Mintun lääkärikäynti

keskiviikko 7. joulukuuta 2022

Viime postauksessa tulikin jo vähän avattua Mintun löydöksiä, mutta lupasin palata niihin vielä tarkemmin, kun olen ehtinyt jutella niistä eläinlääkärin kanssa. Mintun kohdalla röntgenkuvissa siis näkyi yksi ahtautunut selkänikamaväli ja selkeä puoliero lonkissa. Tämä yhdistettynä ummetusmassaan ja verikoe ja pissanäytetuloksiin viittaisi Roosan mukaan siihen, että tälläkertaa Mintun karvojen nuolenta voisi todella olla se kipureaktio, mitä itse epäilin jo silloin vuosi sitten, kun Minttu viimeksi kuvattiin ja otettiin kaikki verikokeet. 

Kissoille on nykyään saatavilla pitkävaikutteinen pistettävä kipulääke Solensia, joka toimii yleensä erittäin hyvin nivelrikkokipuun. Se otettiin nyt Mintunkin kohdalla testiin, ja seuraamme nyt pari viikkoa, alkaako Mintussa näkyä muutosta. Tarvittaessa koitetaan sitten muita kipulääkkeitä Solensian rinnalle, jos muutosta ei ala näkyä. Käynnin yhteydessä Minttu sai myös Toilax-peräruiskeen, jolla kakka lähtikin liikkeelle. Aloitettiin sitten kotona Mintulla taas ruuan mukana psyllium, joka toivottavasti auttaa ulosteen kulussa. Ja jos ummetus tuntuu jatkuvan (mitä on toki viiden kissan kanssa vähän hankala seurata) otetaan tarvittaessa käyttöön myös Levolac. 

Kuvien laatu kärsi aika pahasti matkan varrella. Rajaukset taas olisivat voineet olla tiukemmat, mutta se menee vain omaan piikkiin :D

Minttu edelleen hyppii hyvin esimerkiksi sohvalle ja tasojen päälle, mutta nyt kun asiaa on miettinyt, se on kyllä jo jonkin aikaa suosinut freteillä käytettäviä koiranpentujen pissa-alustoja kissanvessojen sijaan. Itse olin vain ajatellut, että Minttu ottaa vessassa asioidessaan vähemmän häiriötä freteistä kuin toisista kissoista, mutta sen kohdalla kyse onkin voinut olla osittain samanlaisesta kynnyskysymyksestä mitä vessojen laitoja kammovilla freteillä. Pitää varmaan koittaa katsoa, keksisinkö jonnekin hyvää paikkaa matalareunaiselle kissanvessalle, niin voisi katsoa, vaikuttaisiko se Mintun vessamieltymyksiin. Meillä kun kaikissa nykyissä vessoissa aika korkea reuna tai kynnys sen takia, ettei Ruttu pissaa laidan yli, tai fretit kaiva hiekkoja ulos laatikosta.

Mintun kuvissa muutokset ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä mitä Löllöllä, jolle on jo aiemmin määrätty Metacam tarpeen mukaan. Löllö vain on yleisolemukseltaan paljon Minttua rennompi. Se sai osaltaan taas miettimään, pitäisikö Löllöllekin kokeilla Solensiaa jatkuvana kipulääkityksenä, ja katsoa, olisiko sillä vaikutusta Löllön ajoittaiseen jäykkyyteen ja satunnaisiin saunamörköily päiviin, jolloin Löllö löytyy löytyy saunasta nukkumasta ja saattaa sähistä jos sitä tulee häiritsemään. Metacamia kun ei uskalla kuitenkaan jatkuvasti käyttää, kun Löllöllä on ollut välissä munuaisarvot koholla, vaikka viime kontrollissa kaikki olikin viitearvojen puitteissa.  

Rutun osalta sovittiin että otan sen töihin ensiviikon torstaina, että sekin ehtii vähän toipua viime reissusta, vaikkei niistä niin isoa stressiä otakaan. Se on myös itselläni lyhyempi päivä, kun meillä on silloin aamupäivästä opiskelijaryhmä tutustumassa eksoottisiin eläimiin, ja menen sen takia töihin vasta myöhempään. 

En tiedä jännitänkö Rutun kohdalla enemmän sitä, mitä jos jotain löytyykin, vai sitä ettei mitään löydy. Kuitenkin koko tämä Minttu, Löllö & Ruttu kolmikko alkavat nyt olla siinä 10+ vuotiaiden kerhossa, jossa alkaa olla harvisempaa ettei mitään olisi, kuin se että jotain kremppaa alkaa olla. Onneksi kuitenkin kissoillekin saatavilla olevat lääkkeet ovat koko ajan kehittyneet, joten kaikkien kremppojen kohdalla ei tarvitse vain hyväksyä, että se nyt vain kuuluu vanhenemiseen. Meidän seniorijengilläkin kun on toivottavasti kaikilla vielä monia vuosia edessä.  



2 kommenttia:

  1. Toivottavasti Minttu saa lääkkeistä apuja ♥

    VastaaPoista
  2. Torstai on vielä edessä, joten rodun perusteella ehdottaisin Rutulle sydämen ultratutkimusta mahdollisten HCM:n viittaavien muutosten poissulkemiseksi.
    Toki ikämuutoksetkin vaikuttavat tuloksiin, mutta kissoilla hypertrofinen kardiomyopatia ei paljoa oireile, ennen kuin se on jo liian myöhäistä.

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI