Nutellan pennut 5vk

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Tasan tänään ja päivälleen tänään Nutellan pennut täyttivät viisi viikkoa. Ja kerrankin ehdin paitsi kuvaamaan myös siirtämään kuvat blogiin ajallaan. Ei tässä kyllä voi noista pennuista taas muuta sanoa, kuin ihmetellä kuinka paljon alle viikossa voi taas muuttua. Tiistaina kun viimeksi näin pennut kaikilla oli vielä silmät kiinni, ja liikkuminen enempi ryömimistä. Nyt kaikilla pentueen tytöillä silmät ovat auenneet, ja vauhti moninkertaistunut. Nutella koittaa vielä välillä kantaa pentuja takaisin pesän suojiin, mutta välistä se joutuu jo luovuttamaan, kun osa pennuista haluaa imeä samalla kun osa lähtee viipottamaan.

Sotatanssin Malarian pelko "Mallu" 223g
Mallu
Sotatanssin Ruger Hauer "Hauer" 248g
Hauer

Vauhdin ja silmien myötä muksut ovat keksineet myös hampaansa. Reilun viikon ajan pennut ovat jo syöneet maidon ohella lihaa, mutta nyt ollaan vaiheessa että kaikki pitää tutkia suulla. Pentulaan astuessa sukassa oli heti kiinni pari termiittiä, ja syliin ottaessa millin mittaiset naskalit koittavat ottaa sormesta kiinni. Sillä jos liha on kerta myös ruokaa, eikä vain maito, sama voi toki päteä myös varpaisiin ja sormiin. Jokainen uusi eteentuleva asia on uusi mahdollisuus.

Sotatanssin Sä jätät jäljen "Nekku" 224g
Nekku
Sotatanssin Suurin tragedia "Pipsa" 209g
Pipsa
Tänään myös Sirun tuleva omistaja oli mukana tapaamassa tulevaa pientään ensimmäistä kertaa, ja olisi halunnut heti kaapata pikkuneidin mukaansa. Tällä hetkellä näyttääkin hyvin vahvasti siltä, että Sarianna menettää kaikki pienet Haueria lukuunottamatta heti sillä hetkellä, kun on valmis luovuttamaan pienet, sillä kaikki tuntuvat olevan jo lähtökuopissa odottamassa sitä hetkeä kun muksut täyttävät kahdeksan viikkoa. Pipsa on pentueen ainoa tuleva pitkänmatkalainen, ja senkin tulevan kotiväen kanssa sovittiin jo majoitusjärjestelyistä, että ovat sitten sunnuntain koittaessa jo valmiina asemissa.

Sotatanssin Mysteeri "Siru" 228g
Siru
Lisääntynyt vauhti tuo myös omat haasteensa pentujen kuvaamiseen ja punnitsemiseen, nyt kun pentujen paikallaan pysymisen varaan ei enää kannata paljoa laskea. Niinpä vaakakin on parempi sijoittaa huomattavasti keskemmälle pöytää, että on enemmän aikaa reagoida jos ja kun maailmasta löytyy kiinnostavampiakin asioita kuin vaa'an taso. Ja niitähän löytyy. 

2 kommenttia:

  1. Huh,onpa Mallu jo iso tyttö! Tuo silmien avaaminen kyllä vaikutti paljon siihen, etteivät pennut näytä ollenkaan niin vauvoilta enää :). Ja tuo painon kehitys on huimaa, reilusti yli 200g jo :O
    Myönnettävä on, että aiempina vuosina en ole uskaltanut katsella näitä pentukuvia kovin paljon tai keskittyä aidosti katsomaan miltä vauvat näyttää mikä kehitysvaihe tulee milloinkin.. Kun on tiennyt,ettei siihen omaan näätää olisi ollut mahdollissuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein muistan, Lysti painoi 8 viikkoisena 680 grammaa eikä neiti ole paljoa Nutellaa isompi, eli tästäkin Mallu saattaa vielä ennen luovutusta kolminkertaistaa painonsa 😅 Kummasti luovutusikäisillä fretinpennuilla ruokamääräkin voi olla sit jopa kolminkertainen aikuiseen nähden, kun kasvutahti on tämä 😂

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI