Sokerisia sortumisia

Sokeriorava kuuluu itselläni niihin eksoihastuksiin, joiden juuret yltävät aina vuosituhannen vaihteeseen. Joskus yhdeksänkymmentäluvun lopulla tai kaksituhattaluvun alussa yhdessä Tamperelaisessa eläinkaupassa oli pieniä hassunnäköisiä eläimiä, joita en ollut nähnyt ikinä aiemmin. Ihastuin niihin ensisilmäyksellä, joten vietin useammankin kerran aikaa myymälässä kysellen näistä oudoista pikkutyypeistä ja niiden vaatimuksista. Ja tein samaa mitä monen muun eläimen kanssa aiemmin: kävin läpi liikkeen valikoimaa ja suunnittelin, mitä kaikkea sokerioravilleni hankkisin, jos saisin omia sellaisia. En muistaakseni kuitenkaan edes koittanut kinuta tuolloin itselleni mitään noin eksoottista (ainakaan kovin aktiivisesti), vaan laji jäi kytemään "sitten joskus" -listalle mielen sopukoihin.

Ensitapaaminen Biancan kanssa viime elokuussa

Sielä mielensopukoissa se pysyikin aika monta vuotta, vaikka vuosien saatossa tuli joskus satunnaisesti törmättyä eläinharrastajiin joilla oli kotonaan sokerioravia. Laji ei kuitenkaan missään vaiheessa yleistynyt Suomessa, ja koska en yleensä ensisijaisesti hanki lemmikkejäni eläinkaupoista tai ulkomailta, ei asiaa tullut aktiivisemmin mietittyä. Etenkin kun ottaa huomioon, että pienestä koostaan huolimatta sokeriorava vaatii hyvin paljon tilaa, eikä sen ruokavalio ole yksinkertaisimmasta päästä, ei se ole sellainen otus joka tulee vain hankittua ilman että asiaan on aikaa paneutua.

Muutama vuosi sitten tapahtui kuitenkin ratkaisevan muutoksen ensiaskelet. Kaverilleni tuli laumaan nuorta verta, ja uusien tulokkaiden myötä hän alkoi toivoa, josko heille vihdoin syntyisi myös omia poikasia. Kun Gertrude tuli pussista keväällä 2020, katsoin läpi kaikki mahdolliset videot ja kuvat mitä kaveri latasi vauvasta someen. Samalla vanha kipinä alkoi kyteä, ja aloin lueskella netistä sokerioravajuttuja ajatuksella, että jos vielä joskus... Kuitenkin lajin haasteet sotkuisuuden, äänimaailman ja tilantarpeen kanssa saivat vielä himmailemaan, enkä tässä vaiheessa tainnut vielä kaverillekaan paljastaa kuinka myyty olin. 

Tuoreempi kuva Biancasta (kuva kasvattajan ottama)

Gertrude ei kuitenkaan jäänyt kaverin ainoaksi kasvatiksi, ja kun poikasia alkoi syntyä enemmän, ei kaverikaan voinut olla enää huomaamatta tykkäyksieni ja vaivihkaisten kysymysteni määrää. Pikkuhiljaa ne kysymykset muuttuivat vähemmän vaivihkaisiksi, ja aloin suunnitella jo konkreettisemmin, miten minä nyt nykyisillä tiedoillani sokerioravien elämän meillä järjestäisin. Ja tuli sitä käytyä kaverinkin kanssa läpi, millainen häkki olisi hyvä, mitä kaikkea tyypit vaativat ja vähän vahingossa myös ketkä olisivat hyvät tyypit meidän laumaan. Jussi ei kuitenkaan lämmennyt idealle samaa tahtia, vaan hän muisti liian hyvin toisen kaverin jutut pitkälle lentävistä sotkuista ja yöllisistä haukkumisista. Niinpä keskustelu pysyi koko ajan tasolla JOS ja JOSKUS - vaikka ne jossit olivatkin välillä hyvin konkreettisia, kuten JOS Bianca muuttaisi meille pikkusiskonsa kanssa, mikä sopisi sen pikkusiskon nimeksi. Poikaset olivat kuitenkin koko ajan myynnissä, ja kaveri välillä tuskaili millaisia kyselyitä niistä tuli, kun milloin tyypeille ei olisi haluttu syöttää ollenkaan hyönteisiä, milloin ottaa vain yksi tai kyseenalaistettiin tuonkokoisten tyyppien tilantarve.

Väistämättä tuli kuitenkin myös se päivä, kun kaveri sai sen verran varteenotettavan poikastiedustelun, että hänen oli pakko kysyä, olisiko se minulle helpotus, että kiusaus ottaa tyypit meille poistuisi, vai ilmoittaako hän että poikaset on jo varattu. Olin silloin parhaillaan valitsemassa tyypeille pesämökkejä JOS ne tulisivat meille, joten minun oli viimein pakko käydä Jussin kanssa se keskustelu, että olisiko se oikeasti kuinka paha jos se "joskus tulevaisuudessa" lukittaisiin huhtikuun puoliväliin. Jussi kyseli vielä vähän tarkentavia kysymyksiä muuamuassa sokerioravien hinnoista sekä siitä mihin ajattelin niiden häkin mahduttaa, ja ilmoitti sen jälkeen ettei ole edelläänkään kovin innoissaan ajatuksesta, mutta että tyypit saavat tulla, kunhan minä sitoudun ottamaan päävastuun niistä (eikä kukaan kuse Jussin Legojen päälle silloin kun hän kasaa niitä bunkkerissa).

Piskuinen Dumble, joka tulee luovutusikään huhtikuussa (kuva kasvattajan ottama)

Niinpä yksi lapsuudenhaave on taas konkretisoitumassa, ja huhtikuun puolivälissä meille muuttaa Procyon's Barking Bianca "Bianca" ja Procyon's Delicious Dumle "Dumble". Seuraavat kuukaudet onkin sitten hyvin aikaa kerrata ruokinnan ja muun hoidon yksityiskohtia, kuten sopivien smoothiemixien tekoa ja häkin sisustusta. Olen taas yhtäaikaa innoissani ja kauhuissani, sillä nyt kun poikaset ovat tulossa suoraan kasvattajalta eikä rescueina epämääräisistä oloista, kukaan ei ole vielä pilannut niiltä mahdollisuuksia elää terveinä jopa 12-vuotiaiksi, jolloin sitä stressaa aina tavallistakin enemmän ettei olisi sitten itse se joku joka mokaa homman. Onneksi poikasten mukana tulee kuitenkin läpielämän kestävä suomenkielinen käyttötuki.   

Mikäli sokeriorava on lajina vieraampi, niistä löytyy juttua muunmuassa Biancan ja Dumblen kasvattajan sivuilta: https://procyons-gliders.blogspot.com/p/tietoa-lajista-about-species.html