Ensimmäinen kouluviikko takana

torstai 25. marraskuuta 2021

Tämä viikko on mennyt vilauksessa. Koulu alkoi maanantaina. Maanantai oli vielä lyhyt päivä, joka keskittyi pelkästään opiskeluteknisiin käytännönasioihin, eli käytiin läpi mistä tutkinto koostuu, miten kouluvuosi rakentuu ja varmistettiin että kaikki osaavat käyttää Wilmaa ja Teamsia, ja kaikkien tunnukset niihin toimivat. Tiistaina alkoi sitten heti luennot, ja iltapäivällä kävimme tutustumassa koulun klinikalla, ja kävimme läpi mitä kaikkea sieltä löytyy. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet kokonaisuudessaan luentoja, kun on käyty läpi anatomiaa, säteilyturvaa, aseptiikkaa ja välinehuoltoa. Ensiviikolla meillä alkaa sitten luentojen ohella varsinaiset klinikkatunnit, jolloin meitä aletaan perehdyttää myös käytännöntöihin koulun klinikalla. 


Lukujärjestys oli tullut jo ennalta, jonka lisäksi koulu kestää vain vuoden, joten olin tietoinen siitä, että kun koulu alkaa se todella alkaa, eikä alku mene paria viikkoa tutustumisleikkejä leikkien. Silti tässä on ollut melkoinen orientoituminen, kun opettelee taas elämään ihmisten aikaan, koittaa painaa mieleen ryhmäläisten nimiä ja miettiä samalla jo ensimmäistä työssäoppimispaikkaa ensivuodelle. Autolla ajaminen on onneksi asettunut heti rutiiniksi, ja tuttu reitti tuntuu jo varsin mukavalta ajaa. 

Muutama suositelluista kirjoista olikin jo ennalta tuttu

Ensimmäisessä jaksossa meillä on opetusta neljänä päivänä viikossa, ja perjantait on varattu etätehtäville ja itseopiskelulle. Tälle viikolle ei tullut vielä etätehtäviä, joten huomenna pääsee keskittymään lauman lepyttelyyn. Etenkin kissat kun ovat ottaneet vähän nokkiinsa siitä, kun palvelija on yhtäkkiä alkanut taas kadota tuntikausiksi omille asioilleen, vaikka kotona olisi paljon paijaushommia, leikittämistä ja yleistä seuranpitoa hoidettavana. Fretit ovat ottaneet siirtymän iisimmin, sillä niistä millään ei ole mikään kiire ennen kevättä.  

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että olet selvinnyt ensimmäisestä viikosta! Kissat kyllä mahtavat olla hiukan loukkaantuneita; mikä on tärkeämpi kuin he ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etenkin Rutulla tämä on vetänyt nyt kalenterin ihan sekaisin, kun joutuu nousemaan aikaisin eikä kukaan lämmitä päiväunipaikkoja valmiiksi sohvalla, tietokoneella tai missään. Käsittämätöntä!

      Poista
  2. Onneksi perjantaisin saa lauma avustaa sua opiskelussa. Ehkä se hyvittää poissaolot, ehkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauman mielessä voisin työssäoppia eläintenhoitamista kotona 24/7. Ei sen takia tarvitsisi hylätä eläimiä...

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI