Petterin kastraatio

Tänään oli Petterin kastraatio, ja myönnän että minua jännitti. Vaikka kastraatio on aika rutiinileikkaus, jokaisessa rutiinileikkauksessa on kaneilla aina kaksi jännää kohtaa. Toinen on se mikä muillakin eläimillä, eli nukutus. Etenkin ensimmäistä kertaa nukuttaessa on mahdotonta tietää miten eläin nukutusaineisiin reagoi - ja vaikka komplikaatiot ovat harvinaisia, ne ovat pelottavia. Kaneilla toinen haaste hommassa on suoliston toiminnan palautuminen leikkauksen jälkeen. Kanit eivät kestä yhtään paastoamista, ja niille suolessa olevan massan pysähtyminen eli suolilama on hengenvaarallinen tila. Niinpä kanien kanssa on erittäin kriittistä, että ne alkavat syödä mahdollisimman pian anestesiasta herättyään, jotta ruokamassa jatkaa liikkumistaan suolistossa, ja elimistölle elintärkeä mikrobitoiminta pysyy käynnissä. 

Tällähetkellä kuitenkin näyttää siltä, että Petterillä on edellytykset päästä oppikirjaesimerkiksi onnistuneesta kastraatiosta. Vaikka koululle mukaan tulo jännitti Petteriä selvästi, kun sen vuoro tuli ja rauhoite saatiin annettua, Petteri nukahti nopeasti. Siltä löytyi kaksi hyvin laskeutunutta kivestä, joita se ei vetänyt takaisin vatsaonteloon (temppu jonka kanit voivat tehdä vielä kivesten laskeuduttuakin). Kivekset saatiin siis puudutettua hyvin Petterin jo nukkuessa, ja ne saatiin leikattua pois ja leikkaushaavat tikattua. Petterin ollessa vielä unessa sille laitettiin samalla myös mikrosiru. Aiemmasta operaatiosta johtuen Petterin operaatio valmistui vasta ihan ennen lounastaukoa, mutta koska osalla ryhmästä oli eväät, Petteri pääsi heräilemään heidän seuraansa kahvihuoneeseen siksi aikaa kun itse poikkesin koulun ruokalassa, eli valvonta pelasi koko senkin ajan. Tultuani lounaalta Petterikin oli jo sen verran hereillä, että oli raahautunut pellettikupille, josta se unisena natusteli pellettejä ja Hoikan herkun kuivattuja yrttejä. Siinä kohtaa oma jännittyneisyyskin alkoi vähän laskea. 

Viimeiset heipat Petterin palleille. Kanin pallit ovat yllättävän isot ja pitkänmalliset kissan vastaaviin verrattuna.

Meidän ryhmällä oli iltapäivällä aspavuoro ja aspan ja kahvihuoneen välissä oli vain ikkunallinen ovi, joten pystyin pitämään hyvin silmällä Petterin heräilyä. Siinä kohtaa kun Petterin häkkiin ilmestyi ensimmäinen setti täydellisen kokoisia ja normaalin rakenteen omaavia papanoita, tiesin meidän selvinneen kriittisimmän yli. Se että Petteri sekä söi itse että papanoi normaalisti indikoi että sen suoli oli heti takaisin toiminnassa, mikä on ehdottomasti hyvä merkki.

Nyt sitten vain toivotaan, että paranaminen etenee loppuun yhtä hienosti. Petterille saatiin mukaan kipulääkettä, jota se saa nyt seuraavat päivät. Sen pitäisi pitää huomio pois leikkausalueesta ja ruokahalu hyvänä. Mikäli haavat lähtevät nyt paranemaan hyvin, kuukauden päästä päästään kokeilemaan Petterin ja Pampulan yhdistämistä. 

Ensiviikolla on sitten vuorossa yhteinen koulupäivä Löllön kanssa, kun se tulee koulun klinikalle senioritarkkiin.