Dogman Raisio

perjantai 5. toukokuuta 2023

Meidän piti poiketa vain ihan äkkiä rautakaupassa hakemassa kevätlannoitteita ja nestekaasupullo, ja poiketa samalla reissulla hakemassa yksi Facebook-kirppurilta bongaamani mattorulla. Ennen lähtöä syötiin kuitenkin päivällistä, ja koko syömisen ajan Hattara hääräsi levottomana jaloissa. Juuri kun mietittiin, pitäisikö likat nostaa kauppareissun ajaksi takaisin aitaukseensa, Nutellalla meinasi palaa käpy Hattaraan, kun Hattara oli päättänyt leikkiä välillä Nutellan kanssa. Koska Hattaralla oli selvästi edelleen ihan liikaa virtaa, siinä missä muu jengi oli päikkärimoodissa, tuntui epäreilulta vanhempia kohtaan jumittaa niitä samaan tilaan. Niinpä otin hetken mielijohteesta taas seikkailurepun esille, ja ilmoitin Jussille että poikkeamme samalla reissulla katsomaan viime viikolla avatun uuden eläinliikkeen Dogman Raision.

Hattara ihmettelee mihin ollaan menossa

Myymälässä ei olisi maltettu pysähtyä sekunniksikaan

Kuvittelin että kolme kohdetta, joissa yhdessä neiti sai juosta vapaana valjaissa, riittäisi väsyttämään neidin loppuillaksi. Etenkin kun me melkein kirjaimellisesti juoksimme koko valtavan eläinkaupan useamman kerran ympäri, ja kävimme vähän kurkkimassa namipelejäkin liikkeen keskellä olevalla aktivointialueella. Olisi ehkä pitänyt viedä neiti vielä liikkeen spahan ihmettelemään, josko vesileikit olisivat vieneet viimeisetkin energiat. 

Aktivointialueellakaan keskittyminen ei oikein riittänyt namipeleihin

Tämä matto oli sen sijaan kiva

Ostoksina mukaan tarttui yksi korkkitunneli lisää Simolle, pari pakettia erilaisia lihanameja, jättijauhomatoja, sisäelinpullia ja pari puuttuvista nimilaatoista valjaisiin. Nimilaattoja olisi puuttunut vielä useammaltakin tyypiltä, mutta siinä kohtaa kun ehdimme kassalle asti, sulkemisaika oli jo niin lähellä, että päätimme hoitaa laatat ajantasalle pari kerrallaan. Tällä kertaa omansa saivat Hattara ja Tellu. 

Hattara ei ymmärrä, mitä Jussi näki näissä

Yhdessä vaiheessa vauhti meinasi jo vähän hyytyä

Akvaario- ja pieneläinpuoli olivat vasta alkaneet rakentua liikkeeseen, ja akvaarioista ja terraarioista osa oli edelleen tyhjillään. Ei sillä, että Hattara olisi kauheasti antanut minun kaloja katsella, sillä suljetut lasilaatikot, jotka eivät edes tuoksuneet mitenkään jänniltä, olivat Hattaran mielestä liikkeen tylsintä antia, ja niiden luona jumittaminen melkeimpä eläinrääkkäystä. Kaikki kuormalavojen päälle pinotut olivat sen sijaan parasta ikinä. Neiti on selvästi trendikäs, ja katsellut liikaa kuinka Käärijäkin leikkii lavoilla. 

Kassoilla huomasin vielä nimilaatat kaiverruskoneineen

Nyt Hattarallakin on omansa <3

Kun Hattara nostettiin eläinkauppakierroksen lopuksi reppuunsa ja hän nukahti heti, ehdin jo toivoa rauhallista kotimatkaa. Hattaran akku on kuitenkin sekunnissa latautuvaa mallia, ja muutaman minuutin powernappien jälkeen repussa alkoi taas vimmattu kaivaminen, kun Hattara menisi taas.Täytyy varmaan ensikerralla ottaa sille joku aikuisemmista tyypeistä kaveriksi opettamaan, kuinka boksissa jumissa ollessa rauhoitutaan. Hattaran kanssa kun ei olla vielä juurikaan käyty missään, missä boksikäytössä olisi tullut opeteltua.

1 kommentti:

  1. Voi, Hattara on kyllä vaan niin suloinen♥️😘

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI