Koulutien jatko ja uusia kesäasukkeja

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Tänään se odotettu tieto sitten tuli: minä pääsin opiskelemaan! Työttömyydelle tulee siis loppu viimeistään marraskuussa, jolloin aloitan klinikkaeläinhoitajaopinnot Liviassa, jossa suoritin myös perustutkinnon. Viesti tuli 8.46 aamulla, ja se tuli avattua kädet tärräten samalla kun seurasin Miten ihminen kohtelee parasta ystäväänsä -aamuwebinaaria koirien hyvinvoinnista. Vaikka minulle oli jäänyt positiivinen fiilis haastattelusta, en ollut uskaltanut toivoa liikoja ennen tämänpäiväistä viestiä. Viimeiset pari päivää onkin mennyt vähän tulisilla hiilillä, kun olen yhtäaikaa toivonut ja pelännyt, että tulokset jo tulisivat. Nyt olo on yhtäaikaa mielettömän innostunut, että vähän haikea. Innostus on luonnollisesti seurausta siitä, että työelämäni on nyt vihdoin menossa siihen suuntaan, mihin haluan sen viedä, ja odotan jo malttamattomana kaikkia uusia haasteita. Haikea siksi, että useampi niistä ihmisistä, joiden kanssa olisin halunnut koulutieni jakaa ei saanut samaa viestiä kuin minä tänä aamuna. Se samalla myös lisää sitä kiitollisuuden tunnetta, mitä tunnen saamastani koulupaikasta. Sen saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, ja moni hyvä hakija jäi valitsematta aloituspaikkojen rajallisuudesta johtuen. 


Nyt kun tiedän palaavani koulun penkille syksyllä, aion myös alkaa katsoa jotain osa-/määräaikaisia työkuvioita tähän kesään ja alkusyksyyn. En kuitenkaan koe nyt niin suuria paineita siitä, että jotain olisi ehdottomasti pakko löytää. Oman alan hommia kun pääsen kuitenkin tekemään päivittäin myös kotona. Oman lauman lisäksi meille saapui itseasiassa taas pari uutta pidempiaikaista hoidokkiakin viime yönä. Niiden osalta tilanne eskaloitui yhtä nopeasti kuin omilla eläinjutuillani on yleensä tapana. Kun kaverini eilen kysyi, pystyisinkö ottamaan osan hänen laumastaan hoitoon, vastasin järjellä heti että en, sillä meillä on jo yksi pitkäaikaisempi frettihoidokki, ja sen myötä tällähetkellä jo kolme laumaa. Hoitopaikan tarve oli kuitenkin akuutti kaverin jouduttua sairaalaan, joten asia jäi pyörimään mieleen. En kuitenkaan kokenyt reiluksi omia ja Sofiaa kohtaan, jos niiden elämään joutuisi kauheasti rajoittamaan, kun hoidon tarve olisi kuitenkin useampia viikkoja. Tarpeeksi asiaa pyöriteltyäni palaset alkoivat kuitenkin loksahdella kohdalleen, etenkin kun varmistui että tyypit pystyisi rajaamaan playpeneillä niin että ne pysyvät aitauksen sisäpuolella. 

Autotalliin väsätyt frettitilat

Yötä vasten tuli vielä lukittua ovet ja tukittua lattiakaivo muovikannella ja painavalla laatikolla, ihan siltä varalta jos neidit olisivat sittenkin päässeet karkuun aitauksesta.

Niinpä meillä on nyt autotallissa tilapäisfrettilä. Näillä helteillä autotalli on itseasiassa jopa paremman lämpöinen frettitukikohdaksi mitä varsinaiset asuintilat, ja saatiin playpeneillä rajattua sinne useiden neliöiden puuha-alue kaverin tytöille. Autotallissa tyypeillä on myös enemmän omaa rauhaa silloin, kun meillä on kesän aikana tulossa useampaan otteeseen lapsivieraita. Kumpikaan hoidokeista kun ei ole tottunut lapsiin, ja osa kesävieraista ei ole kauhean tottuneita fretteihin. Kesällä tulee kuitenkin touhuttua paljon myös pihalla, joten frettien hyvinvointi on helppo käydä tarkistamassa useita kertoja päivässä, ja käydä samalla pitämässä niille seuraa. 

Tytyt eivät ole ehtineet poseerata kameralle vielä ollenkaan, parempia kuvia neideistä tulee ehkä myöhemmin

Enigmallakin oli eilen muuttopäivä, sillä kilpparien muutettua kesäksi ulos, siivottiin kilpikonnien sisäasumuksesta Enigmalle bioaktiivinen kesäkoti. Kilpikonna-aitaus kun on kuitenkin sen verran tiiviimpi ja ötökkäystävällisemmin sisustettu, että sinne noita vähemmän karkailevia ötököitä uskaltaa tarjota suoraan kuivikkeiden sekaan, niin että Enigmakin pääsee etsimään ruokansa kuppia laajemmalta alueelta. Fleece-sisustus kun ei ole kaikilta osin paras mahdollinen siileille, vaikka sekin toimii ihan hyvin niinä kuukausina, mitkä poika majailee sille lämmitetyssä kylmiössä. 

Jotain vanhaa, jotain uutta. Kilpikonna-aitauksesta tuli kesäasunto Enigmalle.

4 kommenttia:

  1. Onnea, onnea, onnea niin paljon!
    Tämä jännitti minua enemmän kuin oma opiskelupaikkani pari vuotta sitten!
    Onnea myös kaikesta muusta tähän päivään liittyvästä! Tämä päivä on onnenpäiväsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kohta lähdetään juhlistamaan valmistumista, uutta koulupaikkaa ja vuosipäivää yhdessä ystävien kanssa ravintolaan.

      Poista
  2. Aivan mahtavaa! Kylläpä älysivät tehdä hyvän valinnan :) Mielenkiinnolla ja innolla odotan postauksiasi, siitä koulusta ja kaikesta muustakin.

    VastaaPoista
  3. Onnea opiskelupaikasta. Olin aivan varma, että saat sen, sinulla on niin kova motivaatio alan opiskeluun!

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI