Itsy 6 vuotta

tiistai 18. toukokuuta 2021

Tänään juhlitaan meidän toisen mummuskan Itsyn synttäreitä. Vaikka Itsy on kaksi vuotta Justiinaa nuorempi, olen välillä ollut melkein enempi huolissani meidän pienestä tummasta Muumimammasta. Hammasongelmista Itsy kun on kärsinyt siitä asti, kun muutti meille vuotiaana, jonka lisäksi neiti läpikävi viime vuonna pernanpoistoleikkauksen. Nyt elo on kuitenkin ollut onneksi taas tasaisempaa, vaikkakin Itsy on taas päässyt lempinimensä mukaisiin rauhanturvaajan tehtäviin nyt kun mummojengissä on tilapäisesti kolmas jäsen. Nimittäin silloin jos Justiinalla ja Sofialla meinaa syntyä sanomista jostain, Itsy menee yleensä väliin, ja joko vetää Justiinan pois tilanteesta tai on välissä kunnes toiset jatkavat eri suuntiin omiin touhuihinsa. Eilen onnistuin bongaamaan Itsylle täydellisen syntymäpäivälahjankin, vaikka sen kotiutumisessa tulee menemään vielä hetki. Sillä saadaan sisustettua mummujen loosista taas astetta toimivampi ja viihtyisämpi.

Bestikset <3
Hyvää syntymäpäivää Itsy 6 vuotta!

3 kommenttia:

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI