Kuluseuranta 2019: maaliskuu

maanantai 1. huhtikuuta 2019

"Mutta nyt pakastimet täynnä ja pissa-alustoja yhä varastossa lähdetään optimistisesti kohti maaliskuuta, josko saisin pidettyä itselleni taas tiukempaa kulukuria."

Ja lehmät lentää. Ihan pari pientä shoppailua vain, kun Petellä oli SuperSunnuntai. Ja kun Mitellakin piti lantittaa ja Rekosta löytyi kaikkea kivaa näädille. Olen selvästi miljardi kertaa parempi selittelemään itselleni, miksi näädät tarvitsevat juttuja, kuin karsimaan näätäkuluista. Toki maaliskuun kuluista taas puolet meni eläinlääkäriin, mutta siihen toiseen puoleen mahtui juttuja, joita ilmankin olisi pärjätty. Samoin kyllä siihen eläinlääkäriosioonkin, sillä Nutella olisi pärjännyt ihan hyvin ilman ultraakin, eli siinä pakollisia kuluja oli vain Mitellan lantti (jos Sarianna olisi pitänyt Nutellan ultraa tarpeellisena, hän olisi luonnollisesti maksanut sen). Ja synttäriputkihanke onkin jo esitelty blogissa.

Jos näädiltä kysytään, tämä on ihan yhtä huippumökki kuin ostetutkin
Tällä kertaa en voi edes uskotella itselleni, että ensikuussa selvittäisiin vähemmällä. Laumalle on tulossa sen kaliiberin synttärihömppä, että se menee jo yksinään melkein neljäänsataan. Täytyy ehkä kesään mennessä koettaa keksiä, miten saisin vakuutettua itseni siitä, että tytöille riittää uusiksi jutuiksi välillä ihan peruspahvilaatikot, ikeakassit ja väärään paikkaan unohdetut pyykit, eikä aina tarvitse olla uusia ostettuja juttuja. Ei vaikka kuinka tykkään hankkia noille juttuja. 

Pestävät pissa-alustat otettiin ensimmäisenä kokeiluun parvekkeella.
Maaliskuu 

Ruuat & namit:
1kg karitsan liharasvarouhe 6,00€
2kg kalkkunan sydämet 12,00€
6kpl viiriäisen munia 2,50€
500g vuohen jauheliha 4,00€
1kg kalkkunan siivenkärkiä 4€
1,5kg jauhetut karitsan sisäelimet 7€

Eläinlääkäri & lääkintä:
Mitellan hormoni-implantti 226€
Nutellan ultra 27,50€

Tarpeelliset tarvikkeet:
Simple Solution 4l 28,63€

Lelut, pedit & muu ekstra:
YouZoo Doonut -peti 33,99€
2kpl Drymate Potty pad green -kestopissa-alusta 22,02€
2kpl T-putki 13,80€
1kpl ilmanvaihtoputki mutka 5,50€
1kpl kanavajärjestelmä 2m 18,90€
kuutioriippari 10€
saapasteline 2,90€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
TammerFerret ilmoittautumiset 60€

Lemmikkien hankinta: -


YHT. 484,74€

1 kommentti:

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI