Kilpikonnien ulosmuutto

sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Tänään tuli se päivä, kun kilpikonnien tuli aika muuttaa kesälaitumille. Vähän tarha on vielä tylsähkö, kun voikukat ja muut aarteet eivät ole vielä ehtineet puskea itseään täytemaan läpi, mutta eiköhän sekin tapahdu viimeistään seuraavien sateiden jälkeen. Tarhaa tehdessä päädyimme laittamaan verkon nurmikon päälle, ja sen päälle lisättiin sitten multaa, turvetta ja kasvihuonepäätyyn hajusieppoa. Mitään ei siis poistettu alta. Tällätavalla kaivelusyvyyttä jäi toki vähänlaisesti, mutta mikäli Donatella ja Rafaella innostuvat enemmän kaivelemaan, sekä kasvihuone että tarhaosa ovat nostettavissa, jos pohjaa haluaa ensivuonna tai myöhemmin muuttaa. Toisaalta taas aitauksen kasvipeitteen pitäisi tämän myötä tulla äkkiä. Nyt tärkeimpänä oli kuitenkin että saatiin homma valmiiksi kesän alkuun, että saatiin kilpikonnat kunnolla aurinkoon. Mikään uv-lamppu kun ei kuitenkaan pysty samaan kuin oikea aurinko. 

Donatellan ja Rafaellan kesäkämppä

Neidit tutustumassa ulkobuffaan

Tarhan pinta-alaksi tuli 11,6 neliömetriä, josta 3,6 neliömetriä on kasvihuonetta ja loput tarhaa. Kasvihuone tulee antamaan suojaa viileämpinä päivinä ja mahdollisuuden kuivatella sateisina päivinä, siinä missä tarhan puolella on mahdollisuus ottaa kunnolla aurinkoa. Osa aiemmin bongatuista betonielementeistä tuli kilpikonnien ulkoaitaukseen tuomaan varjoa ja suojaa. Kasvihuoneen sisällä olevien elementtien alle ajattelin vielä lisätä heinää ja olkea, joihin konnat voivat halutessaan kaivautua. 

Pihan kasvilavat ja marjapensaat (kilpikonna-aitaus taustalla). Tuo isoin "pensas" kuvan keskellä on tyrni

Tarhan on tarkoitus majoittaa konnat tästä syksyyn. Alustava suunnitelma olisi pitää konnat ulkona, kunnes ne alkavat hakeutua talvilevolle, ja siirtää sitten horrostamaan autotalliin tai jääkaappiin. Sitten pitäisi vain keksiä, miten varmistaa paasto ja suolentyhjentyhjentyminen ennen horrokselle siirtoa. Joten voi olla, että konnat päädytään kuitenkin ottamaan joksikin aikaa sisälle ulkoilukauden ja talvilevon välissä, etenkin kun kyseessä tulee olemaan tyyppien ensimmäinen horros. 

Kasveille varatulla kasvihuoneella kaikki taimet vesimelonia lukuunottamatta ovat jo hyvässä kasvussa, ja vesimelonissakin on jo ensimmäiset kukat, vaikka taimi on muuten niin piskuisen oloinen kaikkiin muihin verrattuna. Vesimelonia lienee kuitenkin turha odotella vielä juhannuspöytään (ainakaan omasta pihasta), mutta perunalla, kurkulla, paprikoilla, yretillä ja chileillä on paremmat mahdollisuudet. 

Marja-aronia on nyt täydessä kukassa

Chilit, vesimeloni ja kurkut

Tomaatit, toinen paprika ja osa yrteistä

Paprika-amppeli ja kukkasia

Kasvihuonekurkku kukkii

Ensimmäiset chilit kypsymässä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI