En suostu sanomaan että yksikään meidän kissoista olisi vielä vanha, mutta se on myönnettävä että kaikki nuo kolme kodinvaihtajana tullutta ovat ikääntyviä. Kolmikosta nuorinkin eli Ruttu kun täyttää tänä vuonna jo kymmenen, mikä tarkoittaa että Löllöllä on edessä 11-vee ja Mintulla 12-vee synttärit. Rutulle ei olla vielä ehditty tehdä kattavampaa senioritarkistusta (mitä nyt rouvalta pöllittiin sen yläkulmurit, ja siinä yhteydessä käytiin suu läpi), mutta Löllö ja Minttu ovat ehtineet käydä jo niin kattavissa verikokeissa kuin röntgenissäkin. Niiden myötä on jouduttu miettimään myös jonkin verran ruokintajuttuja, sillä se että kaikki syövät täsmälleen samaa ruokaa ei aina ole se toimivin kombinaatio silloin, kun laumassa on hyvin eri ikäisiä eläimiä omine haasteineen.
Eilen tuli lisättyä kaikkiin myös maalarinteipit, jos ruokintavastuu jää joskus jollekin muulle kuin minulle tai Jussille |
Mintun kohdalla laajoihin tutkimuksiin lähdettiin ensimmäisenä, kun sillä oli viime elokuussa pissaongelmia. Silloin meille suositeltiin Mintun siirtämistä pysyvästi virtsan happamuuteen vaikuttaviin Urinary-ruokiin, jotka auttaisivat liuottamaan muodostumassa olevaa sakkaa virtsarakosta. Ja vaikka suhtaudun vähän epäileväisesti moniin eläinlääkäriruokiin (vaikka meillä kissat eivät olekaan kokonaan raa'alla, minun on vaikea uskoa miten kukaan millään käsittelyllä saa taiottua maissista ääriterveellistä kissanruokaa), päätettiin tätä Mintun kohdalla yrittää edes väliaikaisesti. Minttu kuitenkin ampui yritykset alas heti alkuunsa, sillä se mieluummin paastosi kuin koski minkäänlaisiin Urinary-märkäruokiin, vaikka niitä olisi ollut vain hippunen sen normiruuan seassa. Urinary-ruokien tueksi suositeltiin WeCysto -täydennysrehua tukemaan virtsateiden hyvinvointia. WeCysto meillä onkin Mintulla toistaiseksi käytössä, ja se annostellaan kerran päivässä Mintun normaalin ruuan sekaan. Mintusta kuitenkin huomaa selvästi, että mikä tahansa ruoka on WeCyston kanssa vähemmän houkuttelevaa kuin ilman sitä, joten tuon pullon loputtua todennäköisesti jätetään se Mintun osalta pois, ja katsotaan uusiutuuko ongelma myöhemmin. Jonkin verran vitrsaongelmissa kun pystyy tukemaan myös ilman mitään erikoisrehuja, kuten lisäämällä nesteensaantia lisäämällä vettä ruuanjoukkoon, ja tarjoamalla välillä erilaisia hyvin nestepitoisia kissanruokia, kuten kissoille valmistettavia lihaliemiä.
Kun Löllöllä sitten havaittiin alkavaa munuaisten vajaatoimintaa ja ehdotettiin joko täydennysrehujen aloittamista tai Löllön siirtämistä munuaisruualle, voin myöntää että minua ahdisti jo valmiiksi, millä saan ne ikinä menemään alas, ja kuinka haastavaksi menee jonglöörätä viiden kissan kanssa joista kaksi haluaisi syödä kaikki maailman ruuat kaikilta (ja jotka siksi syövät nykyään eri huoneissa), yksi ei lähtökohtaisesti pidä mistään ja jos yhtälöön lisättäisiin vielä kaksi, jotka söisivät mieluummin mitä tahansa muuta kuin omia erikoisruokiaan. Tälläkertaa päätin kuitenkin suosiolla jättää munuaisruuat ainakin toistaiseksi hyllyyn, ja lähteä testaamaan ensimmäiseksi täydennysrehuilla. Eläinlääkäristä saatiin heti mukaan ruokaan sekoitettavaa Renate-jauhetta, jonka lisäksi eläinlääkäri suositteli tilaamaan jotain fosforinsitojaa kuten Pronefraa. Tällähetkellä Löllöllä menee sitten molemmat, mutta minun pitää vielä jatkoa ajatellen varmistaa, kuinka paljon hyötyä molempien yhtäaikaisesta syöttämisestä on, vai selviäisikö sitä pidemmän päälle pelkällä Pronefralla. Sikäli molempienkaan käytössä ei ole ongelmaa, sillä kumpikin Löllön lisistä on aiheuttanut enemmin päinvastaisen ongelman kuin Mintun WeCysto: jokin noissa munuaislisäravinnoissa tuoksuu kissojen nenään selvästi ihan vastustamattoman hyvältä, sillä nyt ne kaikki haluaisivat mieluiten sitä samaa mitä Löllö saa, ja Löllö syö oman ruokansa hyvällä ruokahalulla. Löllön kanssa munuaisen toimintaa tukevilla lisäravinteille on tarkoitus jatkaa toistaiseksi (mahdollisesti herran loppuelämä), ja kontrolliverikokeiden yhdessä keväämmällä mietitään sitten jatkoa. Löllön röntgenissä kun näkyi myös selkämuutoksia, jotka voivat herran ikääntyessä vaatia myös kipulääkitystä, joka ei ole paras mahdollinen kombinaatio sen kanssa, että munuaisilla tuntuu olevan haasteita jo nyt.
Tietysti nyt pidetään kaikki peukalot pystyssä sen suhteen, että muiden kanssa selvittäisiin mahdollisimman pitkään perusruuilla. Toki silti tiedostaen, että vaikka noin kymmenvuotiaat kissat eivät ole vielä vanhoja, niillä alkaa kuitenkin olla paljon enemmän iän mukanaan tuomia haasteita kuin sitä nuoremmilla kissoilla, kun kuljettuja kilometrejä alkaa olla mittarissa enemmän.
Frettien kanssa kymppikerhoraja menee paljon kymmentä ikävuotta alempana, ja minun pitäisi oikeasti viimein hyväksyä se tosiasia, että myös Mitellan kohdalla voisi olla hyvä käydä perusteellisemmassa mummotarkissa, vaikka se on ihan minun pentu. Sekin kuitenkin täyttää tänä vuonna jo kuusi. Frettienkin kohdalla moneen iän mukanaan tuomaan muutokseen kun olisi paremmat mahdollisuudet vaikuttaa, mitä varhaisemmassa vaiheessa ne todetaan. Vaikkakin valitettavasti lyhyempi elinkaari ja harvinaisempi vähemmän tutkittu laji rajaavat ennaltaehkäisevän hoidon mahdollisuuksia jonkin verran verrattuna esimerkiksi kissoihin. Harmi vain, että Mitellan kohdalla en usko voivani hyödyntää koulun klinikkaa, sillä kyseessä on kuitenkin ekso ja persoonana vielä meidän laumasta se kaikkein vähiten epävarmuutta ja muutoksia sietävä, joten vaikka Mitella on iän myötä rauhoittunut valtavasti, ei opetuskilinikka olisi sille varmasti millään tasolla helpoin ympäristö.
Ajan kulumisen huomaa kaikkein parhaiten toisten lapsista. Näköjään myös eläimistä.
VastaaPoistaMitellako jo mummo? Hänhän oli ensimmäinen teille tullut vauveli! Vähän on vaikea lukijankin hyväksyä tämä ajan kuluminen.
Mitella on itellekin aina ja ikuisesti se ensimmäinen Pentu, niin sen ikääntyminen on ollut ehkä vaikein nähdä. Mutta kun frettien keskimääräinen elinikä tahtoo nykyään olla 6-8 vuotta, kohta kuusivuotiasta ei voi ilmeisesti enää ihan kaikilla mittareilla laskea pennuksi.
Poista