Kotona pysyessäkin huomaa että 1,5 vuoden hiljaiselon jälkeen ihmiset ovat alkaneet taas liikkua. Siinä missä meillä ei viime vuonna ollut yhtään hoitonäätää, tänään laitettiin taas tilat kuntoon kahdelle vierailijalle, jotka saapuvat tänään ja ovat viikon vaihteen yli. Tällä kertaa päädyin jakamaan autotalliaitauksen kahtia, ja majoittamaan uudet hoidokitkin autotalliin. Se toki tarkoittaa, että Lillyllä ja Mystillä on nyt muutaman päivän ajan vähemmän tilaa, mutta bunkkerikin on alkanut lämmetä jo sen verran hyvin, että hyödynnän mieluummin viileämpää tilaa frettien kanssa. Hyvityksenä pitkäaikaisemmat hoidokit pääsivät tutkimaan valvottuina koko autotallia. 

Hellepäivät sujuvat lähinnä koomaillessa

Uusien hoitonäätien tulon ohella eilen tuli keskusteltua toisestakin aiheesta. Alkaa näyttää siltä, että loppukuusta meille saapuu frettineiti, josta toivotaan Esterille manttelinperijää meidän seuraavana lumikuningattarena. Täällä neidillä on kuitenkin vielä edessään varsin kriittinen raati, sillä molemminpuolisena ehtona hommassa on, että neiti jää meille vain jos se menee osaksi junnulaumaa. Eli neidin pitää pystyä vakuuttamaan Mitella, Nutella, Mallu ja Vappu siitä, että valtakunta on jaettavissa useamman kuninkaallisen kesken. Koska laumaan ei ole nyt pariin vuoteen tullut ketään uusia, eikä vielä pidempään aikaan yritetty uusia aikuisia, itsellä on suunnitelmissa edetä hommassa pidemmän kaavan kautta, ja pystyttää frettihuoneeseen alkuun playpen, että tutustuminen voidaan aloittaa rauhassa kalterien läpi - olettaen, että tulokas pysyy playpenissä. Samalla ajatus playpenin pystyttämisestä frettihuoneeseen vetää vähän haikeaksi, sillä Lystin aikana en olisi edes uskaltanut harkita asiaa. 

Näillä mennään seuraavat muutamat päivät autotallissa. Toinen aitaus odottaa vielä sisustamistaan.

Lystistäkin saatiin tänään uusia uutisia, kun tuhkaamosta ilmoitettiin, että Lysti on saapunut heille, tuhkattu ja valmiina kotimatkaan. Koska tuhkaamo sijaitsee Viikissä, päädyimme valitsemaan noudon sijaan uurnan postituksen, joten joudumme odottamaan vielä hetken ennenkuin pääsemme sirottelemaan tuhkat kotipihaan. En olisi kuitenkaan ikinä uskonut, että saattaisimme saada Lystin kotiin jo samalla viikolla kuin se lähetettiin avattavaksi.  

Hormonihommia

Viime viikon lopulla ennen Lystin kuolemaa tapahtui se mitä oli pelätty. Se sellainen pieni arkinen pelko, mikä laittaa pakan hetkeksi sekaisin, mutta jonka jälkeen koittaa kuitenkin taas normaali arki. Se mikä tuntui sunnuntaina kovin pieneltä asialta, kun tapahtui se mitä ei oltu osattu pelätä, ja jonka jälkeen mikään ei voi laumassa palata sellaiseksi kuin oli. Viime viikon lopulla Nutellalla iski valeraskaus täysillä päälle. Perjantaina muutamaa päivää ennenkuin kiiman katkaisupiikistä oli kulunut kuusi viikkoa Nutsku päätti että pentujen on aika syntyä. Mallun ja Vapun epäonneksi pennun rooli lankesi ensisijaisesti niille. Mitellaa ja Lystiäkin Nutsku ensin yritti, mutta bestikset evakuoivat itsensä terassitarhaan. Niinpä Nutsku keskittyi jakamaan rakkauttaan ja emollista huolenpitoaan lauman junioreille.

Maailman paras hormonihilleri (kuvat viime kesältä. Näillä ilmoilla neideillä ei ole asiaa kasvihuoneelle edes öisin)

Viimeisten parin päivänä aikana sitä onkin saanut taas kuulla aika kavalkadin frettikirosanoja, kun eivät nuo kaksivuotiaatkaan enää ihan arvosta, että niitä koitetaan kohdella kuin pesäpoikasia. Niillä olisi huomattavasti parempaakin tekemistä kuin istua kököttää Nutskun huolella valitsemassa pesässä söpöllä kiepillä emon seurana. Mallua myös turhauttaa se, että Nutsku on yleensä sen paras leikkikaveri, mutta nyt Nutsku ei ehdi hormoneiltaan yhtään viihdyttää meidän riekkuapinaa. Eilen Nutella koitti viedä pesään jopa Löllöä, mutta joutui valitettavasti toteamaan, että nelikiloista kissaa on vielä huomattavan paljon vaikeampi ohjata haluttuun suuntaan kuin vastentahtoisia aikuisia tyttäriä.

Nutskun hormoneista johtujen kasanukkuminenkin on junnulaumassa hetkellisesti poissa muodista. Vappu, Mallu ja Mitella ovat selvästi huomanneet, että hajaantumalla edes osa porukasta saa välillä nukkua rauhassa, kun Nutsku ei ehdi joka paikkaan järjestelemään ja siirtelemään pentuja paremmin. Välillä kuuluukin kauhea putputus, kun Nutsku ratsaa läpi kaikkia yläkerran petipaikkoja ja koittaa jäljittää karanneita pikkuisiaan. 

Nyt sitten odotellaan, kauanko tätä kestää ja mitä tulee seuraavaksi. Että laittaako Nutella näiden "pentujen" myötä pentukauden pakettiin, vai katsooko se että tälle kesälle ehtisi vielä toiset muksut ja aloittaa uuden kiiman. Mikäli uusi kiima alkaa, sulhanen olisi yhä valmiina Sotatanssilassa.

Lysti puolestaan lähetettiin maanantaina viimeiselle seikkailulleen kohti Helsinkiä. Ruokavirastolta kuitattiin onneksi heti tekstiviestillä, kun Lysti oli saapunut perille, ja soitettiin vielä perään kun en ollut jaksanut yöllä googlettaa pääkaupunkiseudulla toimivia pieneläintuhkaamoita, että saavatko vaihtaa laittamani tuhkaamon sellaiseksi, joka pääsee noutamaan Lystin heiltä sitten kun ruumiinavaus on tehty. Annoin vaihtaa. Etenkin Jussille kun on tärkeää, että saadaan tytön tuhkat takaisin kotiin, ja laskettua samaan paikkaan muiden tuhkien kanssa. Sitten joskus. Tämänhetkinen arvio tulosten saamisesta oli 1-3 kuukauden välillä, eli todennäköisesti joudumme odottamaan jonkin aikaa. 

R.i.p. Lysti

Tänään tapahtui jotain, jota on todella vaikea hyväksyä ja uskoa tapahtuneeksi. Lysti nukkui pois. Olen ollut läpi helteiden huolissani mummofreteistä ja kaneista, mutta en ole edes osannut pelätä junnujen puolesta. Vaikka helteet ovat kestäneet pitkään, tämä asunto ei ole missään vaiheessa tuntunut yhtä kuumalta kuin edellinen pahimmillaan oli. En kyllä edes tiedä, onko syyttäminen helteitä vai mitä, sillä mikään ei varoittanut ennakkoon Lystin kuolemasta. Kuumuudesta johtuen fretit ovat olleet aika veto pois päivisin, joten on touhuiltu sitten enemmän illan jo viilettyä. Vielä viime yönä kahden aikaan Lysti oli täysin oma itsensä: leikki muiden kanssa, touhuili ja tuli muun porukan kera yöpalalle. Tänään olimme lähdössä aamupäivälle kaupoille, kun Lysti löytyi kuolleena pedistään. 

Vaikka olemme kuinka asiaa Jussin kanssa pyöritelleet, mikään ei eilisillan ja yön aikana tuntunut poikkeavan normaalista. Lysti ei ole ollut apaattinen tai kuivuneen oloinen. Se ei ole kieltäytynyt ruuasta. Se ei ole aivastellut, yskinyt, oksennellut tai erittänyt mitään. Frettihuoneesta ei ole löytynyt mitään poikkeavan oloisia ulosteita. Lysti on ollut aina perusterve eikä sen kanssa ole ikinä tarvinnut käydä eläinlääkärillä muuten kuin rokotuksilla ja uusimassa hormoni-implantti. Lysti täytti toukokuussa neljä, eli ihmisiässä sitä voisi pitää suunnilleen neljä-viisikymppisenä, mikä ei ole paha ikä menevälle ja atleettiselle touhuapinalle. 

Toki päässä pyörii miljoona jossia ja sitä on hakannut päätään seinään miettien, olisiko tämän voinut estää jotenkin. Olisiko frettihuonetta pitänyt viilentää enemmän. Pakottaa Lysti juomaan enemmän. Tarkkailla sen ulosteita tiiviimmin. Teettää sille kattavat terveystutkimukset. Tehdä jotain enemmän. Vaikka loppujen lopuksi tiedän, että kyllähän kaikki tuo olisi tehty, ja enemmän, jos se olisi näyttänyt mitään merkkejä siitä, että kaikki ei ole hyvin. 

Kuoleman osuessa viikonloppuun ja keskelle helteitä, ajatus ruumiin lähettämisestä Matkahuollolla Helsinkiin avattavaksi ei tuntunut alkuun hyvältä. Olisi niin paljon helpompaa vain viedä tyttö tuhkattavaksi, niin että sen saisi mahdollisimman nopeasti lepoon omalle maalle kaverien seuraan. Mutta asiaa pyöriteltyäni päädyin kuitenkin siihen, että Lysti lähtee huomenna kohti Helsinkiä. Minun on kuitenkin niin vaikea hyväksyä sitä, että nelivuotias vain löytyy kuolleena, niin ehkä avaus tuo joitain vastauksia siihen, olisiko tämä voinut olla ehkäistävissä, jos meillä olisi ollut kristallipallo. Tai vähän mielenrauhaa, jos mitään ei olisi ollut tehtävissä.  

Lepää rauhassa Ach's Phenomenal Delusion "Lysti"
19.5.2017-4.7.2021

Joukkorokotuspäivä lukittu

Turun joukkorokotuspäivä freteille on nyt sovittu, ja se on 31.7. Turun joukkis järjestetään meillä nyt neljättä kertaa, joten osa valmisteluista menee jo rutiinilla. Edellinen joukkis ehdittiin kuitenkin pitää vielä ennen muuttoa nykyiseen asuntoon, joten tämä tulee olemaan ensimmäinen joukkis täällä. Sitä onkin aika innoissaan, kun täällä on vielä paremmat tilat tapahtuman järjestämiseen kuin edellisessä asunnossa oli. Pienenä miinuksena olemme nyt huonompien kulkuyhteyksien päässä, mutta pihaan mahtuu onneksi hyvin autoja, ja julkisillakin pääsee 700 metrin päähän. Vaikka tapahtumaan on vielä neljä viikkoa, sitä on ehtinyt jo pyöritellä kaikki huonekalut mielessään läpi ja valita mikä huoneista on paras vastaanottohuoneeksi. Vaikka kotijoukkikset lähtivät alunperin liikkeelle siitä, että Turun alueen vakituinen rokottaja luopui omasta vastaanotostaan, ja meillä vain sattui olemaan silloin Turun porukasta eniten neliöitä, olen alkanut pitää joukkisten järjestämisestä. Minusta on oikeasti hauska miettiä, miten kaikki saisi hoitumaan mahdollisimman sujuvasti ja turvallisesti. 

Viime vuotinen pinkka. Tänä vuonna omat kissat eivät tarvitsekaan tehosteita.

Ensimmäisen vuorokauden aikana ilmoittaumisia on tullut jo yli kolmekymmentä siitäkin huolimatta, että päätin ilmoittaa omista vain junnut. Tähän mennessä meillä on aina rokotettu kaikki, mutta nyt alan ensimmäistä kertaa kallistua sen puoleen, että vaikka freteillä ei ole kunnolla tutkittu kauanko vasta-aineet säilyvät, on hyvin todennäköistä, että monta vuotta vuosittain rokotetuilla vasta-aineita on hyvin ilman vuosittaisia tehosteitakin. Ja ottaen huomioon Itsyn ja Justiinan kunnon, eivät ne ole enää osallistumassa mihinkään tapahtumiin, joissa vaadittaisiin ajantasalla olevia rokotuksia. Silti päätös tuntuu kamalan lopulliselta, ikäänkuin rokotusten ajantasalla pitäminen olisi elämänlankaa kasassa pitävä rituaali, joka vahvistaa että kaikki ovat yhä menossa mukana ja kaikki on vielä mahdollista. Kuitenkin jo Itsyn vatsasta löytynyt patti kertoo muuta.

Positiivisempana ongelmana minun pitäisi seuraavien viikkojen aikana päättää onko minulla kaneja. Marjo kun jo lupaili, että kanien rokotukset hoituisivat samalla. Hoitokaneista Taiga ja Pihka ovat liharisteytyksiä, ja poikue josta tytöt ovat on teetetty ennenkaikkea lihakaneiksi. Eli poikasten rokottaminen ja tunnistemerkinnät tulevat ajankohtaisemmiksi vasta, mikäli ne jäävät eloon lemmikkikaneiksi. Minun ei alunperin pitänyt ottaa kaneja vielä tänä vuonna, mutta olen kyllä taas kanikuumeillut muutaman vuoden, ja Taiga ja Pihka ovat juuri sen tapaisia kaneja mistä olen haaveillut. Toisella puolella vaakakupissa painaa se, että mikäli päätän pitää junnut, sitoudun luonnollisesti järjestämään niille kunnolliset talvitilat. Tosin taitaa olla, että otin ensiaskelet päätöksen suhteen jo kun päätin nimetä tytöt.

Alkuviikon vieraat

Vaikka pitkäaikaisempien hoidokkien kiintiö on meillä nyt aika vahvasti täynnä, eilen meille saapui muutama pikaisempi vieras. Omien jälkeen tutuin jengi eli Otto, Eetu, Hauer ja Momo tarvitsivat hoitopaikkaa muutamaksi päiväksi yhdessä Lalli-siilin kanssa, ja kyllähän nyt vakkarijengille aina joku paikka pariksi päiväksi löydetään. Etenkin kun Sariannankaan laumaa ei ole nyt korona-aikana tullut juurikaan nähtyä Nutskun ja Momon treffiyrityksiä lukuunottamatta. Vaikka olinkin tiennyt, että Otto-pappa on jo vanha ja jatkoajalla sydänongelmien takia, iski se kunnolla vasta kun näki nyt pojan pitkästä aikaa livenä. Otolla käytössä oleva nesteenpoistolääkitys on tuonut sille lisää virkeitä päiviä, mutta niistä huolimatta sen tilanne on sama kuin Itsyn kohdalla: eletään päivä kerrallaan, ja tarkkaillaan vointia. 

Nuoremmat hoitopojat Momo, Eetu & Mallun veli Hauer

Sariannalla on nykyään kotonaan pelkkiä poikia, ja urokset tuntuvat nyt tavallistakin oudommilta, kun kaikki omat ja kaikki muut hoitofretit ovat naaraita. Vaikka meillä on noissa kymmenessä naaraassakin edustettuna varsin laaja kirjo erikokoisia ja muotoisia frettejä, urokset venyttävät skaalaa täysin omaan suuntaansa. Vaikka meillä ei nyt olekaan yksikään naaras kiimassa, majoitin pojat kokonaan omaan kerrokseensa bunkkeriin. Josko ei sitten tarvitsisi hormonisankarienkaan koittaa keskenään vääntää, kellä isoin oikeus lähteä hakemaan pakkeja neideiltä.

Hammaslääkäriä ja juhannusta

Ruttu sai hammaslääkäriajan torstaille, joten ensimmäinen juhannusseurueesta oli lääkepöllyssä jo ennenkuin juhlat edes alkoivat. Olin etukäteen jännittänyt, mitä kaikkea suusta löytyisi, ja eläinlääkärireissun lopputulos oli yhtä aikaa huojentava ja morkkista aiheuttava. Huojentavaa oli, että vaikka Rutulla oli paljon hammaskiveä ja paha ientulehdus, jonka lisäksi siltä piti louhia katkenneen kulmurin juuri ja poistaa toinen heiluva yläkulmahammas, mikään ei hammasröntgenissä viitannut hammassyöpymään. Eli vaikka nyt tuli isompi hammasremontti, ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että vaivasta ei tule kroonista. Morkkista aiheuttava osuus oli osin sama: koska mikään ei viittaa hammassyöpymiin, sitä ei voi olla miettimättä, olisiko edes toinen poistetuista hampaista ollut mahdollista pelastaa, jos olisi aktiivisemmin puhunut hammaslääkäriin viemisestä heti kun kissat tulivat hoitoon. Se kun oli alusta alkaen tiedossa, että Ruttu tarvitsee hammaslääkärin jossain vaiheessa, mutta alkuun ajatteli, että sen ehtii hoitaa sitten kun kissat palaavat omistajalleen. Tiedän, että kissojen edellinen omistaja piiskaa itseään samasta, mutta hänkin koki, ettei tilanne suussa ollut vielä niin paha, että asia olisi pitänyt hoitaa juuri nyt, kun mielenpäällä oli monia muitakin asioita. Pitäisikin osata keskittyä siihen tärkeimpään, eli siihen että vaiva on hoidettu nyt, ja seuraava kontrolli on sitten viimeistään vuoden päästä. 

Ruttu ja juhannusvieras Isac

Olimme ehtineet olla Rutun hammaslääkärin jälkeen kotona kymmenisen minuuttia kun siskoni perhe tuli, ja siitä siirryttiin sitten juhannuksen viettoon. Vierasmäärä vaihteli koko juhannuksen 11-12 hengen välillä kokoonpanon hieman muuttuessa perjantaiaamun ja illan välillä, kun minun ja Jussin äidit lähtivät ja veljen kumppani saapui lapsineen. Juhannus kuluikin pitkälti grillaten, saunoen, uiden ja pelaten. Samalla meidän pihapeli ja allaslelukokoelma kasvoi taas hiukan. Ensialkuun lapsia piti vähän muistutella ovien kunnollisesta sulkemisesta, jotta kukaan kissoista ei pääse livahtamaan ulos, mutta mitä pidemmälle viikonloppu eteni, koko ajan vähemmän. Olin kyllä jo varuiksi varmistanut, että kaikkien kissojen tiedot ovat ajantasalla Turvasiru-palvelussa, sillä normaalisti hissutellaan Jussin kanssa kotona kahdestaan, niin mekään emme välttämättä osanneet heti ohjeistaa ihan joka ovea, mistä kukakin ja mikäkin saa ja ei saa kulkea. 

Justiina otti rennosti

Freteillä on puolestaan pidetty enemmän tylsää, ja niiden juoksutukset on hoidettu lähinnä ilta-aikaan lasten mentyä jo nukkumaan. Tämä on lyhentänyt frettien riekkumisaikoja, mutta toisaalta pienentänyt riskiä, että kukaan meidän turpedosukkulaosastolta pääsisi livahtamaan ulos. Tämä on myös helpottanut vahtimista, sillä etenkin junnulauman kohdalla viiden fretin ja viiden lapsen yhtäaikainen vahtiminen olisi ollut suhteellisen haastavaa. Junnujen kanssa kun saa edelleen olla silmä kovana, etteivät ne hepuloidessaan mene pyytämään liian raisusti leikkiin. Mummot taas eivät enää jaksa niin paljon kenenkään hepulointia lapset ja siskon kissanpentu mukaanlukien. Näitä jaloitteluvuorojen lyhennyksiä lähdetään hyvittämään nyt, kun vieraat ovat lähteneet ja koti taas hiljentynyt.

Ruttu ei arvostanut, että Timo ja Tomi auttoivat Jussia asentamaan ilmastointilaitteen alakertaan. Yläkerran kuumana hohkava airfryer on enemmän Rutun mieleen.

Pihahommissa tuli tavattua myös sisilisko

Ja taas mennään

Luulin että sanonta menee että ei kahta ilman kolmatta, mutta näemmä pääsemme varaamaan neljännenkin eläinlääkärireissun. Ruttu oli jättänyt kulmurinsa tyynylle odottamaan hammaskeijua, mutta hammaskeijun sijaan rouva saakin reissun hampilääkäriin. Itsellä on pienimuotoinen morkkis siitä, että Rutun hammaslääkäriä ei ole tullut kiirehdittyä aiemmin, mutta kun nyt on ollut useampia akuutimpia juttuja, eikä omistajuuden siirrosta ole tehty lopullista päätöstä, niin senioritarkit ovat sitten jääneet roikkumaan, vaikka sitä onkin alusta asti tiennyt, että muidenkin kuin Mintun suut olisi hyvä tutkia. Rutun kohdalla morkkista sentään hieman lievittää se, että rouva on pohjattoman ahne, eli Rutulla tämmöinen "pikkujuttu" ei ole vähäisinkään syy edes harkita paastoilua.  

Justiinan haavat ovat onneksi lähteneet paranemaan hyvin, ja toisena positiivisena sain itse vihdoin ensimmäisen koronarokotteeni sunnuntaina. Sen myötä vasen käsi oli pari päivää vähän kipeänä, mutta en onneksi reagoinut rokotteeseen sen isommin. Seuraava meneekin sitten syyskuulle. Opintojen alkuun mennessä oman rokotesuojan pitäisi siis olla tämän osalta kunnossa. Frettien rokotusten suhteen odotetaan että saadaan lyötyä päivä lukkoon eläinlääkärin kanssa, niin sitten pääsee laittamaan mainosta joukkiksesta. 

Muuten täällä onkin aika kuollutta. Helteiden myötä valtaosa eläimistä ottaa hyvin rennosti, eikä juuri hötkyile. Autotallijengillä on helteiden osalta vähiten tukalat olot. Eniten huolissani olen kaneista, ja niille onkin tullut kannettua ulkotarhaan jäädytettyjä vesipulloja ja märkiä pyyhkeitä tasojen päälle. Fretit pysyttelevät päiväsaikaan lähinnä sisätiloissa, ja kissat meditoivat vuoroon sohvilla ja vuoroon terassitarhan auringontäplissä. Kilpikonnilla puolestaan virtaa tuntuu löytyvän nyt enemmän kuin koskaan.

Paha moka

Tänään kävi se, mitä ei kinä saisi käydä. Unohdin että minulla on frettihuoneen ikkuna auki terassitarhaan, kun avasin takaoven, joka yhdistää terassitarhan olohuoneeseen. Asiasta ongelman tekee se, että minulla oli omat mummot eli Itsy ja Justiina vapaana yläkerrassa. Koska näillä lämpötiloilla fretit eivät yleensä hengaa terassitarhassa, minulla kesti aivan liian kauan huomata tilanne.

Ensiapukaappi tuli taas tarpeeseen

Makoilin terassilla riippumatossa silmät puoliummessa kun sisältä alkoi kuulua kauhea huuto. Nutella ja Mallu olivat liikkeelle lähdettyään bonganneet Justiinan sohvan alta, ja tilanne oli eskaloitunut heti tappeluksi. Kauhean reilusta tappelusta ei kyllä voida puhua, kun vastakkain oli kaksi nuorta täydellisesti yhtenä tiiminä toimivaa tyyppiä yhtä mummua vastaan. Vaikka olinkin huudon alkaessa vain muutamien metrien päässä, minulla kesti aivan liian kauan saada eläimet erilleen niiden pyöriessä yhtenä pallona sohvan alla. Hetken kikkailtuani sain kuitenkin vedettyä ensin Nutellan pois tilanteesta, ja sitten kiskottua sohvan alta Justiinan niin että sain irrotettua Mallun siitä. Itsy oli onneksi ehtinyt livahtaa pois sohvan alta ennen tappelun alkua. 

Kun sekä minä itse että Justiina oli ehtinyt hengähtää pari minuuttia, hain ensiapukaapista eläimille suunnatun pihkaa sisältävän haavasuihkeen, jonka lisäksi Justiinaa tuli hyviteltyä lohitahnalla. Tarkistuksen jäljiltä näyttää, että Justiinan niska ja yläselkä ovat kauttaaltaan pinnallisten puremahaavojen peitossa, jonka lisäksi Justiinan toinen korva otti vähän osumaa. Mikään haavoista ei kuitenkaan vaikuta syvältä, Justiina on virkeä ja sille maistuu hyvin herkut. Todennäköisesti siis selvittiin tälläkertaa säikähdyksellä. Nyt sitten jatketaan haavojen putsailulla ja lohitahnalahjuksilla, ja toivotaan että haavat paranevat mahdollisimman nopeasti ja ongelmitta. 

Hieman epätarkka kuva niskaan sadelleista osumista. Kuvassa näkyvä märkä on haavanhoitosuihketta.

Tänään muisti taas hyvin, miksi sitä välillä kaipailee takaisin yhteen laumaan, vaikka eristäminen ja vuorottelu pelittääkin enimmäkseen ihan hyvin. Tämä on myös se syy, miksi en lähtökohtaisesti edes yritä yhdistää hoitofrettejä meidän junnuliigaan. Junnulaumaankin kun kyllä on onnistuneesti lisätty tyyppejä useammankin kerran, mutta silloin kun kyse on ollut yli kahdeksan viikkoisista, kyseessä on ollut yleensä kuukausien operaatio. Justiinan kanssa yhdistämistä yritettiin aikanaan vuoden verran, ja pieneksi hetkeksi siinä onnistuttiinkin, ennenkuin kahdella junnuista tuli vähän hormonihommia (Mitellalla valetiineys ja Nutellalla pennut), jonka jälkeen lauma hajosi uudelleen. 

"Jos ajasta ei olisi pulaa..."

Töissä ja koulussa ollessa sitä huomaa ainakin itse jatkuvasti miettivänsä, mitä kaikkea sitä ehtisikään ja voisikaan tehdä, jos vapaa-aikaa olisi enemmän. Nurkissa pyörii harrastusvälineitä odottamassa sitä hetkeä, kun olisi taas aikaa. Ärsyttää, kun koti on välillä kaaoksessa, kun ei ole aikaa siivota. Kesälomalla on kauheat paineet rentoutua JA hoitaa kaikki keskeneräiset askareet, kun on vihdoinkin sitä aikaa, mutta aika on hyvin rajallinen ja juoksee kuin siivillä. 

Pihka loikoilee

Nyt kun sitä aikaa yhtäkkiä on, olen joutunut toteamaan, että minun on ehkä joiltain osin tarkisteltava uudelleen sitä tarinaa jota kerron itselleni. Veikkaan että tämä tulee korostumaan vielä enemmän, mikäli tämä työttömyyspätkä venyy lähemmäs syksyä. Nyt kun seuraava deadline koulun suhteen on marraskuussa, ja olen työnhaussa keskittynyt toistaiseksi oman alan töihin, olen joutunut huomaamaan, ettei mikään maailman aika riitä kaikkiin suunnittelemiini "sitten kun minulla on aikaa" -juttuihin, koska osa niistä ei tule ikinä olemaan tarpeeksi kärjessä prioriteettilistallani. Otetaan esimerkiksi siivoaminen: ensimmäiset viikot työssäoppimiseni loputtua koin huonoa omaa tuntoa siitä, ettei meillä vieläkään ole täysin siistiä, vaikka olen nyt työttömänä ja kaikki päivät kotona. Pitäisihän minulla olla nyt aikaa imuroida, pestä lattioita, kiillottaa listat ja puunata ikkunat. Tosiasia kuitenkin on, että pieni sotkuisuus ei ole ikinä haitannut minua, ja koska monieläintaloudessa siivoamalla siistiä on vain pienén hetken, keskitän tarmoni siihen yleensä vain jos odotan vieraita tai jos meillä on todella sotkuista. Olen kyllä nyt koittanut ottaa rutiiniksi edes pintapuolin järjestellä paikkoja vähän päivittäin, jos sitä kautta päästäisiin pikkuhiljaa siistimpään vaikutelmaan. Mutta olen luopunut toivosta sen suhteen, että vapaa-ajan lisääntyminen loihtisi minusta äkkiä saippuantuoksuista kodin siivousihmettä.

Toinen asia, mikä minun on ollut jo pidempään hankala tunnustaa itselleni on, että en askarteleminen ei ole minulle niin tärkeää, että jaksaisin keskittyä siihen sen vaatimalla tavalla. Ihailen aivan valtavasti ihmisiä jotka tekevät taikoja käsillään, ja rakastan esimerkiksi tutkia nukkekotien minimaailmoja. Kuitenkin omat nukkekotiprojektini ovat olleet vuosia jäissä, koska "minulla ei ole aikaa". Kiinnitän toistuvasti huomiota siihen, kuinka arkivapaat/pitkät viikonloput/lomat/tavallista pidempi lounastunti ovat suoranaisia siunauksia nukkekotiryhmien innokkaille tekijöille, jotka aina tällaisten jälkeen saapuvat innosta hehkuen esittelemään uusia tekeleitään. Minulle edes kesälomat eivät ole olleet riittävän pitkiä, jotta olisin ehtinyt edes ajatella, mitä nukkekotiin voisi tehdä. Askartelua arvostavana ihmisenä minulla on ollut myös iso täyskorkea askartelukaappi täynnä mitä erilaisimpia kuviopapereita, washi-teippejä ja muita korttitarpeita, mutta käytännössä olen silti jo vuosia hankkinut kortit matkanvarren huoltoasemilta, kun olen havahtunut asiaan vasta juhlapäivänä. Tänään otin taas askeleen asian tunnustamisen suuntaan, ja siivosin kaapista taas kestokassillinen askartelutarpeita siskonlapsille, ja toisen onneksi pienemmän pussin roskiin, kun osa askartelutarvikkeista oli taas ehtinyt kuivua ja mennä piloille.  

Yhtenä iltana bongattu puutarhan asukas

Puutarhakaan meillä tuskin tulemaan olemaan ikinä ihan millilleen kuosissa, mutta toisin kuin edellämainittuihin, siihen löydän aikaa mielelläni. Vaikka en jaksakaan stressata nurmikon pituudesta tai ryhtyä neuroottiseksi rikkaruohojen suhteen, rakastan seurata kasvien kasvua ja suunnitella puutarhaa. Etenkin nyt kun olen päässyt laittamaan kasvihuoneelle ja lavoihin valitsemiani kasveja, satoa odottaa ihan eri innolla, kuin viime kesänä kuin kaikki lajit olivat toisen valitsemia. Ideapankki varastoi koko ajan vaikutteita facebookin puutarharyhmistä, nähdyistä pihoista ja puutarhamyymälöistä, jauhaa niitä, muokaa niitä ja asettelee niitä aikajanalle sen suhteen, koska niiden toteuttaminen voisi olla realistista. Silti siihenkin, että pystyisin nimeämään edes murto-osan oman pihani kasveista on vielä pitkä matka.

Sitten on tietenkin vielä se isoin juttu, mihin minulla ei ikinä ole riittävästi aikaa. Se kuitenkin poikkeaa muista siinä, että siinä ajanpuute ei johdu matalasta prioteettiluokituksesta, vaan siitä että se on aina listan kärjessä ja venyy, vanuu ja täyttää kaikki muutkin listat. Kaikki taisivat jo arvata, että kyse on eläinprojekteista. Mikäli ikinä näyttää siltä, että minulla voisi olla liikaa aikaa käsissäni, aukkoon ilmestyy varmasti jokin uusi projekti. Kuten nyt jäätyäni työttömäksi, uskalsin sanoa kyllä kahdelle uudelle hoitofretille ja neljälle hoitokanille, joita olisin varmasti miettinyt paljon pidempään, mikäli en olisi nyt täysaikaisesti kotona. Nytkin haluaisi yhtä aikaa häärätä bunkkerissa (vaikka se tuntuukin aurinkoisina päivinä vähän syntiseltä), loikoilla kissojen kanssa terassilla, keksiä jotain uutta näätien sisustukseen, rakentaa täydelliset kanitilat, etsiä netistä lisää kiinnostavia webinaaritallenteita, koluta läpi kaikki facebookin eläinryhmät, järjestää pakastimet... Tekemisen vaikeus tuleekin useimmiten siitä, että monesti on niin vaikea päättää, mistä aloittaa, ettei saa kunnolla käyntiin mitään projekteista. Välillä taas uppoaa johonkin tunneiksi yhtä soittoa.

Ehkä on myönnettävä, että olen jo pidemmän aikaa löytänyt varsin hyvin aikaa sille, mitä todella haluan tehdä. Olen vain siivonnut sitten ne muut asiat odottamaan sitä "kun on aikaa".   

Pientä parannusta kanien tukikohdan ilmanvaihtoon ikkunaverkolla

Tikittävä aikapommi

Tänään oli hammaslääkäripäivä. Jos olin ollut etukäteen huolissani, miten Justiina selviää nukutuksesta, huoli oli turha - Justiina oli heti operaation jälkeen yhtä kärppänä kuin aina. Justiinan kohdalla isoin isku oli, että olin unohtanut tahnatuubin kotiin, joten koko reissu meni ilman nameja. Se mikä veti sen sijaan hiljaiseksi oli Itsy. Itsyn suusta ei löytynyt tälläkään kertaa yllätyksiä: neljässä hampaassa oli runsaasti hammaskiveä, ja yksi hammas voisi olla poistokunnossa lähitulevaisuudessa (Justiinalla vastaavat luvut olivat kolme ja yksi). Mutta se mihin en ollut varautunut, tuli jo puheluna kesken operaation: "oletteko huomanneet että Itsyn vatsaontelossa on golfpallon kokoinen kova patti". Se veti yhtä hiljaiseksi kuin se Itsyn mahasta aiemmin löytynyt 3cm pitkä puutikku, joka oli tulehduttanut pernan ja vatsanpeitteet. 

Päivän reissulaiset

Siinä meni hetki, ennenkuin pystyimme alkamaan prosessoimaan koko asiaa, ja oikeiden kysymysten löytämiseen meni vielä pidempi aika. Lopputulos kuitenkin on, että pattia ei ehditty tällä kertaa tutkia tarkemmin, eli siitä ei saatu nyt otettua ohutneulanäytettä tai koepalaa, eikä ultrattua. Kun kysyimme, millä aikataululla tarkemmat tutkimukset kannattaisi aloittaa, Raulio oli sitä mieltä, että Itsyn historialla hän ei välttämättä lähtisi leikkaamaan Itsyä, ellei patti ala millään tavalla vaivata, tai vaikuta Itsyn ruokahaluun tai ruumiintoimintoihin. Että se voidaan kyllä ultrata seuraavan käynnin yhteydessä, mutta etenkin jos kyseessä on uusi vatsakalvon tulehdus, jolta se vaikuttaisi, asialle tuskin voitaisiin tehdä mitään. 

Eli Itsyn sisällä on nyt tikittävä aikapommi. Sen purkamiseksi ei tunnu olevan hyviä vaihtoehtoja: jos sitä lähdetään sorkkimaan, se voi räjähtää. Itsy ei välttämättä selviäisi leikkauksesta, ja toipumisennuste voisi olla huono. Mikäli patti jätetään kajoamatta, Itsyllä voi olla edessä x määrä hyvää elämää, ennenkuin patti alkaa painaa sisäelimiä tai muuten vaikeuttaa Itsyn elämää, jolloin olisi edessä eutanasia päätös. Itsylle kun on tosiaan tehty jo kerran aiemmin iso leikkaus samalle alueelle, jolloin siltä jouduttiin jo poistamaan perna ja osa vatsanpeitteistä. 

Olo on edelleen aika epätodellinen. Itsyn ollessa hereillä, patti ei näy päällepäin, ja Itsy on ollut täysin oma itsensä. Silti olemme yhtäkkiä jatkoajalla ja kello tuntuu tikittävän kauhean kovaa ja nopeasti. Jokin ääni pään sisällä kyseenalaistaa, että mikäli pattia ei lähdetä tutkimaan ja leikkaamaan, onko reilua vain odottaa, milloin Itsyn kunto romahtaa. Toisaalta tunnepuoli ei anna ainakaan vielä periksi tehdä suoraa eutanasiapäätöstä satunnaislöydöksen perusteella. Onneksi päätöstä ei ole pakko tehdä tässä ja nyt.

Itsyn ja Justiinan lisäksi meillä oli mukana Mallun vanha sulho Käpy ja kilpparit Donatella ja Rafaella. Käpy selvisi reissusta hammaskiven poistolla, ja kilpparit saivat mikrosirut. Päivän positiivisena kummallekin kilpikonnalle tehtiin myös terveystarkistus, ja neidit olivat Raulion mukaan niin hyvässä kunnossa kuin neitien tausta huomioonottaen sopii toivoa. Eli että vanhoja kehityshäiriöitä toki löytyy, mutta ei mitään akuuttia. Ja nyt kumpikin kilpikonna on rekisteröity samaan mikrosirurekisteriin, eli Turvasiru-palveluun, kuin muukin lauma.