Rauhallinen vuodenvaihde

Uusivuosi ei ole ikinä ollut minulle kovin merkittävä juhla. Pitkälti siksi, että elettyäni nuorena monta vuotta erittäin paukkuaran koiran kanssa opin jo silloin rauhoittamaan vuoden vaihteen täysin. Varhaisteinistä aikuisuuteen uusivuosi oli se hetki on vedettiin verhot ikkunan eteen, laitettiin radio soimaan ja vetäydyttiin koiran kanssa peiton alle lukemaan joululahjakirjoja ja syömään suklaata. Nykyisessä laumassa meillä ei ole yhtään paukkuarkaa tyyppiä, eli sen puolesta olisin nykyään vapaa poistumaan kotoa ja lähtemään katsomaan raketteja ja juhlimaan, mutta eipä sitä viitsi. Minulle riittää että ehtii jossain välissä laittaa soimaan Abban Happy New Yearin, eikä sen väliin jääminenkään ole maailmanloppu.

Mikään ei voita petiä, joka on sijoitettu riippumattoon niin että väliin jää vielä kolmas peti (minun niin tekisi mieli viedä tuonne riipparin alle herne)

Tänä vuonna meille tuli pari kaveria flunssaa uhmaten viettämään uutta vuotta pelien merkeissä. Meno oli niinkin villiä, että minä olin porukasta ainoa, jolla oli alkoholit pöydässä, ja sekin alkoholi oli käsidesin muodossa. Lautapelatessa kun tuli kuitenkin jonkin verran koskettua samoihin komponentteihin, niin koitin olla edes vähän vähemmän tartuttava. Jussilla tauti ehti mennä paremmin ohi ennen vuoden vaihdetta, ja hän oli käynyt koronatestissä hakemassa negatiivisen, joten korona oli aika hyvin pois suljettu. Etenkin kun jouluvieraistakin kolme oli käynyt koronatesteissä juuri ennen joulua. Keskiyöllä pelit keskeytettiin sen verran, että kävimme vähän ennen h-hetkeä tarkistamassa vielä miten kanit jakselevat ja viemässä niille herkkuja kuppiin, ja sen jälkeen siirryimme muutamaksi minuutiksi parvekkeelle katselemaan raketteja. Sen jälkeen voitin viime vuoden viimeisen ja tämän vuoden ensimmäisen Munckinin.

Tässä näkyy aika hyvin, mikä Mintun kohdalla säikäytti. Tuo kynitty alue räjähti äkkiä todella isoksi.

Tänään flunssa on alkanut helpottaa sen verran, että siivosin kaniaitaukset hieman perusteellisemmin samalla kun Jussi hoisi lumityöt. Mintun osalta kipulääkkeet jätettiin pois pari päivää sitten, ja tänään on viimeinen päivä kun putsaillaan korvia korvahuuhteen kera. Vaikka olin alkuun epäileväinen, voisiko koko Mintun oireilu oikeasti selittyä pelkillä korvapunkeilla, Minttu on ollut nyt todella paljon rennompi ja enemmän oma itsensä, eikä kipulääkkeen pois jättäminen muutamia päiviä loishäädön jälkeen näkynyt sen käytöksessä. Nettiä tutkittaessa löytyi sitten muitakin tapauksia, joissa korvapunkit ovat aiheuttaneet vastaavaa oireilua etenkin kerällä nukkuvilla kissoilla, kun osa punkeista saattaa eksyä kävelemään myös korvan ulkopuolelle ja aiheuttaa kutinaa. Eli punkkitilanteen räjähdettyä korvassa, niitä on todennäköisesti eksynyt muuallekin turkkiin, mihin Minttu on sitten reagoinut erittäin voimakkaasti koittamalla nuolla ja repiä kutinan aiheuttajaa pois karvoista kaikkialta mihin on suinkin yltänyt. Ottaen huomioon että ehdin jo pelätä kaikkea kasvaimista luusyöpään, olo on enemmän kuin huojentunut.