Nykyisen jengin kanssa sitä tuntee välillä asuvansa eläintarhassa. Samalla huomaan että moni tuttu on alkanut suhtautua tähän sellaisena. Yhä useammin huomaan etenkin harvemmin tapaamieni tuttujen kysyvän tavattaessa nimenomaan uusien tyyppien perään. Ja aika harvassa ovat enää ne tutummatkaan, jotka olisivat perillä meidän tyyppien nimistä. Ennen kaikki lähimmät kaverit osasivat kysyä tyyppien kuulumiset nimeltä. Nykyään se on lisäkseni Jussi, joka kykenee nimeämään melkein koko meidän jengin lunttaamatta mistään. Karvakavereiden osalta tähän saattaa pystyä muutama muukin.
 |
| Kääpiöjengi ihmettelemässä yhden tulevan projektin valmisteluja |
Tämä on noussut mielen päälle enemmän nyt, kun meillä on ollut taas hyvästejä enemmän kuin uusia tulokkaita, ja menneiden joukossa on ollut yksi näistä meidän superstaroista, jonka lähes kaikki osasivat nimetä. Samalla on käyty sitten Jussin kanssa keskusteluja siitä, mihin haluamme lauman kanssa mennä, ja mitä tulevaisuuden suunnitelmia meillä on sen suhteen.
Periaatteessa sillä ei ole toki mitään väliä, kuinka tuttuja tai vieraita nämä meidän tyypit ovat yksilöinä muille kuin meille itsellemme. Tai kykenevätkö muut edes näkemään tyyppejä yksilöinä, kun meillä on tätä jengiä näin paljon, vai onko kyseessä täällä käyville tutuille enemmän taidenäyttelyn kaltainen eksoottinen ilotutulitus erilaisia eläimiä. Mutta surun keskellä huomaan, kuinka iso juttu on, että pystyy oikeasti muistelemaan mennyttä tyyppiä jonkun kanssa yksilönä. Jonkun sellaisen, joka on myös tuntenut sen saman tyypin, ja nähnyt hänen persoonansa. Ja myönnän kaipaavani sitä. Olkootkin että tiedän, etteivät olosuhteet ole enää samat kuin nuorempana, kun kavereita näki paljon useammin, ja meillä oli jengiä paljon vähemmän. Esimerkiksi silloin, kun asuin niin, että rottahäkki oli suoraan pelipöydän vieressä ja peli-iltoja oli viikottain, luonnollisesti rotat tulivat peliporukalle hyvin paljon tutummiksi, kuin nyt, kun peli-iltoja on joskus ja jouluna ja rotat ovat omassa huoneessaan eivätkä kaikki pelikavereista välttämättä edes tiedä, että meillä on sellaisia.
 |
| Mauno valmistautuu antamaan hoito-ohjeita iltahoitajalle, kun lähdimme viikonloppureissuun |
En sano, että olisin näiden pohdintojen myötä radikaalisti pienentämässä jengiä. Enkä edes sitä, etteikö meille enää tulisi mitään uusia tyyppejä porukkaan (koska tiedän itsekin, että mitä äänekkäämmin niin vannon, sen nopeammin yleensä syön sanani). Mutta jotenkin haluaisin oppia tekemään näitä meillä nyt olevia tyyppejä näkyvämmäksi myös yksilöinä muillekin kuin itselleni. Niin etteivät he nouse nimellä esille vain silloin, kun heidät esitellään uusina tyyppeinä ja sen jälkeen seuraavan kerran kuolinilmoituksessa niin, että kaikki se muu siinä välissä jää hämärän peittoon. Olkootkin että en vielä oikein tiedä, miten sen suunnittelen tekeväni, koska tarinaa on paljon helpompi kertoa silloin, kun päähenkilöitä on yhdestä neljään, kuin että heitä on nimettynä se noin kuusikymmentä. Blogin alkuaikoina tein tämän pitämällä rajauksen tiukasti näädissä muiden ollessa puhtaasti sivuosassa, mutta sekään ei tunnu tässä kohtaa luontevalta.
 |
| Luci ja take-away matoateria |
Toki ymmärrän myös ihmisten viehtymyksen uutuuksiin. Mutta silloinkin kun meille ei ole tullut uusia tyyppejä, meidän eläintiloja pääsee erittäin harvoin näkemään kahta kertaa täsmälleen samanlaisina, ellei täällä käy oikeasti päivittäin. Sillä itselläni on ollut etenkin tänä vuonna tavoitteena, että jengiin tulisi vähemmän uusia tyyppejä, mutta sen sijaan panostetaan siihen, että upgradataan mahdollisin monen olemassa olevan tyypin tiloja ja oloja. Kesän terraariomylläyksessäkin kaikki uudet isoimmat terraariot tulivat sellaisille tyypeille, jotka asuivat meillä jo ennestään.
Eli ei, meillä ei ole nyt mitään uusia. Mutta meillä on sitäkin hienompia vanhoja tyyppejä tupa ja sydän täysi. Ja se on aika hyvä niin.
Kehen meidän nykyisistä tyypeistä te haluaisitte tutustua paremmin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti