Tauko

Viikonloppusuunnitelmat muuttuivat siltä osin, että lupauduin tekemään lauantaina työvuoron. Väsymystila alkoi kuitenkin olla sellainen, että asetin ehdoksi sen, että tämä maanantai järkkääntyisi vastaavasti vapaaksi. Nyt pandemian jälkeen olen nimittäin joutunut huomaamaan, että nyt kun maailma on alkanut pyöriä taas normaalimpaan vauhtiin minä en ole vieläkään oppinut varaamaan riittävästi aikaa levolle ja etsimään arkeeni tarpeeksi palauttavia asioita. Vaikka en vaihtaisi torstaistakaan mitään, kun yhteen päivään tuli vedettyä opiskelijakierros meidän eläintiloissa, työvuoro ja teatterikäynti illalla, sitä joutui huomaamaan että tuollaiset päivät vaatisivat sen, että sitä olisi levännyt hyvin pohjalle. Kun tuollaisen vetää tilanteeseen, jossa on ollut monta viikonloppua menossa ja sosiaalinen niin töissä kuin vapaalla, ei introvertin akku kestä.

Torstaina Ruttua ja Löllöä harmitti, kun ne joutuivat boksiin, ja Maunoa, kun se ei päässyt boksiin.

Niinpä nyt eilen ja tänään on tullut vietettyä virallista paitulivillasukka-aikaa, eli tehtyä vain asioita, joita voin tehdä poistumatta kotoa ja yöasussa. Heitin romukoppaan jopa kaikki vähänkään kunnianhimoisemmat tavoitteet siitä, kuinka käyttäisin nämä vapaat siihen, että jynssään koko kämpän joulukuntoon ja pesen molemmat saunat lattiasta kattoon. Toki olen myös siivoillut vähän, mutta kumpanakaan päivänä yhtäkään siivoushommaa ei ole aloitettu ennen kuin olen katsonut elokuvan, jonka olen valinnut ihan itse, syönyt hyvin ja tänään myös saunonut. Eli prioriteettilista on käännetty kerrankin niin päin, että ensin tehdään se, mikä on kivaa ja palauttavaa, ja katsotaan sitten vasta sen jälkeen, vieläkö ehtii ja jaksaa siivota jotain. Katson ihan äärimmäisen harvoin elokuvia yksin kotona, ja tuntuu ihan uskomattomalta, että Disneyn Pähkinänsärkijän katsomistakin tuli odotettua neljä vuotta, kun koskaan ei tuntunut olevan oikein hyvä hetki. Ei vaikka olin viime kesänäkin useamman kuukauden ihan vain kotona. Pähkinänsärkijä kun kiinnitti huomioni jo meidän Dubain reissulla, kun ostoskeskuksissa oli ihan valtavia elokuvan mainoksia ja ne vaikuttivat niin kiehtovilta ja sadunomaisilta, että ne painuivat mieleeni vuosiksi. 

Mutta ehkä tässä on ainesta uuden vuoden lupaukseksi asti: minun on opeteltava rentoutumaan silloinkin, kun asiat ovat kesken. Tämän lauman kanssa mistään kun ei kuitenkaan tule ikinä valmista. 

Viime viikon härdellipäivänä minulla oli tosiaan kaikenlisäksi omatkin kissat mukana töissä, koska samallahan ne nyt, ja kun sen päivän työvuoro oli kuitenkin itselläni lyhyempi aamun ohjelmasta johtuen. Löllön kohdalla ei tutkittu mitään sen isommin, sillä olin jo aiemmin näyttänyt Roosalle sen röntgenkuvan ja puhuttu pojan oireista. Löllölle lähdettiin siis nyt kokeilemaan samaa pitkävaikutteista kipulääkettä, eli Solensiaa kuin Mintullekin. Löllöllä kun on selässä selkeitä nikamien yhteenluutumia, jonka lisäksi se aristaa toista lonkkaansa. Sillä onkin monesti tapana lepuuttaa toista takajalkaansa makoillessaan, niin että sen asento muistuttaa vähän niitä kuvia, mitä curleista on viime aikoina kiertänyt. Sen kohdalla on jo aiemmin epäilty, että selän ja lonkan muutokset saavat kyseisen jalan puutumaan helpommin, ja sen myötä jalan ojentaminen esimerkiksi käteen tuettuna parantaa oloa.

Löllön jalanojennus

Ruttu taas ultrattiin ja siltä tutkittiin virtsa- ja verinäytteet, nyt kun sillä on ollut taas aiempaa enemmän vääriin paikkoihin pissailua. Labratuloksista ei löytynyt mitään hälyttävää, mutta ultratessa virtsarakossa näkyi joitain muutoksia, joista ei vielä saatu tarkempaa selkoa. Sielä oli jokin selkeästi tummempi alue, ja sen reunat vaikuttivat paksuuntuneen. Rutulla aloitettiin nyt sitten Cartrophen-pistossarja, ja sen kanssa mennään kontrolliultraan tammikuussa. Rutunkaan kohdalla mahdollista kipukäytöstä ei voitu sulkea pois, joten täytyy ennen kontrollia miettiä senkin kohdalla, pitäisikö se samalla kuvata. Monien tutkimusten mukaan nivelrikkoa esiintyy kuitenkin jopa 90 prosentilla yli 12-vuotiaista kissoista, ja Ruttukin täyttää kuitenkin ensivuonna jo yksitoista. Eli sikäli ei olisi mitenkään tavatonta, että kaikkien kolmen oireet voisivat liittyä samaan vaivaan, vaikka kaikilla niistä oireilu esiintyy eri tavoin.

Samalla sitä joutuu miettimään vessajuttuja vähän uusiksi. Frettien kaivelutaipumuksen ja Rutun reunan yli pissaamisen takia kaikki meidän vessat ovat olleet kolmikon tulosta asti joko päältä kuljettavia tai korkean kynnyksen omaavia. Mutta jos nyt aletaan olemaan tilanteessa, että vähintään puolella meidän kissoista alkaa olla nivelrikkoa, sitä on pakko löytää vaihtoehtoja. Yksi pentu-/seniorivessa tulikin jo hankittua kodinhoitohuoneeseen, ja sen ympäristö on vuorattu helposti pestävillä matoilla. 

Sitä on myös alkanut puoli vakavissaan harkita laserin hankkimista kotiin. Monessa nivelrikkoa käsittelevässä jutussa kun viitataan, että laseroinnista voisi myös olla apua nivelrikon oireiden hoidossa, sillä se vilkastuttaa verenkiertoa alueella. Mutta koska Minttu sietää meidän kissoista kaikkein vähiten reissaamista, eikä Löllökään sitä erityisemmin arvosta, en usko että niiden kohdalla säännölliset hoitokäynnit muualla toisivat ainakaan parannusta elintasoon. Nyt harmittaa todenteolla, että en tarttunut heti tilaisuuteen, kun yksi tuttu myi heillä frettrikäytössä olleen laserinsa pois.