torstai 8. heinäkuuta 2021

Lisää hoitonäätiä ja ehkä muitakin

Kotona pysyessäkin huomaa että 1,5 vuoden hiljaiselon jälkeen ihmiset ovat alkaneet taas liikkua. Siinä missä meillä ei viime vuonna ollut yhtään hoitonäätää, tänään laitettiin taas tilat kuntoon kahdelle vierailijalle, jotka saapuvat tänään ja ovat viikon vaihteen yli. Tällä kertaa päädyin jakamaan autotalliaitauksen kahtia, ja majoittamaan uudet hoidokitkin autotalliin. Se toki tarkoittaa, että Lillyllä ja Mystillä on nyt muutaman päivän ajan vähemmän tilaa, mutta bunkkerikin on alkanut lämmetä jo sen verran hyvin, että hyödynnän mieluummin viileämpää tilaa frettien kanssa. Hyvityksenä pitkäaikaisemmat hoidokit pääsivät tutkimaan valvottuina koko autotallia. 

Hellepäivät sujuvat lähinnä koomaillessa

Uusien hoitonäätien tulon ohella eilen tuli keskusteltua toisestakin aiheesta. Alkaa näyttää siltä, että loppukuusta meille saapuu frettineiti, josta toivotaan Esterille manttelinperijää meidän seuraavana lumikuningattarena. Täällä neidillä on kuitenkin vielä edessään varsin kriittinen raati, sillä molemminpuolisena ehtona hommassa on, että neiti jää meille vain jos se menee osaksi junnulaumaa. Eli neidin pitää pystyä vakuuttamaan Mitella, Nutella, Mallu ja Vappu siitä, että valtakunta on jaettavissa useamman kuninkaallisen kesken. Koska laumaan ei ole nyt pariin vuoteen tullut ketään uusia, eikä vielä pidempään aikaan yritetty uusia aikuisia, itsellä on suunnitelmissa edetä hommassa pidemmän kaavan kautta, ja pystyttää frettihuoneeseen alkuun playpen, että tutustuminen voidaan aloittaa rauhassa kalterien läpi - olettaen, että tulokas pysyy playpenissä. Samalla ajatus playpenin pystyttämisestä frettihuoneeseen vetää vähän haikeaksi, sillä Lystin aikana en olisi edes uskaltanut harkita asiaa. 

Näillä mennään seuraavat muutamat päivät autotallissa. Toinen aitaus odottaa vielä sisustamistaan.

Lystistäkin saatiin tänään uusia uutisia, kun tuhkaamosta ilmoitettiin, että Lysti on saapunut heille, tuhkattu ja valmiina kotimatkaan. Koska tuhkaamo sijaitsee Viikissä, päädyimme valitsemaan noudon sijaan uurnan postituksen, joten joudumme odottamaan vielä hetken ennenkuin pääsemme sirottelemaan tuhkat kotipihaan. En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, että saattaisimme saada Lystin kotiin jo samalla viikolla kuin se lähetettiin avattavaksi.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti