidon ja huomioimisen kannalta helpointa, kun ei tarvitse sitten ruokkiessa, siivotessa yms. pomppia kerroksesta toiseen. Ja koska elettäessä hoidokkien kanssa arkea useita viikkoja, sitä ei kuitenkaan jaksa olla aina yhtä tarkkana, onko tullut pesseeksi kädet laumojen välillä ja niin edelleen. Eli altistumista tulee joka tapauksessa enemmän. Frettien laumakemiat ovat kuitenkin sen verran haastavampia (etenkin silloin kun joukossa on useita isoja persoonia), ettei edes muutaman kuukauden hoitojakso houkuttele yrittämään laumojen yhdistämistä. Eli frettien kanssa pidemmätkin hoitojaksot vietetään yleensä jokainen porukka omassa loossissaan, vaikka jaloittelualue olisi sama. Tästäkin on kyllä löytynyt yksi poikkeus, eli Sofia, joka sitten lopulta jäikin tänne loppuiäkseen, vaikkei siitä ikinä saatukaan mummojengin täysivaltaista jäsentä. 

Ruoka yhdistää <3

Meillä käyvien hoidokkien ja vierailevien tähtien määrästä huolimatta kun en kuitenkaan pyöritä minkäänlaista eläinhoitolaa, vaan kyse on enimmäkseen kaveriavusta ja rakkaudesta lajiin (isoin osa meidän hoidokeista on frettejä). Mikäli oikeasti lähtisin väsäämään eläinhoitolatoiminnasta jonkinlaista bisnestä itselleni, meillä olisi nimenomaan häkkihoitola, joka mahdollistaisi tilojen kunnollisen desinfioinnin jokaisen vierailijan jälkeen. Sillä vaikka monesta ajatus kodinomaisesta hoitolasta, jossa eläimet saavat sosiaalisia kontakteja ihmisten lisäksi muista eläimistä on kaunis, moni ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon isompi tautipaine kodinomaisessa, jossa eläimet vaihtuvat usein, on siihen omaan kotiin, jossa on aina vain oma lauma. Ja niin kauan, kuin tämä on omille se koti, omien turvallisuus menee aina edelle, ja mahdollisia riskejä harkitaan tarkoin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI