lauantai 22. tammikuuta 2022

Kanikuulumisia

Päivät eivät ole ehtineet pidetä paljoakaan, mutta se että kevättä kohden mennään ei ole jäänyt huomaamatta etenkään Mainiolta. Se onkin viimeisen viikon aikana kunnostautunut kahlekuninkaan vaativassa pestissä, ja onnistunut karkaamaan aitauksestaan kahdesti. Ensimmäisellä kerralla se oli käynyt seinäkaltereita läpi niin pitkään ja hartaasti, että se onnistui löytämään sen yhden, jonka hitsaussauma oli puutteellinen, ja jonka se siten sai kiskottua irti ja väännettyä sivuun. Kun sitten saatiin hätäpaikattua aukko tiheällä verkolla (sen jälkeen kun oli ensin koitettu sitoa pinna rautalangalla, jonka Mainio sitten siirsi hampaillaan ja nosti pinnan uudelleen), ja uusi ehjä elementti tilalle, Mainio siirtyi seuraavaksi heikoimpaan kohtaan. Se nimittäin keksi, että poikien väliseinän kaksi metallielementtiä ovat kiinni toisissaan nippusiteillä (kumpikin elementeistä oli yksinään kymmenisen senttiä liian lyhyt väliseinäksi), ja kun nippusiteet puri poikki, elementtien välistä pääsi taiteilemaan veljen puolelle.

Ensimmäisen pakoreitin ensimmäinen hätäpaikkaus käynnissä.

Ensimmäisellä karkureissulla aitauksesta autotallin puolelle Mainio oli keskittynyt merkkailemaan Petterin ja Pampulan aitauksien ympäristöä, ja ne oli pissattu ja papanoitu täyteen. Tämä merkkausrumba oli onneksi vienyt pojan lähes kaiken ajan, joten karkureissun jäljiltä ei löydetty muita tuhoja kuin kuivikepellettipussiin syödyt pari reikää - taisivat ne pelletit olla aika kova pettymys herralle. Toisella kerralla selvittiin kanssa säikähdyksellä, mutta ei ihan yhtä pienellä: Petterin puoli aitauksesta oli nimittäin täynnä karvatuppoja, kun pojat olivat päässeet ottamaan yhteen. Sen jälkeen Petteri oli vetäytynyt koppiin aitauksen perimmäiseen nurkkaan, ja Mainio jäänyt patsastelemaan maitokorin päälle. Pöllyynnestä karvamäärästä huolimatta verta ei onneksi näkynyt missään, enkä löytänyt pojista isompia vekkejä, kun koitin parhaani mukaan pyöritellä ne läpi. Tässä kohtaa Mainio tuli sitten napattua 120cm tehdashäkkiin ja laitettua taas viesti Herra Houdinin omistajalle.

Mainion terveiset

Alunperin Mainion piti olla meillä kevääseen asti, jotta se ei joutuisi olemaan koko talvea yksin. Mainio jäi tänne vielä poikien välien alkaessa rakoilla, sillä ajattelimme että lajitoveri edes viereisellä reviirillä olisi parempi kuin ei lajitoveria ollenkaan. Näiden viimeisimpien jälkeen oli kuitenkin todettava, että pojalla hyrrää nyt hormonit siihen malliin, että lajitovereista on sille nyt todennäköisesti enemmän stressiä kuin iloa, kun se ei osaa keskittyä juuri muuhun kuin siihen miten pääsisi antamaan veljelle köniin tai naisiin. Aitauksessa isoin osa ajasta kun menee heikkoja kohtia etsien, ja vessalaatikon reunoistakin löytyy tasainen hammasjälkien rivi, kun se on käynyt systemaattisesti koko ulkoreunan läpi. Ja jos vaihtoehdot olisivat että Mainio olisi täällä yksinään leikkimökissä, tai palaisi jo nyt omistajalleen, jossa sillä ei olisi lajitovereita edes näköetäisyydellä, teimme päätöksen pojan paluusta. Toki vaihtoehto C olisi ollut vahvistaa aitaus taas kerran rautalangalla ja tehdä semmoinen Alcatraz josta Mainio ei varmasti karkaisi, mutta en usko että se olisi poistanut varsinaista ongelmaa, eli sitä että Mainio ei nyt todellakaan halua olla sielä, kun luonto vetää tärkeämpien hommien pariin.

Nyt toivotaan että tämä pitää herran huomiseen

Mainion lähtö on nyt sovittu huomiselle. Tänään sitten pakataan pojalle kunnon eväspussit mukaan, kun lähtöpäivä aikaistui sen verran, että omistaja ei ole ehtinyt täydentää vielä omia varastojaan. Olo on vähän haikea, vaikka alusta asti oli tiedossa, että Mainio on meillä vain käymässä. Samalla kuitenkin näen, miten hermona Petteri on eilisen hyökkäyksen jäljiltä, ja tiedän, että on parempi että sekin saa nyt kunnolla rauhoittua ennenkuin edessä on se suunnitellumpi väliaitojen poisto, ja lähdetään koittamaan Petteriä ja Pampulaa yhteen puolueettomalla alueella. En voi kuitenkaan sanoa, että meillä kotona kokonaan rauhoittuisi, vaikka yksi nyt lähtee. Mainion omistajan kanssa kun oli joitain viikkoja sitten puhe natalhiiristä, mutta tulin siihen tulokseen, että en nyt ota, kun itseni tuntien niille pitäisi sitten kuitenkin hommata hetikohta isompi terraario ja kaikki maailman tasot, kopit ja virikkeet, vaikka kuinka itselleen valehtelisi että menevät ne pienemmässäkin, ja pahvilaatikot ovat ihan hyviä pesiä. Eilen Faunattaren loppuunmyynnistä löytyi kuitenkin hyvä kasa liikkeessä käytössä olleita tarvikkeita sen verran edulliseen hintaan, että tulihan siinä sorruttua. Tein tosin semmoisen hyvin epämatelijaharrastajamaisen teon, että iloisesti kuhisevan Foodfactoryn sijaan meille on tulossa lemmikkilauma pelkistä ukkeleista. Olisihan se toki kätevää, jos kotona olisi aina käärmeille sopivan kokoista ruokaa saatavilla, mutta koska tiedän, että lopetukset jäisivät kaikki minulle, eikä Jussi haluaisi silloin myöskään viettää liikaa aikaa hiirten kanssa ettei niihin kiinny, mennään jatkossakin ostosapuskoilla. Natskuille löytyi nimittäin ihan oma autokin.

 

Tänään lähdetään purkamaan tätä eilistä saalista


2 kommenttia:

  1. Mainio: kanimaailman rikollisnero!

    VastaaPoista
  2. Vallan mainio tuo Mainion temppu. Mutta ei mitenkään ystävällinen naapureille... Toivottavasti rauha palaa pupulaan ♥

    VastaaPoista