Dumble 1v

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Itselläni on perinteisesti ollut tapana liittää synttäripostauksiin aina synttäripäivänä otettu kuva päivänsankarista. Sokrujen kohdalla joudun tekemään tässä poikkeuksen, sillä mikäli koittaisin mennä häiritsemään neitiä kuvauksella keskellä päivää, saisin pöntöstä sellaiset kirosanat ettei tosikaan. Jos taas odottaisin kuvauksen kanssa yöhön, kun Dumble lähtee liikkeelle, tultaisiin taas siihen, miksi julkaisen sokruista ylipäätään todella vähän kuvia: sokrujen bileet alkavat vasta valojen sammuttua bunkkerissa, ja ne bileet ovat hyvin nopeatempoiset - ja kamera ei erityisemmin rakasta pimeässä nopeasti liikkuvia kohteita. Niinpä jos frettien kanssa välillä talviaikaan tuntuu, että saa ottaa sen sata kuvaa että yksi onnistuu, sokrujen kohdalla en pidättelisi henkeä onnistumisia odottaessa. 

Dumble pussista tulo päivänä

Sokrujen kanssa olleista tunnistamishaasteistakin olen kirjoitellut blogiin jo aiemmin, ja niiden osalta tilanne on yhä kohtalaisen sama: meillä on siskoset Dumble ja Bianca, jotka tulevat uteliaasti häkin ovelle vastaan, ja joita minun on vaikea erottaa toisistaan. Ja sitten meillä on se kolmas ujopiimä, joka katselee ihmisiä mieluummin pöntön suulta, ja jonka ujouden perusteella aina uskon olevan Claudia. Eli jos saisinkin napattua synttärikuvan Dumble-oletetusta, en edelleen uskaltaisi täysin vannoa osuneeni oikeaan. Toisaalta ainoa joka voisi kuvan onnistumisesta riippuen ehkä pienellä mahdollisuudella huomata virheeni on neitien kasvattaja, joka jollain noituudella pystyy erottamaan ihan valtavan joukon normaalivärisiä sokerioravia toisistaan.

Dumble 4vk oop
 

En silti edelleenkään sano katuvani sokrujen hankintaa. Mutta voin myöntää, että kyllä sitä on välillä pienellä haikeudella miettinyt, että voi kumpa tämän haaveen olisi saanut toteutettua vuosia aiemmin eri elämäntilanteessa. Itse kun olen luonnostani hyvin yökyöpeli, kuten sokrutkin, mutta olen vasta aivan viime vuosina saanut paremmin työrytmistä kiinni ja oppinut nukahtamaan aikaisemmin. Se tekee erittäin hyvää työssäjaksamiselle, mutta erittäin huonoa sokrujen kanssa bondailulle. Kaikista ikinä omistamistani eläimistä sokerioravat kun ovat kaikkein ehdottomimmin ja tiukimmin yöeläimiä, ja meillä on kuitenkin ollut myös varsin myöhäisen rytmin omaavia hamstereitakin. 

Kaikesta huolimatta erittäin hyvää pussista poistumisen vuosipäivää Dumble 1v oop (out of pouch). Sokerioravien elinikäennusteella meillä on kuitenkin vielä mahdollisesti jopa yli 14 vuotta aikaa jatkaa tutustumista.

3 kommenttia:

  1. Pystyisikö sokrujen rytmiin vaikuttamaan mitenkään esim. Valaistuksella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti jossain määrin, mutta meilläkin sokruhäkki sijaitsee samassa huoneessa akvaarion ja terraarioiden kanssa, joissa kaikissa päivän pituus on säädelty ajastimilla. Eli terrojen valojen ollessa päällä, huoneessa on valoisaa, vaikka kattovalo olisi kokonaan pois. Kaikkia terraarioita taas ei voi säätää sammumaan merkittävästi aiemmin, koska iso osa terra-asukeista ja akvatyypeistä on taas ehdittävä hoitaa ennen valojen sammumista, ja niillekin on taattava riittävän pitkä päivä.

      Poista
  2. Oon aina tykänny sokruista❤️❤️

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI