Hyvää kansainvälistä kissapäivää!

Tänään juhlittava kansainvälinen kissapäivä sekä syksyllä tulossa oleva kissabloggaajamiitti ovat kääntäneet huomioni siihen, että tässä blogissa on viime aikoina ollut kamalan vähän kissajuttuja. Asiantilan korjaamiseksi ja kansainvälisen kissapäivän kunniaksi päätin raportoida koko kissajengin kuulumiset. 

Aino liesituulettimen päällä huutelemassa Jussille ohjeita, kun Jussi kehtasi olla töissä kuuteen

Aino

Aino on yhä sama Sweet sixteen -prinsessa kuin aina ennenkin. Ainon elämän parasta aikaa ovat Jussin saikut, etenkin jos Jussi on kotona ja minä en. Noin muuten Jussi pilaa Ainon elämän suunnilleen sata kertaa päivässä esimerkiksi tarjoamalla aamupalan myöhässä, tarjoamalla väärää aamupalaa tai menemällä töihin. Silloin Aino juoksee huutaen Jussin perässä ja koittaa purra Jussia varpaista. Jussi on kuitenkin myös maailman paras ihminen, joka hankkii Ainolle Ainon lemppariruokaa (Ziwipeakin kanaa) ja pitää kättä tai jalkaa sohvalla niin että Aino voi maata sen päällä (Aino ei halua ikinä syliin, vain jalan tai käden päälle). Minä olen edelleen Ainolle suurimman osan ajasta kuin ilmaa - tosin sillä erotukselle, että Aino tarvitsee ilmaa elääkseen. Mamista hän ei ole ihan varma, sillä Ainoa välillä selvästi turhauttaa, että hänen ja Jussin suhteessa on toinen nainen, joka änkeää samalle sohvalle ja vie Ainon puolen sängystä ihan liian usein. Jos Aino olisi ihminen, meillä olisi hyvin pahoja ongelmia. 

Mauno ihmettelemässä maunomaiseen tyyliinsä, mitä mami kuvaa ja selittää jotain kissapäivästä

Mauno

Maunosta on tullut omakotitalossa asuessa ihan isäntä. Mauno rakastaa tarkastella tiluksiaan sekä sisällä että ulkona tarhassa ja valjaissa. Ja Mauno suorastaan rakastaa kun meillä käy vieraita ja Mauno pääsee esittelemään matelijabunkkeria. Koska Mauno tietää, että kaikki vieraat haluavat yleensä nähdä bunkkerin, ja se on Maunosta talon huoneista paras. Mauno on myös mitä ahkerin työmies, ja se nauttii saadessaan olla mukana etenkin kaikissa miesten töissä, kuten konsolipelaamisessa ja terratyyppien hoidossa. Mauno on kuitenkin hyvin tarkka työturvallisuudesta, ja jos hommaan liittyy esimerkiksi imuri tai koiria, Mauno vetäytyy äkkiä taka-alalle, sillä kaikkiin hommiin ei kunnon työmiehenkään tarvitse suostua.  

Minttu odottaa keskeisellä paikalla olkkarin pöydän ääressä, menevätkö Löllön ja Ainon namianomukset läpi

Minttu

Mintun kanssa tämä vuosi on mennyt onneksi tasaisemmin, eikä tänä vuonna ole tarvinnut murehtia sen enempää pissaongelmista kuin hampaistakaan (*koputtaa puuta*). Sen sijaan olemme saaneet keskittyä nauttimaan rakkauspakkaus Mintun kurnutteluista ja sohvaleipomisista. Mintulla onkin sohvalla ikioma harmaa pörröviltti, joka on Mintun mielestä leipomiseen ihan paras. Kun sen levittää sohvalla syliin tai viereen, neiti saapuu yleensä heti kurnautellen ja kehräten paikalle. Mintusta on myös tullut frettihuoneen valtiatar, ja silloin kun se kaipaa rauhaa muilta kissoilta, se vetäytyy yleensä hengailmaan frettihuoneeseen. 

Löllö lähti heti kävelemään vastaan ja kysymään nameja. Namien jälkeen oli vuorossa mesupaijaukset sohvalla. Niiden jälkeen oli taas hyvä olla karu kolli

Löllö 

Löllöstä on tullut kesän mitaan ihan pihamies, ja se viettää suurimman osan päivästä ulkotarhassa (poislukien akuutit halipulat ja naminälät, joista ilmoitetaan miehekkäällä mini miuaulla, silloin kun on ihan pakko saada masupaijauksia tai kananameja akuutisti heti nyt. Ja se minimiua on niin hellyyttävä, että harvemmin sille voikaan sanoa ei). Suureksi harmistukseksi tarhassa pörrää myös verenhimoinen hyttysjoukko, ja Löllön korvat, nenä ja silmäkulmat ovatkin olleet koko kesän ihan kamalat, kun niihin hyttysten on helpoin iskeä. Se ei kuitenkaan lannista Löllöä, vaikka itsellä onkin asiasta pieni surku. 

Ruttu löytyi töistä tullessa vähemmän yllättäen peittojen alta. Tässä paheksunta on vahvasti läsnä, kun päästiin viileää huone ilmaa peiton alle.

Ruttu 

Löllöä katsoessa voisi kuvitella, että tuon meidän nakupellen täytyy olla vähintään vereslihalla, kun hyttyset ovat saaneet karvakaverinkin niin karuun kuntoon. Rutulla ei kuitenkaan ole ihollaan suojana kuin pienen pieni nukka - ja yleensä vähintään kaksi peittoa. Rutussa ei olekaan näkynyt koko kesänä kuin yksi hyttysenpisto, sillä hyttyset eivät tunnu arvostavan terassikelinä sitä paahtavaa hellettä, mikä on ainoa keli, missä Ruttu lähtee oma-aloitteisesti ulkoilemaan. Rutusta on tullut täysin minun kissani, mikä on sekä ihanaa että äärimmäisen rasittavaa. Ruttu kun osaa olla paitsi erittäin rakastava hyrisijä, että äärimmäisen takertuva hikisenä ihoon liimautuva iilimato (kyllä, sfinkseistä tulee välillä erittäin tahmeita, kun ne hikoilevat kunnolla). Rutusta on myös kehittynyt äärimmäisen röyhkeä ruokavaras, joka syö vehnäpaahtoleiväkin paketin läpi, jos leipiä ei suojaa jääkaappiin. Vaikka Rutun läheisriippuvaisuus ja jatkuva nälkäänkuoleminen ajaa minut välillä hulluuden partaalle, sitä ei voi olla myös ihailematta sen omistautumista, sinnikkyyttä ja älykkyyttä, millä se asioitaan ajaa. Silti Ruttu on meidän kissoista ainoa, josta jopa Jussi uhkaa välillä laittaa ilmoituksen toriin (viimeksi Rutun onnistuttua pöllimään Jussin pitsa ja syötyä siitä kaikki täytteet).