Miikkis jouluaamiaisella kotona

Karkasimme Turusta taas joulun viettoon Tampereelle. Tälläkertaa tie vei sinne Jussin vanhempien kautta, kun kävimme ensin joululounaalla ja avaamassa pari pakettia heidän luonaan Mynämäellä. Miikkis ei ollut välietapista alkuun niin vakuuttunut, mutta pojan mieli muuttui hyvin nopeasti sen löydettyä Jussin vanhempien Niksu-kissan ruokakupin. Siihen kun oli jäänyt koskematonta kissan pussiruokaa pojalle syötäväksi; ja mikä parasta, Jussin äiti vielä täytti kuppia, kun huomasi että poika tykkää. Mikäs olisi ollut sen parempi joululounas pojalle, kun ei hänelle kuitenkaan omistajan toimesta kinkkuja ja laatikoita katettu. Snurre ja Esteri menivät Jussin vanhemmilla olon ajaksi aitaukseensa, jotta Snurre ei ehtisi jemmata itseään minnekään kivaan pikkukoloon unille. Tyttöjä tämä kyllä luonnollisesti harmitti, sillä uudessa paikassa olisi ollut vaikka mitä tutkittavaa; tytöt kun ovat käyneet Jussin vanhemmilla vasta kerran.

Paketit kiinnostavat Snurrea kovasti

Tampereelle ehdittiin joulupäivälliselle. Siinä kohtaa äidin luona olikin jo aika kova supina, sillä muksuille oli kerrottu että joulupukki tulee ruuan jälkeen. Joulupukkia yhtäaikaa sekä odotettiin että jännitettiin, eikä siskontyttökään ollut enää yhtään varma, uskaltaisiko hän sittenkään vielä tänävuonna pukin syliin. Meillä oli ollut suunnitelmissa laittaa tytöille äitinkin luona heti aitaus pystyyn, että saadaan vähän jaettua lattiavuoroja muksujen kesken, mutta koska aitaus ei vielä paketeilta mahtunut mihinkään, jätettiin se myöhemmäksi. Siskonpoika kun olisi yhtä kiinnostunut tutustumaan fretteihin kuin fretit pikkumieheen, mutta koska kaikkia hyvin mahdollisesti kiinnostaisi käyttää tutustumiseen suutaan, on nämä tutustumisyritykset toistaiseksi estetty. Snurre oli kyllä paketeista niin täpinöissään, että se piti laittaa välillä hetkeksi boksiin, kun se lähti vähän väliä juoksemaan pitkin olohuonetta joku paketeista suussaan. Etenkin yksi minulle suunnattu pikkupaketti kiinnosti Snurrea todella, eikä se olisi millään halunnut laskea siitä irti. Ei kyllä niin ihmekään, paketista kun paljastui myöhemmin makeantuoksuisia itsetehtyjä huulirasvoja ja Snurre on oikea sokerihilleri, vaikka sitä kuinka koitetaan käännyttää lihansyöjäksi.

Snurre tutustumassa tonttuun

Miikkis koki hoitaneensa joulun esiintymiset jo ensimmäisessä osoitteessa, eikä sitä loppuaattona juurikaan näkynyt. Snurre ja Esteri tulivat sen sijaan katsomaan myös joulupukkia. Esteri hoiti esittäytymiset sylistä käsin, siinä missä Snurre viipotti nuuskimaan tontun ja pukin kengätkin. Ja tulihan niitä paketteja myös kilteille nääpillekin yhteensä viiden paketin verran. Itseni ei ollut pitänyt hankkia eläimille mitään, mutta en pystynyt vastustumaan Stockmannin eläinosaston loppuunmyyntiä. Lisäksi äitini oli hankkinut herkkupaketit sekä tytöille että Mihailille, ja siskollankin oli pehmeä paketti varattuna minun pienille - sieltä paljastui pari vauvojen makuupussia, joissa etenkin Snurre ja Esteri tykkäävät nukkua. Miikkiksen paketista paljastunut ahmimisenestokuppi saavutti heti kaikkien nääppien suosion; olihan siitä toki vähän hankalampi syödä mitä normikupista, mutta asiaa kompensoi hyvin se, että muksuista oli niin kiva nähdä nääpät kupilla, että kuppi täyttyi hyvin. Ja täysi kuppi on toki aina tyhjää parempi, oli kuppi minkä muotoinen vain.

Esteristä Mihailin viltti oli hyvä

Yön turvin Mihail koetti myös sosialisoida miun joululahjaksi saamani merinovillaisen kerrastopaidan omaan käyttöönsä. Miikkis ei selvästi ymmärtänyt, mitä järkeä moista on lahjakassissa makuuttaa, kun se mahtui juuri passelisti haisunäädän pesään - ja oli kaikenlisäksi lähempänä mitä pojan joululahjaksi saama viltti. Siinä olikin sitten yksi hyvin pettynyt haisunäätä, kun seuraavana päivänä huomasin kadonneen paidan ja palautin sen takaisin kassiin. Onneksi harva pettymys on niin iso, etteikö siitä nameilla selvittäisi. Ja kun pojalle oli vielä joulupäiväksi varattuna kissanruokaa, hävisivät viimeisetkin möksötykset: moinen herkku kun on ollut taas hyvin harvoin tarjolla, niin ei siinä ehtinyt harmitella edes sitä, että nykyään noita saa myös 50 gramman pikkupusseissa ;-) Miikkiksen ja tyttöjen onneksi äitini on kuitenkin vielä hövelimpi herkkujen suhteen mitä minä itse, mutta niinhän sen mummulassa kuuluu mennäkin. Ei sitten Snurreakaan harmittanut ihan niin paljoa, että kaikki sen löytämät suklaakonvehdit takavarikoitiin, kun niiden tilalle sai reilusti lohitahnaa :-D 

Muksuvoimalla toimiva ruokakuppi

Tavoitteita vuodelle 2016

Vuosi lähenee loppuaan ja sen myötä katse on ollut hieman myös seuraavassa. Tänä vuonna tarkoitukseni ei ole laatia mitään kiveen hakattuja uudenvuodenlupauksia, mutta ainakin seuraaviin olisi tarkoitus kiinnittää huomiota:


Läsnäolo

Meillä etenkin Miikkis ja Esteri oireilevat herkästi, jos olen ollut liikaa menossa ja käynyt kotona vain hoitamassa eläimet. Miikkiksellä iskee hirveä halipula, ja se änkee koko ajan syliin. Esteri taas ärsyyntyy, ja alkaa näykkiä normaalia herkemmin ja kovemmin. Ensivuonna olisi siis tarkoitus kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon on menossa ilman eläimiä tai vain osan lauman kanssa. Tavallaan on kuitenkin myös kiitollista huomata, että läsnäolollani on väliä; että se ei ole samantekevää, kuka sen ruuan noille kuppiin tuo ja leikittää. Onneksi Jussi on näissä asioissa tasavertainen itseni kanssa ja kelpaa tarvittaessa myös seuranpitäjäksi.


Kulut

Harrastuksiin tuppaa menemään rahaa kaikki se mitä on käytettävissä ja vähän päälle. Itseäni on kuitenkin alkanut taas kyllästyttää, kuinka käyttötili on joka kuukauden lopuksi täysin finito ja luottokortillakin menoja, joten kulut olisi tarkoitus laittaa tarkempaan syyniin vuoden alusta. Samalla ajattelin tarttua Hennan haasteeseen näätäkulujen raportoinnista, vaikkakin pääsen linkittämään tulokset vasta vuoden päästä ;-) Ensikuuksi on myös varattu kirppispöytä, jos sen kanssa saisi luottokorttivelan maksua alkuun. Tässäkin ne isoimmat kuluerät tahtovat monesti muodostua muista kuin niistä ihan välttämättömistä. Tänä vuonna yksittäisistä projekteista isoimmain siivun vei akvaarion päivitys isompaan, jota ei onneksi pitäisi olla ensivuonna edessä ;-)


Uudet karvakaverit

Edellisestä kohdasta huolimatta täällä on myös suunnitelmissa lisätä pienten karvaisten käpälien tepsutusta yhden karvamakkaran verran, mikäli kaikki menee hyvin. Riinan on tarkoituksena astuttaa Wilman Itsy Kronoksella, ja tästä yhdistelmästä meillä olisi toiveissa pieni mustasoopelityttö sijoitukseen. Periaatteessa perheenlisäyksellä ei ole omalla kohdallani vielä kiire, jos ei muksua vielä ensivuoden pennuista saada, vaikka toisaalta kokisinkin ajankohdan olevan nyt otollinen, kun Snurre ja Esteri ovat molemmat vielä hyvässä kunnossa. Kakarasta kun toivotaan leikkikaveria Snurrelle ja näätälaumalle jatkajaa, mikäli meidän veteraaniluokkaan siirtyvät nääpät meinaavat jossain kohtaa mummoutua. Vaikka kyllähän sitä toivoo koko sydämestään, että tilanne on Snurren ja Esterin kanssa sama vielä vuoden-parin päästä, että tytöt pysyisivät terveinä eikä niille ilmaantuisi mitään sairauksia ja vanhuudenvaivoja menoa hidastamaan <3


Näyttelyt, miitit ja näätäpäivät

Nääppäsosiaalista elämää on tarkoitus jatkaa tulevanakin vuotena. Tammikuussa on ilmoitauduttu jo yhteen näyttelyyn ja helmikuussa kahteen. Kesän näyttelyitäkin on jo mietitty, ja ainakin Tammerferrettiin ja KesäPiknikille olisi tarkoitus koettaa suunnata. Varsinais-Suomen fretit aikovat jatkaa kuukausittausia tapaamisiaan ja me niihin osallistumista koko kolmikon kanssa. Näätäpäiviä ei ole vielä löyty ensivuodelle lukkoon, mutta kysyntää niille tuntuu olevan sen verran, että eiköhän niitäkin tule. Jussi kaipaa kuitenkin välillä enemmän aikaa myös omille herppijutuillensa, eli ennen näätäpäivien sopimista alkuvuoteen on tarkoitus sovittaa ainakin hämähäkki- ja käärmepäivät. Minä kun olen lupautunut vastavuoroisesti olemaan Jussin mukana niissä, mikäli hän kaipaa apukäsiä ja vastailuapua. SEELin taholla mietitään myös mahdollista eksoottisten eläinten tapahtumaa keväälle, ja jos sellainen tulee, on sielä tarkoitus olla toki itsekin lauman kanssa - samaten kuin mitä todennäköisimmin myös syksyn lemmikkimessuilla.  


Akvaario

Uusi allas on nyt pystyssä ja kalastoon haetaan täydennystä huomenna. Ensivuonna olisikin tarkoitus keskittyä siihen, että altaasta tulisi mahdollisimman hieno, helppo ja huoleton kokonaisuus. Tähän pyritään etsimällä nykyiselle altaalle sopivat vedenvaihto-, lannoitus- ja muut hoitorutiinit. Altaan kasvistoakin olisi jossain kohtaa tarkoitus vielä täydentää, kun ensin näkee miten nykyiset kasvit lähtevät tuolla viihtymään.


Blogi

Blogin suhteen tavoitteena olisi päivittää tänne enemmän arkea. Ruokakipon täyttöä ja vessapaikan siivousta. Yksi alkuperäisistä tarkoituksistani kun on kuitenkin ollut valottaa, mitä elämä elämäni eläinten kanssa oikeasti on. Eikä se ole vain edustuskeikkoja. 


Ihmiset

Ensivuonna toiveissani on oppia tuntemaan entistä paremmin ja enemmän kaikkia ihanan höyrähtäneitä fretti- ja haisunäätäihmisiä, seka sekalaisempaa eläimistä kiinnostuneiden joukkoa. Hieman sitä on tullut leikiteltyä myös ajatuksella, että palaisi useamman vuoden tauon jälkeen katsomaan, millaista toimintaa Turun akvaarioystävillä nykyään on. En kyllä tiedä, miten hyvin se edistäisi pysymistä vain yhdessä seura-akvaariossa ;-) Eläinjuttujen ulkopuolelta sitä haluaisi koettaa saada lenkki- ja peli-illat taas säännöllisemmiksi ja koettaa joskus ehtiä Tampereellekin perhettä tapaamaan (tai edes pysähtymään välillä viikonlopuiksi Turkuun, niin että pystyy kutsumaan tänne ihmisiä ;-)).


Mikäli aikaa jää, tavoitteena olisi opetella rentoa kotona oloa aloittamatta mitään suurempia uusia harrastuskuvioita ;-) Sillä vaikka sitä jossain välissä ehtii aina miettimään, kuinka ihmisellä voisi olla hyvä olla jotain kehittäviä ja uudistavia harrastuksia, olisi sitä viimein ehkä aika oppia uskomaan, että eläinharrastus riittää sellaiseksi. Sillä missään muussa harrastuksessa en ole onnistunut törmäämään yhtä moninaiseen joukkoon erilaisia ihmisiä, persoonia ja tilanteita. Varmasti osaltaan siksi, että eläinharrastus elämäntapana vie niin ison osan ajastani, että minulla ei ole oikeasti aikaa harrastaa mitään muuta yhtä intensiivisesti.

Katsaus vuoteen 2015

Vuosi 2015 muodostui meillä hyvin tapahtumarikkaaksi, vaikka 2014 vuoden lopulla iskeneen pienen burn outin jälkeen olin vakaasti päättänyt ottaa tämän vuoden ihan rennosti ja levon kannalta... Aina ei vain onnistu :-P


Blogi

Vuoden 2015 aikana blogi on mennyt alun sekametelisopasta koko ajan enemmän eläinblogin suuntaan, eli sen suhteen on palattu enemmän juurille. Ensimmäinen blogini Rakasta, rotakasta kun oli vielä puhtaasti eläinblogi. Sen jälkeen tuli sitten asunnon raivauskuviot, niiden oma blogi ja blogien yhdistyminen. Eläimistä minulla taitaa kuitenkin olla pitkällä tähtäimellä eniten kirjoitettavaa, kun arki pitkälti niiden ympärillä pyörii. Tavarajutut ovat luonnostaan jääneet koko ajan vähemmälle, nyt kun niitä on jo useamman vuoden käynyt läpi karsien turhia pois. Alkuvuodesta blogissa näkyi vielä varsin vahvasti pyrkimykseni ostolakkoon, joka vesittyi sitten kesken vuoden - minusta ei vain ollut totaalikieltäytyjäksi. Etenkin kun eläin- ja harrastuskuvioihinkin on tullut vuoden aikana muutoksia. 


Elämäni eläimet

Alkuvuodesta kissani Latzi jouduttiin saattamaan taivasmatkalle 18-vuoden iässä. Omassa arjessani tämä ei näkynyt niin vahvasti kuin kotikotonani, johon poika jäi asumaan lähtiessäni opiskelemaan. Latzi kun tuli meille ollessani niin nuori, että se oli nimellisestä omistuksestani huolimatta ollut aina enemmän koko perheen lemmikki. Huhtikuussa meille muutti joksikin aikaa hiiripoika Savu tuomaan kotiarkeen eläimellisyyttä Mihailin ja akvaarion lisäksi. Melko pian jouduin kuitenkin huomaamaan, että jyrsijäharrastus ei ole tällähetkellä se oma juttu, ja että vaikka kuinka olin päättänyt vielä odottaa, frettikuumeeni paheni uhkaavasti. Niinpä kesän aikana meille muutti kaksi aikuista frettineitiä Snurre ja Esteri Skeppsdalin-eläinhoitolasta, ja Savu muutti asumaan tutun frettiharrastajan luokse osaksi hänen hiirikasvatusprojektiaan. Frettien tulo johtikin sitten näyttelykuvioihin, Turun seudun miitteihin kun olin jotenkin eksynyt jo vuosi ennen omien tyttöjen saapumista ;-) Loppuvuodesta tapahtui myös pientä aktivoitumista akvaariokuvioissa, kun 77-litrainen pikkuallas vaihtui 390-litraiseen. Jussin lauma on vuoden mittaan kanssa kasvanut, ja siinäkin on päässyt tutustumaan muutamiin varsin mukaviin eläinpersooniin.



Näätäpäivät, näyttelyt ja miitit

Eläinkauppaesittelyitä on mahtunut vuoteen taas useampia. Vuoden ensimmäinen kerta meillä edustettiin vain Mihailin kanssa, mutta jo toukokuussa Susku lanseerasi näätäpäivät pyytämällä Helin fretteineen mukaan PetKingdomiin samaan aikaan kun olimme sielä Mihailin kanssa. Se meni niin mukavasti, ja itsestäkin oli mukava päästä tutustumaan uusiin fretti-ihmisiin, joten näitä sitten jatkettiin. Kesän jälkeen Snurre ja Esterikin liittyivät mukaan edustustiimiin. Kaikkiaan viime vuonna esittäydyttiin viiteen otteeseen, kahdesti Turussa, kerran Tampereella, kerran Lempäälässä ja kerran Raisiossa. Frettinäyttelyihin lähdettiin tutustumaan KesäPiknik-näyttelyssä turisteina. Jo ennen sitä ehdittiin kuitenkin täyttää ilmoittautumiset useampaan näyttelyyn, ja niinpä tytöt tekivät näyttelydebyyttinsä Finnish Ferret Festivalissa, jossa Esteri sijoittui luokkansa toiseksi. Seuraava näyttely on vuorossa tammikuussa. Vuoden aikana jatkettiin myös Varsinais-Suomen frettien miiteissä käymistä, alkuvuodesta ilman frettejä ja kesän jälkeen frettien kanssa. Snurrea alkuun pelotti toiset fretit ihan kamalasti, mutta syksyn mittaan Snurrekin on alkanut pikkuhiljaa tottua myös vieraampien frettien läheisyyteen, vaikka ei vieläkään niistä pidä.


Suomen lemmikkihaisunäädät ry

Päätökseni pitää vuoden tauko yhdistysten hallituskuvioista piti syyskuulle asti. Silloin perustettiin Suomen lemmikkihaisunäädät ry, ja minusta tuli vasta perustetun yhdistyksen puheenjohtaja. Perustamiskokouksen jälkeen lähdettiinkin heti suunnittelemaan yhdistyksen ensiesiintymistä Lemmikkimessuille. Sinne saatiinkin lauantaille oikein kunnon edustus, ja paikalla oli ainakin osan päivää koko hallitus sekä kuusi haisunäätää - mikä oli selvästi enemmän mitä moni oli nähnyt haisunäätiä koko elämänsä aikana. Monelle kävijälle tuli myös yllätykseksenä lemmikkihaisunäätien värikirjo. Messujen lisäksi haisunäätiä päästiin edustamaan myös Turun Sanomissa, Aamulehdessä, Helsingin Sanomissa, Satakunnan Kansassa ja Me Naiset verkkolehdessä, samoin kuin Wave 100 ja Yle1 -kanavilla. Ja pääsipähän haisunäädät myös radioon, kun SuomiPopin aamutiimi bongasi tuon Hesarissa olleen jutun. Oli itselläkin loppuvuodesta vähän totuttelemista, että kun lehdestä soitetaan, kyseessä voikin olla haastattelupyyntö lehtimyyjän sijaan ;-)


Ihmiset

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut myös iso liuta uusia ja vanhoja kasvoja. Myös moni facebook-tuttu on saanut eri tapahtumien myötä kunnolla kasvot. Ja ei sitä voi taas muuta todeta, kuin että kanssaharrastajat ovat se suurin syy, mikä noihin eläintapahtumiin vetää. Kanssaharrastajien lisäksi sitä on päässyt tapaamaan lukuisia eläimistä kiinnostuneita ihmisiä, ja on aina ilo päästä levittämään tietoa näistä itselle rakkaista otuksista. Se pistää väkisinkin hymyn omillekin kasvoille, kun näkee miten paljon monelle merkitsee se, kun pääsee silittelemään ja sylittelemään eläimiä, joista on ollut parhaimmillaan kiinnostunut vuosia, ja joita ei tule yhtä helposti katukuvassa vastaan kuin koiria ja kissoja. Kysellessä itseään kokeneemmilta ja vastaillessa ihmisten kysymyksiin, sitä on myös saanut lukemattomia mahdollisuuksia oppia uutta. Sillä elämä niin eläinten kanssa kuin muutenkin on parhaimmillaan jatkuvaa uuden oppimista ja mitä monimuotoisin elämänmittainen seikkailu. Ja siitä kiitos kuuluu kaikille <3


Tavarat

...ja siitä tavaramäärästä vielä. Se on karkean arvion mukaan aika samoissa mitä alkuvuodesta. Itsellä käytössä olevien tavaroiden määrä on jatkanut tasaista laskuaan ja vuoden aikana asunnosta on tyhjentynyt niin kirjahyllyni kuin klaffilipastoni. Samaan aikaan eläinten tavaramäärä on kuitenkin kasvanut. Onhan frettienkin pitänyt saada niin pesänsä kuin harjansakin, kynsisaksista, valjaista, vilteistä ja vessalaatikoista puhumattakaan.

Minuutteja jouluaattoon

Olen ensikertaa aatonaattoiltaa omassa kodissani. Yleensä olen tähän aikaan aina jo äidilläni. Tämän joulun päätin kuitenkin viettää Jussin kanssa, mikä on tuonut muutoksia aikatauluun. Tänä vuonna kun aattona on tarkoitus ehtiä sekä Jussin vanhemmille että äitini luo. Se tietää aikatauluttamista ja rutiinien rikkoutumista, mutta tuntuu tällähetkellä oikealta ratkaisulta.

Täällä on tullut nyt siivottua koko päivä. On sitten kivempi Mikon käydä ruokkimassa kalat ja itse palata lomailemaan joulunvietosta kotiutuessa. Kaloja lukuunottamatta oma lauma lähtee joulurundille ja ne tulevat sekä Jussin vanhemmille että Tampereelle mukaan. Lahjakassin lisäksi nääpille onkin pakattu jo oma hoitolaukku. Nääppien joululahjat odottavat vielä paketointia. Minun kun ei pitänyt ostaa niille mitään, mutta sitten kuulin Stockmannin eläinosaston loppuunmyynnistä. Nyt meillä onkin eläinten pakettien lisäksi varmaan vuoden varastot kissanhiekkaa ja kalanruokaa xD

Kinkkukin on nyt puettu sinappihuntuun niin että se on valmis huomisiin rientoihin. Vähän kyllä jännittää, kuinka hyvin tuo on suolautunut. Tähän mennessä kun on kotiin on ostettu aina valmiiksi suolattu kinkku.

Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Akvaarioprojekti

Akvaariostani ei ole kuulunut blogissa paljoa mitään, koska akvaariolle ei ole kuulunut paljoa mitään. Minun on ollut vaikeaa pitää pienen purkin vesiarvoja kauhean stabiileina, mikä on johtanut ajoittaisiin yksittäisiin kalakuolemiin. Ne ovat harmittaneet ja vieneet intoa koettaa rakentaa altaaseen toimivaa kalastoa. Kasvit taas ovat viihtyneet oikein hyvin, etenkin ne ensimmäiset eli vesimiekka ja yksi saniaislajike. Itseasiassa jopa niin hyvin, että ne ovat kasvuvoimallaan tukahduttaneet melkein kaikki muut kasvit altaasta, vaikka olen niitä koittanut säännöllisesti karsia. Akvaario on siis suurimman osan ajasta ollut suhteellisen siisti ja kiva huoneen koriste; enemmän ehkä sisustuselementti kuin mikään harrastuksen kohde. Tämä ihan kiva vaihe päättyi kuitenkin viime viikolla, kun altaasta löytyi taas yksi kuollut piikkisilmä. Se ei ollut ihan kivaa. Ja siinä kohtaa tulin siihen tulokseen, että minulla on oikeastaan tasan kaksi vaihtoehtoa: joko luopua akvaariosta kokonaan tai hankkia sen kokoinen allas mitä osaan oikeasti hoitaa. Akvaarioiden kohdalla kun pätee ehdottomasti se, että allas on sitä helpompi hoitaa mitä enemmän siinä on litroja. Ja minä en selvästi selvinnyt alle satalitraisen kanssa, joka vaatisi todella säännöllistä ylläpitoa.

Pohjahiekan tarkistus

Päätin siis päivittää altaan noin parisataalitraiseen. Selailin toria, aqua-webbiä ja muita tietämiäni
nettikirppiksiä, mutta en löytänyt sopivaa. Kaikki olivat joko liian kaukana, liian pieniä, liian suuria tai muuten hankalia. Selailin akvaarioliikkeiden sivuja ja mietin uuden hankkimista. Sitten mietin luottokorttivelkani saldoa ja suljin akvaarioliikkeiden sivut. Mietin nykyisen altaan tyhjentämistä, mutta en halunnut luopua miun inkkareista. Sitten päätin, että jos kellään nyt ei oikeasti ole Turussa myydä parisataalitraista allasta jalustoineen ja suodattimineen, on minun ehkä tingittävä kokotoiveestani - ylöspäin. Niinpä lähdin kyselemään mittoja myytävänä olevista 350-450-litraisista altaista. Olin mitannut, että miettimääni altaan kohtaan mahtuisi maksimissaan 140 senttinen allas, mikä sulki osan noista isoimmista pois. Mutta yhden kohdalla sitten tärppäsi, ja se vaikutti muutenkin mitä passeleimmalta paketilta: mukana tulisi allas, jalusta, Eheimin ulkosuodatin, lämmitin ja hiekat. Paketin sai ostaa ilman valaisinta, mikä oli hyvä, koska halusin siirtää altaaseen valaisimen nykyisestä altaastani. Se vähän mietitytti, kun jalusta oli alumiinia ja olen tottunut puukaapistoihin, mutta kun koko setillä oli hintaa vähemmän mitä pelkällä altaalla uutena, silmä saa nyt tottua tuohon ;-) Etenkin kun tämän paketin kohdalla oli vielä yksi mitä mahtavin plussa: sen sai kotiin tuotuna, kun sen myyjä oli muutenkin vuokraamassa pakettiauton tyhjennyspäivää seuraavaksi päiväksi. Se sitten lopulta ratkaisi pelin, sillä muuten meidän olisi pitänyt itse lähteä etsimään laina-autoa jostain tai vuokraamaan peräkärryä altaan siirtämiseksi. Niinpä löimme kaupat lukkoon 390-litraisesta paketista.

Allas saapui torstaina, jolloin sain onneksi peliporukalta apua sen sisäänkannossa - etenkin hiekat kun painoivat paljon. Ensimmäisen illan missiona oli saada allas mahdollisimman äkkiä paikoilleen ja suoraan, niin että saatiin hiekat altaaseen ja suodatin pyörittämään vettä. Hiekka kun oli vielä kosteaa ja täynnä kierteisiä ja samoin suodatin vielä kostea; halusin että niissä olevista tarpeellisista bakteereista mahdollisimman iso osa säilyisi hengissä nopeuttamaan altaan kypsymistä muuton jälkeen. Vastoin alkuperäisiä suunnitelmia, allas sai kyllä heti myös ensimmäiset kalansa: suodattimen pohjalle jääneestä vesitilkasta löytyneet kolme monnislasta, jotka olivat jääneet suodatinta tyhjentäessä huomaamatta, kun ei altaan myyjäkään ollut sieltä osannut elämää etsiä. Monnisten kasvettua sitten päätetään, saavatko ne parven ympärilleen täällä, vai etsitään niille uusi koti, josta parvea jo löytyy.

Täyttö käynnissä. Jussi rajasi hienosti miun naaman pois ;-)

Eilen akvaario-operaatio jatkui valojen asentamisella ja kalojen muutolla. Akvaarioliikkeestä käytiin hakemassa toinen ledivalaisin ensimmäisen rinnalle. Myönnän, että itselleni valaistus on se missä herkimmin hifistelen altaiden kanssa ja mihin olen valmis käyttämään eniten rahaa: minusta altaan avoimuus ja se että valot voivat olla paikoillaan huoltotoimia tehtäessä, kasveja istuttaessa yms. vain lisää harrastusmukavuutta niin äärimmäisen paljon - ja rakastan myös sitä, että kasvit voivat sen myötä kasvaa osittain ulos altaasta. Samalla tuli katseltua myös kasveja ja kaloja, mutta ne jäivät yhtä partamonnia lukuunottamatta vielä liikkeeseen. Kasvit odottamaan sitä, että käyn hakemassa altaan myyjältä kasveja tiistaina ja tiedän paremmin mitä tuonne sen jälkeen vielä kaipaan ja kalat sitä, että altaan bakteerikanta saa hieman aikaa toipua muutosta. Tulevaa kalastoa on kyllä jo kovasti suunniteltu Jussin kanssa: minä haluan altaaseen lisää intiaanisulkia ja jossain kohtaa pari punaista noitamonnia. Jussi kaipailee jotain isompia ja näyttävämpiä kaloja, joten sovittiin neljästä lehtikalasta ja haarniskamonneista. Lehtikaloista kyllä jo varoittelin Jussia, että vaikka ne poikaset viihtyvät paremmin parvessa, voi osan niistä joutua laittamaan eteenpäin siten kun sukupuolet selviävät, mikäli kaloista muodostuu kutupari. Tuo allas  kun ei ole vieläkään mikään valtava, vaikka onkin viisinkertainen aiempaan nähden.

Jättivesimiekka tuntuu heti pääsevän paremmin oikeuksiinsa isommassa altaassa, mutta siitä,
saniaispuskasta ja parista muusta kasvista huolimatta allas on vielä kovin aution oloinen, mutta jostainhan sitä on lähdettävä liikkeelle ;-) Kalat ovat vielä eilisen muuton jälkeen hyvin ihmeissään; inkkarit hengaavat löyhänä parvena ja piikkisilmät ovat kadonneet hiekkapohjan sekaan. Suvereeneimmin tuolla vetävät nuo vilkkaat ja menevät monnislapset. Olin oikeastaan yllättynyt, kuinka helposti kaikki kalat saatiin vanhasta altaasta kiinni, vaikka itse en ole pyydystänyt kaloja vuosiin ja Jussille tämä oli ensimmäinen kerta ikinä. Samalla sai tarkistettua altaan nykyisen asujaimiston: inkkareita on edelleen se alkuperäinen tusina ja leväsukarapuja kaikki kolme, vaikka jälkimmäiset on julistettu kuolleeksi jo useampaan kertaan niiden jättäessä vanhoja kuoriaan pitkin allasta. Nuolimonneja on enää yksi ja piikkisilmiä kaksi: jälkimmäisiä muutettiin kolme, mutta yhdelle muutto oli se viimeinen niitti. Niidenkin kohdalla on nyt harkinnassa, pitäisikö ainakin piikkisilmille hankkia ympärilleen uusi parvi.  

Apunäätä väsähti

Pikkualtaan ulkosuodatin valjastettiin kanssa alkuun ison altaan käyttöön, auttamaan typen kierron kunnollista käynnistymistä. Sen letkuja en kyllä edes koittanut naamioida altaan taakse, että se on helppo napata pois sitten kun lähtöstartti on annettu. Vedenparannusainettakin kipattiin sekaan koko loppupullo ja todettiin, että jatkossa pitää taas tilata isompia pulloja. Ei sentään ihan vielä kanistereita, mitä kanssa myydään. Samalla liityin pariin akvaarioaiheiseen facebook-ryhmään, ikäänkuin uusi allas lähtisi herättelemään taas kiinnostusta lukea akvaariojutuista laajemminkin, sen sijaan että hoitaa vain omaansa :-D

Jussin ohella Snurre ja Esteri ovat myös olleet kovasti akvaariojutussa mukana ja tehneet parhaansa auttaakseen. Ne ovat ilmastaneet pohjahiekkaa kaivamalla, samalla kun me fiksasimme allasta. Esteri koetti kovasti auttaa ulkosuodattimien massojen tarkistamisessa kaivamalla ne viemäriin, mutta minä ilkeästi keskeytin sen vetoamalla siihen, että likakaivon pohjalla liottaminen ei välttämättä tuottaisi toivottua bakteerikattausta. Esteri oli eri mieltä ja sai hetkellisen bannin kylpyhuoneeseen. Snurre onnistui myös varastamaan proppupussin nenämme edestä kummankaan huomaamatta ja jemmaamaan sen lämminvesivaraajan taakse, missä se on toki paremmassa tallessa mitä keskellä lattiaa. Sitä sieltä etsiessä löytyi myös kasa mätänemässä olevia kanankauloja, joka selitti yhdellä kertaa paitsi sen, miksi Miikkis on koittanut viime päiviin asti tunkea lämminvesivaraajan alle, mitä se ei yleensä tee, ja miksi kylpyhuoneen haju ei ole hävinnyt, vaikka olen koittanut siivota sitä normaaliakin ahkerammin. Nämä kaksi olisi ehkä voinut yhdistää aiemminkin, jos olisi vaivautunut pysähtymään miettimään asiaa ;-)

Allas tämänhetkisessä asussaan

Mihailille uuden altaan tulo on ollut selvästi isompi shokki mitä tytöille; unohdin nimittäin torstaina kokonaan pojan iltapalan touhutessani uuden altaan kanssa. Poika kyllä koetti useampaan kertaan pyytää annostaan, mutta totesin aina palaavani asiaan kohta, kunnes Miikkis nukahti sohvan alle luovuttaneena, eikä tullut koko yönäkään viereen nukkumaan. Aamulla aamupalan jälkeen se olisikin sitten kaivannut kaikkuaikaa ja viereen tai syliin nukkumaan, mutta jouduin harmikseni lähtemään töihin. Siinä kohtaa olisi kyllä melkein tehnyt mieli laittaa esimiehelle viestiä kohtaamastani ylivoimaisesta esteestä, mikä estää työpaikalle pääsyni. Sillä mitä muutakaan se voisi olla, kun uninen haisunäätä tarraa tassuillaan kädestä kiinni ja työntää haukotellen pään kainaloon. Mutta ei se silti auttanut kuin lähteä. Etenkin kun Miikkis alkaa olla nyt talvimoodissa ja jos se saisi päättää, se nukkuisi sylissä _paljon_. Onhan ihminen oikein hyvä lämpöpatteri.

Nyt sitten odotellaan miten uusi allas lähtee käyntiin. Ja joulua. Nääpät kun saivat alkuviikosta myös oman joulukuusen tutustuttavaksi ennenkuin siirrytään Tampereelle joulun viettoon. Että ei tarvitse mummolareissua aloittaa heti kuusen kaatamisella. Tähän mennessä kuusesta kiinnostunein on ollut Snurre, joka jaksoi ensimmäisenä päivänä innostunut painimaan alaoksien kanssa, mutta joka on nyt jättänyt kuusen muiden tapaan rauhaan.

 Faunattarelta tuli myös paketti kissanhiekkaa testiin. Pitääkin ottaa se nyt koekäyttöön, kun saa allasjutut pois alta :)

Eläimellistä menoa ilman eläimiä

Tänä viikonloppuna lemmikit ovat saaneet saaneet nauttia rauhallisesta kotiviikonlopusta, vaikka itse on tullut tavattua taas enemmänkin eläinihmisiä. Tälläkertaa otuksia ei kuitenkaan tarvittu mukaan edustamaan, kun ensin vietettiin pikkujouluja Varsinais-Suomen frettiyhdistyksen näätäihmisten kanssa, ja sen jälkeen seuraavana päivänä ajettiin taas Helsinkiin SEELin liittokokoukseen. Tänään aamulla herätyskellon soidessa olin taas hyvin tyytyväinen siitä, että olen absolutisti, koska muuten liittokokoukseen lähtö olisi voinut vähän takuta baarijatkojen jäljiltä.

Pikkujoulut aloitettiin Aninkaisten keilaradalta hohtokeilauksen merkeissä. Minä olin samalla radalla Jussin ja Irenen kanssa ja pääsin tuulettamaan useampaan otteeseen osuttuani keiloihin. Ja osa niistä jopa kaatui!! ...valitettavasti se ei kuitenkaan riittänyt siihen, että minulla olisi ollut mitään saumaa voittaa edes meidän radan mestaruutta, mutta joskus on tyydyttävä siihen että voittaa itsensä xD Keilaradalta jatkettiin sitten grilliravintola Hiileen, jossa päädyin samaan pöytään Jussin, Tonin, Riinan, Sariannan, Wilman ja Irenen kanssa. Pöytä oli kuitenkin niin pitkänmallinen, että sitä huomasi juttelevansa eniten niiden samassa päässä olleiden, eli Jussin, Riinan ja Tonin kanssa, vaikka osa jutuista puhuttiin koko pöydän läpi. Viereiseen pöytään huutelut jäivät valitettavasti vähemmälle, sillä sielä olisi ollut niitä itselle uusia vanhoja naamoja, jotka eivät sitten lähteneet enää jatkamaan ravintolan jälkeen iltaa. Mutta ehkä sitä taas ainakin muutamat uudet kasvot muistaa :) Päällimmäisenä jäi ehkä mieleen keskustelut frettien handicap-luokista näyttelyissä, mitä jossain maissa harrastetaan. Onneksi ne on rajattu Suomessa kokonaan pois, sillä minusta on jo ajatuksena absurdi, että lähdettäisiin palkitsemaan mahdollisimman vammautuneita, epämuodostuneita ja muuten ulkoasultaan kärsineitä eläimiä. Samalla keskustelu eksyi myös muiden maiden frettikulttuureihin laajemminkin, kun Wilma ja Sarianna lähtivät suunnittelemaan näyttelyreissua Viroon, ja Sarianna pohti frettien tuontia Yhdysvalloista. Eikä ole kai ihme, että keskustelua käytiin myös Itsystä. Itsyn aiotulta sulholta on nyt poistettu implantti, eli kiimojen odottelu pääsee nyt todenteolla käyntiin <3

Tänään oli vuorossa Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistystenliiton liittokokous Helsingissä. Minusta oli aiemmin tälläviikolla ollut todella hyvä idea, että lähdetään Helsinkiin sen verran aikaisemmin, että ehditään poiketa myös joulumarkkinoilla, mitä aamulla ehkä vähän harmitteli. Siinä kohtaa kun en ollut ottanut ehkä ihan huomioon, että sitä tulisi valvottua ;) Eikä sitä oikein lennosta viitsinyt muuttaakaan, kun olimme luvanneet kyydin Helsinkiin myös yhdelle ystävälle. Ei sitä onneksi kuitenkaan ihan kuollut (mennessä) ollut. Kokouspaikallekin löydettiin hyvin, vaikka olimme olleet sielä vain kerran aikaisemmin. Asioina käytiin läpi pääsääntöisesti nyt tekeillä olevaa Suomen vieraslajilakia, Seelin ensivuoden toimintassuunnitelmaa sekä Seelin työnalla olevaa suositusjärjestelmää, jossa eri eläimille annettaisiin samantyyppiset symbolit mitä elokuvien takakansissa on kuvaamaan niiden tilantarvetta, ravitsemisvaatimuksia ja muita keskeisimpiä tarpeita lemmikkinä. Näistä kaikista tulee varmasti olemaan lisää juttua SEELin blogissa sitä mukaa kun ne ovat ajankohtaisia :)  SEELin kannanotto vieraslajeihin liittyvään lainsäädäntöön julkaistiinkin jo heti tänään liiton sivuilla. Kokouksessa valittiin myös uusi liittohallitus seuraavalle vuodelle. Itse tulen edustamaan Suomen lemmikkihaisunäätiä SEELissä. Lisäkseni hallitukseen tuli valituksi myös Jussi. Jussi kuitenkin kuuluu vuoden alusta neljään (tai viiteen) SEELiin alaiseen yhdistykseen (ja toimii miun hovikuskinani ;) <3 ), oli hän mielestäni varteenotettava ehdokas liiton hallitukseen. Pääsee hänkin nyt paremmin muihinkin eksojuttuihin kuin haisunäätäjuttuihin mukaan, Jussin ne omimmat lajit kun löytyvät kuitenkin herppipuolelta :)

Nyt meillä on taas käynnissä huoltotauko Jussin asunnolla, josta jatketaan yöksi miun luokse nääppälauman seuraan. Sitten kun käärmeet ovat saaneet hiirensä ja muut ötökkänsä. Itseä ihan harmittaa kuinka vähälle kaikki perusarkijutut kaikussa nukkumisineen, ruokintoineen ja muineen ovat sekä täällä blogissa että otusten facebuukeissa jääneet, että eiköhän niissäkin koita tsempata lähiaikoina. Ei meidän arki kuitenkaan pelkkää edustuskeikkaa ole ;)

Heräteostoksia Faunattaresta

(Tämä viesti ei ole valitettavasti sponsoroitu. Mikäli Faunattaren blogiyhteistyöstä vastaava taho lukee tämän, voin vinkata, että tämäntyyppiselle tuotetestaukselle löytyisi tästä taloudesta varmasti myös jatkossa kiinnostusta ;))

Kävin eilen hoitamassa kirjastoasioita Skanssin monitori-yhteispalvelupisteellä, joka on yhden liiketilan päässä Skanssin Faunattaresta. Koska olimme liikkeellä Jussin kanssa, Jussi halusi poiketa myös Faunattareen katsomaan, olisiko sielä sirkkoja Ötökälle, tai jotain muuta mielenkiintoista. Liikkeelle päästyä Jussi suuntasi heti katsomaan, olisivatko liikkeessä viimeksi olleet vampyyriravut tälläkertaa paremmin näkösällä. Viimeksi kun niistä näki vain pienen vilauksen taskulampun kanssa, mutta sekin riitti siihen, että niistä piti heti alkaa lukea lisätietoa. Jussin harmiksi kyseinen terraario oli nyt kuitenkin tyhjillään, sillä ravut olivat päätyneet uuteen kotiin todella nopeasti.

Tinolla oli kuitenkin jotain näytettävää Jussille. Hän halusi Jussin mielipiteen yhdestä liikkeen koristesarvisammakosta, jolle oli ilmeisesti tullut prolapsia, ja joka oli siksi otettu pois myyntiterrasta tiskin taakse tarkkailuun ja hoitoon. Siinä menikin sitten hyvä tovi, kun Jussikin alkoi googlailla aiheesta enemmän ja etsimään kanssa tietoa, miten kyseistä sammakkoa voisi parhaiten auttaa. Jussin oli todella vaikea poistua sen boksilta, vaikka Tino ja Emilia osaavat varmasti yhtä hyvin koittaa, toimisiko jokin netin hoito-ohjeista kyseisen sammakon kohdalla. Silti Jussista näki, kuinka mielellään hän olisi ottanut sammakon mukaansa kotihoitoon.

Sammakon lisäksi Tino halusi näyttää Jussille myös liikkeeseen saapuneet mangroveravut. Ne olivat hyvin samannäköisiä mitä liikkeessä aiemmin olleet ravut, ja vampyyrirapu onkin ilmeisesti yksi mangroveravun alalajeista. Jussi ihastui otuksiin heti, etenkin kun nämä tapaukset olivat myös paremmin näkösällä. Ja minä sitten ehkä yllytin vähän... Jussi on ollut nyt niin harmistunut, kun hänen ötököistään melkein kaikki ovat kuolleet: ensin viimeinen rukoilijasirkka, sitten koppikset ja scolopendra, että arvelin että häntä voisi piristää saada täytettä tyhjentyneisiin pikkuterroihin. Ja näiden rapujen elinikä pitäisi pystyä mittaamaan taas vuosissa ötököiden kuukausien sijaan. Nyt Jussilla on sitten taas terraarioprojekti käynnissä, kun mukaanhan ne ravut sitten lähtivät. Ja minä olen kuulemma huono tyttöystävä, kun noin yllytän, sen sijaan että toppuuttelisin ja toimisin järjen äänenä ;D Vaikka minä kyllä mielestäni varoitin jo aiemmin, että sitten kun terroja alkaa olla yli viisi, alkaa olla minun kannaltani melko sama montako niitä sitten on. Viiden jälkeen terrat kun alkavat väkisinkin näkyä joka paikassa ja ne alkavat vaatia hoitajan kotiin, sitten jos reissuun lähtee. Ja nyt niitä terroja on jo aika paljon yli viisi...

Tässä vielä pieni video uusista tulokkaista, tarkemman esittelyn ne saavat Jussin eläintarhaesittelyn viimeisessä osassa ;)

(Lisättäköön tähän kuitenkin näin näin joulun alla toivottavasti turha muistutus siitä, että mitään eläintä ei tulisi koskaan hankkia hetken mielijohteesta ilman tietoa kyseisen lajin vaatimuksista, eikä etenkään yllätyslahjaksi kenellekään, ellei asiasta ole erikseen sovittu esimerkiksi lasten vanhempien kanssa, jotka ovat luvanneet ottaa täyden vastuun lemmikistä. Tässäkin tapauksesta rapusille löytyi kotoa valmiiksi sekä terraario, tarvittava terraariotekniikka ja -sisustus että toiminnassa olevat ruokahyönteisviljelmät).

Suoraa lähetystä Ylen studiolta

Studiosohvalla

Lemmikkimessuviikonloppuna kävi kutsu Ylen Puoli seitsemän -ohjelman studiovieraiksi. Puoli seitsemän -ohjelmassa on nyt käynnissä lemmikkiviikko, ja he olivat kiinnostuneita saamaan studioon myös haisunäädän. Hetken asiaa mietittyämme päätimme tarttua tilaisuuteen - ja tarjoutua tuomaan yhden haisunäädän sijasta mukanamme kaksi. Noora kun lupasi ystävällisesti taas lainata Pikku-Karhua meille edustuskaveriksi. Toisihan Ylen lähetys kuitenkin taas lisänäkyvyyttä lajille - monen kun on yhä vaikea uskoa, että näitä voi oikeasti pitää lemmikkeinä, eivätkä nämä kotioloissa haise kokoaikaa.

Niinpä eilen tuli otettua varaslähtö töistä ja käytyä kotona pakkaamassa Miikkis messiin. Jussi oli lupautunut lähtemään minulle kuskiksi, ja oli hän lupautunut tulemaan jopa kameroiden eteen, kun minua pelotti ajatus joutua yksin suoraan lähetykseen. Häntä se ajatus tuntui kyllä jännittävän vielä enemmän mitä itseäni. Oma pää kun askarteli enemmän Suomen lemmikkihaisunäädät ry:n kannanottoa koskien valmisteilla olevaa kansallista vieraslajilakia. Sitä, mikä tulee vuoden vaihteessa ratkaisemaan, onko haisunäätä sallittu lemmikki, vai torjuttava potentiaalinen vieraslaji. Niinpä itsellä oli Hesan reissullakin läppäri autossa mukana, että sain napattua itselleni lisää kirjoitusaikaa. Olin siten aika tylsää matkaseuraa, kun vain näpytin konetta ja käänsin vielä radionkin pois kirjoitusrauhan saamiseksi. Juttuseuraakin minusta sai vain, kun kyselin tekstin muotoiluista. Mutta väkisinkin tuo lakijuttu vetää vähän vakavaksi, kun koko haisunäätäharrastuksen lähitulevaisuus Suomessa on siitä kiinni, vaikkei se yksittäisiin jo olemassa oleviin lemmikkiyksilöihin tulisikaan vaikuttamaan.

Väsynyt pr-skunkki

Studiolle saavuttaessa mieli muuttui kuitenkin väkisin positiivisemmaksi. Ensin pisti hymyilyttämään, kun portilla oli ihan oikea portinvartija kopissaan valvomassa kulkua. Sellaiseen ei vain ole koskaan tullut vielä törmättyä. Portista päästiin kulkemaan, kun nimi löytyi listalta. Parkkipaikalle päästyä soitimme Ylen toimitussihteerin meitä vastaan, mutta yllätykseksemme sieltä tuli isompikin vastaanottokomitea, kun haisunäätiä oli jo niin kovin odotettu. Niistä oli jopa nähty jo unta edeltäkäsin :) Ylös päästyä pojat pääsivätkin heti bokseistaan sylikierrokselle - ja someen, kun porukka alkoi kaivaa esille kännyköitään. Omakin jännitys alkoi siinä sitten haihtua, kun kaikki olivat niin mukavia ja välittömiä, ja pääsi heti puhumaan itselle tutusta aiheesta, eli haisunäädistä. Hyvä tovi siinä sitten menikin, että puheenaihe maltettiin siirtää haisunäädistä illan ohjelmaan :D Siinä kohtaa tuli myös puheeksi illan kirjailijavieras ja se, että studiotilan kannalta olisi parempi, jos minusta ja Jussista vain toinen menisi kameran eteen. Enää silloin ajatus ei onneksi tuntunut yhtään pelottavalta. Jussi toimi sitten meidän huoltojoukkoina, ja opasti poikien kanssa kun minä olin meikissä ja pystytti pojille aitausta niiden omaksi VIP-loungeksi - eipä sillä, että ne olivat sielä kauheasti ehtineet aikaa viettää.

Poikien taukotila

Ohjelma ehdittiin vetää kerran harjoitusluontoisesti läpi ennenkuin siirryin meikattavaksi. Harjoituksessa tuli vähän takelleltua sanoissa, mutta kysymykset tulivat samalla tutuiksi, samoin kuin ohjelman kulku. Minun ollessani meikattavana kuvattiin ohjelman spotti, jossa Mihail pääsi jo esiintymään.  Meikattavana olo oli kanssa aika jännä kokemus: itselläni kun ei ole muutenkaan kauhean montaa kertaa elämässäni meikkiä ollut, niin en edes vitsaillut, kun totesin, että tunnistaakohan Jussikaan minua enää (siinä meni oikeasti hetki).

Maailman paras tuki <3

Sitten koitti H-hetki. Tuli aika siirtyä oleskelutilasta studion sohvalle takaisin. Kamerat alkoivat liikkua ja sitten tulikin jo tunnari. Ja minulla oli hauskaa, vaikkakin sitä oli vähän hermona myös (mikä myös kuuluu etenkin alkupätkässä ;)). Mihail ja Pikku-Karhu taas eivät olleet kameroista moksiskaan ja niistä tilanne ei poikennut mitenkään siitä, että istutaan sohvalla vieraiden ihmisten kanssa. Sohva kuin sohva. Pikku-Karhu veti siinä jopa torkut sillä välin, kun osa ohjelmasta kuvattiin studion toisessa päässä. Poikien kanssa on kyllä aina niin ilo edustaa <3 Mihail nyt on tietysti aina maailman mahtavin, mutta tuo pikkujäpikkäkin osaa jo nyt ottaa todella lunkisti, vaikka ikää on vasta puolivuotta. Se tekisi aina niin mieli jättää palauttamatta ja ottaa mukaan kotiin. Etenkin nyt kun Mörkö oli meillä sen pari viikkoa Miikkis ei enää jaksanut edes komentaa Pikku-Karhua pois luotaan.

Studiota

Studiosta oleskelutilaan palatessa alkoi sadella kehuja. Jakso meni tiimin mielestä todella hyvin ja pojat käyttäytyivät todella mallikelpoisesti. Ja hyvin pian kävi myös selväksi, että hyvin moni tuttukin oli ehtinyt nähdä ohjelman heti suorana. Itseä edelleen hämää oma puhevikani, kun tämäntyyppiset tilanteet (kun katsoin ohjelman kotona areenasta) ovat ainoita joissa itse sen kuulen. Mutta ainakin sitä koki kyllä itsekin näyttäneensä edustavalta ;D Mutta se ei silti estänyt hyvää fiilistä jaksosta ja sitä että sitä jäi vielä hyviksi toviksi ohjelman jälkeen juttelemaan haisunäädistä poikien saadessa paljon sylittelyjä ja silittelyjä. Lopulta tuli kuitenkin aika täyttää vieraskirja ja lähteä kohti Turkua - Vihdin kautta.


Ohjelma Areenassa :)

Esittelyssä Jussin eläintarha, osa 2/4: hämähäkit

Lukumäärällisesti Jussin laumasta isoin osa on hämähäkkejä. Hämähäkkejä Jussilla on yhteensä kaksitoista ja niistä kaksi on aikuisia, yksi sub-adult eli melkein aikuinen, kolme juvea eli "junnua" ja kuusi slingiä eli poikasta. Hämähäkeistä aikuiset ja sub-adult asuttavat jo kunnon terraarioita, muilla Höppänää lukuunottamatta on vielä käytössään pienemmät poikaspurkit. Juveistakin Fifillä on tosin pian edessään muutto isompaan. Hämähäkkien kohdalla minun on myönnettävä, että en ole edes opetellut niiden lajeja, ja siltä osin tämäkin postaus on tehty yhdessä Jussin kanssa. Itse olen kyllä osallistunut tähän hämähäkkijuttuun nimeämällä valtaosan Jussin kahdeksanjalkaisista ;)

Jussin lauman seniori on todennäköisesti vähintään kaksikymmentävuotias Tepa (Grammostola porteri, Chilen tarantula), joka muutti Jussille "eläkekotiin". Tepankin kohdalla elinaikaa voi kuitenkin olla jäljellä enimmillään jopa vuosikymmeniä. Tepa on porukasta ainoa, joka on todennäköisesti pyydystetty luonnosta. Tepa on ostettu Puutorin akvaariosta noin kymmenen vuotta sitten, ja se on silloin ollut jo täysikasvuinen; ja toisin kuin nisäkkäillä, näillä aikuistuminen vie lähemmäs kymmenen vuotta. Sen takia lemmikkimarkkinoilla oli pitkään (ja on jossain määrin yhä) houkutuksena pyytää myyntiyksilöt luonnosta kasvattamisen sijaan, ja sen takia moni luonnossa aiemmin yleinenkin hämähäkki on päätynyt Cites-lajiksi. Cites-todistusten vaatiminen ja harrastajien kiinnostuksen lisääntyminen suojeluasioissa on lisännyt myös vankeudessa kasvatettuja yksilöiden kysyntää - vaikka niiden aikuistumista saa monesti odottaa pitkään. Tepa elää luonnostaan enemmän maanpinnalla ja maanalla, ja sen on hyvin kömpelö kiipeämään. Niinpä Tepan terraariokin on täytetty puoliväliin asti turpeella, niin että se ei mahdollisesti pudotessaan pääse loukkaamaan itseään. Tepa on varsin hidasliikkeinen ja rauhallinen tapaus, ja myös myrkkynsä puolesta sieltä lievimmästä päästä. Nämä ominaisuudet tekevätkin Tepan lajitovereista suosittuja aloittelijatarantulia. Väritykseltään Tepa on melko tasaisen ruskea, ja sellaisena ja kohtuu pienenä monen makuun ulkonäöltään hieman mitäänsanomaton moneen värikkäämpään ja isompaan lajiin nähden. Tepa kuitenkin kompensoi näitä hyvin olemalla paljon näkösällä.

Tepa

Tepa

Tepan asumus

 Ujo (Tapinauchenius gigas, Orange tree spider) on Tepasta poiketen puuhämähäkki, samoin kuin sen kanssa yhtäaikaa saapunut Rehveli. Tämä kaksikko on ainoa, mitä Jussilla on kaksi samaa lajia. Näiden kohdallakaan juttu ei ollut mitenkään suunniteltu, vaan moltissaan epäonnistunut Rehveli tuli Jussille kaupanpäällisenä. Hämähäkit kun kasvavat kokoa ja uudistavat itseään luomalla nahkansa, niin että vanhan nahan sisältä tulee uusi isompi ja muutenkin ehompi hämähäkki. Kuitenkin joskus jokin menee pieleen, ja hämäkki saattaa katkaista osan jaloistaan ennenkuin ne ovat ehtineet vahvistua moltin jälkeen, ne jäävät vanhaan molttiin jumiin, tai tapaturmaisesti molttien välillä. Tullessaan Rehveliltä puuttui kaksi jalkaa kokonaan, ja niiden lisäksi kolmas oli rampautunut. Hämähäkki ei siis ollut oikein myyntikunnossa, joten myyjä lahjoitti sen Jussille Ujon mukana. Rehvelin kohdalla Jussilla on edelleen harkinnassa, jääkö se tänne pysyvästi, vai matkaako se uuteen kotiin kuntouduttuaan. Täällä ollessaan Rehveli on moltannut kerran, ja nyt sillä on jo seitsemän jalkaa; niistä kaksi on tosin vielä muita heiveröisempiä. Kuitenkin yhden tai kahden moltin jälkeen sen pitäisi olla jo täysin kunnossa. Ujo onkin päässyt kasvussaan vähän Rehvelin edelle, ja se on jo aikuistunut ja paljastunut naaraaksi. Tarantulilla sukupuolilla on merkittävä ero eliniässä: siinä missä naaraat voivat elää jopa pitkälti päälle kolmekymmentä vuotta, urosten elinikä jää monella lajilla selvästi alle kymmeneen. Niinpä moni aina toivoo poikasia ostaessaan saavansa naaraan, ja sukupuolen selviämiseen menee monilla lajeilla jopa vuosia. Kun sukupuoli lopulta selviää, urokset ovat jo elämänsä ehtoopuolella, siinä missä naaraat porskuttavat vielä pitkään. Rehvelin kohdalla sukupuolesta ei ihan vielä pysty sanomaan. Ujo ja Rehveli ovat Tepaan verrattuna hyvin ketteriä kiipeämään ja ne vaativatkin korkean mallisen terraarion, jotta voivat halutessaan viritellä seittejään maanpinnan yläpuolelle. Väriltään nämä ovat oransseja ja liikkeiltään selvästi nopeampia. Terraariossa ollessaan ne viihtyvät kyllä pitkiä aikoja myös paikallaan.

Ujon terraario

Rehvelin terraario

Ujo

Ujo

Jussin junnosaston isoin tapaus on Fifi (Pterinochilus murinus rcf, Orange baboon spider). Fifi on Jussin hämähäkeistä yksi lemppareistani, vaikka se on Jussin hämähäkeistä myös se, johon viimeiseksi koskisin. Fifi kun on paitsi kauniin oranssi ja kova tekemään seittejä, myös hyvin herkästi puolustautuva, täpäkkä ja porukan myrkyllisin. Sekään ei ole myrkyllisyydessään tappava, mutta pystyisi kyllä pahimmillaan aiheuttamaan kolmen tai useamman päivän sairasloman, jossa ensimmäinen puolituntinen menisi hyvin voimakkeiden kipujen vallassa ja sen jälkeen seuraavat päivät enemmän tai vähemmän huonovointisena ja kouristellen. Niinpä Fifin kohdalla on jo valmiiksi sovittuna, että jos koskaan pahin tapahtuisi ja se pääsisi puremaan Jussia ja karkuun, on jo valmiiksi sovittuna hämähäkkiharrastaja, jonka voi sitten hälyttää tänne pyydystämään hämähäkin ja viemään sen mukanaan, niin että itsekin pystyisi keskittymään Jussin hoitamiseen. Fifin kohdalla turvatoimet ovat kyllä muutenkin tiukemmat ruokintapihtien pituudesta ja muusta alkaen. Sekä siinä, että Fifin hoitotoimenpiteitä ei koskaan tehdä väsyneenä tai sairaana ja minä en tee niitä koskaan, ellei jokin erityinen hätätilanne sitä vaadi (eläimen kohdalla joka syö pari-kolme kertaa kuussa ja kestää paastoamista, ja jonka vesihuollon voi järjestää avaamatta boksia, niitä hätätilanteita ei synny kauhean herkästi).

Fifi tuoreeltaan moltin jälkeen

 Höppänä (Lasiodora parahybana) on toinen Jussille tulleista hämähäkeistä ja Jussin tarantulista se josta tulee kaikkein kookkain - sitten joskus. Höppänäkin kun on suhteellisen hidas kasvamaan, vaikka onkin muista juveista poiketen päässyt jo eksoterraan asumaan. Höppänän nykyinen terraariokin tulee kuitenkin jäämään sille aivan liian pieneksi, jos se saavuttaa lajille mahdollisen 25 senttimetrin koon (hämähäkeillä puhutaan legspannista, eli ristimitasta toisen etujalan päästä vastakkaisen takajalan päähän).

Höppänä

Huopa-Töppönen (Avicularia versicolor) eli Töppönen on juve-osaston herkkis. Jussilla on ollut ennen Huopa-Töppöstä kaksi avicci slingiä Töppönen ja Huopikas, mutta kun kumpikaan niistä ei selvinnyt yli slingivaiheesta, Jussille muutti Huopa-Töppönen vähän isompana poikasena. Hämähäkitkin kun luottavat poikasten kohdalla usein ennenkaikkea määrään ja yhdestä munasäkistä voi kuoriutua kymmenittäin (osilla lajeilla jopa toistasataa) poikasta, mahtuu poikasiin aina myös niitä heikompia, jotka eivät selviä aikuiseksi asti. Slingien herkkyydessä on lajikohtaisiakin eroja, ja avicslingit ovat ehkä sieltä herkimmästä päästä. Tämä näkyy hämähäkkien kohdalla myös hinnoissa: mitä pienemmän poikasen hankkii, sitä edullisemmin sen saa. Aikuisista varmoista naaraista maksetaan monikymmenkertaisia hintoja pieniin slingeihin nähden. Kahden heikon slingin jälkeen Jussi halusi kuitenkin seuraavaksi ottaa poikasen, joka on selvinnyt jo siitä kaikkein riskialttiimmasta vaiheesta. Yleensä ne kaikkein heikoimmat tapaukset kun karsiutuvat jo ensimmäisten molttien jälkeen. Nimensä Huopikas on saanut puuhämähäkeillä tyypillisistä paksuuntumista jokaisen jalat päässä: ne ovat Töppösen kiipeilytöppöset.

Töppönen seittipesässään. Tämä laji on juvena kauniin metallin sininen, joten toivottavasti saamme paremman kuvan vielä tähän blogiin.

Jussin ensimmäinen hämähäkki Lotta-Päivi (Brachypelma smithi, Meksikon punapolvi) on edelleen slingi. Jussi halusi aloittaa hämähäkkiharrastuksen rauhallisesti hitaasti kasvavalla lajilla, mutta siinä kohtaa kun hänelle todenteolla valkeni, että silloin sentin mittaisella pikkuhämähäkillä oli oikeasti ikää jo yli vuosi, hän alkoi miettiä, kauanko sen kanssa kestäisi ennenkuin hänellä olisi kotonaan tarantula joka muistuttaa enemmän tarantulaa kuin pientä huonehämähäkkiä. Niinpä Lotta-Päivin rinnalle tuli myös isompia ja nopeammin kasvavia lajeja, mutta Lotta-Päivikin on edelleen kuvioissa ja kasvaa omassa junnulassaan hitaasti, mutta varmasti. Oikeastaan hyvin hitaasti, hitaammin kuin mikään muu Jussin hämähäkeistä: nyt kuluneen vuoden aikana Lotta-Päivi on moltannut kolmesti ja onnistunut ehkä tuplaamaan kokonsa. Silti se menisi yhä varmasti keskivertosuomalaiselle läpi huonehämähäkistä.

Slingien vauva kodit.

Lotta-Päivi

Punahilkka

Sinikka (Chromatopelma cyaneopubescens, Green bottle blue) on Jussin slingeistä kovin seitittäjä ja ainoa jonka boksi on täytetty valkoisilla verkoilla. Senkin verkot menevät kuitenkin hyvin maanrajaa pitkin. Ulkonäöltään Sinikka on vielä lähes täysin identtinen Lukin (Cyclosternum fasciatum) kanssa, vaikka otukset edustavat eri lajeja. Neljäs maanrajassa viihtyvä slingi Lotta-Päivin, Sinikan ja Lukin lisäksi on Punahilkka (Brachypelma boehmei). Tästä nelikosta Lotta-Päivi ja Punahilkka ovat rauhallisempia ja hitaammin kasvavia, siinä missä Sinikka on hieman puolustavampi asumustaan kohtaan ja Lukki hieman säpsy.

Sinikka

Lukki. Tässä vaiheessa kehitystä nämä kaksi näyttää vielä samalta.

 HooKoo (Psalmopheus cambridgei) ja Irmeli (Psalmopheus irminia) ovat slingiosaston puukiipeilijät. Ne ovatkin saaneet asumuksikseen muita slingejä korkeammat purkit, vaikka ne viettävätkin vielä paljon aikaa myös maahan kaivautuneina; näillä kiipeily tulee lisääntymään paljon iän myötä. Ne ovat Jussin slingeistä nopeimpia, puolustautuvimpia ja myrkyllisimpiä - niiden myrkky vastaa jo useamman ampiaisen pistoa.

Irmeli

HooKoon ja Irmelin asumukset

HooKoo esillä. Nuoret psalmopeus suvun edustajat viihtyvät maan alla.

Jussin tarantulista kaikki syövät tällähetkellä pääsääntöisesti sirkkoja ja torakoita. Ruokahyönteisen koko valitaan ruokittavan hämähäkin koon mukaan. Jonkin verran tarantulat saavat myös muita sopivankokoisia ruokahyönteisiä, kuten sotilaskärpäsiä, jauhomatoja ja buffalomatoja. Pienet slingit saavat syödäkseen noin kerran viikkoon ja isoimmat muutaman kerran kuussa. Sopivaa ruokintaväliä seurataan yksilökohtaisesti: mikäli jonkun peräpää on hyvin pulleana vielä pidempään ruokinnan jälkeen, voi sen seuraava ateria siirtyä hieman myöhemmäksi.

Boksien sisustukset ovat kaikilla melko samantyyliset; pohjalla turvetta, jonka päällä on hieman sammalia ja korkkikaarnaa. Kiipeilevillä lajeilla korkkikaarnat ovat isommat ja yltävät korkeammalle. Vesikuppeja junnuloista ei löydy, sillä niiden kohdalla vesikuppi olisi iso riskitekijä, johon slingi saattaisi hukkua. Ne saavatkin tarvitsemansa veden syömästään ravinnosta sekä pohjan kostutuksessa syntyvistä pisaroista. Osa aavikkolajeista tarvitsee kyllä vettä niin vähän, että vaikka boksi olisi rutikuiva viikkokausia, ei siitä aiheudu eläimelle mitään haittaa. Sen sijaan ne alkavat nopeasti oireilla liian kosteasta alustasta. Sademetsälajit tarvitsevat kosteutta luonnollisesti enemmän. Tarantulien kohdalla sopivien olosuhteiden järjestämisessä pääseekin pitkälle jo sillä, että tietää elääkö laji maanpinnan alla, maanpinnalla vai puussa, ja elääkö se kosteassa vai kuivassa ympäristössä: muuten hoito on kaikilla hyvin pitkälti sama.


Aiempi osa:

Osa1: Sammakot

Kysymyspostaus, osa: vastauksia kysymyksiin

Kuukausi vaihtui ja on tullut vastausten aika. Onnistuin sähläämään jotain fontin värien kanssa, katsotaan saako Jussi ne vielä fiksattua, vai pysyykö postaus paikoin jouluisen punaisena ;)


Tuo seuraava postaus tätä vähän valottaakin haisunäätien osalta, mutta miten onnistuu tuollaiset laumojen yhdistelyt? Aiempien postausten perusteella voi siis frettitalouteen tuoda hoitolaisia, mutta millaiset reviirihommat niillä on, ettei tule tappeluita? Vai ovatko fretit niin sosiaalisia etteivät rähise, vai niin välinpitämättömiä muista, etteivät viitsi rähistä (vai jotain muuta)?

Esteri moikkaamassa hoitofrettejä

Etenkin frettien kohdalla laumojen yhdistelyt ovat hyvin pitkälle kiinni siitä, keitä ollaan
yhdistämässä. Eli henkilökemiat ratkaisevat paljon, ja freteissä on hyvin isoja eroja siinä, kuinka hyvin tai nopeasti ne tulevat muiden nääppien kanssa juttuun. Meillä Esteri on freteistä se sosiaalisempi ja se voi leikkiä muiden frettien kanssa jopa meillä kotona, eli omalla reviirillään. Se myös selvästi hakeutuu muiden frettien seuraan esimerkiksi miiteissä ja muissa. Snurre taas pelkää vieraita frettejä. Ei enää niin hysteerisesti kuin aluksi, jolloin se saattoi pissata alleen, jos toinen fretti tuli edes lähelle, mutta ei se niistä siltikään vielä pidä. Esterillekin se lämpeni kunnolla vasta kuukausien kuluttua ensikohtaamisesta. Sitä on sitten koitettu siedättää niihin noissa tapaamisissa ja muissa, mutta kyllä se edelleen viihtyy niissä parhaiten jonkun sylissä tai hupussa nukkumassa kaukana ahdistavista freteistä. Haisunäädät ovat yllättäen Snurrelle se neutraalimpi vaihtoehto: Snurre ei hakeudu niiden seuraan ollenkaan, mutta ei myöskään tunnu samalla tavalla pelkäävän niitä. Ne eivät vain kiinnosta. 

Hoitoeläimet ovatkin meillä aina eristettynä omasta laumasta silloin kun kukaan ei ole vahtimassa, joko portin takana keittiössä tai playpenissä olohuoneessa. Sillä vaikka Esteri meneekin aika sovussa vieraidenkin frettien kanssa, niin se ei vielä takaa, etteikö sitä vääntöä voisi tulla joissain tilanteissa, kun kyse on kuitenkin toisilleen vieraista eläimistä. Esimerkiksi viimeksi käydessään Ahti sai päähänsä, että Esteri on naaras, ja koitti alkaa raahata sitä niskasta putkeen seuralaisekseen - mistä Esteri ei taas ollut ihan otettu. Ja Snurrelle olisi varmasti vielä turhan kova paikka, jos toiset fretit pääsisivät koko ajan lähestymään, kun sille jo aitauksessa olevat vieraat fretit ovat vielä stressaava kokemus.

Eli vaikka useimmat fretit ovat sen verran sosiaalisia, että ne tulevat hyvin toimeen ainakin neutraalilla alueilla muiden frettien kanssa (kuten miitit, eläinkauppapäivät, messut), niin omalla reviirillä toimivan hierarkian muodostumiseen voi mennä kuukausia. Ja sitten on joitain tapauksia, joissa jotkin fretit eivät vain ikinä opi sietämään toisiaan, vaikka molemmille muut fretit olisivatkin ihan ok.

Ja sitten käärmeisiin liittyen. Näätäeläimet eivät ilmeisesti ota käärmeitä kovin suurena uhkana, jos käärme on terraariossa? Tiedätkö eivätkö ne hoksaa, että siellä on käärme, vai tietävätkö, ettei siitä ole vaaraa, kun on lasi välissä? 

Mini uteliaana

Ainakaan nämä meidän otukset eivät tunnu noteeraavan mitään elämää lasin takana, oli kyseessä sitten saalistettava tai saalistaja. En sitten tiedä, johtuuko se siitä, että näillä olisi jotenkin normaalia heikompi saalistusvietti, vai eristääkö välissä oleva lasi sitten toisen otuksen niin täysin. Mutta näille terrat tuntuvat olevan enemmän uusi kiipeilyteline, silloin jos terrojen lähelle pääsee kiipeämään. Hiiri/käärme/ötökkä voi rauhassa tulla ihan etulasille asti, ilman että nämä reagoivat mitenkään.

Fretit eivät kyllä yleisesti ottaen pidä montaakaan asiaa suurena uhkana, vaan keskivertofretti on omasta mielestään maailman suurin peto. Siksi ei haittaa, vaikka viereen tulisi vaikka iso koira, sillä mitäpä se fretille mahtaisi.

Entäs sitten jos joku käärme karkaisi? 

Nykyisten käärmeiden kanssa käärmeillä olisi isompi riski joutua noiden nääppien raatelemaksi. Nuo käärmeet kun ovat kaikki melko pieniä, myrkyttömiä ja tottuneita kuolleeseen ruokaan. Yksi noista käärmeistä menee pakoon jopa hiirtä, jos sitä erehtyy liikuttamaan ruokintapinseteissä. Eli etenkin Esteri ja Mihail olisivat kyllä isompi riskitekijä käärmeille, kuin käärme niille. Snurre on vähän siinä rajalla, kumpi siinä ensin tajuaisi olevansa saalistaja, vai tajuaisiko kumpikaan. 

Sitten kun Jussille tuleva myrkky kotiutuu tai jos taloon tulee joskus isompi kuristajakäärme, niin tilanne voi kääntyä osittain ympäri. Sillä vaikka tuo myrkkykäärme on nykyisiäkin otuksia pienempi, niin sillä voisi olla mahdollisuuksia noita vastaan, mikäli se ehtisi saada ensimmäisen iskun ja myrkky toimisi kuten pitää (osa myrkkykäärmeiden puremistakin on kuivia, eli myrkkyä ei erity). Tämän kohdalla terraarioon tulee kuitenkin Exoterran oman lukituksen lisäksi vielä toinen lukko, eikä käärmettä ikinä tulla käsittelemään samassa tilassa, jossa fretit ovat irti. Eli kaikki riskit pyritään kyllä minimoimaan.

Kommelluksia?

Monelle tapahtumahetkellä ikävällekin asialle on tullut naureskeltua jälkeenpäin. Kuten karkkipussiepisodille tai "rauhalliselle kotijuhannukselle", joka meni lopulta siihen, että ensin päivystettiin vuorokausi tuleeko Esterille suolitukosta neidin syömästä muovidinosauruksesta ja seuraava päivä syötettiin Miikkikselle lääkehiiltä ja etsittiin metsästä sinertävää nakkia - joka osoittautui onneksi myrkytetyn sijaan homeiseksi. Mutta kai sitä eläinten kanssa on joskus vain opittava etsimään jotain huumoria joka asiasta, että niitä jaksaa ;)
 
Mutta saa noille onneksi nauraa välillä ihan suoraankin, kuten joskus kun Miikkis päättää uhitella kunnolla. Kerrankin poikaa harmitti lenkillä todenteolla, kun Jussi piti liian lyhyttä hihnaa, ja poika päätti sitten protestoida tömäyttämällä etutassut maahan ja näyttämällä häntää. Oikein dramaattisen vaikutuksen aikaansaamiseksi Mihailin piti toki ensin ottaa vauhtia - sillä lopputulemalla, että etutassujen maahan tömäyttämistä seurasikin hieno kuperkeikka, kun peppu ei siitä vauhdista enää pysähtynytkään. Silloin haisunäätää kyllä nolotti, ja uhittelut jäivät hetkeksi siihen.

Tämän pentu olisi vähän tilauksessa...

Minkä eläimen haluaisit seuraavaksi?

Seuraavana haaveissa olisi pieni mustasoopeli frettityttö. Vähemmän vakavissaan sitä on miettinyt
myös haisunäätätyttöä tai arovaraania, mutta niissä voivat tulla käytännön asiat vastaan. Vähän sitä kyllä jännittää tuoda tähän mitään lisää, kun nykyinen lauma toimii nyt niin hyvin. Mutta frettien kohdallakin olen kokenut sen lajitoverien niin isoksi elämänlaadun parantajaksi, että en halua en halua kummankaan nykyisistä tytöistä jäävän ilman omaa putputuskaveria sitten kun toisesti aika jättää (mikä tapahtuu toivottavasti kuitenkin vasta vuosien päästä <3).


Paljon mihail painaa? (:D)

Mihail painoi viime punnituksessa viisi kiloa. Ja kyllä, siinä on pojan mittoihin nähden jonkin verran liikaa ;D


Oletko saanut uusia kavereita frettien kautta?

Olen kyllä.  Kyllä se sosiaalinen puoli on harrastuksissa ehdottomasti se yksi mikä vetää aina mukaan näyttelyihin ja muihin. On se sen verran ihanaa, kun löytää ihmisiä, joiden kanssa voi höpöttää fretinkakoista, implanteista, hajuista ja puremista ilman että tarvitsee kertaakaan selittää, miksi ei silti kadu valintaansa yhtään <3 Muut kun ihmettelevät tätä lajivalintaa jo siinä kohtaa, kun nämä viipottavat pitkin kämppää tutkien kaikki tasot ja hyllyt villisti putputtaen, kun nämä ovat muka liian vilkkaita. Ja vaikka ensimmäiset fretit tulivat itselle vasta kesällä, kyllä sitä on jo monia fretti-ihmisiä, joiden näkemistä odottaa aina innolla :) Tiiu kyllä viimeksi risteilyllä muistutti, että minä kyllä hakeuduin Turun frettiporukoihin Mihailin kanssa jo vuosi ennen kuin tytöt meille edes tulivat ;D


Miten frettinäyttelyissä toimitaan?

Näytteilleasettajan kannalta näyttelyt ovat hyvin pitkälti odottelua - minkä voi hyödyntää tutustumalla muihin nääppäilijöihin. 
 

KesäPiknikin näyttelyssä katoksestakaan ei aina ole haittaa

Näyttelyyn ilmoittautuneet saavat ennen näyttelyä sähköpostiinsa infokirjeen, jossa selviää tarkempia tietoja näyttelystä, kuten aikataulua, ajo-ohjeita yms. Infokirjeessä ilmoitettuun aikaan saavutaan sitten näyttelypaikalle. Ensin näyttelypaikalle tullessa ilmoitetaan eläimet saapuneeksi ilmoittaumisia vastaanottavalle henkilölle ja esitetään hänelle myös rokotustodistukset. Häneltä saadaan näyttelyluettelo ja numerolaput. Kun ilmoittautuminen on hoidettu, käydään pystyttämässä omille nääpille playpen näyttelysaliin ja katsotaan missä vaiheessa omat tulevat arvosteluun. Tähän vaikuttaa paljon se monessako luokassa omat eläimet ovat ja miten luokat on jaettu tuomarien kesken. 

Omien arvosteluvuoroa odotellessa voi ostella arpoja, sosialisoida ja puunata omia nääppiä, jos kokee tarvetta esimerkiksi viime hetken korvaputsailuille tms. Oman nääpän arvosteluvuoron lähetessä se laitetaan boksiin ja boksin päälle numerolappu, jonka jälkeen boksi toimitetaan niille varatulle paikalle, josta toimihenkilöt toimittavat sen sen tuomaroitavaksi - ja johon ne palauttavat sen arvostelun jälkeen. Sen jälkeen nääpän voi laskea takaisin aitaukseensa. Kun kaikki omat fretit ovat käyneet tuomarilla, voi keskittyä odottelemaan palkintojen jakoa. Luokkien tultua loppuun tuomari voi kyllä pyytää osia eläimiä vielä uudelleen eteen re-calleihin - mikäli oma eläin pyydetään näihin, sillä on yleensä hyvät mahdollisuudet myös sijoittua. Mikäli kutsu näihin käy, viedään eläin niihin taas kuljetuskopassa, jonka päälle on kiinnitetty kyseisen eläimen numerolappu, eli samoin kuin eläimen mennessä arvosteluun. 

Playpeniin mahtuu hyvin myös omistaja nääpälle riippariksi

Palkintojen jaon yhteydessä on frettinäyttelyissä tapana ottaa myös palkintokuvia, joissa omistaja poseeraa frettinsä ja palkintokassin kanssa. Eli mikäli oman fretin nimi huudetaan palkintojen jaossa, otetaan fretti mukaan palkintoa hakemaan. Palkintojen jaon jälkeen näytteilleasettajille jaetaan myös eläintenarvostelukaavakkeet. Tämän jälkeen näyttelyä lähdetään purkamaan - ainakin jos tiedossa ei ole iltabileitä. Joissain näyttelyissä kun voi olla yöpymismahdollisuus vielä näyttelyn jälkeenkin, jolloin aitaukset voivat toki jäädä vielä pystyyn, jos on itsekin osallistumassa.  

Joissain frettinäyttelyissä on oheisohjelmana myös erilaisia leikkimielisiä kisoja, joista tiedotetaan esimerkiksi näyttelyn facebook-kutsussa. Tällaisia voi olla esimerkiksi kaunein aitaus -kilpailut tai näyttelyn teemaan sopivat kilpailut. Esimerkiksi seuraavassa näyttelyssä on luvassa muunmuassa Oscar-näätä kisaa, jossa palkinnon nappaa se fretti, jonka omistaja saa seisomaan pisimpään kahdella tassulla.