Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan, mutta tässä kuussa olisi voitu jäädä siihen kolmeen. Mutta ei jääty. Tein perjantaina lähtöä töihin, kun Jussi huusi perääni, että Ainolla on jokin hätänä. Ainon leuka oli turvoksissa, eikä Aino antanut koskea leukaan ollenkaan tai katsoa suuhunsa. Jos leukaa edes yritti koskea, Aino koitti välittömästi purra, joten totesin että tarkempaa tilannearviota ei ollut mahdollista tehdä kissan ollessa hereillä ilman että itsekin olisin seuraavaksi käden takia sairaslomalla. Joten nostimme Ainon boksiin ja otin sen mukaan töihin siinä toivossa, että joku eläinlääkäreistä ehtisi rauhoittaa sen jossain välissä päivää. Jussilla kun oli perjantaina enonsa hautajaiset, niin hän ei saisi Ainoa yhtään nopeammin mihinkään.

Töissä päivä oli ihan täysi, joten sopiva väli löytyi vasta iltapäivän puolella. Päätin kuitenkin vielä ennen rauhoittamista katsoa, ollaanko leuan suhteen samassa pisteessä, jolloin huomasin turvotuksen laskeneen selvästi, ja Ainon antavan taas koskea leukaan ja katsoa suuta. Toki Aino oli hieman ärtyneen oloinen, mutta se oli toisaalta ollut klinikalla jo useamman tunnin, eikä suun katsominen kuulu hänen lempihommiin kotonakaan. Suussa ei näkynyt mitään tavallisuudesta piikkeavaa, joten eläinlääkäri kysyi, haluanko että rauhoitetaan Aino silti, että saadaan suu tutkittua vielä perusteellisemmin. Päädyin kieltävään vastaukseen, koska turvotus oli jo lähes hävinnyt ja kiputilanne selvästi helpottanut aamuun nähden, ja Aino oli ollut koko päivän suhteellisen rauhallisen oloinen. Eli mikä ikinä turvotuksen olikin aiheuttanut, tilanne näytti olevan väistymässä.

Jussi kävi hakemassa Ainon edeltä kotiin, ja ajattelin että kerrankin selvisimme säikähdyksellä. Sitten ollessani jo kotimatkalla Jussi soitti, että Aino on alkanut kaivaa tassullaan suuta, ja on todella levottoman oloinen: ei anna koskea itseensä ja sinkoilee piiloon. Mitään näistä Aino ei ollut tenhyt niiden tuntien aikana kun hän oli klinikalla. Ainon tutkinut eläinlääkäri oli antanut luvan laittaa viestiä, mikäli oireilu jatkuu, joten otin häneen yhteyttä. Päädyimme sitten siihen, että Aino sai illaksi kipulääkkeen, ja toimisimme sen vasteen mukaan. Mikäli kipulääke rauhoittaisi tilanteen, jatkaisimme tutkimuksia maanantaina. Jos ei, lähtisimme heti lauantaina toiselle eläinlääkärille jatkotutkimuksiin. Kun kipulääke alkoi kunnolla vaikuttaa, Aino söi hyvin ja oli muutenkin aika oma itsensä, joten päätimme palata asiaan maanantaina.

Eilen Aino sitten rauhoitettiin, että suuhun saatiin parempi näkymä. Hampaiden väleissä tai kitalaessa ei näkynyt mitään vierasesinettä, kuten ruotoa, joka olisi voinut aiheuttaa ärsytystä. Sen sijaan Ainon nielu oli todella punainen, ärtynyt ja rakkulainen. Tämä voisi olla reaktio esimerkiksi lievästi myrkyllisten tai ärsyttäviä yhdisteitä sisältävien kasvien syömiseen, mutta mistään tällaisesta Ainoa ei olla ainakaan saatu kiinni, eikä meillä ole juuri mitään kasveja terraarioiden ulkopuolella. Eli vaivan syy on ainakin toistaiseksi tuntematon. Hoitona aloitettiin nyt kortisonikuuri, jonka toivotaan rauhoittavan tilanne. Kortisonikuurin jälkeen jatko katsotaan sitten sen mukaan, onko vaiva poistunut, vai uusiiko se, ja tutkitaan sitten tarvittaessa lisää.  

Ja minä toivon varovasti ja hiljaa, että tälle kuulle ei saataisi enää yhtään uutta sairastapausta. Ja jos suinkin mahdollista, nämä riittäisivät minulle koko loppuvuodeksi.  

Piippereitä!

Eilen sain töihin erittäin odotetun viestin: Erikan pesässä piippaa <3 Jussi kysyi tarkistaako hän myös pesän, mutta käskin hänen odottaa minua. Ensimmäisenä päivänä sitä kun ei halua tehdä kuin yhden ihan nopean pesätarkistuksen, ja halusin ehdottomasti olla mukana siinä. Kotiin päästyä sitä menikin melkein suorinta tietä rottalaan (ainoa mutka piti tehdä vessan kohdalla, ja käydä pesämässä kädet huolella). Ensin ihan vain kuuntelemaan pesästä kantautuvia ääniä. Ja sitten kun mammalla tuli ruokatauko, nostimme hänet hetkeksi namien kanssa boksiin, ja tarkistimme pesän. Pesästä löytyi seitsemän pientä piipperiä, jotka näyttivät kaikki olevan kunnossa ja saaneen jo maitoakin mahaan. Myös emo vaikuttaa hyvin virkeältä ja kiinnostuneelta poikasistaan. Pikatarkistuksen jälkeen mamma sai vielä NutriPlussaa ennen paluuta lastenhoitohommiin, ja minä siirryin taas sohvalle kuuntelemaan piipauksia ja katselemaan mineistä nappaamaani kuvaa.

Erikan minit eilen <3

Usva synnytti oman vauvueensa Essin luona jo tiistaina, ja sielä kasvaa nyt viisi pientä piipperiä. Usvan kaikki viisi tosin vaikuttavat pojilta, joten nyt pidetään kaikki peukut, että Erikan pesueessa olisi myös tyttöjä. Rottien nopealla kiimakierrolla sekalaumat kun olisivat niiden kanssa aika mahdoton konsepti, miksi meille ei voi tulla muita kuin tyttöjä, sillä haluan pitäytyä yhdessä laumassa. Ja tietenkin sitä aina vähän toivoo sukupolvien jatkumoa omaan jengiin. Tosin sillä se että Usvalle syntyi vain poikia ei ole ihan niin iso harmistus, että Usvan ja Kasin sisko Milli meni Saijalle, ja myös Millillä on nyt vauvat, ja sielä olisi muutamia tytyjäkin. Eli Naavankin klaanille voidaan yhä saada jatkoa tästä sukupolvesta.  

Kirsin keskiviikkona laittama kuva Usvan mineistä <3

 

Välillä hyviäkin uutisia

Viime viikon jäljiltä on ollut vähän sellainen olo, ettei ole tiennyt, missä kohtaa uskaltaa hengähtää ja todeta, että ehkä kaikki ei päätykään huonosti. Mutta Nutella-mummon maha on ollut parempi jo perjantaista asti, joten alkaa ehkä olla turvallista todeta, että selvisimme mummon suolistotulehduksesta säikähdyksellä. Mummon antibioottikuuri jatkuu vielä huomisen, ja sen jälkeen palaamme mummon kanssa normaaliin arkeen. Nutella ei ole ollut lääkekuurista yhtään mielissään, eikä lääkkeitä ole saatu huijattua hänelle minkään herkkujen mukana, joten ne on tarvinnut sekoittaa pieneen vesimäärään ja sitten pruutata suoraan suuhun. Mutta tässä kohtaa olemme olleet vain iloisia siitä, että mummo on jaksanut tapella asiassa koko ajan vastaan.  

Mummo ja mummon bedhead <3

Samaten alan olla optimistinen sen suhteen, että meillä piippaa tällä viikolla. Kun kääpiörotta Erika palasi kotiin, hän oli niin solakka, että vaikka kiimoja ei ollut näkynyt sitten ensimmäisen jälkeen, aloin henkisesti varautumaan siihen, että Erika joudutaan astuttamaan uudelleen ja saamme odottaa piippereitä vielä useamman viikon. Se ei toki olisi ollut maailmanloppu, vaikka sitä kovasti toivoikin jotain iloista kaiken kuoleman ja sairastelun jälkeen. Lauantaina aloimme Jussin kanssa molemmat nähdä neidillä pientä pömppiksen alkua, ja sen jälkeen neidille onkin tullut painoa 10 gramman päivätahtia ja maha on kasvanut selvästi. Erikan laskettu on keskiviikon ja torstain vaihteessa, eli pari päivää pitäisi vielä malttaa odotella. Usva, joka jäi synnyttämään Essin luo, saattaa synnyttää jo tänään.

Erika eilen <3

Erikan masu

 

Viikonloppuun pientä aikataulupainetta toi sekin, että Jussin oikea käsi leikattiin tänään, eli nyt Jussi on pari viikkoa sairaslomalla ja seuraavaan neljään viikkoon hän ei saa nostaa mitään painavaa. Eli senkin takia meillä oli kiire ratkaista lähdetäänkö heti jääkaappiostoksille vai keksitäänkö Donatellan talvehtimiseen toinen ratkaisu, sekä kuskata kanitarvikkeita eteenpäin, koska seuraava mahdollisuus olisi ollut sitten vasta kuukauden päästä etenkin isoimman puisen häkin osalta. Jussin leikkaus meni onneksi hyvin, ja toivotaan että toipuminen etenee samalla tavalla. Mutta koska Jussi on nyt hetken yksikätinen, ja isompi osuus kotihommista lankeaa siten minulle, toivomme nyt todella, että seuraavat pari viikkoa olisivat edes vähän rauhallisempia kuin viime viikko, ja sitä saisi keskittyä arjen pyörittämiseen ja vauvakuplaan.   

Usvan masu eilen <3 Kuva: Essi

 

Käryä ja kakkaa

Tämänkertainen katastrofiputki ei ota sitten loppuakseen. Eilen koitin keskittyä taas elossa oleviin, ja alkaa laittaa kuntoon sellaisia asioita, mitä nyt tällaisen lauman kanssa on hoidettava, kuten laittamaan nelivarvaskilpikonna Donatellaa talviunille. Alkuviikko kun meni pitkälti kanien tarvikkeita pestessä ja kaniloita tyhjentäessä, kun päätin hoitaa ne niin pitkälti kuin mahdollista samoilla itkuilla ja hengenahdistuksilla. Siinä hommassa kun huomasi liiankin hyvin, miksi päätös siitä, että Pampula ja Petteri jäävät meidän viimeiksi kaneiksi oli syntynyt. 

Donatella punnituksessa ennen horrokseen siirtämistä

Donatella on horrostanut meillä jo useampana vuonna, joten sen kohdalla talvihorrokseen laittoon oli onneksi selvät sävelet, toisin kuin pikkusiilitanrekki Simon, jonka kohdalla joudutaan miettimään tilat nyt vähän uusiksi, kun kylmiö on nykyään Mustin käytössä ja kaikkea muuta kuin viileä. Laitoin ensin kuntoon Donatellan talvehtimislaatikon, ja menin sitten käynnistämään talvehtimisjääkaapin, joka on ollut nyt poissa virroissa elokuulta asti. Sitten menin hakemaan sisältä magneettitaulua, jota olen käyttänyt painojen seurantaan. Astuessani taulu kädessäni takaisin autotalliin, tajusin heti että sielä haisee palaneelta. Seuraavaksi tajusin että jääkaapista on valot poissa ja haju tulee sen suunnalta. Eli ei muuta kuin töpseli äkkiä irti seinästä ja miettimään varasuunnitelmaa, samalla kuin jäin hetkeksi istumaan autotallin sohvalle vahtimaan ettei jääkaapin kärähtäminen ole saanut mitään syttymään.

Pitkän tähtäimen suunnitelma kun on toki hommata autotalliin uusi kaappi, mutta tämän viikon stressitasoilla en mielelläni lähtisi säätämään uuden kaapin valinnan ja asetusten kanssa, kun talvehtiminen tarvitsisi jo aloittaa. Joten päätin kysellä löytyisikö Donatellalle talvehtimispaikkaa täksi talveksi jonkun muun luota valmiiksi talvehtimiseen hyvin testatuista tiloista, että ehtisin miettiä asiaa ajan kanssa ennen ensivuoden lepokautta. Samalla laitoin Jussille viestiä, voisiko hän soittaa sitten kun hänellä on sopiva väli.

Huolestuttava fretin kakka

Jussin soittaessa kerroin paitsi talvehtimiskaapin hajoamisesta, otin puheeksi mummofretti Nutellan kakat. Nutella kun oli tehnyt päivän mittaan jo useammat normaalia löysemmät ja haisevammat kakat vähän poikkeaviin paikkoihin, ja alkanut pitää pientä yninää ulostaessaan. Kun Jussi sitten ilmoitti siivonneensa kolmet vastaavat jo ennen heräämistäni, hälytyskellot alkoivat soida. Normaalioloissa olisin varmaan aloittanut tässä tilanteessa maitohappobakteerilisän ja stressannut asiaa enemmän vasta, mikäli tilanne jatkuu yli vuorokauden. Mutta koska Nutella on 7,5-vuotias ja meiltä on kuollut jo kaksi tyyppiä viikon sisään, pää alkoi heti työstää niitä pahimpia mahdollisia skenaarioita, mikä kaikki voisi olla vialla ja kuinka paljon. Joten kysyin tutun eläinlääkärin mielipidettä ja sovittiin että vien mummon jo samana päivänä näytille.

Klinikalla saimme onneksi suljettua pois pahimmat pelkoni, eli kyseessä ei ollut esimerkiksi kasvainmassa, mikä olisi haitannut ruuansulatusta tai painanut suolistoa. Suolisto ja osa imusolmukkeista näytti kuitenkin ärtyneiltä, ja myös verikoetulokset viittasivat suolistotulehdukseen ja lievään kuivumiseen. Joten mummon ikä ja oireiden voimakkuus huomioiden päädyttiin aloittamaan heti antibiootit ripulin tukihoitovalmisteen ja Pepcidin lisäksi. Oireista huolimatta mummo oli kuitenkin onneksi vielä virkeä, mikä ei tosin helpottanut ultraamista eikä verikokeen ottamista. Olkootkin että verikoe viimeistää uuvutti Nutskun niin, että sen jälkeen kyllä mentiin sitten heti boksiin nukkumaan.

Lähtökuopissa klinikalle

Samalla kun odottelimme klinikalle lähtöä sain kiinni kilpikonnien lomahoitola Voikukan, ja aloin selvitellä, onko heillä vielä horroshotellipalvelua ja jos olisiko sielä vielä tilaa tälle kaudelle. Onneksi vastaus oli myöntävä, ja Donatella lähtee sitten viikonloppuna sinne talvihoitoon, ja palaa sitten horroksen jälkeen kotiin. Minä voin sitten keskittyä itse nyt mummoon, eikä minun tarvitse stressata mistä saamme uuden talvehtimiskaapin asap ja lähteä säätämään sen kanssa. 

Nutella ei ole yön aikana mennyt ainakaan pahemmaksi, joten nyt pidetään kaikki peukut pystyssä sen suhteen, ettei tähän viikkoon (eikä sen puoleen seuraavallekaan) saataisi lisää suru-uutisia. Olkootkin että tällä hetkellä olen vähän skeptinen sen suhteen, että ensiviikolle saataisiin myöskään vauvauutisia, sillä lemmenlomalta palannut kääpiörotta Erika on yhä varsin sutjakkaassa kunnossa, toisin kuin samoihin aikoihin astutettu Usva. Mutta tällä hetkellä minulle kelpaisi jopa sellainen uutisten suhteen ihan neutraali viikkokin, jos positiiviset uutiset ovat tähän saumaan vielä liikaa pyydetty.     

Lääkerumban uusimmat lisät

Lepää rauhassa Naava

Naava päästettiin nukkumaan eilen. Vaikka olimme päättäneet heti oireiden alettua, ettei Naavalle aleta syöttää useita antibioottikuureja (etenkään kun oireet eivät pysyneet poissa edes ensimmäisen kuurin loppuun), niin kyllä sitä alkuviikosta väänsi kättä itsensä kanssa, olisiko pitänyt käydä näyttämässä häntä vielä jollekin ja koittaa vielä jokin toinen antibiootti. Koittaa vielä jotain. Mutta rotilla välikorvaongelmissa hoito tehotessaankin yleensä parhaimmillaan lopettaa oireen etenemisen, mutta hyvin harvoin eläin paranee täysin, etenkin mikäli pää on jo ehtinyt kunnolla vinoon. Siinä kohtaa kun Naavan kohdalla päätettiin koittaa hoitaa, oireilu oli vielä niin pientä, että emme itsekään huomanneet sitä ennen kuin Naava otettiin tasaiselle pöydälle kävelemään suoraan. Mutta alkuviikosta pää veti kunnolla kenoon mitä ikinä Naava touhusikin. Se pystyi vielä kiipeilemään ja kaivelemaan, mutta asennon korjaaminen oli käynyt selvästi vaikeammaksi.

Eniten sitä ehkä miettikin uutta kuuria, että olisi saanut edes pientä toivoa ja ostettua lisää aikaa päätöksenteolle. Koska oireiden nopea pahentuminen lääkekuurin jo loputtua pakotti tekemään päätöksen, koska sitä tiesi, että suunta oli koko ajan huonompaan ja nopeasti. Ja olin haluton tekemään sitä päätöstä jo ennen Petterin sairastumista, ja Petterin kuoleman jälkeen en todellakaan ollut vielä valmis uusiin hyvästeihin. Samalla kuitenkin tiesin, mitä kukaan tuttu eläinlääkäri olisi suositellut, jos olisin vienyt Naavan sen hetkisessä kunnossaan näytille. 

Monieläintalouden huonoihin puoliin kuuluu se, ettei jonkun sairastuminen poissulje sitä, etteikö useampi voisi sairastua toisistaan riippumattomastikin samaan aikaan. Eikä se, että joku kuolee, tarkoita etteivätkö muutkin voisi kuolla samoihin aikoihin. Sitä voidaan sentään pitää näissä hyvänä puolena, että Petterin ja Naavan sairastumiset sentään olivat täysin erilliset tapahtumat, eikä kummankaan laumatovereilla ole näkynyt mitään samaa. Koska on meillä joskus ollut sitäkin, että puoli laumaa on yhtäaikaa kipeänä ja sitten stressataan käykö tauti kaikki läpi. 

Lepää rauhassa Tearcmir Timanthes Satyr "Naava", isin Kasipallo

25.6.2024 - 5.11.2025 

 

Lisää huonoja uutisia

Jo ennen Petterin äkillistä sairastumista ja kuolemaa meillä jännitettiin mihin suuntaan kääpiökesyrotta Naavan välikorvaongelma on menossa. Valitettavasti viikonlopun jäljiltä asiasta ei ole epäilystäkään: oireet ovat palanneet, ja ne ovat huomattavasti selkeämmät kuin antibioottikuurin alussa pari viikkoa sitten. Eli joko tulehdus on niin paha, ettei antibiootti ole riittänyt taltuttamaan sitä, tai sitten kyse on jostain muusta, kuten kasvaimesta. Jo silloin kun aloitimme hoidon, päätimme ettei Naavalle aleta syöttää kuuria kuurin perään, tai aleta pitämään sen elämää yllä antibiooteilla, mikäli oireet pysyvät poissa vain lääkekuurin ollessa päällä.

Naava <3

Saijan mukaan Naava oli kuitenkin vaivastaan huolimatta vielä niin virkeä, peseytyi itse ja touhuili muun lauman mukana, ettei hän pitänyt välitöntä eutanasiaa tarpeellisena. Enkä minä halunnut kysyä, kuinka paljon Saijan arvioon vaikutti se, että hänen antaessaan arvionsa minulla oli edelleen silmät turvoksissa ja naama punaisena edellisen päivän itkemisistä. Mutta tilanne on silti se, että Naavan kohdalla voi nyt hyvin olla kyse päivistä. Eli Naava saa nyt olla ja touhuilla sen aikaa, kun kykenee touhuilemaan normaaleja rottajuttuja muun lauman mukana, mutta heti jos hän alkaa vaikuttaa vetäytyvämmältä tai kiipeily ja kaivaminen alkaa vaikeutua, on lopullisen päätöksen aika. 

En ole kyllä varma, olisiko itselle ollut helpompi hoitaa tämä samoilla itkuilla, kun asia on kuitenkin lähes satavarmasti edessä lähitulevaisuudessa. Mutta tiedän että Jussille ei olisi ollut, ja koska Petterin kohdalla oli mahdotonta antaa aikaa prosessoida tulevaa menetystä, en halunnut pakottaa häntä Naavan kanssa samaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan, ja mennään päivä kerrallaan.

Samaan aikaan saimme kuitenkin myös jotain iloisempaa tarkkailtavaa. Kääpiökesyrottajengin juniori Erika palasi kotiin treffeiltään, ja nyt jännätään lähteekö maha kasvamaan toivotusti. Jos kaikki menee hyvin, meillä voi piipata ensiviikolla.  

Lepää rauhassa Petteri

Myönnän että sitä on tullut välillä itsekin mietittyä, että kun asuvat eri tiloissa kuin me, huomaanko varmasti, jos niille tulee jotain. Kanit kun ovat kuitenkin saaliseläiminä varsin taitavia kätkemään oireensa. Kuitenkin kun menin perjantaina autotallille ruokkimaan kanit, tiesin heti, että jokin on pielessä, kun Petteri ei rynnännyt heti pellettien kimppuun. Petteri ryntää aina heti pellettien kimppuun. Kanien kohdalla tämä on sen vakavuustason oire, että aloin välittömästi miettiä, onko meillä kotona resursseja tilanteen ensihoitoon, vai onko meidän syytä lähteä päivystykseen. Asian ratkaisi lopulta se, että sain Petterin syömään vähän siankärsämöä. Mikäli Petteri olisi ollut täysin syömätön, olisimme todennäköisesti lähteneet päivystykseen. Nyt päätin antaa ensiapuna annoksen kipulääkettä, suoliston liikettä lisäävää Primperania sekä pienen annoksen tukiruokaa, jonka mukana Petteri sai myös nesteitä. Mietin myös Petterin nesteyttämistä nahan alle, mutta totesin ettei Petteri ollut niin flaagi, että se olisi onnistunut kotona. Tällä kombinaatiolla lievä suolilama olisi voitu saada laukeamaan. Mikäli kyseessä olisi jokin sitä vakavampi, kuten suolitukos tai maksalohkon kiertymä, tilanne ei laukeaisi ilman leikkausta. Näissä ennuste olisi jo erittäin paljon huonompi. Totesin Jussille jo illalla, että mikäli aamuun mennessä Petteri ei olisi täysin oma itsensä, suunta olisi heti aamulla klinikalle. 

 

Petteri <3

Yö meni aika unettomissa merkeissä, kunnes sitä sai kolmelta yöllä vähän unen päästä kiinni. Laitoin kuitenkin itselleni herätyskellon siihen, kun klinikka aukeaisi, että päästäisiin ratkomaan tilannetta heti aamusta, ellei se olisi ratkennut yön aikana. Ajattelin että meillä töissä homma hoituisi ainakin verikokeiden ja röntgenin osalta, mutta mikäli olisi tarvetta lähteä leikkaukseen, meidän pitäisi jatkaa muualle. Toivoin kuitenkin koko sydämestäni, että tilanne olisi kuitenkin lauennut jo yöllä, ja aamulla pelletitkin taas maistuisivat. 

Tilanne oli kuitenkin ratkennut eri tavalla niiden muutaman tunnin aikana kuin nukuimme, ja Petteri oli kuollut. Jussille tämä tuntui tulevan vielä isompana shokkina, todennäköisesti siksi, että Jussi ei kuulu useisiin eri kaniryhmiin, ja siten hän ei myöskään näe kaikkia niiden sairastelu- ja kuolinilmoituksia. Kaneilla suolisto-ongelmat ovat ikävän yleisiä, ja aina vaarallisia. Itsellä ajatukset karkasivat taas siihen, että jos oltaisiin lähdetty päivystykseen, olisimmeko saaneet missään ketään leikkaamaan Petteriä keskellä yötä, ja olisiko sillä ollut mahdollisuuksia edes, jos se oltaisiin leikattu heti. Vaikka järjellä tietää, että silloin kun tilanne etenee noin nopeasti kuin Petterillä, mahdollisuudet olisivat olleet aika olemattomat, vaikka olisimme saaneet Petterin yöllä leikkaukseen.

Aamulla meillä oli kuitenkin edessä uusi ongelma: mitä tekisimme yksin jääneen Pampulan kanssa. Olimme allergiani pahennuttua päättäneet, että meille ei tulisi enää uusia kaneja Petterin ja Pampulan jälkeen, ja miettineet sitäkin vaihtoehtoa, että mikäli pariskunta saa elää oikein vanhoiksi yhdessä, lopetettaisiinko molemmat samaan aikaan, sitten kun toisella tai molemmilla krempat kävisivät liian pahoiksi. Emme olleet osanneet edes pelätä sitä, että tilanne tulisi eteen Pampulan ollessa vielä näin nuori. Mutta sen myötä lopetus ei ollut missään tapauksessa vaihtoehto. Ennen allergiani pahentumista olimme miettineet myös sitä vaihtoehtoa, että mikäli emme päätyisi jatkamaan kaniharrastusta, yksinjäänyt muuttaisi loppuelämäkseen sisäkaniksi, sillä sisällä sillä olisi enemmän seuraa meistä. Nyt sekään ei tuntunut toimivalta vaihtoehdolta. Samalla tiesin liiankin hyvin, ettei Pampula ollut niin ihmisläheinen, että meistä olisi kunnolla tukemaan häntä hänen menetettyään kanikaverinsa, vaan Pampula tarvitsisi kaltaistaan seuraa, ja hänen olisi hyvä saada sitä mahdollisimman pian. 

Laitoimme asiasta viestiä Pampulan kasvattajalle, mutta samalla muistin myös yhden turkulaisen kaniharrastajan, jota seuraan somessa, ja joka pyörittää paitsi kanihoitolaa, jolla on myös paljon kotia etsiviä kaneja ja joka hoitaa kanien yhdistämisiä. Silloin kun minulla oli vielä suunnitelmissa jatkaa kanien kanssa, olin miettinyt, että mikäli hänellä toiminta jatkuu vielä silloin, kun meillä on seuraavan kerran yksinäinen, kysyn yksin jääneelle kanikaveria Pihapupulasta, kun sielä hoituu sitten kanien yhdistäminenkin ja samalla pääsee antamaan kodin kodittomalle. Nyt nykyisessä tilanteessa sinne lähti vähän erilainen viesti, ja kysyin olisiko hänen mahdollista ottaa Pampula luokseen kodinetsijäksi, ja löytyisikö häneltä Pampulalle sopivaa kaniseuraa. Vastaus tuli nopeasti: häneltä oli juuri tänään lähdössä tyttöpupu uuteen kotiin, ja sen seurana ollut uros olisi varmasti oikein sopiva seuraherra Pampulalle. Eli hänen puolestaan voisimme viedä Pampulan sinne vaikka heti samana päivänä. Vaikka tämä tuli äkkiä, totesimme että äkkiä on Pampulan kannalta parempi.

Pampulan uudet kaverit <3 Porukkaan otettiin toinenkin tyty Kinuski Pampulan ja Pipsa-pojan lisäksi

Niinpä eilen tuli hyvin itkuisin silmin pakattua Pampula ja helpoiten pakattavat tarvikkeet autoon, ja vietyä Pampula uuteen tilapäiseen kotiinsa. Pääsimme katsomaan kun Pampula pääsi uusien ystäviensä seuraan, ja vaikka kaneilla ensimmäiset välien selvittelyt voivat olla joskus rajunkin näköisiä, niin niistä ei näkynyt nyt jälkeäkään. Pampula haisteli vähän uusia kavereita, ja lähti tutkimaan uutta asumustaan. Viimeistään sillä hetkellä tiesin, että Pampulalle tämä oli varmasti pienempi shokki näin: Pampula on aina elänyt muiden kanien kanssa, joten sille tottuminen uusiin kavereihin on varmasti huomattavasti helpompaa, kuin mitä hänen olisi tottua edes tilapäiseen yksinäisyyteen. Ja en rehellisesti sanottuna tiedä, koska minä edes pystyisin puhumaan tilanteesta itkemättä, niin että olisin pystynyt itse aloittamaan uuden kodin etsimistä Pampulalle, saati neuvomaan yhdistämisten kanssa. Sillä olikin erittäin iso kivi sydämeltä, että Pampulan tilanne järjestyi näin nopeasti Pampulan edun mukaisesti. 

Eli meillä alkoi sitten kaniton aika paljon suunniteltua nopeammin. Tosin siihen, että saan tyhjennettyä kummatkin kanilat voi mennä vielä aikaa.

Lepää rauhassa Petteri

12.4.2021 - 1.11.2025   

Rottanäyttelyn kolme hylättyä tänään

Toissa viikon rottanäyttelystä kolme meidän neideistä sai hylätyn arvostelun. Hanski ja Kasi parturoinnin takia, ja Naava epäillyn välikorvatulehduksen takia. Nyt näyttelystä on puolitoista viikkoa ja tilanne on onneksi vähän tasaantunut.  

Hanskilla ilmestyi näyttelyn aikana erittäin selvä parturoitu alue toiseen etujalkaan, mikä johtikin välittömään hylkäykseen. Päästyämme kotiin, parturoitu alue ei enää laajentunut, ja nyt parturoituun kohtaan on jo alkanut kasvaa pieni sänki. Eli ainakaan tällä erää käytös ei jäänyt Hanskilla päälle. Nyt pidetään Hanski sitten erityistarkkailussa etenkin silloin, kun laumassa tai arjessa tapahtuu muutoksia, ja toivotaan ettei käytös uusi. 

Naava, hyvin tärähtänyt Suppis ja vähän vähemmän tärähtänyt Hanski

Kasilla turkissa ollut pieni lovi ei kasvanut missään vaiheessa, ja siihen on alkanut myös kasvaa uusi turkki. Eli hänen kohdalla jäi toistaiseksi avoimeksi, mistä siinä oli kyse. Kasilla jälki kun ei ollut missään vaiheessa yhtä selkeä kuin Hanskilla.

Naavasta minun on taas vaikeampi sanoa. Naava kaivelee ja kiipeilee ihan siinä missä muutkin, eikä ruokahalussa ole tapahtunut mitään muutoksia - jos ei lasketa sitä, että lääkkeen annoista on tullut koko lauman lempihetkiä, kun kaikille halukkaille on ollut nyt tarjolla Nutriplussaa aina kun Naava saa lääkkeensä. Alkuun oireet tuntuivat hellittävän minusta nopeasti ja Naavan pää muuttuvan suoremmaksi. Tänään minusta pää oli kuitenkin taas vinomman oloinen ja silmien puoliero selkeämpi. Jussin mielestä silmässä taas oli vain rähmää ja pää ennallaan. Naavan osalta lääkekuuri kuitenkin jatkuu yhä, ja onneksi sunnuntaina meille on tulossa useampia rottaihmisiä käymään, niin saa puolueettomampia silmiä katsomaan missä mennään, koska tällä hetkellä en tiedä kuinka paljon meidän havaintoihin vaikuttaa se, mitä Jussi haluaa nähdä ja mitä minä pelkään näkeväni.

Mutta sunnuntaina saa sitten pitää peukkuja, että Jussi olisi oikeassa tämän suhteen.  

Frettien halloweennäyttely

Lokakuun tapahtumaputki sai eilen jatkoa, kun suuntasimme vuorostaan frettien kanssa halloween näyttelyyn. Freteistäkin mukana olivat kaikki viisi, vaikka välillä mietin mummon jättämistä eläkkeelle, enimmäkseen tosin siksi että selviäisin itse yksien aitauskamojen roudaamisella. Mummo kun on sen verran rutinoitunut reissunäätä, ettei hän ole mukana olosta moksiskaan. Eilenkin näyttelystä kotiuduttaessa siinä missä junnut menivät suorinta tietä nukkumaan, mummolla oli liian kiire molempien kerrosten tupatarkastuksen kanssa.  

Meidän näyttelytukikohta

Tällä kertaa mummon kevytaitaus ei ollut tosin niin merkittävä lisä kuormassa, sillä roudasin mukana myös koko meidän halloweenkoriste kavalkadin. Hallituskeskustelussa kun oli ennen näyttelyä heitetty idea halloween-kuvauspisteen toteuttamisessa näyttelypaikalla, ja lupasin ottaa siitä kopin. Kohta kolmekymmentävuotisen näyttelyharrastuksen aikana kun en ole onnistunut löytämään itsestäni kipinää opetella tekemään esimerkiksi luokkajakoja ja näyttelyluetteloita, mutta kuvauspisteen pystyttämistä on tullut omien kanssa treenattua milloin milläkin teemalla, vaikkakin viime vuosina vähän laiskemmin. 

Väsynyt pieni kriminaali

Päällimmäisenä fiiliksenä frettinäyttelystä jäi kyllä se, että frettinäyttelyt ovat minulle aivan liian vaarallisia paikkoja. Minun on paljon helpompi pitää pentukuumeeni kurissa silloin kun olen vain omien frettien kanssa. Mutta näyttelyissä missä näkee myös muiden frettejä, pääsee sylittelemään tämän vuoden pentuja ja kuuntelemaan ensivuoden jalostussuunnitelmista se kuume nousee aina. Minä kun olen ollut aina hyvä tekemään järkisuunnitelmia, mutta erittäin huono pitämään niitä. Onneksi sentään Millalla ei ole ensivuonna suunnitelmissa käyttää minun tämän hetkistä isointa oman laumani ulkopuolista fretti-ihastusta eli Helmiä kasvatukseen. Sillä vietin eilenkin taas ison osan näyttelystä katsellen Helmin touhottamista ja sylitellen Helmiä. Helmi kun on juuri sellainen minun tyyliseni fretti: kiltti, mutta koko ajan menossa oleva siro Duracell (tosin se "kiltteys" ei kuulemma aina ulotu kodin irtaimistoon silloin kun Helmillä on jokin projekti käynnissä...). Jussi katseli välillä hyvin huolestuneena sitä, mihin katseeni hyvin usein hakeutui, mitä vielä huomattavasti helpotti se, että saimme Millan lauman ihan meidän viereemme näyttelyssä. 

Ihastukseni Helmi

Eilisessä näyttelyssä oli kymmenen luokkaa. Freteillä näyttelyluokat jaetaan pääosin iän ja sukupuolen mukaan, joskus myös värin, mikäli saman ikäisiä ja samaa sukupuolta olevia eläimiä on erittäin paljon. Yhden tuomarin näyttelyissä arvostelu etenee vanhimmista nuorimpiin. Meidän tytöt olivat luokissa yksi, kolme ja kolme nuorinta luokassa viisi. Eli nyt kun meidän junnulauman tyypitkään eivät oikeasti ole enää mitään junioreita, kaikki meidän tyypit oli arvosteltu jo ennen lounastauon alkamista. En silti osaa vieläkään poistua näyttelypaikalta muualle syömään, vaikka nytkään ei olisi ollut paluun kanssa samalla tavalla kiire kuin silloin, kun laumassa on ollut enemmän ikähajontaa ja omia tyyppejä suunnilleen joka toisessa luokassa. Onneksi Jussi osaa, ja tuo minulle sitten aina palatessaan evästä. 

Näyttelypaikkaa

 

Näyttelypäivä meni kaikkiaan varsin mukavasti, vaikkakin vähän väsyneissä tunnelmissa. Meillä oli lähtö kotoa klo 6.30, eli herätys oli ihan liian aikaisin. Mutta oli ihana nähdä, että mukana näyttelyssä oli myös uusia harrastajia fretteineen, sekä freteistä kiinnostuneita tutustumassa lajiin, ja joita nähdään toivottavasti viimeistään vuoden päästä näyttelyissä omine fretteineen. Vanhoja tuttuja on toki myös aina mukava nähdä. Niitä, joiden on vaikea mieltää Nutellaa mummoksi, sillä "vastahan se tuli" silloin reilu seitsemän vuotta sitten. 

Näyttelypaikalle pystytetty kuvauspiste

Toisin kuin rotilla, joilla arvostelulomakkeet jätetään boksien päälle heti kun rotat on arvosteltu, freteillä arvostelulomakkeet saadaan vasta ihan lopuksi palkintojen jaon jälkeen. Eli frettien kanssa ei päästä vielä kesken päivää katselemaan pisteitä ja vertailemaan arvosteluja. Ekan vinkin siitä, miten omat näädät ovat ehkä pärjäämässä saa usein siinä, ketä pyydetään uudestaan katsottavaksi re-calleissa. Meiltä eilen re-calleihin lähtivät Sera ja Hattara. Heistä Sera olikin sitten luokkansa ensimmäinen sekä paras mustasoopeli, ja Hattara valittiin parhaaksi albiinoksi. Värien parhaat saivat taas samanlaiset lasimaalaukset, mitä on ollut joissain aiemmissa näyttelyissä, mistä Nutella sai itselleen suklaan värisen sellaisen. Nyt meillä on sitten kasassa jo suklaa, mustasoopeli ja albiino lasifretti. Jussi kiirehtikin heti ottamaan lasityöt laukkuunsa turvaan, että ne eivät vahingossakaan säry autoa pakatessa.    

Nutella

Hattara

Notte

Sera

Mymski

Ensikokemuksia biopohjasta rotilla

Bioaktiivinen pohja on ollut nyt käytössä kääpiörottajengillä 2,5 viikkoa. Meidän kääpiörottajengillä normaali kuivikkeidenvaihtoväli on ollut noin kerran kuussa, joten sitä rajapyykkiä ei ole vielä ylitetty, joten vielä en pysty ottamaan kantaa, miten biopohja pitää hajuja pidemmän päälle. Sen sijaan muutamia selkeitä muutoksia olen ehtinyt jo huomata biopohjan käyttöönoton jälkeen. Yksi selkeimpiä on rottien aktiivisuuden lisääntyminen: biopohja selvästi innostaa tyyppejä kaivamaan ja tekemään tunneleita, ja mukana tunnelitalkoissa ovat kaikki junnuista mummoihin. Tämän myötä myös lauman kaikkein lihavin rotta Naava on muuttunut selvästi sopusuhtaisemmaksi. Aiemmin Naavaa on koitettu innostaa liikkumaan esimerkiksi juoksupyörän avulla tuloksetta - olkootkin että nyt laihtumisen myötä Naava on alkanut hiljalleen myös kiinnostua juoksupyörästä. Kaivelu yhdistettynä kiipeilyyn myös kuluttaa rottien kynsiä selvästi paremmin: pelkkien kiipeilyvirikkeiden kanssakaan meidän kääpiöiden kynnet eivät kasvaneet niin pitkiksi, että olisin kokenut tarvetta leikata niitä rottien itsensä vuoksi. Mutta nyt kun tyypit pääsevät sekä kiipeilemään että kaivamaan, näyttelystä tuli useammallekin kehut erinomaisen mittaisista kynsistä. 

Pohjamateriaali on hyvin sekoittunut ja viinipulloteline alkanut vajota. Pohjamateriaalin seassa näkyy ituja.

Biopohjaa perustettaessa kerrostin eri pohjamateriaalit sinne sekoittamatta niitä sen kummemmin. Tässä vaiheessa pohja on myllätty jo niin moneen kertaan, että kaikki on suloisesti sekaisin, eikä pohjasta ole bongattavissa yhtään kohtaa, jossa olisi sekoittumattomia pohjamateriaaleja. Pohjaa kaivellaan välillä niin antaumuksella, ettei se että pohja-altaan syvyys on 60cm estä täysin pohjamateriaalin lentämistä myös häkin ulkopuolelle. Pohjamateriaalin sekaan on päätynyt myös erilaisia siemeniä siemensekoituksesta, mikä näkyy pohjamateriaalin seassa kasvavina ituina, joita rotat ja talkkarit voivat myös hyödyntää ravintona. 

Tähän mennessä pohjaa ja häkkiä on tullut hoidettua lisäämällä pohjaan pari pientä kastelukannullista vettä kerran viikossa, jotta pohjamateriaali ei pääse täysin kuivumaan. Lisäksi olen lisännyt talkkareita hankittuani matelijamessuilta isompia Porcellio laevis -siiroja, jonka lisäksi minulle tuli tuhisten mukana lisää tomentosa-siiroja, joita lisäsin myös rottien pohjaan. Tällä hetkellä talkkareista on helpointa bongata laevikset ja välillä altaan seinässä kiinni kaivelevat lierot, joten ainakaan kaikki niistä eivät ole päätyneet parempiin suihin. Lisäsin häkkiin myös hieman kuivattuja lehtiä, jotta tunnelit saivat lisää tukimateriaalia ja jotta talkkareilla riittäisi varmasti ruoka. Muuten häkkiä on tullut hoidettua vain vaihtamalla muutamia riippareita puhtaisiin, ja lisäämällä vähän uusia virikkeitä rottanäyttelyn jälkeen.  

Etenkin Jussia alkuun huoletti, miten saisimme rotat ulos tunneleista, mikäli he intoutuvat kaivamaan pitkiä tunneleita pohjaan. Tämä pelko on osoittautunut toistaiseksi turhaksi, sillä heti kun huoneeseen menee, rottamukset alkavat yleensä kasautua katselukorkeudelle kerjäämään nameja ja paijauksia. Ketään ei olla siis jouduttu toistaiseksi kaivamaan väkisin esille, ei edes nyt, kun Naavalla on päällä lääkekuuri näyttelyssä ilmitulleeseen välikorvaongelmaan. Rotat ovat myös pysyneet biopohjassa kaivelemisesta huolimatta yhtä puhtaina kuin aiemminkin, eikä se ole aiheuttanut tummia tassuja tai häntien pinttymistä.  

Ensivaikutelma biopohjasta on siis erittäin positiivinen, ja olen suorastaan häkeltynyt siitä, millaisiksi kaivuuvirtuooseiksi rotat ovat osoittauneet, ja kuinka paljon ne kaivelusta selvästi nauttivat. Meillä oli aiemmin käytössä syvät metalliset pohjalaatikot paksulla kuivikekerroksella, joten kuvittelin rotilla olevan mahdollisuuksia myös kaiveluun. Silti meillä kukaan ei innostunut kaivelemaan ennen biopohjaan siirtymistä, ja sitä, kun maa-ainesta oli oikeasti runsaasti.  

Häkin yläosaan on lisätty vähän sisustusta ja vaihdettu riippumattoja puhtaisiin. Näyttelystä meille tuli myös toinen ekstapitkä virkattu verkkovirike, joka pitäisi vielä virittää tuonne

 

 

Rottien halloweennäyttely

Eilinen ei ollut meidän päivä. Mukana oli kaikki meidän yhdeksän kääpiörottaa, joista kolme sai hylätyn. Näistä hylsyistä yksi ei periaatteessa ollut iso yllätys: Hanski hylättiin parturoinnin takia. Hanski ei ole parturoinut aiemmin, mutta kaksi hänen veljeään on, ja sen takia Hanski jätettiinkin pois jalostuskäytöstä. Vaikka tämä ei edes ollut Hanskin ensimmäinen näyttely, jokin riitti tällä kertaa laukaisemaan parturointikäytöksen. Eli Hanski jää tämän myötä täysin kotirotaksi ja toivotaan, että parturointi jää pois, kun pidetään hänen arkensa tarpeeksi tasaisena. Jos näin käy, tämä ei vaikuta Hanskin elämään muuten. Mikäli parturointia alkaa esiintyä myös kotona, asiaa joudutaan miettimään uusiksi. Myös Kasi sai hylkäyksen samasta syystä. Kasin kohdalla parturointijälki ei ollut kuitenkaan läheskään yhtä selkeä, vaan sen kohdalla on mahdollista, että turkki on myös hankautunut kyseisestä kohdasta. Kasin kohdalla tuomari pyöritteli häntä paljon pidempään ja arpoi ERIn ja EH.n välillä ennenkuin päätyi sitten hylkäämään Kasin tuon tassussa olevan jäljen takia. Eli Kasin kohdalla tämä ei tuo tässä vaiheessa muitas muutoksia, kun että hänen suunnitellut treffinsä siirtyvät myöhempään, ja tilannetta tarkkaillaan. Kasin elämää ei myöskään rauhoiteta samalla tavalla kuin Hanskin, sillä Kasin kohdalla halutaan ehdottomasti nähdä, ilmaantuuko tätä uudelleen, koska hänen suvussaan ei pitäisi olla parturointia, ja mikäli hänellä on tähän taipumuksia, se olisi erittäin tärkeää saada selville. 

Isompi shokki oli sen sijaan se, että Naava hylättiin epäillyn välikorvan tulehduksen vuoksi, mitä en ollut huomannut ennen näyttelyä ollenkaan. Häkissä Naava kun oli vielä kiipeillyt ja kaivanut normaalisti. Mutta kun hänet laitettiin kävelemään tasaisella pöydällä, puoliero oli erittäin selvä. Tuntuu ihan helvetin paskalta, että en ollut huomannut asiaa kotona, vaikka kuinka koitan muistuttaa itselleni, että yksi iso syy sille, miksi käymme näyttelyissä on, että joku ulkopuolinen katsoo eläimet välillä perusteellisesti läpi jossain muualla kuin niiden kotiympäristössä. Ja muutama tuttu harrastaja myös lohdutteli, että nyt kun asia huomattiin ennen kuin se vaikuttaa Naavan liikkumiseen häkissä, hoidon suhteen ennuste on huomattavasti parempi, sillä välikorvatulehduksissa tulehdus pystytään yleensä pysäyttämään, mutta mikäli se on ehtinyt vaurioittaa välikorvaa, niin pää ei yleensä enää oikene, vaan siitä jää pysyvä haitta. Eli nyt Naavan suhteen pidetään peukkuja, että lääkitys purisi, ja vaiva menisi ohi.  

Mutta positiivisena asiana oli, että niistä kuudesta joita ei hylätty kolme sai Erittäin Hyvän ja kolme Erinomaisen kunniamaininnalla. Jonka lisäksi Suppis oli paras veteraani. Ja vaikka Naavalla on nyt ikävästi tullut tuo korvaongelma, niin hänen kohdallaan olemme biopohjan mukanaan tuomien lisääntyneiden kaivelumahdollisuuksien myötä vihdoin päässeet eroon merkittävästä ylipainosta. Useampi tytöistä sai myös maininnan erittäin hyvistä kynsistä, vaikka meillä ei leikata kääpiöiden kynsiä, vaan pyrimme sisustamaan häkin niin, että ne kuluvat tarpeeksi tyttöjen touhuillessa. Samaten lihasmassa oli useimmilla hyvä, vaikka muutamalla matamilla oli pientä pyöreyttä. 

Jussi testaili mummojen kanssa vähän myös agilityä

Kasin siirryttyä tarkkailulinjalle syksyn astutussuunnitelmia muutettiin vähän lennosta. Erika oli aluksi tarkoitus astuttaa vasta Kasin ja Usvan jälkeen, sillä Erika on hieman nuorempi ja on parempi etteivät kaikki poikueet ole ihan yhtä aikaa sosiaalistettavina, okootkin että poikien sijoituskoti ottaa taas kopin toisesta vaavueesta. Mutta pienen sukuselvittelyn jälkeen Erika lähti sitten Usvan kanssa miehelään. Eli nyt pidetään kaikki peukut pystyssä, että ensikuussa meillä sitten taas piippaisi pesässä. Tätä onkin taas odotettu, sillä alunperin Hanskin piti lähteä astututettavaksi jo kesänäyttelystä, vaikka nyt Hanskinkin alettua parturoimaan, on hyvä ettei hän lähtenyt. 

Mutta vaikka noiden hylkäyksien niiden nostaman huolen myötä mielialani vähän seilasivat näyttelypäivänä, ne saivat muistamaan myös sen toisen syyn, miksi noissa näyttelyissä käy, eli kanssaharrastajat ja vertaistuen. Sen sijaan että olisi saanut ihmettelyjä siitä, että kuinka et tällaistakaan huomannut, sai vinkkejä siitä, että miten tästä eteenpäin, ja lohdutusta siihen, että joskus asiat vain etenevät näiden kanssa hyvinkin nopeasti. Olkootkin että tämän jälkeen alan todennäköisesti kävelyttämään jokaisen rotan tasaisella pöydällä ennen niiden tuomista näyttelyyn, mikä ei tullut ennen edes mieleen. 

Suppis <3

Totesin myös Jussille, ettei hän selvästi saisi jättää minua yksin näyttelyissä, sillä kaikki kolme hylsyä tulivat juuri sillä välillä, kun Jussi kävi hakemassa Batman kuningaspytonin, jonka kasvattaja asui ihan näyttelypaikan lähellä.  

Mutta tässä vielä neitien arvostelut, Erika oli ilmoitettuna sekä ulkomuotoluokkaan että lemmikkiluokkaan, muut pelkästään lemmikkiluokkaan:

 Pihlaja 31kk

"Exc. size and muscle mass for her age, nicely shaped tail, not clean eyes, very good nails. Good coat for age, but unfortunately a bit smudged at this time of the day. Very friendly, very easy to handle, active and curious for age. EH"

Torvis 27,5kk

"Exc. size and muscle mass for age, exc. tail, exc. nails, very good coat for age, exc. skin. Super energetic for age, a bit restless, but still easy to handle. ERI. KP."

Suppis 24kk

"A bit chubby, but older girl, so forgiven. Nice thick tail, nice clean coat, exc. skin, very good nails. Prefers the secretary, adorable. Much personality in a little body, most special rat, exc. for her age. ERI. KP."

Tähti 16kk

"On the chubbier side, but goos muscle mass, nice thick tail, but a bit stained, soft coat, but lots of dandruff, dry skin, clean except the dandruff. Adorable! Excellent temper, perfect pet rat, someone is very lucky to own her perfect temperement. EH" 

Naava 13,5kk

"Headtilt to the left side, squinting the left eye, balance issues. HYL: healt issues"

Hanski 7,5kk

"HYL: parturoi"

Usva 6,5kk

"Excellent size, muscle mass. Exc. size and clean tail, good nails, nice clean coat, exc. clean skin. Needs to poop, after that very friendly and easy to handle" ERI. KP."

Kasi 6,5kk

"Excellent size and muscle mass, nicely shaped tail with good cleaning, unfortunately a small cut in the base of the tail, excellent coat, excellent clean skin. Very patient. HYL: parturoi"

Erika 5kk, lemmikkiluokka

"Very good size and muscle mass, ok tail, very good coat, very good clean skin. She's a squeler, she tolerates the judge, easy to handle, but she does protest. EH"

Erika 5kk, ulkomuotoluokka

"Good proportions, nice head, nice eyes, the ears are little uneven. Good blaze, even stomach markings that stop before the back feet, but runs into the front feet. Quite nice russian blue, slightly variegated tail markings. REK. LKV2"   

Uusia tulokkaita

Niinhän siinä sitten kävi, että emme selvinneet matelijamessuista ilman uusia tulokkaita, tai jos ihan rehellisiä ollaan, minä en selvinnyt. 

Ensimmäinen sortuminen tapahtui vajaa viikko ennen messuja, kun Marika jakoi yhteen wa-ryhmään kuvia boakasvateistaan. Olen ihaillut niitä lukuisia kertoja aiemminkin, mutta olen ajatellut, että en ole todellakaan valmis ottamaan meille toista kuningasboaa Alman elinaikana, eli toivottavasti ainakaan seuraavaan kymmeneen tai kahteenkymmeneen vuoteen (nyt 22 vuotiaana Alma alkaa olla jo ihan hyvän ikäinen rouva, mutta hän voi siitä huolimatta elää parhaimmassa tapauksessa vielä toisen samanmoisen). Marika on aina koittanut vakuuttaa minua siitä, kuinka saarilokaliteettien koiraita ei voi todellakaan laittaa koon suhteen samaan kategoriaan missä Alma on, mutta silti minun mielikuvissa kuningasboa on pysynyt sinä isona käärmeenä. Sitten yhdessä kuvassa Marikalla oli kädessään aikuinen koiras ja sulin lopullisesti. Olin kuitenkin taas perustellut niin pitkään, miksei meille nyt voisi tällaista tulla, että se tumma poikanen mihin olin iskenyt silmäni oli ehtinyt mennä. En tiedä olinko enemmän helpottunut vai harmistunut siitä, että kiusaus poistui, kun kommentoin asiasta ryhmään. Marikalla ei mennyt kuitenkaan kuin hetki todeta, että hänen piti jättää yhdestä poikueesta itselleen kaksi tuollaista tummaa poikaa, mutta asiaa tarkemmin mietittyään hän voisikin jättää vain yhden, ja myydä toisen meille. 

Valtu <3 Kuva: Marika Airisto

Niinhän siinä sitten kävi, että tuosta pojasta tuli meidän Valtu. Valtu on IMG 50% tarahumala 25% longicauda kuningasboa. Eli aikuisena hänestä tulee väriltään lähes musta. Pituudeltaan hän tulee oletettavasti jäämään vähän reiluun puoleen Alman pituudesta ja massaltaan murto-osaan siitä mitä Alma painaa. Sain Valtulle kyydin Turun matelijamessuille, ja messupäivänä Marika harmitteli, kun poika oli juuri mennyt nahanluontia edeltävään harmaaseen vaiheeseen, eli oli nyt kovin rumana. Ja tuota poikaa katsoessa en voinut kuin todeta, että jos hän on nyt rumana, en todellakaan malta odottaa kuinka upea hän on sitten uudessa takissaan hienona. 

Seuraava sortuminen tapahtui virallisesti messupäivän aamuna, joskin se oli ennakoitavissa viimeistään päivää sitä ennen. Olen miettinyt hyppyhämähäkin hankkimista jo useamman vuoden, ja messupakkailuja tehdessään Susku ilmoitti tuovansa meidän pöytään myyntiin kolme hyppyhämähäkkiä. Kyseessä oli minulle hieman vieraampi laji, Hasarius adansoni, mutta hoidollisesti tai tarvittavan majoituksen suhteen eroa ei olisi. Mietin olisiko minun pitänyt pohtia asiaa vielä messupäivän ajan, mutta totesin että minua ahdisti jo valmiiksi, että joku tulisi katselemaan tyyppiäni ostoaikeissa. Koska vaikka en ollut vielä päättänyt asiaa, huomasin ajattelevani yhtä heistä jo minun Pomppona (minulla oli ollut hyppyhämähäkille nimikin valmiiksi mietittynä jo pari vuotta). Olin jotenkin etukäteen ajatellut haluavani naaraan muunmuassa niiden isomman koon vuoksi (olkootkin että kokoero, kuten tyyppien aikuiskoko muutenkin mitataan milleissä), mutta kolmikkoa katsellessa jotenkin tiesin heti haluavani heistä vahvimmin poikaoletetun. Messupäivän aamuna sitten päätin, että eläimiä ei pidä ikinä stressata turhaan, ja koska olin jo mielessäni valinnut tyyppini, olisi kaikkien kannalta reilumpaa, että hän vain jäisi aamulla kotiin ja skippaisi messut kokonaan. Niinpä hän poistui Suskun messukorista ennen auton pakkaamista aamulla. Pompon sukulaisiin on muuten mahdollista törmätä Korkeasaaren amatsonia-talossa, johon on muuttanut Hasarius adansoneita kasvien mukana, ja jotka ovat alkaneet lisääntyä sielä sopivissa olosuhteissa.

Pomposta minulla ei ole vielä tämän parempia kuvia

 

Pomppo on minun ensimmäinen oma hämähäkkini ja taloutemme ensimmäinen hyppyhämähäkki. Ja ehdottomasti yksi pienimpiä koskaan omistamiani eläimiä - voin rehellisesti myöntää, että meillä on ollut matelijahuoneessa useampia Pomppoa isompia luonnonvaraisia hämähäkkejä. Jussi on jo kovasti ollut tarjoamassa apujaan Pompon uuteen terraarioon siirtämiseen ja muihin hoitotoimenpiteisiin, mutta vaikka ajatus Pompon siirrosta jännittääkin minua, aion yrittää hoitaa sen itse jahka saan Pompon uuden terraarion sisustettua. Yksi syy siihen, miksi halusin itselleni hämähäkin kun ehkä on juuri se, että haluan opetella enemmän myös hämähäkkien kanssa toimimista - mutta haluan aloittaa kirjaimellisesti pienesti. Olkootkin että olin vähällä sortua saman päivän aikana myös Suskulla myynnissä olleeseen tarantulaan, vaikka en ole koskaan aiemmin ajatellut hankkivani omaa tarantulaa. 

Päivän pahimpien ruuhkatuntien aikana matelijamessuilla en edes jaksanut koittaa lähestyä suosituimpia pöytiä eläinbokseineen, koska en ollut hankkimassa uusia eläimiä. Tiesin, että paikalla olisi ollut myös sukkanauhakäärmeitä myynnissä, mutta Jussin käytyä tarkistamassa, ettei sielä ollut Matalle sopivaa tyttöystäväehdokasta, päätin että kaksi käärmettä samoilta messuilta olisi minulle liikaa. Useammassa pöydässä oli kyllä maailman söpöimpiä aivan pienen pieniä viljakäärmeen poikasia, jollainen meillä on viimeksi ollut yksitoistavuotta sitten, mutta etenkin kun puhutaan eläimistä jotka voivat elää yli 20 vuotta, sen hankkiminen siksi että se on pirun söpö poikasena on kaikkea muuta kuin kestävä peruste. Samasta syystä suljin silmäni vususti naapuripöydän kahden euron kolikon kokoisilta myskikilpikonnavauvoilta. 

Chicobolus spinigerus porukkaa

Päivä ehtikin kulua aina messujen viime hetkiin asti ennenkuin Jussi tuli kertomaan minulle, että Agni oli koittanut myydä hänelle loput myynnissä olevista tuhatjalkaisistaan edulliseen yhteishintaan. Jussi ei kuitenkaan ole niin kiinnostunut tuhatjalkaisista, vaikka olikin katsonut, että niitä olisi kyllä ollut ihan mukava määrä: kahta eri lajia, joista toisia oli kasvatuslaatikollinen aikuisista eri ikäisiin poikasiin. Jussista poiketen minä olen kuitenkin pyrkinyt vakuuttamaan itselleni, että en kaipaa gigasien rinnalle muunlajisia tuhatjalkaisia, mutta koska minun gigasit ovat vielä poikasia, jotka viettävät lähes kaiken ajan kaivautuneena pohjamateriaaliin, olen alkanut kaivata siihen rinnalle enemmän tyyppejä, jotta joku olisi useammin näkösällä. Niinpä minä menin ihan äkkiä ihan vain katsomaan. Ja hetkeä myöhemmin meillä oli yli kuusikymmentä Chicobolus spinigerusta ja yhdeksän Spirobolus caudulanusta. Ja viimeinen meidän pöydässä myynnissä ollut styroksinen kylmälaukku poistui myynnistä vähin äänin. Näistä tuhiksista ensimmäinen ei ole lajina kaikkein värikkäimmästä tai suurimmasta päästä, mutta myönnän että se että terraariossa on aina ollut tyyppejä esillä mennessäni sen ohi korvaa tämän moninkertaisesti. Jälkimmäiset taas ovat värikkäämpiä, mutta ainakin nyt nuorempina myös hyvin pohjamateriaalin seassa viihtyviä.   

Yksi Spirobolus caudulanuksista

Ja vaikka Jussi selvisi messujen houkutuksista voittajana, messut ja tuttujen harrastajien näkeminen nosti hänelläkin taas harrastukseen liittyviä haaveita pintaan. Yhtenä pitkäaikaisena niistä on ollut kuningaspytoneiden kasvatus, vaikkakin homma on tähän mennessä kariutunut kahdesta sulhasehdokkaasta huolimatta. Viimeksi päästiin muniin asti, mutta munia tuli vain kaksi, joista toinen näytti alusta asti huonolta, eikä kumpikaan selvinnyt poikaseksi asti. Jussin haaveissa sulholla on ollut ainakin fire-geeni, ja messuillakin hän taas katseli sillä silmällä, jos sopivaa sulhasmiestä löytyisi. Messutarjonnasta ei kuitenkaan löytynyt hänelle sopivaa. Mutta koska hän tuli messuilla taas sanoittaneeksi asian ääneen, messujen jälkeen hänelle tarjottiin muutamaa kiinnostavan oloista poitsua. Kyseessä ovat tämän vuoden poikaset, eli ennen kasvatuspuuhiin pääsyä heidän tarvitsisi kasvaa vielä vuosi-pari, mutta koska projekti on edennyt muutenkin niin verkalleen, tämä ei olisi ylitsepääsemätön ongelma. Asiasta keskusteluamme tulimme siihen tulokseen, että koska meillä on jo yksi käärmevauva talossa, niin sitä on nyt kuitenkin taas sitouduttu poikastahtiseen ruokintaan tässä vaiheessa. Niin aika samalla siinä menisi sitten toinen saman ikäinen vauva. Joten Jussi päätyi varaamaan fire GHI mojave kuningaspyton pojan, joka tulee saamaan nimekseen Batman.  

Mukaan tuli myös iso rasiallinen Porcellio Laevis -siiroja, mutta heidät jaettiin heti talkkarihommiin eri terraarioihin

Turun matelijamessut

"Oliko tämä sinun vai Suskun idea?" Jussi kysyi viime viikolla, kun hääräsin kämppää valmiiksi viikonloppua varten. 

"Minun, mutta Susku oli kyllä heti messissä kun ehdotin tätä hänelle" kuului vastaus.

"Tämä" ei tässä yhteydessä viittaa Turun matelijamessuihin - niistä kunnia kuuluu Tropicalssille ja Eläinten hyvinvointiyhdistys Lemmikki ry:lle, jotka tekivät uskomatonta työtä messujen kanssa. Mutta sillä hetkellä kun kuulin, että matelijamessut muuttavat Turkuun, minussa heräsi heti idea, että niihin voisi yhdistää myös jotain muuta. 

Messuvilinää ja minä punaisessa hameessa meidän myyntipöydän takana. Kuva: FrozenScales

Viime vuosina varmin paikka, joissa olen yleensä törmännyt ystävääni Suskuun, ovat erilaiset eläinaiheiset messut, joissa Susku on yleensä ollut opiskelijoidensa kanssa. Susku kun on nyt työskennyt eläinten hoidon ammatillisena opettajana Ahlmannilla, ja ollut aina kova järjestämään erilaisia projekteja opiskelijoilleen. Olen välillä miettinyt, että meiltäkin löytyisi vaikka mitä sopivaa projektia, mutta välimatkaa on aina ollut turhan paljon. Mutta sillä hetkellä kun kuulin, että matelijamessut tulevat Turkuun, arvasin että Susku opiskelijoineen tulisivat varmaan myös, joten menin kysymään, kiinnostaisiko Suskua tulla opiskelijoineen Turkuun mahdollisesti jo päivää aiemmin, mikäli majoitus järjestyisi. Että jos vedettäisiinkin vähän pidemmän kaavan kautta, ja tutustuttaisiin ensin perjantaina meidän jengiin, touhuttaisiin jotain niiden kanssa, ja jatkettaisiin tästä sitten yhdessä messuille lauantaina. 

Näinhän me sitten tehtiin. Minulla meinasi tulla pieni paniikki siinä, että olisin halunnut eläintilojen olevan taas jollain tasolla valmiit ennen opiskelijoiden saapumista (tai niin valmiit kuin ne ylipäätään voivat olla tässä meidän jatkuvassa projektiviidakossa). Mutta kun projekti-ideoita taas sateli nopeammin kuin vuorokauteen tunteja, päätin jättää pari projektia kesken tarkoituksella, ja jättää ne opiskelijoille. Niinpä kuningaspyton Pamelan uusi terraario vain kannettiin sisälle, ja jätettiin vielä sisustamatta, samoin kuin Jalapeno-tarantulan uusi terraario. Pamelan uudella terraariollakin oli pituutta yli kaksi metriä, niin sen ääressä oli tilaa useammalla häärätä. Ihan kaikkia eläintouhuja siili- ja frettiaitauksien siivouksista kaikkien eläinten ruokintaan en kuitenkaan halunnut jättää iltaan, vaikka apukäsiä olisikin ollut varmasti ollut tarjolla niihinkin, että eläimiä ehdittiin myös katsella, jutella niistä ja lämmittää myös saunaa. Sen sijaan esimerkiksi käärmeiden ruokinnoista iso osa oli ajoitettu niin, että mahdollisimman moni asiasta kiinnostunut opiskelija pääsi sitä kokeilemaan. 

Kuvat eivät tee oikeutta Pamelan uudelle terraariolle. Tulkaa vaikka katsomaan.

Pamela kurkkii muoviluolasta (näitä oli alunperin kaksi, mutta vaihdoin toisen messujen jälkeen kivijäljitelmäluolaan hankittuani sellaisen messuilta).

Mauno ja Löllö olivat taas ihan elementissään, kun koti täyttyi rapsuttajista, ja Mauno keikkuikin ison osan illasta jonkun olkapäillä tai matelijabunkkerin nojatuolin selkänojalla mukana touhuissa. Ainoa mikä Maunoa hieman harmitti oli parta-agama Lucin saama huomio, kun Luci taas tapansa mukaan pyysi päästä, ja pääsi, matelijahuoneeseen jaloittelemaan. Mauno ei oikein ymmärrä, miten se että lisko syö matoja ja torakoita voi olla hienompaa kuin kissa jota saa paijata. Mutta ihmisjoukon hyvä puoli on se, että ihmisjoukossa on yleensä aina joku, joka tarttuu vihjeeseen ja nappaa Maunon huomionsa keskipisteeksi liskon sijaan. 

Illan aikana Pamela ja Jalapeno saatiin muutettua uusiin terraarioihinsa, ja olen ollut siitä asti ihan fiiliksissä etenkin tuosta Pamelan uudesta terraariosta. Ei sillä, etteikö Jalapenonkin uudesta kodista olisi tullut erittäin hieno. Mutta minua on jo pidempään ahdistanut katsella Pamelaa hänen vanhassa terraariossaan, joka on kyllä paperilla ollut ihan riittävän kokoinen kuningaspytonille, mutta joka on vain tuntunut ihan liian pieneltä Pamelalle. Minimi- ja suositusmittojen lisäksi kun tulisi myös aina katsoa sitä eläintä ja sen käyttäytymistä asumuksessaan, ja tarvittaessa päivittää myös sen mukaan.  

Lisää messuvilinää. Tuo kuvan keskellä oleva violettikantinen tuhisboksi lähti lopulta meidän matkaan. Kuva: Miia Koivisto

Seuraavan aamun osalta olin ollut turhan optimistinen sen suhteen, kuinka nopeasti aamutoimet saadaan vedettyä, kun kotona yksitoista henkilöä ja kaksi vessaa, jonka lisäksi uskoin tietäväni reitin paremmin kuin navigaattori (virhe, johon sorrun erittäin harvoin), joten pääsimme tekemään aamulla messupöydän kasaamisen maailman ennätyksen. Kaikkien pöytien kun piti olla valmiina viimeistää klo 10.00, kun messut aukesivat yleisölle, ja me saavuimme raviradan pihaan klo 9.55 - ja olimme valmiit ajoissa. Ison joukon hyvä puoli kun on taas se, että auto saatiin kerralla tyhjäksi tavaroista, kun kantajia oli useita. Mutta tästä syystä minun tavallinen aamukierrokseni messuilla rauhassa ennen ovien aukeamista yleisölle jäi kummasti väliin. Annoin myös Jussin lähteä ensimmäisenä kiertämään, koska olin itse tehnyt kaksi merkittävää sortumista, kuningasboa Valtun sekä hyppyhämähäkki Pompon, jo ennen messujen aukeamista, joten päätin ettei se todellakaan haittaisi, jos missaisin jonkun houkutuksen messuilla istuessani oman myyntipöydän takana. 

Messuilla oli myös värityspiste lapsille Lemmikki Ry:n järjestämänä. Kuva: Miia Koivisto

Messutilan ollessa selvästi isompi kuin Hyvinkäällä, sen täyttymiseen meni hetki. Mutta sen jälkeen kun väkimassa oli ehtinyt levittäytyä koko messutilaan, kuhina jatkui tasaisena viimeiselle messutunnille asti - ja se viimeinen messutuntikin oli jo bonuskierrosta. Jono kun oli jatkunut tasaisena virtana klo 10-14, niin kahdelta näytteilleasettajilta tultiin sitten kysymään, olisiko kaikkien mitenkään mahdollista olla paikalla tuntia pidempään, että kaikki jonossa olijat ehtivät varmasti kiertää messut läpi. Niinpä messujen aukioloaikaa pidennettiin lennosta tunnilla, koska kukaan ei ollut varautunut että ihmisiä olisi jonoksi asti vielä aamun jälkeenkin. Meilläkään omasta pöydästä ei jäänyt juuri mitään kannettavaa kotiinpäin, mutta messushoppailut pitivät huolen siitä, että emme kuitenkaan lähteneet tyhjin käsin. Tällä kertaa Jussi oli meistä se, joka ei sortunut mihinkään. Minulle tuli ennen messujen aukeamista sovittujen Valtun, Pompon, Porcellio Laevis- siirojen ja kasvipaketin lisäksi uusi kiipeilupuu pikkusiilitanreeki Simolle, uusi luola Pamelalle, palapelijoulukalenteri, muutamia tarvikehankintoja sekä yli 70 tuhatjalkaista paria eri lajia, kun yksi tuttu myi messujen päätteeksi yhden lajin kasvatuslaatikkonsa kokonaan pois. 

Jalapeno tutkimassa uutta terraariotaan

Jalapenon uusi terraario

Sunnuntai ja alkuviikko ovatkin menneet sitten messuista toipuessa ja uusien tyyppien kämppiä laitellessa. Oli tuo kyllä aikamoinen rutistus. Mutta toivottavasti saimme tehtyä opiskelijoille joukon hyviä muistoja, sen lisäksi että pääsimme tapaamaan lauantaina messuilla monia tuttuja. Itseäni kun on jäänyt omista eläintenhoitajaopinnoista ehkä eniten harmittamaan se, että pandemia-ajan takia saimme hädintuskin tavata edes omia kurssikavereita, ja lähes kaikki ekskursiot jouduttiin pandemiarajoitusten vuoksi perumaan. 

Messu- ja muissa tohinoissa unohdin myös kuvaamisen ihan kokonaan, joten osa tämän postauksen kuvista on lainattu muilta. Kiitos kuvista asianosaisille!