Nyt eletään sitä aikaa vuodesta, kun kaikki viime vuotiset pennut alkavat olla pikkuhiljaa aikuisia, ja uusi pentukausi on alkamaisillaan. Monella kasvatuseläimellä on kiima päällä, ja astutukset ovat alkaneet. On enää joitain viikkoja siihen, kun facebook ja muu netti alkaa täyttyä pentukuvista, ja tartuttamaan pentukuumetta niihinkin, jotka ovat siltä toistaiseksi välttyneet.

Nelikuinen hammaspeikko

Mikäli olet pentujonossa, tai oma fretti on muuten haaveissa, nyt on hyvä hetki pysähtyä miettimään, mitä pennun tulo taloon voi tarkoittaa. Sekä sitä ruusunpunaista haavekuvaa, jossa kaikki menee juuri niinkuin on haaveillut, sekä sitä toista ääripäätä. Sillä vaikka frettimuksut osaavat olla maailman suloisimpia, osa niistä osaa olla myös aikamoisia riiviöitä. Ja pentua hankittaessa myös se riiviömahdollisuus on hyvä pitää mielessä, sillä kukaan vastuullinen kasvattaja ei voi taata, etteikö pentu voisi olla ensimmäiset viikot tai kuukaudet varsinainen hammaspeikko, vaikka se olisi kuinka hyväluonteista vanhemmista ja asiallisesti sosiaalistettu. Pennun lähtö synnyinkodista maailmalle ja aikuistuminen ovat molemmat niin isoja muutoksia fretin elämässä, että ne voivat tuoda siinä esiin piirteitä, jotka eivät ole vielä ennen luovutusta näkyvissä. Hyväluonteisista vanhemmista olevasta asiallisesti sosiaalistetusta pennusta tulee useimmiten loistava lemmikkifretti, mutta monen pennun kohdalla se vaatii paljon aktiivista työtä ja kärsivällisyyttä myös uudelta omistajalta. Hyvä kasvattaja osaa auttaa sinua valitsemaan pennun, mikä on todennäköisimmin helppo ja aloittelijaystävällinen, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että pentu olisi automaattisesti puruvarma tai etteikö se vaatisi työtä.

Toki niitäkin frettejä löytyy, jotka eivät pure ikinä, edes pentuna. Niitä joilta saa alusta asti vain näätäpusuja, ja jotka nukahtelevat jo muksuina luottavaisen oloisena vieraidenkin syliin. Omassa näätälähipiirissä tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi Ruut ja Itsy. Useimmat pennut eivät ole kuitenkaan näin helppoja, joten siihen, että oma pentu on todennäköisesti haastavampi kannattaa asennoitua alusta asti. Ja varautua siihen, että pentuaika näätämukelon kanssa voi olla melkoista tunteiden vuoristorataa, kun ottaa väsyneenä hammasta kerta toisensa jälkeen tajuamatta mitä tekee väärin, kun luottamusta ei vain tunnu löytyvän, ja tuntuu että kaikki mitä koittaa saa pennun puremaan vain lujempaa.

Kymmenkuinen (kohtalaisen)puruvarma sylinäätä

Jos frettilapsi tuntuu hampaiden kerakin siltä haaveiden otukselta, nyt on hyvä hetki lähteä rakentemaan itselleen toimivia verkostoja. Oli pentu suunnitelmissa tänä vuonna tai myöhemmin, tulet hyötymään pennun kanssa siitä, että sinulla on kännykkäsi yhteystiedoissa mieluiten useampia erilaisia näätäkontakteja. Ainakin seuraavista hyödyt varmasti:

Kasvattaja. Luotettava kasvattaja on avainhenkilö etenkin ensimmäistä pentua hankittaessa. Hän haastattelee sinut varmistaakseen, että sinulla on riittävät pohjatiedot, ja auttaa parhaansa mukaan täydentämään niitä myöhemmin. Hän tuntee pentusi ja sen suvun, ja osaa parhaiten antaa vinkkejä, mitä juuri tämän pennun kanssa kannattaa lähteä koittamaan.

Lähellä asuvat itseäsi kokeneemmat harrastajat. Heistä on apua etenkin silloin, jos kasvatttaja asuu kauempana. Toki netti on tulvillaan käsittelyohjeita jopa videomuodossa, mutta silti monesti on helpompaa, kun voi pyytää jotakuta näyttämään ihan livenä, ja juuri sen oman pennun kanssa miten hommat toimivat. Välillä se tuo myös sen tervetulleen oivalluksen, ettei pentusi ole toivoton hirviö, vaikka se juuri sillä hetkellä siltä tuntuisikin, vaan että te molemmat tarvitsette vielä lisää treeniä ja varmuutta, että hommat lähtevät sujumaan. Ehkä oletkin jo käynyt jonkun lähialueella asuvan harrastajan luona tutustumassa näätiin, ja voisit kysyä häneltä, voiko hän tarvittaessa auttaa?

Vertaistuki. Toiset pennunomistajat ja/tai aloittelijat, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sinä. Iso plussa siitä, jos he asuvat kyllin lähellä, niin että voi laittaa välillä pystyyn pentutreffit. Meidän tapauksessa Sarianna ja Kasperi pentuineen olivat pelastus niinä hetkinä, kun Mitellan akku vain kesti ja kesti, ja oma akku oli ollut jo tunteja hyytymispisteessä, ranteet höllinä ja mieli väsymyksestä itkuinen.

Kaveri, jolla on omaasi haastavampi pentu (tämä etenkin, jos sinulle sattuu haastava pentu). Näin ei ehkä saisi sanoa, mutta joinakin hetkinä on todella piristävää nähdä ystäväsi verta vuotavat haavat. Kun alkaa kyseenalaistaa omaa osaamistaan ja tuntuu, että oma pentu ei kasva ikinä yhteiskuntakelpoiseksi aikuiseksi, siinä missä 'kaikkien muiden' pennut ovat olleet puremattomia ja sisäsiistejä jo kuukausia, on aivan äärimmäisen lohduttavaa viestittää kaverille joka sanoo puremia tulleen taas viisi tälläviikolla kun itse olet saanut vain neljä. Se ei vähennä itseen osuneiden puremien määrää, mutta luo uskoa siihen, että et ole pilaamassa helppoa pentua, vaan etenemässä hitaasti mutta varmasti haastavamman tapauksen kanssa.

Hammastelevan pennun lävistysnäytteitä. Kuvakollaasi Hanna Lampinen

 
Itku. Epäusko. Puremat. Luottamuspula. väsymys. Toistuva paluu alkuun. Sisäsiisteysongelmat. Turhautuminen. Itsensä kyseenalaistaminen.

Miksi kukaan sitten ylipäätään haluaa pentua? Ainakaan sen ensimmäisen jälkeen?

Koska ne ovat maailman mahtavimpia otuksia. Ne saavat sinut nauramaan toistuvasti tempauksillaan, ja maailmassa ei ole mitään suloisempaa kuin nukkuva fretti. Jopa purevat fretit ovat ihan tolkuttoman suloisia nukkuessaan. Ja mitä pidemmän matkan joudut kulkemaan ennen ensimmäisiä näätäpusuja, sen palkitsevimmalta ne lopulta tuntuvat (sitten kun saat elimistösi uskomaan, että kyseessä oli oikeasti pusu, ei purema). Ja kun olet kerran taistellut tiesi frettisi luottamuksen piiriin, pääset todenteolla nauttimaan siitä, mitä kaikkea kuvittelit fretin omistajuuden olevan. Frettipäivillä omistajiensa sylissä luottavaisina loikoilevat näädät vain saavat polun pentuajoista siihen pisteeseen vain näyttämään välillä petollisen helpolta.


Mikäli siis otat fretin, tee se harkitusti. Äläkä luovuta. Mikäli arpaonnesi ei osu maailman helpoimpaan pentuun, kaiva esille yhteystietosi. Kysy ja hae apua, ja muista, että kaikki helpottuu kyllä. Puhu niin monelle kuin sinun täytyy puhua ja sulje pentu tarvittaessa välillä eri huoneeseen, että jaksat taas jatkaa sen koulutusta levättyäsi ensin itse. Hae lisää vertaistukea ja muistuta itsellesi, miksi olet valinnut lajisi. Koeta katsoa tulevaisuuteen, ja muistuta itsellesi, kuinka pitkän matkaa olette alusta jo tulleet.

Vuoden kuluttua todennäköisesti jo naurat pahimmille puremille, ja jostain pentuhuuruisen mielen perukoilta nousee haave toisesta pennusta. Onhan nykyinenkin jo niin helppo (ellei se päätä alkaa ensimmäisenä keväänään todenteolla nirsoilemaan, mutta se onkin jo toinen tarina...), ja hyötyisi varmasti kaverista. Ja eihän se toinen ainakaan pahempi voisi olla...? Itseasiassa, sehän voisi olla vaikka kuinka helppo, nyt kun itselläsikin on jo enemmän kokemusta...

(Ja kyllä, vastoin kaikkea sitä, mitä saatoin viime syksynä vannoa, meille saattaa tulla tänäkin vuonna pentu. Toivon silti, että en pääse tänä vuonna kenenkään yhteystietolistassa viimeiseen kohtaan. Tänä vuonna kun meille tulee toivottavasti se vähän helpompi pentu. Vaikka Mitellastakin on jo saatu aika muru <3).

Kokousreissu Helsinkiin (ja pakollinen eksyminen Heurekaan)

Saatuani delegoitua lauantaisen Sellon Mustin ja Mirrin näätäpäivän eteenpäin, ehdin jo hetken ajatella, että tämä viikonloppu menee kokonaisuudessaan Turussa. Sitten tuli kutsu Seelin liittokokoukseen, jossa itsellä on nyt tuplaedustus, kun lupasin toimia yhteyshenkilönä myös frettiliiton suuntaan. Niinpä auton nokka kääntyi kuitenkin kohti pääkaupunkiseutua, joskin tälläkertaa ihan oudosti ilman eläimiä. Kokous oli kuitenkin jo ennalta odotettu lyhyeksi, joten ehdotin Jussille että yhdistäisimme reissuun molempia kiinnostavan eläinten Body Worlds -näyttelyn, nyt kun kerrankin oltiin pk-seudulla niin, että auto ei ole täynnä eläimiä ja ohjelmaa ei ole aamuvarhaisesta yömyöhään.

Kokous eteni pöytäkirjan mukaan, eikä sielä tullut yllätyksiä. Päätin kuitenkin kokouksen yhteydessä
kysyä myös Rauliolta Snurresta, sillä tytön tila mietityttää minua paljon, ja sitä on miettinyt paljon myös sitä, miten ja mitä tuon ikäiseltä fretiltä kannattaa tutkia. Etenkin selän kuvaamista on miettinyt, sillä siitä voisi saada tarkempaa tietoa siitä, mikä tytön takapäässä on pettämässä, mutta se vaatisi eläimen nukuttamisen kuvia varten. Raulion mukaan röntgenkuvista voisi nähdä, jos kyse on esimerkiksi lonkkien nivelrikosta, jonka aiheuttamat kivut voisivat johtaa tytöllä esiintyneeseen oireiluun. Tätä voisi kuitenkin lähteä kokeilemaan myös kipulääkkeillä katsomalla vaikuttavatko ne
tytön oireiluun. Muuten vinkit olivat paljolti samoja, mitä aiemmin saamani ravinnon ja jumppaamisen suhteen. Asiasta keskustelu jatkuikin sitten Jussin kanssa koko automatkan, kun mietimme mikä olisi järkevintä. Snurrella on ollut nyt taas pari todella hyvää päivää, joita edelsi perjantaina huonoin päivä tähän asti. Se sai taas liian ikävästi tuntemaan, että tehtiin tässä mitä vain, todennäköisemmin sillä voitetaan vain aikaa. Mutta jos se on hyvää aikaa, sekin on arvokasta.

Heurekan näyttelyssä Jussin huomio kiersi etenkin isoissa eläimissä: valkohaissa, gorillassa, norsussa ja kirahvissa. Itseä taas kiinnostivat eniten pienet ja tutut, kuten kanit, kissat ja rotat, joista etenkin kaneista oli näyttelyssä useampia näytteitä. Ensimmäistä kertaa huomasin jopa hieman harmitelleeni, kun jossain ei tullut vastaan kuollutta hilleriä. Tällähetkellä niiden anatomia kun olisi kiinnostuslistani kärkipäässä. Tämä kiertävä eläinten Body Worlds -näyttely oli kuitenkin melko suppea, sillä ymmärrettävästi jo tämän näytemäärän kuljettaminen on paitsi työlästä myös kallista, kun mukana on paljon hankalasti kuljetettavia isoja näytteitä.

Body worlds näyttelyn jälkeen seuraavaksi eniten aikaa meillä meni katsellen rottia. Emme ehtineet katsomaan päivän peliä, mutta se ei onneksi estä ihailemasta rottia muuten. Vaikkakin ehkä vähän kaiholla, sillä edellisen kerran olin Heurekassa, kun kaksi kasvattiani oli juuri päässyt pelaajiksi (siitä reissusta löytyy juttu täältä). Nyt kaikista kasvateistani koripalloilijat mukaanlukien on jo aika jättänyt. Kyllähän siinä väkisin tuli miettineeksi kaikkia niitä ihania rottapersoonia joita meillä on ollut, ja miettineeksi, että jos ehkä vielä joskus... Toisaalta taas näen freteissä monia niitä piirteitä, joita rotissakin rakastin, kuten sosiaalisuuden, älykkyyden, seurallisuuden ja tietynlaisen mukavuudenhalun ja touhukkuuden. Meillä kun myös rotat olivat samanlaisia riippareiden ja putkien suurkuluttajia, jotka tykkäsivät jemmailla asioita. 

Matofarmi starttaa

Jauhomadot olivat useamman viikon loppu liikkeestä, josta niitä yleensä haemme. Niinpä Miikkiskin on ollut nyt vähemmän hyönteispitoisella dieetillä, sillä vaikka se saa välillä myös jättijauhomatoja ja torakoita, ovat jauhikset jotenkin se helpoin hyönteislisä. Miikkiskin kun on sen verran herkkä, että kuonon päälle kiipeämistä yrittänyt torakka tekee pojasta vegaanin vähintään loppuillaksi. Yksi päivä kaappeja siivotessa aloin kuitenkin miettiä, miksi ylipäätään ostan jauhomatoja. Meillä on nyt kaapit täynnä erilaisia hiutaleita, kuivahiivaa, kalanruokaa ja juureksia. Niistä saisi jo melko monipuolisenkin kasvutusalustan jauhomadoille, ja pidemmän päälle ne tulisivat varmasti halvemmiksikin, vaikkeivat jauhomadotkaan maltaita maksa.

Projekti matofarmari alkakoon

 Niinpä tuumasta toimeen ja kaapin päältä tyhjillään oleva valmiiksi rei'itetty smartstrore-laatikko kasvatuspurkiksi. Sinne pohjalle seos myslistä, sämpyläjauhoista, kuivahiivasta ja kalanruuasta. Päälle hieman porkkanaa ja revittyjä kananmunakennoja. Sekä tietenkin Jussilta saatu matoymppi viljelmän aluksi. Netistä löytyy useampia erilaisia viljelyohjeita. Mikäli tyytyy vaatimattomampaan satoon, tämä nykyinen set-up riittää tällaisenaan. Mikäli tuottoa haluaa parantaa tai saada homman nopeammin käyntiin, voi viljelmästä poimia alienit ja koppakuoriaiset eri purkkiin sitä mukaan kun niitä alkaa ilmestyä, niin kannibalismi vähenee, kun eri kehitysvaiheet ovat erillään. Tämä on itsellä vielä mietinnässä, että millä voluumilla matoja lähdetään tuottamaan. Jussi on kuitenkin jo valmiiksi mielissään, että voi jatkossa saada helposti pikkumatojakin, kun hän ei ole itse niitä jaksanut lähteä kasvattamaan, kun hänellä pyörii jo kärpäspurkit ja torakkaviljelmät.

Näätätalouden lukitut paikat

Kun asuttaa yksiötä viiden näädän kanssa, lähtökohtana on väkisinkin, että kaikki mikä on minun, on myös näätien. Näistä neliöistä kun ei kauheasti halua rajata mitään eläimiltä vapaaksi tilaksi. Muutaman yksittäisen kaapin (ja pakastimen...) kohdalla meillä on kuitenkin tehty poikkeus. Näistäkin tosin yksi on rajattu vain Miikkis-vapaaksi tilaksi, että tyttöjen ruuat ovat edes lähtökohtaisesti pois pojan ulottuvilta.

Ensimmäinen lukittu kaappi meillä on keittiön allaskaappi. Ennen frettien hankintaa sekin oli yksi Miikkiksen nukkumapaikoista, mutta frettien tultua kaapissa huomattiin yksi mutta: putkille tehdyt läpiviennit eivät johdakaan vain kaapin alasokkeliin, vaan niistä pääsee talon rakenteisiin. Houkuteltuamme Snurrea muutaman kerran talon seinien sisältä, kaapin oveen ilmestyi lapsilukko. Tässä kaapissa meillä on käytössä kahden kahvan väliin kiristettävä malli, joka otetaan pois painamalla sormella lukon kielekettä niin, että osat saa vedettyä kauemmaksi toisistaan. Lukko lukittuu, kun osat painaa taas lähemmäs toisiaan. Lukko on periaatteessa hyvin simppeli, mutta saa kyllä välillä aikaiseksi sen, että roskat tahtovat unohtua tiskipöydän reunalle odottamaan, että kaapille on seuraavan kerran asiaa. Etenkin jos talossa on vieraita, jotka eivät ole tottuneet lapsilukkoihin.

Kaappi lukittuna

Lukko löystetty niin että sen saa irti

Lukon saa roikkumaan kahvaan, jos se hetkellisesti pois käytöstä (esimerkiksi kun leipoessa ja kokkaillessa keittiössä).

Lukituksen syy: salainen oviaukko frettien HopLoppiin, jonka turvallisuudesta omistaja ei mene takuuseen.

Toinen lukittu kaappi meillä on kaapistoon modattu tyttöjen ruokinta-kaappi. Tässä on käytössä kaapin sisälle ruuvattu malli. Kaapin oveen on ruuvattu muovinen tappi, jolta löytyy vastakappaleena kielekkeen mallinen pala kaapin sisältä. Kun kaapin sulkee, tappi painuu kielekkeen alle lukiten kaapin. Kaapin saa auki, kun kaappia avatessa painaa tappia sormea alaspäin niin että se vapautuu kielekkeen alta. Koska lukko sijaitsee kaapin yläosassa, kukaan näädistä ei yllä räpläämään sitä. Tämä lukko on kestänyt käytössä yllättävän hyvin, vaikka tyttöjen ruokintakaappi on toistuvasti Miikkiksen murtoyritysten alaisena.

Ovi raottuu, mutta ei aukea täysin lukon ollessa kiinni (raon maksimikokoa voi säätää muuttamalla kaapin sisällä olevan kappaleen etäisyyttä kaapin etureunasta. Meillä tämä aukeaa aika paljon, kun ulkona on tarkoitus pitää vain haisunäätä).

Kun tappia painaa alaspäin, sen päässä oleva väkänen vapautuu kaapin sisällä olevan kielekkeen alta, ja kaapin ovi aukeaa.

Lukituksen syy: yliahne haisunäätä, joka ei tajua, miksi tyttöjen kuppeja ei saisi tyhjentää, jos ne eivät itse halua syödä heti kaikkea.

Kolmas lukittu paikka meillä on pakastin. Alkuun siinäkin oli käytössä lapsilukko, jonka toinen osa oli teipettu pakastimen kylkeen, ja toinen sen oveen. Pakastinta lukittaessa osissa olevat klipsut vain painettiin yhteen. Tämä lukko oli varsin kätevä, mutta pidemmnän päälle teipin kiinnitykset eivät kestäneet, vaan antoivat periksi (nämä lukot on kuitenkin suunniteltu lapsia, eikä itsepäisiä, sinnikkäitä haisunäätiä ajatellen). Tämän lapsilukon annettua periksi (ja Miikkiksen sulatettua pakastimen), pakastimessa on ollut "väliaikaisesti" käytössä Biltemasta ostettu kuormaliina. Se ei ole sen enempää nätti kuin käytännöllinenkään, mutta ainakin se on pitänyt pakastimen hyvin kiinni.

Lukituksen syy: sama yliahne ja sinnikäs tyyppi kuin yllä.

 Neljäs (ainakin toistaiseksi näätävapaa) paikka meillä on minun vaatelipastoni (+ keittiön yläkaapit, niitäkään kukaan ei ole ainakaan vielä keksinyt avata...). Se on pysynyt ainakin toistaiseksi vain minun käytössäni ilman mitään lukkoja. Tämä luksustuote meni hankintaan sen jälkeen, kun sain toisen kerran pestä kaikki vaatteeni, kun joku freteistä sai loistoidean käyttää vaatehuoneessa ollutta vaatelaatikkoani vessana. Tämä oli toki ymmärretävää, sillä eihän kukaan voi olettaa, että uninen fretti kävelisi lattialle asti vessapaikalle, jos se on nukkumassa vaatehuoneen hyllyllä toisessa vaatelaatikossa, ja samalla hyllyllä on ihan hyvä paikka. Nykyään vaatehuoneessa ei ole juuri muita tektiilejä kuin näätien omia vilttejä, nukkupusseja, riippareita yms., jotka ovat selvinneet vähemmällä sotkemisella. Toisen pyykkäyskierroksen kohdalla kyllä hetken harkitsin vaatehuoneen rajaamista pois näädiltä, mutta nykyisen oven kanssa se olisi ollut vain kuolinisku vaatehuoneen ovelle.

Vaatehuoneen lukitsemattomuuden syy: haitariovi antaisi varmasti periksi ennenkuin näädät.

Vanhenevia näätiä

Viime viikkoina on joutunut miettimään aiempaa enemmän näätien ikääntymistä: tai jos tarkkoja ollaan, Snurren ja Esterin ikääntymistä. Etenkin Snurren. Meidän mummunäädät täyttävät tänä vuonna kuusi, ja se on valitettavasti alkanut näkyä. Esteri on hammasongelmia lukuunottamatta oma itsensä, mutta Snurren takapää on alkanut selvästi heiketä.

Mummuska & junnuska tahnatuokiolla

Ensin se oli vain yksi päivä, kun tyttö vaikutti jotenkin normaalia heikommalta, ja kaatui kesken touhujensa toisen takajalan lähdettyä alta. Sen jälkeen niitä päiviä on tullut joitain lisää. Se ei vielä hidasta Snurrea, tai vaikuta juurikaan sen touhuihin, mutta sitä ei voi silti estää ajatustaan harhailemasta siihen, kauanko meillä on vielä aikaa.  Etenkin kun Snurre on jo pidempään nukkunut todella paljon, paljon enemmän kuin muu lauma. Hereillä ollessaan se kyllä yhä kiipeilee olkapäälle ja juoksentelee pyykkinarulla, mutta niitäkin itse on alkanut jännittämään, kun ei pysty luottamaan enää samalla tavalla tytön tasapainoon.

Mummulareissu ottaa pienen näädän voimille

Aikaa yritetään toki ostaa lisää muunmuassa hieromalla Snurren lihaksia, hemmottelemalla tyttöä aiempaakin enemmän vitamiinitahnoilla ja sen herkkuruuilla (joihin nykyään kuuluu muunmuassa hiiret) ja pyrkimällä tukemaan tytön aktiivisuutta, että se mitä tytöllä vielä on lihaksia pysyisivät kunnossa ja ehkä vahvistuisivat. Silti sitä tietää piinallisen hyvin, että kelloa ei pysty siirtämään taaksepäin. On otettava ne päivät mitä saa, ja tehtävä niistä mahdollisimman laadukkaat. Ja koetettava olla ajattelematta, ovatko ne päiviä, viikkoja vai kuukausia.

Kerjääminen on taitolaji, jossa Miikkis tähtää huipulle

 Viime viikonloppu meni taas Tampereella, ja näädät olivat kaikki mukana. Tytöt viettivät viikonloppuna valtaosan ajasta playpenissä päästen välillä touhuilemaan sen ulkopuolelle. Miikkis vietti taas valtaosan ajasta jääkaapilla tai koittaen houkutella äitiäni keittiöön lähemmäksi jääkaappia. Miikkis kun tietää, että pojan mummu on kovin huono vastustamaan sen puskemisia, vaikka kotona olisi millainen dieetti päällä. Kotimatkalla Snurre jaksoi taas koettaa kaivautua boksin etupleksin läpi boksista ulos. Siihen sillä tulee varmaan riittämään virtaa niin kauan kuin siinä henki pihisee. Ja sen jälkeen homma siirtynee sen seuraajalle, jota Snurre on Mitellasta kovasti itselleen kouluttanut.

Suodatinlapsia

Haarniskamonnit, kuparimonniset ja lehtikalat ovat meillä kaikki intoutuneet useampaankin otteeseen

kokeilemaan lisääntymiskuvioita. Allas on kuitenkin ahnaita mätirosvoja täynnä, joten poikasten selviytymismahdollisuudet ovat lähtökohtaisesti olemattomat, vaikka haarniskoilla ja lehtikaloilla vanhemmat jopa koettavat kutuaan suojella. Kyllä sitä on välillä leikkinyt myös ajatuksella erillisestä poikasaltaasta, johon saisi pelastettua kudut turvaan, mutta se on sitten jäänyt, sillä pienen akvaarion ylläpitäminen on hankalampaa kuin ison.

Haarniskojen edellinen kutu

Tänään altaan huoltotoimia tehdessä paljastui kuitenkin pieni ylläri. Kummankin suodattimen virtaus oli alkanut heiketä, joten päätin tehdä jotain mitä en yleensä tee, ja putsata molemmat suodattimet samana päivänä. Etenkin kun onnistuin tiputtamaan sisäsuodattimen kiinnikkeet altaaseen putsatessani ulkosuodattimen vedenottoritilää haarniska-ukon ollessa hyvin hyökkäävällä päällä vahtiessaan kuplapesäänsä. Sisäsuodattimen pesu meni rutiinilla: se oli ihan möhnäinen, mutta sen tiesi jo ennen suodattimen avaamista. 

Kun sisäsuodatin taas pörisi altaassa, oli ulkosuodattimen vuoro. Jussi nosti koko pömpelin kylpyhuoneen puolelle, ja minä aloin purkaa sen sisältöjä suihkukaapin lattialle. Sitten näin yhtäkkiä jonkin uivan suihkukaapin lattialla. Heitin äkkiä suodattimen ritilän lattiakaivon peitoksi ja pyysin Jussia tuomaan haavin. Ritilän päälle laskeutui veden mukana nelisenttinen haarniskamonni. 

Sen jälkeen suodattimen purku jatkuikin astetta varovaisemmin, siltä varalta että poikasia löytyisi vielä lisää. Ja kyllä niitä alkoikin sitten löytyä, yhteensä seitsemän. Kaikki muut olivat tosin selvästi pienempiä kuin ensimmäinen, pari-kolme senttisiä, eli kyseessä taitavat olla ainakin kahden eri kudun survivalistit.

Sisäsuodattimen putsausta

Koska suodattimen sisäänottoritilässä on noin millin välit, kakaroiden on täytynyt päätyä suodattimeen joko ennen kuoriutumistaan tai heti sen jälkeen. Sen jälkeen ne ovat kasvaneet omassa pimeässä lastenkammarissaan suojassa muilta kaloilta, saaden sen verran kokoa, että uskaltauduin ne nyt jo muiden seuraan laittamaan. Etenkin isoin poikanen on jo sen kokoinen, että se selviää varmasti hyvin isompien kalojen joukossa.

Nyt sitten mietitään mitä tehdään jos kaikki poikaset selviävät. Että hankitaanko isompi allas, jossa kasvaneella parvella on tilaa temmeltää, vai etsitäänkö osalle junioreista uusi koti. Edelliset suodatinlapset, käytetyn suodattimen mukana edellisestä kodistaan meille eksyneet kuparimonnislapsethan jäivät meille kaikki, ja saivat aikaan sen, että meille ylipäätään tuli kuparimonnisia. Haarniskoihin taas minä ja Jussi olemme molemmat sen verran ihastuneita, että olemme jo tätä ennen välillä miettineet, että jos jossain kohtaa kasvattaisi altaan kokoa ja hankkisi niitä lisää. Nyt niitä olisi sitten hyvässä lykyssä jo kymmenen.

Yksi pienemmistä yllärilapsista

Tee-se-itse -peti

Neula ja lanka eivät ole koskaan olleet omimpia elementtejäni. Se ei silti estä sitä, etteikö facebookin uutisvirrassa silmiin osuisi joskus eläinaiheisia tee-se-itse -videoita. Yleensä ne eivät vain aiheuta kohdallani sen enempää toimintaa. Mutta nyt kun töissä ilmoitustaululle tuli lappu, jossa kehoitettiin nappaamaan poistoon meneviä paitoja, mieleeni tuli väkisinkin video vanhasta paidasta tehdystä lemmikinpedistä. Kyseisellä videolla paita oli täytetty vanulla, mutta nyt kun edessäni oli muutama lavalaatikollinen t-paitoja, ajattelin että ne voisivat toimia täytteenä ihan yhtälailla. Päätin siis ylittää itseni, ja kerrankin ommella jotain itse näädille.

Tästä se lähtee, kaula-aukko ummessa ja rintaan ommelta.

Meillä petimateriaaliksi valikoitui siis XL-kokoinen pitkähihainen Big Brother -paita (Big Brother logo pohjan puolelle käännettynä...), täytteeksi kasa t-paitoja (ehkä noin 15kpl), ompeluun valkoista ompelulankaa ja koristeluun kangastussit. Aikaa kului pari unetonta yötä. Yksikin olisi ehkä riittänyt, ellen olisi ensin aliarvioinut kuinka monta t-paitaa XL-koon college vetää ja tarvinnut välissä töistä täydennystä.

Alaosa täytetty t-paidoilla ja sulkeminen käynnissä. Seuraavaksi täytettiin hihat.

Vaikka muistinkin tälläkertaa otattaa pari työvaihekuvaa, työvaiheista saa varmasti parhaimman kuvan YouTube-videolta. Se ei ole sama kuin ensiksi itseni näkemä, mutta yhtä selkeä. Mutta idea on siis varsin simppeli: ensin ommellaan umpeen kaula-aukko, ja sitten paita suljetaan rinnan kohdalta ompelemalla. Hihat + yläosa muodostavat petiä kiertävän kehän, ja alaosasta tulee pedin keskus. Sekä kehä että petiosa täytetään vanulla (tai niillä t-paidoilla tms.), jonka jälkeen helma suljetaan ompeleilla, ja hihansuut ommellaan yhteen. Sen jälkeen hihakaari yhdistetään keskiosaan ompelemalla.

Ja tällainen siitä tuli.

Omasta viritelmästä ei tullut ihan yhtä katseenkestävä kuin videon peti, mutta ensimmäiseksi tekeleeksi olen siihen semityytyväinen. Aika iso siitä kyllä tuli, mutta ainakin siihen mahtuu nyt Miikkiskin. Tästä innostuneena kävin nappaamassa työpaikan laarista vielä M-kokoisen vastaavan paidan ja lisää vaaleita t-paitoja, jos koittaisi tehdä vielä toisen tämäntyylisen. Ja vauhtiin päästyäni otin talteen myös muutamia pienempiä Iron Sky -t-paitoja, josko niistä koittaisi jalostaa näädille nukkupusseja, kunhan saan hankittua niihin sopivan väristä fleeceä vuoriksi.

Video-ohje:

Kevään näätäpäiviä

Näyttelyt jäivät tosiaan tauolle, mutta en ole silti onnistunut pitämään kalenteriani kovinkaan tyhjänä. Meidän lauma on siis kevään aikana bongattavissa ainakin seuraavista tapahtumista:

4.3. klo 10-14 Ammattiopisto Livia, Paimio. Paikalla avoimet ovet, ja ohjelmaa talutusratsastuksesta arpajaisiin. Haisunäätien ja frettien lisäksi paikalla muunmuassa alpakoita. Miun lauman lisäksi paikalla muiden Turkulaisten harrastajien frettejä.

11.3. Näätäpäivä Länsikeskuksen Faunattaressa Turussa. Mukana meidän lauma ja muita turkulaisia frettejä.

22.-23.4. Eläinystäväni messut, Helsingin messukeskus. Frettiliitolla ja Suomen lemmikkihaisunäädillä molemmilla ständit täällä. Ständien tarkat edustajatiedot eivät ole vielä selvillä, mutta kumpaakin lajia pitäisi löytyä paikalta useamman yksilön verran.

 Lisäksi 25.2. klo 12-16 haisunäätiä ja frettejä voi bongailla Sellon Mustissa ja Mirrissä Espoossa. Sinne en nyt itse pääse lähtemään, mutta mustavalkoista kauneutta edustaa ainakin Sinnan Wilma, jonka lisäksi paikalla on Heli fretteineen.

Valentine -frettinäyttely

Eilisen ystävänpäivänäyttelyn myötä laitettiin purkkiin alkuvuoden näyttelykausi. Nyt kasvattajilla

alkaa pentukausi, ja sen myötä seuraavat näyttelyt ovatkin vasta loppukesästä. Alkava pentukausi on näkynyt näyttelyissä paitsi kiimaa aloittelevina eläiminä, myös itsellä orastavana pentukuumeena. Vaikka ensimmäiset kuukaudet Mitellan kanssa olivat sellaiset, että ehdin jo päättää, ettei meille tänävuonna tule yhtään uutta frettiä, nyt Mitellan aikuistuttua mieli on alkanut taas muuttua, ja katse harhailla pentuesuunnitelmissa. Kai mie olen alkanut totaalisesti hurahtaa tähän kotona olevaan hyörinään, ja sitä yhä haaveilee siitä, että joidenkin kanssa pääsisi näkemään myös sen koko taipaleen, vaikka sydämessäni on heikko paikka myös näille kodinvaihtajille. Mutta tämä osio selkiytyy sitten sitä mukaa, kun näkee mitä kevään pentueisiin syntyy...

Tuomari ja palkintopöytiä

Eilinen näyttely oli Viialassa, eli vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä. Kotoa ei siis tarvinnut lähteä ihan yöllä ajamaan. Ihan virkeimmillään sitä ei kuitenkaan oltu, kun Jussin auto päätti sanoa jarrunsa irti edellisenä iltana kymmeneltä. Siihen aikaan on todella helppo keksiä, missä autoa voisi koettaa saada kuntoon tai toista autoa lainaksi. Laina-auto kuitenkin järjestyi Jussin isältä, ja hänen auton matkatessa meidän mukana Viialaan, Jussin auto jäi hänen isänsä naapurien halliin huollettavaksi. Sieltä löytyikin yksi puhkiruostunut osa, joka oli valuttanut jarrunesteet pihalle. Pakko kyllä ihmetellä, miten katsatusmies ei ollut asiaa viikkoa aiemmin edes huomannut. Onneksi auton pitäisi nyt kuitenkin olla kunnossa. Aloin kuitenkin jo haaveilla tuota farmarimallin Volvoa Jussin Toytan sijaan huhtikuiselle messumatkalle. Siinä kun oli oikeasti tilaa varmaan tuplat enemmän mitä Jussin autossa.

Näyttelysalin tiivistä tunnelmaa

Itse näyttelypäivä meni kummemmitta sählingittä. Sarianna lähti Turusta mukaan seuraksi, vaikkei hänellä nyt ollutkaan omia näätiä ilmottuna. Näyttelyn tuomarit olivat jopa niinkin ripeitä, ettei sitä itse lopulta edes malttanut mennä missään välissä aitauspäikkäreille, kun hommat tuntuivat etenevän ja itselläkin oli näätiä kolmessa luokassa. Jussi pääsi taas piruilemaan minulle, kun olin edellispäivänä apteekissa nuukaillut särkylääkkeiden kanssa, mutta en taas pystynyt vastustamaan itseäni näyttelyn myyntipöydällä (kuluseurannan nettiin päivittäminen laahaa tällähetkellä vielä hieman jäljessä...). Sieltä tarttuikin sitten näädille mukaan uusi pinkki aitausmatto westissä revityn käytössä jo haurastuneen tilalle, sekä itselleni ihana fretinpään mallinen sohvatyyny. Suomessa kaupoissa ei törmää oikein mihinkään frettijuttuihin, niin näyttelyiden käsityökojuissa on jotain magneettista vetovoimaa. Etenkin kun olen omassa käytössäni huomannut ettei aiemmin suosimani Marshallin -frettituotteet ole olleet ainakaan meillä sieltä toimivimmasta päästä playpeniä lukuunottamatta.

Väsynyt näyttelynäätä

Päivän isoin yllätys tuli kuitenkin lopussa: Mitella valittiin parhaaksi kuviolliseksi. Tytön aiempien arvostelujen perusteella en todellakaan osannut odottaa sitä edes siinä vaiheessa kun neiti pyydettiin re-calleissa uudelleen tuomarien nähtäväksi. Voinkin sanoa olleeni hyvin häkeltynyt siinä vaiheessa kun tytön nimi huudettiin ja lähdettiin palkintokuviin. Ja sitten kun tyttö vielä voitti sen palkinnon, joita olin päivän mittaan eniten katsellut: sydämenmallisen riippumaton metallitelineessä. 

Pitää olla hyvät eväät, että jaksaa (ja ettei kaappiin jää ylimääräisiä liköörinloppuja...)

 Tälläkertaa tytöt saivat myös selvästi paremmat pisteet mitä viikko sitten (Snurre 81,1 -> 87,5p, Esteri 87,3 -> 91p, Itsy 87 -> 92,5p ja Mitella 91 -> 93p). Vaikka eri näyttelyiden pisteet eivät ole eri tuomareista ja arvostelutavoista johtuen mitenkään suoraan verrannollisia keskenään, tällä kertaa tytöt olivat paremmin valmisteltuja näyttelyyn, niin pistemenetyksiä tuli myös vähemmän sellaisista kohdista joihin itse on helpompi vaikuttaa. Tästä iso kiitos kuuluu myös Sariannalle, joka auttoi taas näyttelypaikalla korvien putsaamisen kanssa. Tälläkertaa myös kynnet olivat leikattuna ajoissa ja sain jopa aikaiseksi pestä tytöt, vaikka yleensä pesen maksimissaan Esterin.   

Tyttöjen aitaus (ja taustalla kurkistaa miun uusi sohvatyyny)

Näyttelyä ennen ja sen jälkeen tuli myös siivoiltua vähän sellaisia leluja- ja muita näätäkamoja nurkista pois, jotka eivät meillä ole oikein ottanut tuulta alleen tai joita on vain liikaa. Sai sitten samalla vähän kuoletettua ostoksiin palanutta summaa.

Näyttelyn paras kuviollinen: Mitella <3

WCWFS 2017

Jussi oppi tänä viikonloppuna lopullisesti sen, että lähinäyttelyt eivät ole automaattisesti kevyempiä kuin kauempana olevat näyttelyt. Jos nimittäin sattuu eksymään järjestämään näyttelyä. Silloin näyttelyyn valmistautuminen alkaa hyvin paljon ennen näyttelyä, herätyskello soittaa näyttelyaamuna ihan yhtä aikaisin ja päivä jatkuu usein vielä pidemmälle. Tämä kaikki, vaikka ei jaksaisi pestä näätiä näyttelyyn, muistaisi kynsienleikkuun vasta näyttelypaikalla ja päättäisi antaa tuomarien katsoa, mihin kuntoon korvat ovat ehtineet viime putsauksen jälkeen.

Suolaisia piirakoita

Itselläni isoimmat vastuut olivat kahvio ja oman asuntoni siivoaminen tuomarien käyttöön.
Tällähetkellä kun asutaan Jussin kanssa vielä kahta asuntoa, niin menin viime vuoden puolella lupaamaan, että voin itse majailla viikonlopun Jussin luona näätien kanssa, niin saadaan tuomareille ilmainen yksiö viikonlopuksi. Nämä kaksi aluetta tosin sopivat siinä mielessä vähän huonosti yhteen, kun sitä muisti taas perjantaina sellaisen pikkujutun, että useamman leipomuksen pakertaminen tuottaa ihan mukavan kaaoksen ja tiskivuoren keittiöön, etenkin kun asunnosta puuttuu sellainen kapine kuin tiskikone. Niinpä sitä raivatessa meinasi iskeä ajoittainen uskonpuute, kun perjantaina piti ehtiä vielä iltapäivästä Doxxille roudaamaan tavaroita ja laittamaan näyttelypaikkaa kuntoon. Sikäli se oli kyllä hyväkin, kun sen myötä sai myös Doxxin jääkaapin jo perjantaina käyttöön, kun omasta alkoi loppua tilakapasiteetti. Onneksi töissä oli sentään kertynyt sen verran saldoa, että pystyin pyytämään perjantain töistä vapaaksi.

Iso osa omasta näyttelypäivästä kuluikin sitten kahvio- ja arpajaispöytien luona, vaikka Jussikin minua siinä aika paljon tuurasi palapelikisan tultua päätökseensä. Tarjottavat tekivät kauppansa aika odotetusti: juustokakku, banoffee ja sämpylät hävisivät oikeastaan kaikki, suolaiset piiraat hupenivat merkittävästi ja hedelmäkakku ja pullat eivät oikeastaan yhtään. Mutta tietääpähän mistä päästä ensivuonna valikoimaa karsii, jos tähän vielä ryhtyy ;)

Yksion jääkaappia ei ole selvästi suunniteltu kahviotoimintaa ajatellen

Omille näädille ei oikein edes osannut odottaa tässä näyttelyssä menestystä, kun omista tytöistä valtaosa on suomalaisittainkin pieniä, ja kun sitä oli kuullut, että venäläiset kasvattajat pitävät pääsääntöisesti isommista näädistä kuin mitä Suomessa on. Ja meidän neidit ovat yleensäkin näyttelymielessä parhaimmillaankin keskinkertaisia: kukaan ei ole napannut vielä näyttelyn huonoimpia pisteitä (vaikka Snurre tullessaan kävi useamman kerran lähellä niitä), mutta toisaalta ne jäävät myös usein selvästi näyttelyn voitokkaimmista näädistä rakenteensa ja värinsä puolesta. Sillä itse olikin lähinnä yllättynyt, kun Itsy pääsi edes re-calleihin asti, ja selvisi että se oli sielä värinsä takia. Muuten neitien saamat pistevähennykset tulivat meillä aika odotetuista syistä.

Kahvinkeitto on taitolaji. Ensimmäisestä yrityksestä seurasi lievä palovamma ja märät villasukat.

Illalla ennenkuin palattiin hallille vielä siivoamaan, käytiin tuomarien kanssa vielä syömässä ja minä ja Jussi heitimme tuomarit asunnolleni yöksi. Samalla tehtiin pieni mutka Jussin asunnolle, kun toinen tuomareista halusi nähdä Mihailin. Tässä kohtaa voin sanoa että nolotti, kun sen lisäksi että Miikkis on tällähetkellä ylipainoinen, se oli näyttelypäivän aikana onnistunut astumaan kakkaan ja sotkemaan itsensä. Siinä sai siis annettua ihan loistavaa kuvaa siitä, miten itse pitää eläimiä. Miikkis oli onneksi muuten oma halinalle itsensä, ja antoi tuomarien paijailla itseään, samalla kun puhuimme muunmuassa siitä, kuinka tuomari olikin kuullut, että paino-ongelmat ovat haisunäädillä hyvin yleisiä. Vähän harmittaa myös se, että yliväsyneenä itsellä ei oikein tahtonut sujua englantiin vaihtaminen, ja vaikka ymmärsinkin hyvin mitä tuomarit puhuivat, monessa kohtaa itse oli vaikea löytää sanoja.

Tuomaripöydät

Tänään onkin sitten edessä näyttelykamojen purkaminen, jahka saa itsensä kunnolla hereille. Eilen hallilla meni yli yhteen yöllä, joten Jussin kämpille päästyä otettiin vain näädät ylös, ja kaikki muu sai jäädä autoon - osin kyllä siksikin, että valtaosa niistä on menossa minun asunnolleni. Ja saatuani näädät laskettua kylppäriin, kaaduin melko suoraan petiin.

Omien eläinten koulukuvausta ei saa ikinä kuvattua, kun on kädet täynnä näätiä, joten muistin kerrankin napata edes jonkun koulukuvaus kuvan.

Päivään mahtui myös paljon positiivista - paikasta tuli mielestäni yllättävänkin hieno ja tilava, kun kaikki agilityesteet yms. oli saatu kannettua pois, ja kahviotarjottavista tuli paljon positiivista palautetta. Ja tietysti päivään mahtui myös paljon upeita näätiä, ja ehti juttelemaan välistä myös ihmisien kanssa. Silti tässä väsymystilassa olen iloinen, että viikon päästä olevassa Valentinessa olen vain osallistujana, ja saan halutessani nukkua koko päivän playpenissä näätien kanssa - ainakin jos Jussi suostuu seuraamaan missä numerossa arvostelut menevät.

Omien aitaus. Viimeaikoina aitauskoristelut ovat vähän jääneet...

Palkintopöytä

Jo hieman tyhjenneitä kahvio- ja arpajaispöytiä

Näädilläkin iski väsy