maanantai 15. marraskuuta 2021

Jälkikaiku

Kevään ja kesän menetykset eivät ole enää kotona ollessa päällimmäisenä mielessä. Iso lauma on tehnyt sen minkä se tekee aina, ja pakottanut askel kerrallaan pään mukaan siihen mitä nämä elävät täällä touhuavat ja tarvitsevat. Vaikka tietty haikeus nousee välillä pintaan, pääosan ajasta huomio on tämänhetkisissä projekteissa. Niistä viimeisimpänä bunkkerin vihervallankumous, kun saimme vihdoin aikaiseksi hankkia terraarioihin uudet elävät kasvit ja kunnon kastelujärjestelmän. 

Autolla ajaminen on kuitenkin jäänyt sen kesäisen paniikkikohtauksen jälkeen aika olemattomiin. Ne kerrat kun olen ollut yksin ratissa ovat laskettavissa yhden käden sormin, eikä niitäkään kertoja kun olen ajanut niin että Jussi on mukana ole juuri sen enempää. Päätin jo kesällä olla liikoja stressaamatta asiasta, sillä uskoin jo silloin ja uskon yhä, että kyllä se ajorutiini sieltä taas löytyy kun koulu alkaa. Sitä on koittanut järkeillä asian lemmikkinäkökulman kautta, eli jos jotain mitä pelkää ei ole pakko tehdä juuri nyt, niin mieluummin siedättää itseään asiaan ajan kanssa kuin koittaa pakolla saada homman eteenpäin. Kokemuksesta kun tiedän, että sitä pystyy pakon edessä vaikka mihin, mutta kun kerrankin ei ole ollut pakko. 

Kaima <3 Ilmeessä ehkä pientä pettymystä, kun lehmänkeksit vaihtuivat kännykkäkameraan, joka ei ollut yhtään niin kiva

Tänään tuli kuitenkin ajettua taas ihan itse. Minun navettajakson työpaikkaohjaaja Emmi laittoi viestiä, olisiko minulla kiinnostusta hakea lihatuotteita, ja olihan minulla. Ja koska viime kerrasta kun oli nähty oli ikuisuus, halusin ehdottomasti hakea tuotteet suoraan tilalta että pääsin taas moikkaamaan lehmiä ja tilan isäntääkin. Kyllähän sitä vähän mietti, mitä ajamisesta mahtaa tulla, mutta kun kyseessä oli tuttu reitti ja koulun alkuun on enää viikko, en todellakaan aikonut antaa sen muodostua esteeksi. Nyt kun pikkuhiljaa alkaa olla se vaihe, kun on pakko taas pystyä ajamaan.

Menomatkalla jännitti enemmän, ja pää kävi sitä samaa taistelua kuin uniongelmien kanssa. Eli ajatukset tahtoivat alkaa kietoutua sen ympärille, miltä se tuntui, kun ajaessa iski paniikkikohtaus, samalla kun koitti muistuttaa itselleen, että mitä enemmän keskittyisin siihen ajaessa, sitä varmempaa se olisi saada uudestaan päälle. Onneksi jouluradio on jo toiminnassa, niin sain sillä hyvin harhautettua osan ajatuksista muualle.

En voisi kuitenkaan olla iloisempi että lähdin. Heti navettaan astuessa haju tuntui tutun kodikkaalta, ja lehmilläkin alkaa olla kunnon pörröiset talviturkit joihin oli ihana upottaa sormet. Emmi ja Seppo lähtivät kumpikin seuraamaan, vieläkö tunnistan kaimani muiden hiehojen seasta, ja kyllähän se sieltä silmiin osui, vaikka vähän piti miettiä, voiko se olla jo niin iso kuin se oli. Viimeksi kun näin sen se kun oli vielä ihan vasikka ja sieläkin vielä pienten puolella. Mutta onhan sillä jo kahden viikon päästä 1-vuotissynttärit, kun se syntyi työssäoppimiseni ensimmäisenä päivänä. 

Navettaetäilyä

Ja niin hyvin kuin kotona viihdynkin, reissu muistutti taas niistä lähtemisen hyvistä puolista. Kotoa poistuessaan kun ei voi pohjimmiltaan ikinä tietää mihin sitä päätyy, ja nytkin olimme sitten kahvilareissun yhteydessä äkisti uuden rivarikohteen rakennustyömaalla tutustumassa parin viikon päästä valmistuvaan asuntokohteeseen. Olen aina rakastanut asuntonäyttöjä, joten oli oikein piristävää päästä kurkkimaan kohteen keittiö- ja huonejärjestysratkaisuja.   

Vaikka oma erikoistuminen lähtee nyt klinikkaeläinhoitajaopintojen myötä vielä aiempaa enemmän pieneläinten suuntaan, en voi kieltää, etteivätkö tuotantoeläinpuolella etenkin lehmät olisi vieneet pientä palaa sydäntä mukanaan. Parisen viikkoa sitten tuli osallistuttua etäkierrokselle Ahlmannin maatalousopiston navettaan, ja vaikka sitäkin oli ihan mielenkiinoista katsella, ei se kuitenkaan ole yhtään sama asia kuin päästä oikeasti kosketusetäisyydelle. Nyt kun navetan tuoksu vielä viipyilee nenässä, ja pääsee taas tekemään kaakaota suoraan tilatankista napattuun maitoon, sitä ei voi olla miettimättä, että jos sitä olisi edes vähän enemmän aamuihminen luonteeltaan, sitä olisi saattanut oikeasti lähteä rakentamaan uutta työuraa hyvin eri suuntaan.

2 kommenttia:

  1. Voi että miten ihana teksti!
    Ja ihana kun tulit navetalla käymään, oot aina tervetullut ��
    Hyvä, että pääsit kokemaan lähtemisen hyviä puolia, kotiin on välillä liiankin helppoa jäädä murehtimaan.
    T. Emmi ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kattoo jos seuraavaan visiittiin ei menisi taas lähes vuotta :D

      Poista