torstai 30. syyskuuta 2021

Pienlemmikkien virikeopas -kirjaesittely

Vuonna 2006 ilmestynyt Helena Telkänrannan Pienlemmikkien virikeopas on ehkä yksi eniten omaa ajatteluani vahvistaneita kirjoja mitä olen ikinä lukenut. Olin kirjan ilmestyessä juuri omilleni muuttanut 19-vuotias, ja vaikka minulla oli jo siinä kohtaa ollut vuosia lemmikkieläimiä, kokonainen kirja keskittyen vain pienlemmikkien virikkeellistämiseen ja aktivointiin oli jotain, jota minulle ei ollut tullut aiemmin vastaan. Tokihan samoja teemoja oli sivuttu monissa aiemmissa eläinkirjoissa yhdessä ruokinnan, terveydenhuollon, sairauksien ja muun kanssa, mutta kokonaan omassa teoksessaan ne nousivat ihan eri tavalla keskiöön. Jo se, että kirjan esipuhe alkaa virkkeillä "Monelle tulee yllätyksenä, kuinka mielenkiintoinen eläin esimerkiksi kani, marsu tai kanarialintu voi olla. Esimerkiksi marsu piristyy ja muuttuu kuin toiseksi eläimeksi jo pelkästään sillä, että se päästetään häkistä lattialle kipittämään. Vielä suurempi muodonmuutos tapahtuu missä tahansa eläimessä, jolle suunnitellaan suurhäkki tai huoneen kokoinen oleskelutila, jossa on pesä- ja kiipeilypaikkoja ja toimintaan houkuttelevia virikkeitä. Pienessä häkissä paikallaan nököttävää eläintä katsellessa saattaa helposti ajatella, että ompa aika tylsä eläin. Todellisuudessa kuitenkin itse eläimellä on tylsää." ja että ensimmäinen luku on otsikoitu "Mitä on hyvä eläintenpito?" riittivät jo 2000-luvun alussa kolahtamaan kovaa. Ja kuten moni on ehkä huomannut, tila ja virikeasiat eivät ole lakanneet kiinnostamasta minua myöhemminkään. 


Vaikka kirjassa on yhä paljon hyvää asiaa, eikä moni asia eläinten virikkeellistämisessä ole muuttunut niin lyhyessä ajassa kuin 15 vuodessa, on kirja joiltain osin myös oman aikansa näköinen. Selvimmin tämä ehkä näkyy kirjan lajikattauksessa. Kirjassa esitellään virikevinkkejä myös preeriakoirille, monille sellaisille hyppymyyrälajeille, mitä Suomessa ei enää näy lemmikkieläiminä, sekä siperiamaaoraville, joita ei nykyisellään enää edes voi laillisesti pitää lemmikkinä, ellei se ole syntynyt ennen vuotta 2016. Samaan aikaan kirjasta myös puuttuu monia sellaisia lajeja, jotka ovat tulleet Suomeen vasta kirjan ilmestymisen jälkeen, kuten kotipäästäisopossumit ja pikkusiilitanrekit, vaikka kirjassa esitellään myös hyvin harvinaisia pienlemmikkejä yhdessä monien tavallisempien kanssa. 

Aivan erityisesti kirjassa pidin siitä, kuinka monet asiat esiteltiin hyvin konkreettisesti monien esimerkkien kera. Esimerkiksi käytäessä läpi eläinten jaloittelualueen tai oman huoneen turvallistamista, ei vain todettu ylimalkaisesti, että "varmista että alue on turvallinen", kuten useimmissa eläinkirjoissa, vaan käytiin läpi sekä yleisesti että hieman lajikohtaisesti, että lennätettäessä lintuja ikkunat kannattaa peittää etteivät linnut lennä päin lasia, älä ikinä pidä tuuletusikkunaa niin paljon auki että fretti voi tunkea siitä läpi, tarkista sokkelit ja putkien läpiviennit, ja tuki kolot tarvittaessa, ettei eläin häviä pahimmassa tapauksessa pysyvästi seinän sisälle, pidä huoli ettei fretti pääse avoimelle vessanpöntölle, johon se voi hukkua, jos se tippuu sinne (omakohtaisesta kokemuksesta voin lisätä, että osa freteistä voi myös oppia itse avamaan vessanpöntön kevyen muovikannen. Meillä oli tämän takia viime asunnossa aina varuiksi kahvakuula pöntön kannen päällä, ettei Mallu sukella pönttöön, kun kissanvessan takia ovea ei voinut pitää suljettuna)... Paljon sellaisia asioita, mitä on hyvä osata ottaa huomioon jo ennalta, sillä niiden oppiminen kantapään kautta maksaa pahimmillaan lemmikin hengen. 

Ulkoilu aitauksessa tarjoaa paitsi erilaisia erilaisia hajuja ja ääniä, myös erilaisia pintoja ja kaivelumahdollisuuden

Itse pidin kirjassa suuresti myös siitä, että se kattaa hyvin monipuolisen joukon erilaisia lajeja kaneista ja jyrsijöistä fretin ja siilien kautta lintuihin. Samalla kun annetaan ideoita niiden aktivointiin käydään myös läpi eri lajien erityispiirteitä ja sitä, miten erilaiset pieneläimet kokevat ympäristönsä, lajitoverinsa ja elinalueelleen ilmestyvät uutuudet. Sen myötä päästään siihen miten esimerkiksi saaliseläimen virikkeellistäminen poikkeaa pienpedon virikkeellistämistä, ja miksi esimerkiksi toiset eläimet hyötyvät enemmän äänistä, kuten soimaan jätetystä radiosta kuin toiset. Vaikka sitä ei missään välissä suunnittelisi hankkivansa kuin vain yhden kirjassa esitellyistä lajeista, mielestäni kirja kannattaa ehdottomasti lukea läpi kokonaan.  

Toki nyt kun omaa eläinkokemustakin on taas 15 vuotta enemmän kuin kirjaa ensikertaa lukiessa, sitä suhtautuu joihinkin ohjeisiin kriittisemmin kuin nuorempana. Vaikka kirja tarjosi enemmän positiivisia oivalluksia ja herätti miettimään, onko esimerkiksi se etten ikinä edes harkinnut fretin ottamista häkkieläimeksi tai vain yhden fretin ottamista lähtenyt alunperin tästä teoksesta, muutamassa kohdassa näki myös pieniä vaaranpaikkoja. Esimerkiksi siinä kohtaa kun suositeltiin yhdessä kohtaa muodissa olleita taikakuutioita myös frettien aitauksen rakentamiseen, vaikka juuri aiemmin oli todettu, että pieni naarasfretti voi mahtua kokonaan läpi viiden senttimetrin aukosta. Taikakuutioiden silmäkoko on noin neljä kertaa neljä senttiä, ja vaikka fretti ei pääsekään siitä läpi, liittyy niihin sen myötä paljon isompi vaara: ulkomaisissa frettiryhmissä on tullut vastaan tapauksia, joissa fretti on jäänyt läpi yrittäessään jumiin kuution aukkoon ja tukehtunut. Toki nämä tapaukset ovat harvinaisia, sillä fretti on malliltaan niin puikula, että yleensä jos se saa pään työnnettyä jonnekin, se saa sen vedettyä myös pois. Mutta varmuuden vuoksi suosisin niille kuitenkin huomattavasti pienempään verkon silmäkokoa kuin mitä kirjassa suositellaan. Toinen mitä en usko että uskaltaisin omieni kohdalla kokeilla on kaniaitauksen upottaminen maansisään vain vähän reunoista. Kirjan mukaan verkon upottaminen maan sisään noin kolmenkymmenen sentin syvyydeltä on työläs operaatio, mutta kannattava, koska se lisää turvallisuutta pitämällä kanit todennäköisemmin aitauksen sisäpuolella ja pedot kuten ketut ulkopuolella. Etenkään sen jälkeen kun näin millä tarmolla kettu oli hajoittanut kanien tarhan katon päästäkseen sisälle tarhaan, en lähtisi luottamaan siihen, etteivät sen enempää kettu kuin kanit saattaisi kaivaa verkon ali, mikäli sellainen mahdollisuus on. Toki tästä tulee se dilemma, että verkon upottaminen kokonaan maan alle on vielä huomattavan paljon työläämpää, kalliimpaa ja voi edellyttää kasviston tuohoamista (esimerkiksi puiden kaivamista juuriltaan), mikä taas usein kutistaa mahdollista tarhakokoa selvästi. 

Nipsu on meidän jengin taitavimpia kiipeilijöitä

Siksi sen uusi terraario on sisustettu niin, että sillä olisi mahdollisimmat monipuoliset kiipeilymahdollisuudet. Alaosan heinäkasat tarjoavat paitsi suojaa ja pesämateriaalia, myös mahdollisuuden etsiä saalista ja saalistaa, kun terraarioon vapautetaan ruokahyönteisiä.

Kaikesta huolimatta suosittelen edelleen tämän kirjan lukemista kaikille pienlemmikin omistajille, sellaista harkitsevalle tai sellaisten parissa muuten aikaa viettäville. Kotieläimelle kun ei pysty ikinä tarjoamaan liian virikkeellistä ympäristöä, silloin kun virikkeet on valittu hyvin sekä laji että yksilön omat mieltymykset huomioiden.

2 kommenttia:

  1. Nipsun uusi koti näyttää niin viihtyisältä ja on paljon virikkeitä. "Nipsu"-laji on ilmeisesti yksin eläviä eikä laumassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nipsulajiset eli kotipäästäisopossumit ovat joo ehdottomia erakkoja, eli ainoa mahdollinen hetki, jolloin herra voisi olla vastaanottavainen seuralle on jos seuraksi tarjoittaisiin lisääntymisvalmista naaras kotipäästäisopossumia. Mutta edes naarasta se ei haluaisi pysyväksi asuinkumppanikseen sitten kun lisääntymisasiat olisi saatu pois päiväjärjestyksestä.

      Sillä on sitten Enigman kanssa poikamiesyhdistys bunkkerissa. Yhdistys ei kyllä tapaa edes Teamsin välityksellä, koska kumpikaan ei halua toista omaan kämppäänsä tai omille torakoilleen, koska oma seura paras seura 😅

      Poista