Rutun kontrolli

torstai 12. tammikuuta 2023

Ruttu oli töissä mukana viimeksi kuukausi sitten, ja silloin sen rakossa näkyi ultrassa mahdollisia muutoksia, jotka Roosa halusi kontrolloida kuukauden kabapentiini-kuurin jälkeen. Virtsarakon seinämä oli näyttänyt hieman paksuuntuneelta, ja sielä oli näkynyt tiiviimpi, musta alue, josta ei oltu saatu kunnolla selkoa, mitä se on. Tämän päiväisessä kontrollissa rakko näytti kuitenkin täysin normaalilta, eikä tiivistymää enää näkynyt, eli mahdollinen virtsarakon kasvain saatiin kanssa suljettua pois epäiltyjen joukosta. Rutun vääriin paikkoihin pissailulle ei ole siis löytynyt sen enempää tulehduksellista kuin elimellistä syytä, joten todennäköisemmiksi jää että kyseessä on ahdistusreaktio, sillä hutipissat liittyvät useimmiten ruokaan liittyviin tilanteisiin, ja Ruttu on pohjattoman ahne. Ruttu saattaa siis esimerkiksi pissata keittiöön, kun kerään kissojen kupit tiskikoneeseen, kun Ruttu ehtii innostua tulossa olevan ruokaa, mutta kun ruokaa ei sitten kuitenkaan tule. Tai kun Ruttu suljetaan vessaan syömään oma annoksensa, sillä se ei anna muiden syödä rauhassa, se saattaa pissata vessan lattialle ahmittuaan oman annoksensa, kun sitä ahdistaa kuunnella kun muut syövät ilman että se pääsee kärkkymään muiden jämiä. Seuraavaksi Rutun kohdalla otetaankin kokeiluun, että se saa vessaan oman annoksensa lisäksi jonkin aktivointilelun, jossa on muutamia ekstranameja, tai nuolumaton, jotta sillä on jotain mielekästä tekemistä, joka toivottavasti vie sen huomiota pois ahdistuksesta. 

Ruttu pussailemassa kollegaa


Veikkaan että muutama työkaveri saattaa silti toivoa, että tilanne vaatii vielä lisätutkimuksia myöhemmin. Ruttu on nimittäin onnistunut saamaan osan henkilökunnasta aika hyvin tassunsa alle, ja se sai tänäänkin puhuttua itselleen ekstra syliaikaa ja nameja, vaikka minä ilkeästi keskityin omiin töihini Rutun palvelemisen sijaan. Ekstranamejaan Ruttu joutui kyllä odottamaan siihen asti että rakko oli ultrattu, siltä varalta että siitä olisi jouduttu tutkimaan muutakin. Mutta ei kerrota Rutulle, että tämän aamuinen paasto oli turha, sillä Ruttua ei tarvitsee rauhoittaa ultratutkimuksia varten. 

Kotona puolestaan Jussille meinasi iskea pieni paniikki, sillä olin maininnut Rutun kontrollista viimeksi viikko sitten, eikä Jussi muistanut sitä enää aamulla. Ja kun Ruttu ei sitten tullut muiden mukana aamupalalle, Jussi oli ensin säikähtäneenä etsinyt, onko Ruttu jäänyt jumiin johonkin huoneeseen. Ja kun sitä ei löytynyt minkään oven takaa, hän oli vielä isomman paniikin vallassa alkanut etsiä, onko Ruttu kuolleena jossain (kuten sanottu, Ruttu on erittäin ahne, eikä todellakaan vapaaehtoisesti missaa yhtään ateriaa). Vasta siinä kohtaa hän oli havainnut yhden kantoboksin puuttuvan, ja alkanut muistella, mikä päivä se Rutun kontrolli olikaan. Asiaa ei luonnollisesti auttanut se, että minulla on puhelin töissä äänettömällä, eli siinä kesti oma aikansa, että huomasin viestit ja sain kuitattua Rutun olevan minun matkassa.


Mintun ja Löllön osalta molemmilla on nyt jatkettu Solensiaa ainakin toisen pistoksen verran. Mintun osalta tilanne ei ole toistaiseksi pahentunut eikä parantunut, vaan sillä on edelleen selviä karvattomia alueita vatsassa, jaloissa ja hännässä. Minttu on kuitenkin meidän kissoista stressiherkin, ja joulu on kuitenkin aina muutos arkirutiineihin, joten en sen kohdalla kokenut, että vielä voisi todeta, ettei Solensiasta ole ollut apua. Mikäli muutosta ei ala näkyä seuraavan kuukaudenkaan aikana, pitää Mintun kohdalla miettiä jatkoa uudelleen. 

Löllö taas on vaikuttanut nyt hieman aiempaa virkeämmältä, ja se tuntuu vetävän enemmän rallia Maunon kanssa ja kiipeilevän enemmän kiipeilypuihin. Sillä tuntuu siis olevan hyvä vaste Solensiaan, vaikka se ei päällepäin näyttänyt kivuaalta ilmankaan, vaan ennemmin vähän kankealta etenkin portaissa.

7 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että Rutulta ei löytynyt rakosta mitään. Josko aktivointilelu tai nuolumatto toisi apua sitten hutipissailuihin. Hienoa myös, että Löllölle näyttäisi Solensia tehoavan. Meillä aloitettiin Taavilla myös tuo Solensia lääkitys, yhden pistoksen on saanut ja siitä tulee huomenna tasan kaksi viikkoa. Mielestäni Taavi on nyt vetänyt rallia enemmän, että tuntuisi hoito tehoavan, mutta onko vielä liian aikaista sanoa, katsotaan vielä seuraavan pistoksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teilläkin Solensia osoittautuu toimivaksi myös alun jälkeen! Löllön kohdalla Solensia kokeilua tuli alunperin mietittyä heti Solensian tultua Suomen markkinoille, mutta alkuun siinä oli pandemian takia niin paljon toimitusvaikeuksia, että kokeiluun päätyi ensin Metacam tarpeen mukaan. Mutta nyt ensimmäisen reilun kuukauden jälkeen tuntuu, että Solensia toimii paremmin, tai että ehkä itse en uskaltanut antaa Metacamia riittävän usein (Metacam-kokeilukin kun aloitettiin vasta munuais-arvojen tarkkailun jälkeen, kun ne olivat Löllöllä jostain syystä hetken aikaa vähän koholla jo ennen Metacamin aloitusta).

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Voi Ruttu...
    Onneksi mitään ei löytyny = et ole pipi. Mut muuten oot yhtä röyhö ruuan suhteen mitä Eppu. Ja tiedäkkös mitä palvelija teki?! Epulle tuli oma ruokahuone ja syömisen hidastus lautanen (https://kiskatit.blogspot.com/2022/11/epun-ruokahuone-ii.html). Nyt on muilla rauha syödä...
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Ruttu joutuu syömään eristyksissä, kun muuten se tosiaan menee omansa ahmittuaan tuijottamaan muita niin intensiivisesti, että niitä alkaa ahdistaa, ja ne poistuvat kupeiltaan - jolloin Ruttu on onnellinen, kun jäi enempi jämiä. Nykyään se joutuukin sitten odottamaan eristyksissä, kunnes hitaimmatkin ovat saaneet syötyä, mikä on Rutusta hyvin turhauttavaa, koska etenkin Minttu on todella hidas - ja kun muut saavat syötyä, Ruttu joutuu tyytymään vain omaan annokseensa.

      Poista
  4. Ei ole helppoa pohjattoman ruokahalun omaavan elämä.
    Sfinksit tunnetusti nauttivat elämän suurista ja pienistä annoksista! ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruttu syö tosiaan vaikka perusvehnäpaahtoleivät pusseineen, ellei niitä sulje jääkaappiin turvaan, koska sfinksin elämässä nälkäkuolema vaanii jokaisen nurkan takana. Nyt tuli tilattua aktivointipeleihin yhtä vähän kevyempää nappulaa ja toisenmakuisia mininappuloita, josko saataisiin sitäkin kautta lisättyä vähän namien määrää ilman että samalla lisättäisiin Rutun masun määrää.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI