Viikonloppu sai taas vähän stressaavan alun. Olimme esittelemässä laumaamme kavereille, kun huomasin että Nutun piikkien seasta pilkistää hius. Koitin varovasti nypätä hiuksen piikkien seasta, mutta se ei lähtenyt nyppäämällä irti. Siinä kohtaa stressitasot lähtivät välittömään nousuun, sillä edellinen hiusepisodi päättyi meillä kipulääke- ja antibioottikuureihin, kun hius oli niin tiukasti jalan ympärillä, että se oli saanut kudoksen turpoamaan niin, että hius oli leikannut ihosta läpi, ja Nuttu piti lopulta rauhoittaa että hius saatiin irroitettua.
Tällä kertaa tilanne ei ollut onneksi yhtä paha eikä yhtä pitkällä, vaan hius oli vain kahden varpaan ympärillä. Varpaissa oli pientä punoitusta, mutta ei vielä muuta. Hiuksen irroittaminen oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa, sillä Nuttu otti kevään pakkolääkitsemisistä niin pahasti nokkiinsa, ettei hänen kesyyntyminen ole juuri edennyt sen jälkeen. Eli neitiä ei niin vain napata syliin, oteta kiinni tassusta ja leikata hiusta poikki, vaan tassu häviää nanosekunnissa piikkipallon suojiin heti kun hommaa edes yrittää. Kylvyssä Nuttu pysyy paremmin auki, mutta sieläkin hiuksen käsittely kahden pienen varpaan välissä kohteen liikkuessa ja veden taittaessa näkymää ei ollut kovin helppoa, sillä neidin varpaita ei haluttu amputoida edes vahingossa. Hius oli myös kunnolla solmussa, joten yksi nipsaisu ei riittänyt hiuksen irroittamiseen.
![]() |
Nuttu kylvyssä |
Jussi on onneksi ihan äärettömän rauhallinen ja pitkäjänteinen, joten hän otti hommasta vetovastuun. Hän googletteli ja katsoi videoita aiheesta, kokeili videon nikseja ja vaihtoi sitten uuteen videoon, jos edellinen niksi ei toiminut. Lopputuloksena oli väsynyt mies, jolla oli aika monta siilinpiikkien reikää käsissä, väsynyt ja ärsyyntynyt siili, sekä yksi monena kappaleena irroitettu hius. Yksi mikä toi hommaan vähän lisästressiä oli se, että olimme varmaan ensimmäistä kertaa tänä vuonna lähdössä yhdessä yön yli reissuun seuraavana päivänä, ja koska Nutun käsiteltävyys on edelleen mitä on, sitä ei oikein kokenut voivansa laittaa eläinten iltahoitajaa tarkistamaan neidin tassun tilaa, olkootkin että hänellä on myös itsellään ollut siili. Eli Jussi koki tarvetta tarkastaa aika moneen kertaan että hius on oikeasti kokonaisuudessaan pois varpaan ympäriltä, ettei meillä olisi sunnuntaina vastassa sama tilanne kuin keväällä.
Myönnän että perjantai-ilta oli taas niitä, kun mietti olisiko helpompi vetää itsensä kokonaan kaljuksi, tai ainakin vetää pää jollain shokkivärillä, että mahdolliset irtohiukset erottaisi varmuudella siilin karvojen joukosta. Jussi ei taaskaan innostunut kummastakaan ideasta.
Viime viikolla sitä on jouduttu myös muuten miettimään eläinten turvallisuusasioita vähän uusiksi. Kissojen ja frettien kanssa kun vastaan alkaa tulla se piste, mitä olemme pelänneet jo pari vuotta. Meidän koti kun on ollut jo vuosia järjestetty niin, että kissojen on aina mahdollista vetäytyä omaan rauhaan paikkoihin joihin fretit eivät pääse, jos fretit sähläävät liikaa. Kissoilla on esimerkiksi pääsy portin yli alakertaan, johon freteillä ei ole ollut kulkua. Tilojen rajaamista on helpottanut se, että kissat ovat huomattavasti parempia hyppimään kuin fretit. Nyt Löllön nivelrikko on kuitenkin edennyt niin, että hänen hyppymatkansa ovat lyhentyneet ja tasapaino huonompi selän jäykkyyden takia, mikä tekee etenkin portaikon yläpäässä olevan portin yli hyppäämisestä liian vaarallista. Jos taas portin viereen lisäisi väliaskelman, myös fretit tulisivat siitä yli ihan heittämällä. Ensiapuna laajensimme mummofretin alakertaoikeuksia, sillä mummo on edelleen niin virkeä ja menevä, että luotamme häneen enemmän rappusissa kuin Löllöön portin yli hyppäämisessä. Näin portti saadaan pidettyä auki silloin kun kukaan ei ole kotona paikalla ja auttamassa Löllöä tarvittaessa portin kanssa. Junnujen ollessa vapaana portti on edelleen suljettuna, koska vaikka junnut ovat ketteriä, niin en luota että neljän fretin pyörremyrskyllä riittäisi keskittyminen portaissa, plus Jussi ei halua koko lössiä alakertaan, joten junnut jaloittelevat vain meidän ollessamme paikalla.
![]() |
Rakas pappakissa <3 |
Tämä on kuitenkin vain ensiapu, ja portaikko pitäisi saada ehdottomasti turvattua jotenkin paremmin. Portaikon umpeen levyttämiseen niin, että putoamisriski rappusten ja kaiteiden väleistä saataisiin minimoitua, on joskus pyydetty tarjousta remonttifirmoilta, mutta ainakin kysytyt firmat kokivat sen liian haastavaksi antaakseen asiasta edes tarjousta. Sillä vaikka Löllön vaiva on selvästi edennyt, toivomme että saisimme pitää pojan vielä luonamme. Ja vaikka Nutella-mummo vetää portaat vielä oikein ketterästi, hänkin on kuitenkin jo 7,5-vuotias. Yksi vaihtoehto tietenkin olisi, että mummon tila rajattaisiin makuuhuoneeseen silloin kun emme ole kotona, mutta mummo on edelleen niin menevä, että emme mielellään lähtisi myöskään mummo-oikeuksien rajaamiseen, etenkin kun se söisi sitten myös junnujen vapaata riehumisaikaa.
Samaan aikaan olisi tärkeämpää kuin ikinä, että Löllöllä olisi mahdollisimman helppo pääsy rauhaan freteiltä, koska pojan tahti on hidastunut ja frettien juurikaan ei. Samalla tiedostan, että se miten hyvin saamme tai emme saa asiaa ratkaistua vaikuttaa siihen, kuinka pitkälle minun täytyy pentuhaaveet frettien osalta lykätä, koska jos noilla kaksivuotiailla riittääkin virtaa ja käytöstavat välillä unohtuvat, pennut ovat vielä ihan oma lukunsa. Eli voi olla, että koska frettien ja kissojen tilat ovat osin päällekkäiset, pentuhaaveita voisi olla järkevintä lykätä siihen asti, että vanhuksista aika jättäisi, eli toivottavasti ainakin pari vuotta, mikä taas voi frettien kohdalla hankaloittaa uusien tyyppien laumaan saamista (jolloin voisi ehkä olla järkevintä miettiä uusia pentuja vasta sitten kun nykyisestä jengistä aika jättää, eli toivottavasti ainakin 5-7 vuotta). Mutta pitää miettiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti