Suomen Karva-Kaverit ry järjestää eläinavusteista toimintaa eri puolella Suomea. Pääsääntöisesti
toiminta koostuu erilaisista laitosvierailuista, kuten vierailuista vanhainkodeissa, kuntoutuskeskuksissa, lasten vastaanottokodeissa yms. Tämän lisäksi Karva-Kaverit voivat esimerkiksi osallistua erilaisiin tapahtumiin.
Itse päädyin ensimmäistä kertaa miettimään Miikkistä karvakaveriksi pari vuotta sitten, kun pari yhdistyksen aktiivia tuli juttelemaan meille eläinten joulurauhan julistuksessa. Asia kiinnosti jo silloin, mutta kalenteri tahtoi olla koko ajan täynnä, ja itseä vähän jännitti, miten Miikkis karvakaveriksi sopisi. Oma kiinnostukseni eläinavusteista toimintaa kohtaan on kuitenkin tasaisesti kasvanut, samoin kuin luotto Mihailin edustuskelpoisuuteen, kun nyt on parin vuoden aikana pyöritty vaikka missä. Kun sitten Turun syksyn testipäivä päivitettiin kesällä sivuille, päätin että lähdetään ainakin kokeilemaan. Alkuun ajattelin että olisin ottanut testiin mukaan Snurren ja Esterinkin, mutta viime metreillä päädyin aloittamaan vain Mihailin kanssa ja miettimään hommaa tyttöjen osalta sitten kun vähän näkee millaisia keikkatilanteet ovat.
Mihailin testitilaisuus oli tiistaina. Viime viikkoisessa infotilaisuudessa oli kerrottu testistä jonkin verran, mutta koska monet testin kohdan koskivat vain koiria, Miikkiksen kanssa päästiin sitten helpommalla mitä olin odottanut. Meidän ei tarvinnut edes epätoivoisesti koettaa saada Miikkistä olla ottamatta namia lattialta ilman lupaa. Pääsääntöisesti Miikkis kiersi sylistä toiseen eri ihmisten siliteltävänä ja pääsi tekemään tuttavuutta pyörätuoleihin ja keinutuoleihin - jotka eivät sylistä käsin olleet yhtään jänniä. Ainoa mikä poikaa vähän enempi jännitti oli se kun paikalla oli koiria, joista toinen alkoi haukkua.
Testi läpäistiin siis kunnialla, ja Miikkis sai todistuksensa ja oranssin nauhan valjaisiinsa keikoilla käytettäväksi. Ensimmäinen keikkapäiväkin jo sovittiin ensiviikoksi palvelutaloon. Sielä kun oli jo ehditty kertoa, että joukkoon on nyt ehkä liittymässä skunkkikin, niin pitäähän sielä käydä näyttäytymässä.
Välillä sitä eksyy jo miettimään, mahdammeko me päästä vielä tänä vuonna alle viiden kilon, mutta tälläviikolla suunta oli taas oikea: alaspäin oli tultu satagrammaa. Uutta alinta painoa ei kuitenkaan vielä saatu, vaan tässä 5,3-kilossa on käyty aiemminkin. Mutta tavoitteena on olla rantakunnossa 2017. Mihailin kanssa vain vielä väännetään kättä siitä, tarkoittaako rantakunto solakkaa olemusta vai rantapalloa ...Miikkis suosisi jälkimmäistä lookkia :P
Eilen tuli täytettyä taas vuosia, ja koska juhliminen on hauskempaa porukalla, tuli meille neljä vierastakin. Ehkä pientä näätämammailua kyllä asiassa havaittavissa, kun kaikki neljä kutsuvierasta ovat frettejä ja viettävät meillä koko viikonlopun. Bella, Gizmo, Gabriel ja Aramis vaikuttavat kaikki oikein mukavilta tyypeiltä, ja itsestä tuntuu yhtäaikaa hyvin oudolta ja aika hauskaltakin nyt kun kotona on kolme frettiurosta normaalin nollan sijaan. Ja nääpät ovat ihanan helposti erotettavissa toisistaan, vaikka sitä alkuun vähän jännitin, kun kolme neljästä hoidokista on soopeleita.
Mutta kun kyseessä on näinkin lyhyt aika ja toisilleen täysin vieraat laumat, nämä bileet pidetään hyvin kuppikuntaisina. Hoitonäädät bilettävät keittiö/vaatehuone-akselilla ja omat olohuone/kylppäri-akselilla portin jakaessa asunnon.
Näätäilyhistoriani toistaiseksi kallein kuukausi on nyt takana. Tonnin raja ei ihan paukahtanut rikki, mutta lähellä käytiin. Esterin eläinlääkärilaskut ja Mitellan tulo siihen liittyvine kuluineen (pennusta maksettu hinta, rokotukset, sirutus + sirun rekisteröinti) olivat ehdottomasti ne isoimmat paukut. Joskaan näiden ei voi sanoa tulleen täysin yllätyksenä: Esterin kulmuri on ollut tarkkailussa jo jonkin aikaa, ja erilaiset hammasongelmat ovat hyvin yleisiä 5+ vuotiailla freteillä. Ja vaikka Mitellan tulo tuli yllätyksenä, meille oli kuitenkin mietitty jotain pentua tälle vuodelle. Kyllä ne silti pienituloisen arjessa tuntuivat, mutta onneksi äiti tuntee tyttärensä, ja synttärilahjana osallistui Esterin eläinlääkärilaskuihin. Arveli että se on minulle kuitenkin tällähetkellä se isoin juttu <3
Normiarjesta poikkeavia menoja toi myös Miikkiksen sulattamana pakastin. Onneksi se oli jo syöty melko tyhjäksi, mutta sen osalta tuli samalla nollattua tilanne: enää sielä ei ole jemmassa mitään vanhoja ruokia kellekään. Joitain uusia jemmoja on kyllä jo saatu, kun saatiin muun muassa todella halvalla seitsemän paketillista pakasteötököitä kaloille.
Yhden pienen sortumisenkin kyllä tein. KesäPiknikistä tytöille tuli yksi uusi peti. Sen lisäksi tarvikekategoriaan on laskettu Mitellan sirun rekisteröiminen Turvasiru-palveluun, kun en keksinyt sille osuvampaakaan kategoriaa.
V-S -fretit olivat sopineet lauantaille frettipäivän Raision Mustiin ja Mirriin, ja miekin liityin sitten
tyttöjen kanssa mukaan. Yhdistyksen hallituksesta paikalla oli Kasperi neljän näätänsä kanssa, eli näätäpötköjä oli paikalla yhteensä seitsemän. Myymälässä vastassa ollut myyjä tai myymälänhoitaja muistikin heti nähneensä minut heidän edellisessä frettipäivässään - ja muisti myös, ettei minulla silloin ollut vielä omia. Se kun oli se kerta viikkoa ennenkuin Lena linkitti minulle ilmoituksen Snurresta ja Esteristä - mutta jolloin olin vielä täysin vakuuttunut siitä, etten ottaisi frettejä kuin aikaisintaan tämän kesän pentueista. Niin ne tilanteet joskus muuttuvat.
Koko lauma tuli vapautettua alkuun samaan aitaukseen, mistä seurasikin melkoisesti ääntä ja puffia näätämysten lähdettyä selvittämään kuka on kuka. Äänitason ja hajun säätämiseksi poiminkin omia sitten syliin sitä mukaan kun jotakuta koitettiin enempi kurmuuttaa - sillä seurauksella, että vietin lopulta suurimman osan ajasta kaikki kolme sylissä, kun ne totesivat olevansa mieluiten siinä. Esteri ja Mitella pötköttämässä käsien päällä, ja Snurre t-paidan sisässä nuolemassa miun ihoa.
Mitellakin käyttäytyi oikein mallikelpoisesti ja meinasi riehaantua lähinnä siitä, kun tajusi Snurren livahtaneen paidan sisään, mutta en päästänyt sitä sinne Snurren seuroihin. En jotenkaan halunnut ottaa sitä riskiä, että se olisi alkanut haastaa Snurrea painiin sielä. Mitellan rauhallisuudesta huolimatta en vielä uskaltanut antaa sitä kävijöille muuta kuin selästä silitettäväksi, ettei kellekään jäisi päällimmäiseksi muistoksi se että näätä roikkuu sormessa kiinni ja veri lentää. Monen kun on vaikea uskoa sitä Mitellasta, kun se on vaaleana valkoisine tassuineen kaikista se söpö pentu.
Kasperin kaunis tyttö (joka ei niin fanittanut miun tyttöjä)
Näätäpuffien myötä muutamakin kävi paikalla kauhistelemassa hajua ja sitä ettei ikinä voisi sietää moista löyhkää omassa asunnossaan. Siinä muisti väkisin ne omat pelot siitä, miltä näätätaloudessa haisee, kun itsekin tutustui lajiin alkuun messuilla ja muissa vastaavissa esittelytilaisuuksissa. Sitä koittikin sitten kehottaa niitä, joita laji selvästi muuten kiinnosti vierailemaan frettikodeissa totuudenmukaisemman kuvan saamiseksi. Meilläkään tytöt kun eivät puffauttele yhtään omalla porukalla ollessa. Kun tietysti se on hyvä varautua siihen, että freteissä on se oma ominaishajunsa, mutta kyllä se mitä se tuolla liikkeessä lauantaina oli oli jo sellainen, että itsekin tuli heti kotiuduttua heitettyä vaatteet ja kaikki mukana olleet viltit suoraan pyykkiin :P
Kiitokseksi hienosta suorituksesta (ja siitä että tyttö on niin hieno pentu) Mitella sai Jussilta kotiinviemisiksi uuden lelun. Esittelyaitauksen vieressä roikkunut violetti kumi-naru-namijemmalelu kun oli kaikinpuolin niin Mitellan oloinen. Siitä tulikin välitön hitti, jonka tyttö jemmasi heti sohvan alle, ja jonka kanssa se vietti loppuillan järsien sitä ja kannellen sitä ympäriinsä. Mummuskat eivät meillä niin kauheasti lelujen perään ole.
Tervehtikää JoJo mestaria. Olemme taas siinä joka laihduttajan helvetissä, eli kun paino seilaa jatkuvasti ylös ja alas. Nyt taas ylös: 100 grammaa viime viikkoisesta. Suurimpina mahdollistajina varmasti höveliksi heittäytynyt omistaja ja pentu, joka ei vielä hahmota, että meillä ruuasta on oikeasti kilpailua. Mikäli kanansiipeä alkaa syödä keskellä lattiaa, kanansiiven menettää. Ja sama pätee myös hiiriin ja kanankauloihin. Ne on jemmattava niin ettei skunkkimöhkö pääse apajille. Miikkis kun kunniottaa enemmän ruokahaluaan mitä frettien oikeutta annoksiinsa.
Mutta on Miikkis silti hieno skunkki. Vähän variseva vain nyt kun sen karvanvaihto on päässyt kunnolla käyntiin.
Meillä lemmikit eivät tuhoa paikkoja. Jos jotain joskus tuhoutuu lemmikkien touhujen seurauksena, on se joko a) ollut väärässä paikassa, b) ollut vääränlainen eläintalouteen tai c) olen laiminlyönyt lemmikkien aktivoinnin ja ne ovat virikkeellistäneet itsensä. Joskin joutunen heti toteamaan, että meidän asunnon yksi murheenkryyni on halpislaminaatti, joka on totaalisen täysin vääränlainen eläintalouteen, mistä johtuen tyttöjen vesikuppi jouduttaneen muuttamaan keittiöstä kylppäriin Mitellan osoittauduttua vesipedoksi. Sekään ei tosin auta esimerkiksi siihen, että haarsniskamonnit roiskivat vettä altaasta, sohvanjalka painautui läpi lattianpinnasta ja vessapaikkojen ympärystä irvistelee niiden putsaamisen seurauksena...
Fretit ovat erittäin uteliaita ja aktiivisia eläimiä ja ne tarvitsevat paljon tekemistä. Haisunäädälle on luontaista etsiä jatkuvasti ruokaa. Nämä ovat asioita, jotka ovat olemassa riippumatta siitä mitä minä teen. Mikäli onnistun ennakoimaan ja täyttämään nämä tarpeet, asunto pysyy suht siistinä ja eläimet käyttäytyvät toivotusti. Näin on onneksi suurimman osan aikaa. Aina näin ei kuitenkaan käy. Joskus itsellä on kiireitä, tai olen väsynyt. Oion mutkia suoriksi tai unohdan tehdä asioita. Silloin käy yleensä jompikumpi kahdesta: eläimet aktivoivat itsensä tai ne epäonnistuvat itsensä aktivoinnissa, jolloin ne turhautuvat. Ensimmäisessä tapauksessa meillä kaatuvat roskikset, vessapaperirullat silpoutuvat ja tavarat leviävät pitkin kämppää. Jälkimmäisessä tapauksessa itselle näytetään peppua ja saattaa tulla hampaista.
Tästä syystä saan välillä jopa omituista mielihyvää siitä, kun kotiin tullessa kämppä on joskus pommin jäljiltä, eikä se pakastinepisodikaan aiheuttanut enempiä harmaita hiuksia. Pohjimmiltaan kun ne kummatkin kertovat siitä, että minä mokasin, mutta nääpät ovat olleet kyllin fiksuja paikkaamaan tilanteen itse. Minä olen epäonnistunut kehittämään nääpille riittävästi mielekästä tekemistä, mutta ne ovat paikanneet vajeen keksimällä jotain itse. Ja näiden eläinten aktiivisuus, älykkyys ja uteliaisuus ovat kuitenkin juuri niitä piirteitä, joihin olen nääpissä rakastunut. Ja joskus ne piirteet nyt näkyvät näin. Siinä on sitten välillä kunnon Sherlock-fiilikset, kun koitetaan Jussin kanssa jäljittää, miten jotkut tyttöjen tempaukset ovat edes onnistuneet, kun joku namipussikin on ollut olevinaan niin varmassa paikassa.
Eläin kun ei ikinä tuhoa paikkoja ilkeyttään, vaan se pyrkii joko toteuttamaan itseään tai purkamaan turhautumistaan siitä ettei se onnistu. Niinpä tuhojen ennalta ehkäisyyn paras menetelmä on tarjota eläimelle kylliksi mielekästä tekemistä - sekä poistaa pahimmat houkutukset. Fretin jättäminen samaan tilaan täynnä multaa olevan kukkaruukun kanssa on sama kuin laittaisi lapsijoukon keskelle kulhollisen karkkia kaikkien ulottuville: varmasti osa oppii, että siihen ei saa koskea, mutta onko se silti ihan reilua, jos makeisia ei ole aikomuksenakaan tarjota.
Eläin on onnellisimmillaan ympäristössä, jossa se pystyy toteuttamaan itseään mahdollisimman monella tavalla. Onnellinen ja riittävästi aktivoitu lemmikki on myös se omistajalleen helpoin lemmikki, jolla riittää myös usein kärsivällisyyttä yhteisten pelisääntöjen opetteluun. Ensikerralla kun jotain hajoaa lemmikin touhujen seurauksena kannattaakin siis siirtää katse toruista siihen, miten esineen hajoamiseen johtanut tarve toteutuisi molemmille mielekkäällä tavalla.
Kanankaulaepisodin jäljet alkavat hävitä, viime viikosta tultiin nopeasti alas 200 grammaa :) Jotenkin arvelinkin, ettei poika pysty päivässä saamaan aikaiseksi noin massiivista pysyvää takapakkia.
Jos viime postaus venyi, koska oli tapahtunut vaikka ja mitä, viime postauksen jälkeen ei ole
tapahtunut juurikaan mitään. Kuume pysyi koholla useamman päivän, ja sen myötä minä en ollut koholla sen enempää mitä oli pakko. Muutamana päivänä koitti vähän siivoilla, mutta muuten kaikki on ollut enempi Jussin varassa.
Vasta tänään on ollut ensimmäinen normaalimpi päivä ja sitä sai hoidettua joitain rästissä olleita juttuja pois alta, kuten putsattua kunnolla kaikki vessalaatikot ja kiinnitettyä kunniakirjat seinään. Jussi kun on ollut alusta asti sitä mieltä, että haluaa ne kunnolla esille, mutta tähän asti on arvottu paikan kanssa. Nyt päätettiin laittaa ne riviksi katonrajaan. Kehyksiksi haettiin perusmustat Ikeasta. Ovat sitten sellaiset, että niitä saa helposti lisääkin, jos kunniakirjoja jostain vielä ilmaantuu.
Mummuskat pitävät taukoa pennusta
Flunssasta huolimatta Mitellan kanssa on pidetty treenit käynnissä. Tyttöä pyritään käsittelemään joka päivä mahdollisimman moneen otteeseen erilaisissa tilanteissa. Eilen käytiin tytön kanssa ihmettelemässä jo vähän pihassakin. Samalla huomattiin myös pientä tarvetta varustuksen päivittämiseen: Mitellan mukana tulleet valjaat kun ovat jo nyt tytölle liian pienet. Mutta lainattiin sitten Esteriltä. Tänään vähän pestiin tyttöä, kun se oli sotkenut peppunsa pissiin. Jussia vähän jännitti, kun oltiin Jussin asunnolla ja hanskat olivat minun luonani, mutta Mitella ei edes koitttanut näykkiä tai rimpuilla pesutilanteessa. Kaikenkaikkiaan tuntuu, että Mitellan käsiteltävyys on kehittynyt jo parissa viikossa ihan valtavasti.
Flunssan helpotuttua käytiin myös hautaamassa yksi käärmeistä. Menetimme Saagan noin viikko sitten, ja siitä lähtien se on odottanut hautaamista pakkasessa. Nyt se sai viimeisen paikan lähimetsästä. Saaga oli viime aikoina laihtunut hirveästi ja alkanut oksennella, mistä johtuen sen kanssa oli pari viikkoa sitten käyty Rauliolla tutkittuttamassa se ja otattamassa näyte kryptotestiä varten. Kryptotesti tuli takaisin negatiivisenä, mutta jokin muu oli sitten vetänyt tytön yleiskunnon niin alas, ettei se enää toipunut.
Blogi on ollut taas kohta viikon hiljaa, mutta se ei suinkaan johdu siitä, etteikö täällä olisi tapahtunut mitään. Päin vastoin sitä on tapahtunut taas niin paljon, että en ole ehtinyt istua alas kirjoittamaan mitään ennenkuin nyt kun eilen alkanut flunssa nosti yöllä kuumeen, ja pakotti pysähtymään.
Viikonloppu meni Tampereella, jossa perjantaina tuli nähtyä veljeä, lauantaina näätäpäiväiltyä ja nähtyä siskonperhettä ja sunnuntaina käytyä Vapriikissa, chilifestivaaleilla ja yhden käärmeharrastajan luona. Näätäpäivillä meillä oli jo koko lauma mukana ja alkuperäinen idea oli, että Mitella edustaa vain aitauksesta käsin totutellen ympäroivään hälyyn. Mutta kun paikalle tuli myös tuttuja frettiharrastajia, niin sai Mitellakin käsittelyharjoitusta ja tytön väsähdettyä kunnolla sitä uskalsi antaa vieraampienkin vähän silitellä tyttöä. Jussia kyllä hirvitti ihan kamalasti ajatus, että tyttö purisi jotain vierasta (eli muutakuin minua tai Jussia), mutta itse en jaksa stressata asiasta siinä kohtaa kun kyseisillä henkilöillä on vuosia enemmän frettikokemusta kuin itselläni, kokemusta huomattavasti haastavammista freteistä ja olen etukäteen varoittanut että kyseinen otus saattaa purra. Siinä kohtaa mielestäni riittää, että kysyy haluaako henkilö haavanpuhdistusainetta ja laastaria, sitten kun tyttö on saatu irti sormesta. Vieraampien kohdalla jos joku halusi ottaa kontaktia pentuun, tarjosin vaihtoehdoksi huiskulelua, jolla pentua pystyi leikittämään turvallisesti aidan toiselta puolelta. Sillä vaikka Mitellan kanssa menee välillä kokonaisia päiviä ilman puremia, on sen kanssa vielä työtä ennenkuin siihen voi luottaa samaan tapaan kuin mummuskoihin.
Miikkis nautti viikonlopusta täysin rinnoin, sillä äitini ja isäpuoleni ovat ainoat joilla on poikkeuslupa hemmotella poikaa herkuilla dieetistä huolimatta - kuitenkin kohtuudella. Niinpä vaikka Miikkis kuinka rakastaa goudaa, suurempi osa mummulaherkuista muodostui tälläkertaa paprikasta ja kananameista. Silti äitiä hieman jännitti miten käy, kun hänelle selvisi, että maanantai on aina pojan punnituspäivä. Miikkis oli kuitenkin ovelampi, ja vapautti mummun kätevästi vastuusta: poika avasi maanantain kunniaksi ennen punnitusta pakastimen, ja levitettyään pakastimen sisältöä pitkin keittiötä, löysi kanankaulapussin ja ahtoi itsensä täyteen niitä. Meillä pakasti on yleensä aina lukossa tämän varalta, mutta sunnuntai-iltana kotiutuessa olin varmaan ollut vain niin väsynyt, että olin unohtanut laittaa lukon paikoilleen otettuani tyttöjen seuraavan päivän ruuan jääkaappiin sulamaan.
Siinä kohtaa kun Jussi meni minun työpäivän jälkeen hakemaan Miikkistä ja tilanne selvisi, pakastin oli ollut sulana tunteja, eli kaikki sielä ollut oli alkanut sulaa. Mukaan lukien rasiatolkulla marjoja. Niinpä kun pojan punnituksen jälkeen (+250 grammaa viime viikkoiseen...) pahimmat sotkut keittiöstä saatiin siivottua, alkoi marjasavotta. Teimme marjapiirakkaa, marjaista juustokakkua ja marjaisia jugurttijäitä. Keitimme mustikkahilloa ja teimme marjasmoothieta. Ja silti marjoja riittää yhä hävitettäväksi, jos ne ovat vielä kunnossa. Tähän kaikkeen meni sen verran aikaa, että jouduin peruuttamaan viikkoja odottamani nukkekotiaskarteluillan, minkä voin sanoa harmittaneen jonkin verran. Mutta itsepä sitä on lemmikkinsä valinnut...
Eilen taas pentutreffailtiin taas, ja menimme Mitellan kanssa katsomaan Sariannan näätiä. Kasperikin
oli paikalla, mutta ilman omia otuksiaan. Ruutin kanssa Mitella saikin taas leikkejä aikaiseksi, mutta Ahdilla on ollut nyt jokin tarve machoilla nuoremmilleen, ja pyrkikin kovasti tyttöjen leikkien väliin päästäkseen käsiksi Mitellan niskaan. Jussi sitten kotona naureskelikin, että nämä pentutreffit eivät toimi enää niin hyvin pennun väsytyksenä kuin ensimmäisillä kerroilla, kun sen sijaan että pentu oli olisi ollut kotiuduttua kuollut väsymyksestä, meillä alkoi kotiin palattua kolmen näädän ilohepulit siitä kun pentu tuli takaisin kotiin. Uskaltaneen siis sanoa, että pentu on otettu meillä tosi hyvin osaksi porukkaa, ja kumpikin mummuskoista jo leikkii ja nukkuu pennun kanssa, ja ihmettelee jos muksu on jossain poissa. Silti pentutreffit toimivat oikein hyvänä käsittelytreeninä, kun Sarianna ja Kasperi uskaltavat kanssa molemmat pentua pyöritellä. Huomenna jos oma jaksaminen antaa myöten, on sitten aika esitellä pentu ensimmäisille ei frettiharrastajakavereille.
Ja vielä siitä sunnuntaista... Christianin luota lähti jotain mukaankin, kun Jussi osti itselleen haaveilemansa keltaisen schlegelin, eli ripsikyyn. Joka on yllättävän sympaattinen pikkumato siihen nähden, kuinka pitkään ja hartaasti meillä asiasta keskusteltiin ennen ensimmäisen myrkkykäärmeen tuloa. Nyt olisi melkein voinut kuvitella itselleenkin yhtä vihreäpinkkiä tapausta, mikäli olisi ottamatta jotain käärmettä.
Tämä blogi kertoo elämästä neljän fretin, neljän kissan, sijoituskääpiörottajengin, muiden eksoottisten nisäkkäiden, aviopuolison ja matelijabunkkerin omituisten otusten kerhon kanssa. Valmistuin klinikkaeläinhoitajaksi joulukuussa 2022, ja sen jälkeen elämä on jatkunut entistä eläimellisempänä.
Suomen Karva-Kaverit ry järjestää eläinavusteista toimintaa eri puolella Suomea. Pääsääntöisesti 
