Lauma tänään

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Edellisestä Lauma tänään -katsauksesta on taas vierähtänyt puoli vuotta, ja tällaisella kokoonpanolla mennään nyt. Jouluna meillä kävi taas hoitotyyppejä, mutta nyt ollaan taas ihan omalla porukalla. Kääpiörottaneidit tuli kanssa nyt nostettua punnattavien karvakavereitten joukkoon, sillä nyt kotona olevien Opuntian ja Lupiinin pitäisi lähteä pian miehelään, niin hyvä saada neideistäkin vähän painoja ylös. Sokeriorava Biancallakin voi olla tänä vuonna mammaloma edessä, mutta liitäjätyyppejä en ole uskaltautunut vaa'alla kiusimaan. Sekä Lupiini, Opuntia että Bianca ovat meillä sijoituksessa, eli poikaskuvioista huolimatta itselläni ei ole tulossa poikasia myyntiin, vaan tyyppien kasvattajat vastaavat uusien kotien valinnasta. 

Freteiltä ja kaneilta tuli kaivettua edellisten heinäkuisten painojen lisäksi myös edellisiä blogissa olleita talvipainoja esille, niiden osalta joilta sellaiset löytyivät. Kissoilla painoissa ei olekaan yhtä isoa vaihtelua vuodenaikojen mukaan. Muilla kuin kasvavilla painossa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia, poislukien Vappu, joka on laihtunut jonkin verran. Mutta Vappu on aina ollut vähän turhan pullea, eli sen kohdalla muutos on ihan tervetullut, kunhan paino ei enää nykyisestä hirveästi tipu.

Karvakaverit

Opuntia ja Lupiini tulopäivänään

Fretit

Mitella, 6v9kk0pv, 1240g (1110g, tammikuu 2022 1173g)

Tekla, 6v6kk5pv, 1100g (1050g)

Nava, 5v6kk23pv, 2435g (1800g)

Juutas, 4v8kk26pv, 2220g (2010g)

Nutella, 4v7kk21pv, 1110g (900g, tammikuu 2022 991g)

Mallu, 3v9kk8pv, 1465g (1265g, tammikuu 2022 1370g)

Vappu, 3v8kk0pv, 1330g (1580g, tammikuu 2022 1510g)

Hattara, 6kk29pv, 1210g (100g)

Ruttu, Mauno & Aino ihmettelemässä Hattaraa

Kissat

Mauno, 3v6kk17pv, 4,93kg (4,82kg)

Aino, 3v10kk15pv, 3,32kg (3,31kg)

Ruttu, 10v4kk28pv, 5,10kg (5,24kg)

Löllö, 11v7kk24pv, 4,01kg (4,22kg)

Minttu, 12v4kk14pv, 3,85kg (3,99kg) 

 

Kanit

Petteri Kaniini 1v8kk20pv, 3,01kg (2,80kg, tammikuu 2022 3,08kg)

Pampula 1v2kk17pv, 1,26kg (0,94kg)


Kääpiörotat

Opuntia, 3kk29pv, 90g

Lupiini, 3kk29pv, 95g

Kuusama, 1kk19pv (Kuusama asuu vielä kasvattajansa luona, ja kotiutuu meille alkuvuodesta)

 

Matelijabunkkerin väki

 

Meidän ainoa pariskunta, Mata & Hari

Käärmeet

0.2 kuningaspyton "Pamela" & "Selena"

0.1 kuningasboa "Alma"

1.0 amazonin puuboa "Thanos"

1.0 thaimaalainen bamburottakäärme "Enzo Ferrari"

1.0 tiikeripyton "Luigi"

1.1 viljakäärme "Mini" & "Hani"

0.1 sarvirottakäärme "Sauron"

1.0 sri lankan kuoppakyy "Trigo"

1.0 valkohuulikyy "Alpo"

1.1. sukkanauhakäärme "Mata & Hari"


Liskot

0.1 madagaskarin päivägekko "Ötökkä"

0.X Lepidodactylus lugubris

0.1.1 muurigekko "Hupsis" & "Hevisaurus"

1.0 williamsingekko "Wili"

0.1 parta-agama "Jester"

0.1 leopardigekko "Zola"

0.0.1 tuliskinkki "Pyro"

Hevisaurus

Sammakkoeläimet

1.0 tulisalamanteri "Fenix"

0.0.1 afrikkalainen härkäsammakko edulis "Hypno"

0.0.1 chaconsarvisammakko "Molok"

0.1 afrikan härkäsammakko adspersus "Iso-Arska"

6.0 kiinankellosammakko

 

Hämähäkkieläimet

0.0.1 Brachypelma hamorii "Lotta-Päivi"

0.1 Brachypelma emilia "Emilia"

1.0 Lasiodora parahybana "Höppänä"

0.1.X vietnamilainen metsäskorpioni "Ripley" & Ripley juniorit

0.0.1 Aphonopelma seemanni "Houdini"

 

Kalat

lehtikala "Mary-Ann"

leväbarbi (parvi)

haarniskamonni (parvi)

rasbora (parvi)

partamonni "Väinämöinen"

kierteisarvikotilo

 

Hyönteiset

0.0.1 Pseudocreobotra wahlbergi "Kukkis"

Porcellionides pruinosus "powder blue"

Porcellionides pruinosus "orange"

Armadillidium frontetriangulum "corfu"

Armadillidium vulgare "magic potion"

Porcellio laevis "panda"

Drosophila hydei

jauhomato

akaattikotilo

argentiinantorakka

madagaskarin sihisevä torakka

dominotorakka

pääkallotorakka

kysymysmerkkitorakka

 

Muut

0.2 nelivarvaskilpikonna "Rafaella" & Donatella"

0.1 afrikkalainen kääpiösiili "Tuukka"

0.3. sokeriorava, "Bianca", "Claudia" & "Dumble"

0.4 arosopuli 

1.0 pikkussilitanrekki Simo, joka uinailee vielä talviunia kasvattajansa tykönä, ja kotiutuu keväällä kun heräilee

Neidit kasassa <3



2 kommenttia:

  1. Eikös noita jälkimmäisia numeroita luettukin "uros.naaras"
    Hih, kysymysmerkkitorakka piti oikein googlata ja eka tulos tuli tästä blogista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen numero kertoo joo urosten määrän ja jälkimmäinen naaraiden. Silloin jos numeroita on kolme, kolmas kertoo sukupuoleltaan tuntemattomien määrän. Osalla lajeista sukupuolieroja kun ei välttämättä näy päälle päin ollenkaan, tai niiden näkymiseen voi mennä vuosia.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI