Tikittävä aikapommi

torstai 17. kesäkuuta 2021

Tänään oli hammaslääkäripäivä. Jos olin ollut etukäteen huolissani, miten Justiina selviää nukutuksesta, huoli oli turha - Justiina oli heti operaation jälkeen yhtä kärppänä kuin aina. Justiinan kohdalla isoin isku oli, että olin unohtanut tahnatuubin kotiin, joten koko reissu meni ilman nameja. Se mikä veti sen sijaan hiljaiseksi oli Itsy. Itsyn suusta ei löytynyt tälläkään kertaa yllätyksiä: neljässä hampaassa oli runsaasti hammaskiveä, ja yksi hammas voisi olla poistokunnossa lähitulevaisuudessa (Justiinalla vastaavat luvut olivat kolme ja yksi). Mutta se mihin en ollut varautunut, tuli jo puheluna kesken operaation: "oletteko huomanneet että Itsyn vatsaontelossa on golfpallon kokoinen kova patti". Se veti yhtä hiljaiseksi kuin se Itsyn mahasta aiemmin löytynyt 3cm pitkä puutikku, joka oli tulehduttanut pernan ja vatsanpeitteet. 

Päivän reissulaiset

Siinä meni hetki, ennenkuin pystyimme alkamaan prosessoimaan koko asiaa, ja oikeiden kysymysten löytämiseen meni vielä pidempi aika. Lopputulos kuitenkin on, että pattia ei ehditty tällä kertaa tutkia tarkemmin, eli siitä ei saatu nyt otettua ohutneulanäytettä tai koepalaa, eikä ultrattua. Kun kysyimme, millä aikataululla tarkemmat tutkimukset kannattaisi aloittaa, Raulio oli sitä mieltä, että Itsyn historialla hän ei välttämättä lähtisi leikkaamaan Itsyä, ellei patti ala millään tavalla vaivata, tai vaikuta Itsyn ruokahaluun tai ruumiintoimintoihin. Että se voidaan kyllä ultrata seuraavan käynnin yhteydessä, mutta etenkin jos kyseessä on uusi vatsakalvon tulehdus, jolta se vaikuttaisi, asialle tuskin voitaisiin tehdä mitään. 

Eli Itsyn sisällä on nyt tikittävä aikapommi. Sen purkamiseksi ei tunnu olevan hyviä vaihtoehtoja: jos sitä lähdetään sorkkimaan, se voi räjähtää. Itsy ei välttämättä selviäisi leikkauksesta, ja toipumisennuste voisi olla huono. Mikäli patti jätetään kajoamatta, Itsyllä voi olla edessä x määrä hyvää elämää, ennenkuin patti alkaa painaa sisäelimiä tai muuten vaikeuttaa Itsyn elämää, jolloin olisi edessä eutanasia päätös. Itsylle kun on tosiaan tehty jo kerran aiemmin iso leikkaus samalle alueelle, jolloin siltä jouduttiin jo poistamaan perna ja osa vatsanpeitteistä. 

Olo on edelleen aika epätodellinen. Itsyn ollessa hereillä, patti ei näy päällepäin, ja Itsy on ollut täysin oma itsensä. Silti olemme yhtäkkiä jatkoajalla ja kello tuntuu tikittävän kauhean kovaa ja nopeasti. Jokin ääni pään sisällä kyseenalaistaa, että mikäli pattia ei lähdetä tutkimaan ja leikkaamaan, onko reilua vain odottaa, milloin Itsyn kunto romahtaa. Toisaalta tunnepuoli ei anna ainakaan vielä periksi tehdä suoraa eutanasiapäätöstä satunnaislöydöksen perusteella. Onneksi päätöstä ei ole pakko tehdä tässä ja nyt.

Itsyn ja Justiinan lisäksi meillä oli mukana Mallun vanha sulho Käpy ja kilpparit Donatella ja Rafaella. Käpy selvisi reissusta hammaskiven poistolla, ja kilpparit saivat mikrosirut. Päivän positiivisena kummallekin kilpikonnalle tehtiin myös terveystarkistus, ja neidit olivat Raulion mukaan niin hyvässä kunnossa kuin neitien tausta huomioonottaen sopii toivoa. Eli että vanhoja kehityshäiriöitä toki löytyy, mutta ei mitään akuuttia. Ja nyt kumpikin kilpikonna on rekisteröity samaan mikrosirurekisteriin, eli Turvasiru-palveluun, kuin muukin lauma.

2 kommenttia:

  1. Itsylle tsemppejä ja mielettömän paljon tervettä aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäisi juu vielä liikaa surra, vaan nauttia tästä mitä on nyt. Kun kyllä sitä ehtii itkeä sittenkin, kun se päätös on tehtävä <3

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI