Osasta näistä voi tulla myöhemmin kokonaan omiakin postauksia, mutta vastataan näihin nyt alkuun näin lyhyemmin. Kuvapuoli hoidetaan Maunospämmillä, koska olen ollut laiska kuvaamaan (osa kuvista Jussin ja siskoni miehen ottamia).

"No Mauno tietty, miten Maunon vatsa voi? Saako Mauno mitään herkkuja?"

Maunolla on ollut nyt taas vähän enemmän oksentelua, ja Mauno on saanut erikoisruokiensa lisäksi vähän pakastekuivattuja kananameja, sekä pienen nokareen tahnanamia aina iltalääkkeensä kanssa. Kananamit vaikuttivat alkuun sopivan, mutta nyt on taas harkinnasa, jättääkö namit taas ihan kokonaan pois, ja katsoo rauhoittuuko tilanne sillä. Vai varataanko kontrolliultraa siltä varalta, että lääkitystä pitäisi taas säätää. Tällä hetkellä Maunolla menee ruokavalion lisäksi vain Resolor-lääkitys kerran päivässä.  

 

"Biopohjan kuulumiset ja kokemukset (se käynyt selväksi, että hyviä ovat!)"

Kääpiörottien biopohja on ollut kohta käytössä kolme kuukautta. Ensimmäisen kuukauden kohdalla meillä oli pientä ongelmaa pohjan tunkkaisuuden kanssa, kun pohjalle päätyi jyviä yms. rottien heitteleminä, eikä meillä ollut vielä tarpeeksi talkkareita estämään niiden homehtumista kosteassa maaperässä. Tästä päästiin kuitenkin yli poistamalla likaantuneet kohdat, ja odottamalla talkkarikannan vahvistumista. Nyt tätä ei ole tarvinnut enää tehdä, vaan siirat, hyppikset ja lierot ovat olleet tehtäviensä tasalla. 

Rotat ovat kaivelusta yhä innoissaan, ja viettävät yhä paljon aikaa kaivamalla tunneleita.  

Matelijahuoneen puolella biopohjiin on sielä lisätty aiempaa enemmän myös tomentosa-siiroja ja hyppyhäntäisiä, kun sain niitä todella hyvän kannan matelijamessuilta tuhatjalkaisten mukana.

 

 "Uuden Viisikon kuulumiset (sitten kun aika on sille sopiva) ja ehkä enemmänkin hädänalaisten rescue-eläinten kuntouttamisesta."

Uuden viisikon kohdalla alan olla optimistinen sen suhteen, että kaikilla viidellä on hyvät mahdollisuudet jäädä henkiin. Kaikki ovat alkaneet syömään hyvin, ja jokaisella suoli on toiminut useamman kerran. Piparin silmät ovat jo selvästi paremmat kuin hänen saapuessaan.

Kahdelle parempikuntoiselle (toinen viljakäärmeistä ja toinen leopardigekoista) saattaa olla tiedossa uudet kodit, mutta kummankaan muuttopäivää ei ole vielä lukittu. Kaksi muuta liskoa (toinen leopardigekoista ja madagaskarin päivägekko) jäävät varmuudella meille. Toisen viljakäärmeen kohdalla asiaa mietitään sitten kun hän alkaa olla paremmassa massassa.  

Tällä hetkellä näyttää siltä, että muut voivat mahdollisesti kuntoutua jopa täysin, mutta madagaskarin päivägekon lantion mutka, joka on mahdollisesti seurausta murtumasta, tuskin tulee parantumaan ikinä täysin. Tämä ei kuitenkaan tunnu vaikuttavan liskon liikkumiseen, aktiivisuuteen eikä suolen toimintaan, joten en usko että se tulee merkittävästi vaikuttamaan hänen elämäänsä.

Paremmassa massassa oleva leopardigekko panttasi alkuun ulostamista, niin ehdin jo huolestua, onko osa pyöreydestä seurausta esimerkiksi pohjahiekan syömisestä. Nyt hän on kuitenkin ulostanut jo useamman kerran, eikä ulosteen seassa näy merkkejä hiekasta.  

 

"Tekniikkapostaus (hyvin yleisluontoinen!) kaikista kummista vempeleistä, mitä teillä tarvitaan, esim. tuo eilinen nostopumppu oli vain pieniä tavallisia akvaarioita omistaneelle harrastuskäytössä tuntematon kapine."

Valtaosa meidän terraarioista pelittää hyvin yksinkertaisella kattauksella, eli vähän lajista riippuen yleisvalaistus ja tarvittaessa uv-valaistus, jotka toimivat ajastimella. Enemmän lämpöä vaativilla tyypeillä siihen sitten lisäksi lämpölamppu tai matto. Muutamiin terraarioihin on kytketty kastelujärjestelmä ja yhdestä löytyy pienellä nostopumpulla toimiva vesiputous.

Makeanveden akvaariossa on valaisimet, lämmitin ja ulkosuodatin. Kiinankellosammakoiden akvaterraariossa sisäsuodatin ja valaistus.

Afrikkalaisella kääpiösiilillä ja pikkusiilitanrekilla on yleisvalaistukset ja lämpölamput.

Merivesiallas on sitten talouden teknologiahirvitys, josta löytyy ainakin valaistus, vettä sekoittavat streamerit, vettä ylä- ja ala-altaan välillä kierrättävä tehokas nostopumppu, annostelupumput tarvittaville ravintoliuoksille, leväreaktori, vaahdotin, korvausvesijärjestelmä sekä näitä valvova allastietokone. Merivesialtaasta löytyy myös ruokinta-automaatti. Näiden käyttöön ja huoltoon perehtyminen on itselläni yhä työn alla.  

 

 "My Day -tyyppinen työpäivästäsi (jos sellaista on mahdollista/soveliasta toteuttaa), mitä kaikkea tavallisella klinikalla tehdään ja millaisia potilaita teillä käy?"

Tätä en pystyisi toteuttamaan ainakaan my day -tyyppisenä, sillä en halua, että potilaat voisivat olla edes välillisesti tunnistettavissa postauksesta, mihin on aina olemassa riski, kun useampi kuitenkin tietää, millä klinikalla keikkailen. Yleisellä tasolla taas on vaikeampi kuvailla sellaista kaikkein tyypillisintä päivää, kun tähän vaikuttaa hyvin paljon mihin työvuoroon menee ja kenen eläinlääkärin työparina on, vai onko kyseessä sellainen työpäivä, jolloin ei ole kenenkään yhden lääkärin parina.

Meillä käy töissä pääosin koiria ja kissoja, eksoja ei välttämättä edes viikottain. Tyypillisin potilas vaihtelee vähän eläinlääkärin mukaan, osalla on huomattavasti enemmän korva- ja ihopotilaita, osalla sisätautipotilaita, jotkut tekevät enimmäkseen hammastoimenpiteitä ja leikkauksia, toisille taas tulee enemmän akuuttipotilaita. Ja hoitajan päivä menee sitten eläinlääkärin potilaiden mukaan. Korva-/ihotautiellin kanssa esimerkiksi putsaillaan korvia ja ajellaan karvoja ihottuma-alueilta, jotta niitä on helpompi pitää puhtaana. Sisätautiellien kanssa otetaan esimerkiksi verinäytteitä ja ajetaan niitä labrassa sekä toimitaan kiinnipitäjänä ultraäänitutkimuksissa. Hammasellien kanssa valvotaan anestesioita, puhdistetaan hammaskiveä, valvotaan heräämisiä ja pidetään huolta hammashuoneen siivouksista. Leikkauksissa valmistellaan potilaat leikkauspöydälle, valvotaan anestesioita ja heräämisiä, sekä pidetään huolta leikkausalin siisteydestä. Akuuttien kanssa tehdään esimerkiksi tassusiteitä kynsipoistojen jälkeen tai otetaan röntgenkuvia. Vähän kaikissa vastaillaan välissä sähköposteihin/puheluihin, pyöritetään pyykkiä ja tehdään välinehuoltoa. Joskus osuu myös kassavuoroja, jolloin hoidetaan potilaiden sisäänkirjaukset ja laskutukset, myydään ruokia, sekä vastataan puheluihin ja sähköpostiin. Pääosin meillä on kuitenkin klinikalla erikseen aspahenkilöt hoitamassa kassaa.

Avausvuorossa töihin tullessa käynnistellään tietokoneet, tarkistetaan peruutukset, avataan potilashuoneet ja ulko-ovet. Iltavuorosta lähtiessä taas katsotaan kaikki pois päältä. 

Kajo & Aamu <3

Bonuksena tässä teille kääpiörottajengin uusimmat jäsenet Aamu ja Kajo. He muuttivat meille tänään (eilisen puolella...) samalla kun Erikan mineistä ensimmäiset lähtivät, joten heistä kukaan ei luonnollisesti osannut kysellä vielä mitään. Etenkään kun vain Aamun piti tulla meille, mutta Saija kysyi tänään, enkö haluaisi Kajoa myös. Ja mikä minä olisin ollut sanomaan ei noin kauniille neidille. 

Avoimia langanpäitä?

Heitetäämpä pallo vuosiyhteenvedon osalta osin teille lukijoille. Onko blogissa vuoden mittaan noussut esille tarinoita, mitkä ovat jääneet kesken? Postauksia, jotka ovat herättäneet kysymyksiä, joihin seuraavat postaukset eivät olekaan vastanneet, kun on taas hypätty kokonaan eri aiheeseen? Päättelemättä jääneitä langanpäitä jutuista, joiden loppuratkaisun haluaisitte kuulla ennenkuin vuosi on paketissa (tai ainakin pian vuoden vaihteen jälkeen, riippuen miten ehdin näitä päivitellä)?

Kommenttikenttä on vapaa! 

Voihan Hannes

Ainakin toistaiseksi näyttää siltä, että selvisimme Hannes-myrskystä isommitta vahingoitta. Toki se jää vielä nähtäväksi, kuinka paljon haittaa Hannekseen liittyvästä pienestä vauriosta vielä aiheutuu. Puut huojuivat ja liesituuletin humisi koko illan, mutta ainakaan vielä puita ei olla löydetty vääriin paikkoihin kaatuneena. Sen sijaan myrsky katkaisi sähköt kahdesti noin viideksi minuutiksi kerrallaan, mikä on sikäli kohtuullisen mitätöntä, ottaen huomioon että illan mittaan yhdessä kohtaa katsoessa sähköttä oli kerralla lähes 170 000 kotitaloutta. 

Kuitenkin ensimmäinen näistä katkoksista sai merivesialtaan nostopumpun moottorin lavan katkeamaan.Varmasti kyseessä on ollut vahinko, joka on vain odottanut tapahtumistaan, koska ellei lapa olisi ollut valmiiksi heikentynyt tai nostopumppuun ajautunut jotain kiveä tms., tuskin pelkkä sähkökatko olisi saanut saanut osaa rikkoutumaan. Mutta nyt yhtäkkinen sammuminen ja nopea uudelleen käynnistys oli selvästi se viimeinen niitti, joka rikkoi kamelin selän - tai tässä tapauksessa nostopumpun moottorin lavan. Meidän altaassa on myös sellainen hauska suunnittelun kukkanen, että merivesialtaan ala-allas on mitoitettu liian pieneksi, joten nostopumpun toiminnan estyessä altaan kaatokulma ei mahdu tyhjentymään ala-altaaseen, vaan ala-allas tulvii yli. Eli ennen nostopumpun tilan tarkempaa selvittelyä Jussi pääsi taas kuivaamaan bunkkerin lattioita. Ja nimenomaan Jussi, koska tässä kohtaa minä vielä nukuin yläkerrassa autuaan tietämättömän kaikesta tästä.

Toki sekin on mahdollista, että lapa on katkennut jo aiemmin, mutta pumpun ollessa jatkuvassa toiminnassa, se on pystynyt vielä toimimaan vajaallakin lavalla. Mutta sammumisen ja uudelleenkäynnitymisen jälkeen pumppu ei ole enää pystynyt käynnistymään normaalisti ja ilmaamaan itseään viallisen osan kera.  

Nyt Jussi vetäytyi hetkeksi takaisin nukkumaan ja sitten kun maailma herää tähän päivään alkaa sen selvittely, onko kyseiseen pumppuun saatavilla varaosia, ja jos ei, mistä kyseiseen altaaseen saadaan uusi nostopumppu. Ja koska on enemmän kuin todennäköistä, ettei kyseistä varaosaa löydy välttämättä Turusta (etenkään sunnuntaipäivänä), alkaa seuraavaksi sen selvittely, millä allas pidetään hengissä ja toimintakykyisenä siihen asti, että nostopumppu saadaan korjattua.

Nyt saa pitää peukkuja, että uusi osa löytyy helposti ja nopeasti. Iso plussa siitä, jos tämä tapahtuisi myös edullisesti.    

Joulukuulumisia

Maailma ei tänäkään vuonna valmistunut jouluksi. Sauna ja uuni jäivät pesemättä ja lattia moppaamatta, mutta joulu tuli silti. Viime viikolla elettiin hetki jännityksessä, ehtivätkö kaikki jouluvieraat parantua jouluksi, mutta onneksi ehtivät. Ihmisvieraiden lisäksi vierasjoukkoon kuuluvat taas tänä vuonna siskonperheen sfinksikissat Nakki ja Ilo. En myöskään ollut ehtinyt/jaksanut valmistella etukäteen jouluista lemmikkikuvaa jaettavaksi hyvän joulun toivotuksena, joten nappasin kuvan Maunosta kuusen edessä. Aattona sitten vähän huvitti, kun facebook-muistoissa nousi esille edellisvuosien jouluntoivotukset. Mauno on ollut näemmä koko elämänsä minun luottotyyppini näissä viime hetken jouluposeerauksissa.  

Jouluna on pelattu paljon lautapelejä ja saunottu useampaan kertaan. Sekä syöty jouluruokia. Muista eläimistä on ollut vähän epistä, että vain rotat ovat päässeet maistelemaan jouluruokia. Muiden osalta joulu ei ole tuonut suuria muutoksia ruokavalioon. Etenkin kissojen kohdalla Maunon IBD kun on vaikuttanut vähän kaikkien namittamiseen, kun yhdelle ei voi antaa. Mutta avattiin kuitenkin aattona uusi hiirilelu paketista.  

Mauno tuuraa Timoa RollPlayerissä

Fretit ovat täydessä talvimoodissa mummoa lukuunottamatta, minkä myötä mummo on tällä hetkellä meidän aktiivisin fretti. Siinä missä nuoriso lähinnä kääntää kylkeä talvipuuhkissaan, mummo koittaa kovasti opettaa kaikille, mistä lohitahna löytyy ja kenen suuhun sitä sopisi laittaa.  

Sisarusten tytöt mummon namikoulussa

Aloitin viime viikolla kirjoittamaan auki, miten meillä onnistuttiin 25 tavoitteessa vuodelle 2025. Useammassa ei onnistuttu, joten kirjoitusmotivaatio tyssäsi vähän siihen. Joten voi olla, ettei sitä julkaisua tule. Tai ehkä se tulee joskus ensivuoden puolella. Samalla mietin, haluanko asettaa uudet tavoitteet vuodelle 2026, ja totesin että todennäköisesti en. Juuri nyt vuosi tuntuu liian pitkältä ajalta ajatella eteenpäin, vaikka se tuleekin todennäköisesti menemään taas silmänräpäyksessä. Joten tällä kertaa haluan vain katsoa mihin se menee ja mihin se meitä vie. 

Ilo auttaa kasaamaan Jussin lahjan

Rotille oli oma joulukalenteri Tierran lemmikkipuodista ja viimeisimpään Zooplus-tilaukseen tuli otettua kissoille ja freteille uusi lelu. Muuten meillä ei tänä vuonna lahjottu lemmikeitä. He ovat kuitenkin saaneet taas pitkin vuotta kaikkea, vaikka kuinka vannoin, että tänä vuonna kenellekään ei hankita mitään ylimääräistä. Itsekään en tänä vuonna odottanut paketteja, sillä sain osan lahjoistani jo etukäteen. Pari lahjaa pääsi kuitenkin yllättämään täysin, kuten tonttupostina saadut tarrat ja magneetit, siskon perheeltä lempisuklaan kera saatu aivan ihana siskon anopin kutoma pitkä villatakki sekä hierontalahjakortti. Ja vaikka oli kiva myös yllättyä, voin sanoa rakastavani myös noita ei-yllätyksellisiä lahjoja, kuten äidin joulurahalla hankittua bambuyöpaitaa ja palapelejä, sekä Jussin minulle hankkimaa kuningasboavauvaa Valtua. Vaikka aina välillä vitsailenkin, kuinka minua ei yhtään haittaisi fretinpentu kuusen alla, niin että voisin sanoa sen olevan joulupukilta, jos Jussi kysyy asiasta. Niin meilläkin on kuitenkin jo valmiiksi niin paljon hoivavastuita, että ehkä lemmikkilahjana tämmöinen itse valittu tyyppi, jonka Jussi sitten lahjana maksoi on parempi. 

Löllö pyytää masurapsuja

Osa jouluvieraista lähtee vasta ensivuoden puolella, joten loppuvuosi kulunee samoissa merkeissä kuin tämäkin viikko. Nyt on hetken hiljaista, kun muut lähtivät shoppailemaan Myllyyn ja minä jäin kotiin kirjoittamaan tätä, ja laittamaan paikkoja kuntoon tänään saapuvalle hoitofretille.  

Yleensä Mauno on kuusen alla, sillä Mauno on lahja kaikille. Mutta kyllä kuuseen kiipeämistäkin piti vähän kokeilla.

 

Hienoa haurasta aikaa

Meillä on tällä hetkellä kaikki hyvin. Ja samaan aikaan elämme erittäin haastavaa aikaa. Meillä on suuri onni siitä, että olemme saaneet pitää kolme aivan erityisen mahtavaa tyyppiä luonamme vanhoiksi, ja valtava onni siitä, että he ovat täällä yhä. Mutta samalla ääretön haaste siinä, että osaisi rauhoittaa mielen tänne, tähän hetkeen, heidän luokseen. Ja se haaste käy sitä suuremmaksi, mitä useampia vanhuuden merkkejä tulee näkyviin.

Menettämisen pelko nostaa päätään.

Suru siitä, mikä on edessä. 

Voimattomuus sen edessä, että hiekka tiimalasissa käy vähiin.

Ne tahtovat kaikki nostaa päätään, vaikka sitä on niin monet kerrat nähnyt, ettei ennalta sureminen auta mitään. Me emme tiedä, paljonko meillä on päiviä jäljellä. Järjellä tiedän, että tässä kohtaa viikot ja kuukaudet alkavat olla ehkä todennäköisempiä kuin vuodet. Kuitenkin etenkin parin kohdalla vuosi tai ehkä parikin ovat yhtä mahdollisia kuin päivät.

Me emme myöskään tiedä, onko kukaan näistä kolmesta meidän seuraava lähtijä. Tiedän, että Löllöstä, Nutellasta ja Pihlajasta on tullut vanhoja, eikä Torviskaan tule kaukana perästä. Kuitenkin tiesin sen jo ennen Petterin ja Naavan kuolemaa, kuolemaa jota en heidän kohdalla osannut vielä pelätä. Tiesin sen jo ennenkuin hain meidän rescue-viisikon ja aloin pelätä heidän toipumisensa puolesta (mikä näyttää nyt erittäin mahdolliselta). 

Löllöstä on tullut vuoden sisään selvästi kankeampi ja mukavuudenhaluisempi. Löllö nukkuu enemmän, eikä jaksa enää aina hakeutua seuroihin. Silloin kun hän jaksaa, hän on vielä vaativampi rapsutusten suhteen kuin aiemmin - pitäähän pappa-kissalla olla oikeuksia. On hetkiä, jolloin Löllön on vaikea päästä porttien yli tai hän ei halua hypätä sohvalle. Silti Löllö yhä myös leikkii, saa kakkahepuleita ja pesee Maunoa ja on Maunon pestävänä. Kaikesta näkee, ettei vielä ole aika, mutta että olemme siirtyneet eri vaiheeseen kuin missä olimme vuosi sitten.

Nutellaa ei vielä ikä hidasta, ja hän on oikeastaan joissain asioissa jopa levottamampi kuin nuorempana. Nutsku ei joutaisi olla yhtään jumissa vain siksi, että nuorisokin tarvitsee muka jotain oikeuksia. Nutella myös juoksee rappuset nopeammin mitä minä ehdin kaivaa kameraa esille. Silti nyt on ensimmäinen vuosi, kun mummo ei ole tehnyt kunnon talviturkkia. Sen lisäksi hänen lihasmassa on alkanut selvästi hävitä, mikä saa mummon näyttämään pienemmältä kuin koskaan. Nutellan ratkaisu ongelmaan olisi namien lisääminen.

Pihlaja on nyt 2v9kk ja kaivelee yhä tunneleita siinä missä nuoremmatkin. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, ulkoisesti Torvis tuntuu alkaneen mummoutua Pihlajaa nopeammin. Torviksellakin tulee tässä kuussa täyteen 2,5 vuotta. Pihlaja rakastaa rapsutuksia ja huomiota, ja ihan viime aikoina hän tuntuu tulleen aiempaa persommiksi niiden suhteen, ja hän tuntuu välistä jopa närkästyvän, jos häntä ollaan nostamassa takaisin häkkiin kesken paijausten. Kuitenkin Saija sanoi nähneensä hänen hengityksessä hetkittäin pientä pumppausta, mikä voisi viitata sydämen heikkenemiseen. Itse en pysty tai halua nähdä sitä vielä ainakaan mitenkään selkeänä.  

Tiedän, että nyt olisi tärkeämpää kuin koskaan unohtaa tulevaisuus ja keskittyä siihen mitä on nyt. Unohtaa pelko, ja avata sydän kaikelle sille rakkaudelle ja näiden tyyppien ihmeellisyydelle, mistä saamme nyt nauttia. Koska en kuitenkaan voi itkeä yhtään niistä itkuista valmiiksi, vaikka itkisin ja stressaisin nyt kuinka. Eikä etukäteen murehtiminen voi tuoda päiviä yhtään lisää, se vain käyttää niitä sellaiseen, minkä ehtii aivan hyvin tehdä sitten kun sen aika on.

Vaikka olemme tänäkin vuonna menettäneet monta tyyppiä, osa heistä on vienyt isomman palan mennessään kuin toiset. Kaikkien kanssa välit kun eivät vain rakennu yhtä läheisiksi kuin toisten. Ruttu on yksi isoimman palan vieneistä, ja hänen osaltaan meillä on enää muistot ja kaipaus.

Löllö, Nutsku ja Pihlaja ovat spesiaalityyppejä, joiden kanssa voimme vielä rakentaa uusia muistoja. Ehkä hetken. Ehkä pidempään.

Löllö sai juuri viimeisimmän Solensia-pistoksensa ja nyt taas jännitetään, mitä parin päivän päästä tapahtuu. Että olisiko edes osa kankeudesta taas sitä, että edellisestä pistoksesta alkoi olla taas aika. Että nyt kun pistos taas uusittiin, lähteekö papalta taas pari vuotta jouluksi. Toivotaan niin.

Ja koitetaan välttää ajattelemasta, että kumpa saisimme vielä yhden joulun tyyppien kanssa. Vaikka olen aina ollut jouluiminen, tässä kohtaa joululla ei ole mitään väliä. Kaikki päivät jotka saamme ovat yhtä spesiaaleja, ja toivon, että niitä tulisi vielä monta. Mielellään se joulukin. Vielä mieluummin parikin, vaikka en tiedä uskallanko edes toivoa sitä. Mutta toivomista enemmän koitan rauhoittaa pääni tähän hetkeen.

Yhä uudelleen aina kun se karkaa. Ja se tulee karkaamaan toivottavasti vielä monet kerrat.

Sillä se tulee karkaamaan niin kauan kuin tyypit ovat vielä täällä.

Mutta toivottavasti se myös ehtii palaamaan hetkeen vielä monet kerrat. 

  

Uusia tulokkaita

Silloin kun meillä some hiljenee, se tarkoittaa yleensä kotona kaikkea muuta. Tämän viikon isoin projekti sai alkunsa maanantaisesta puhelinsoitosta, joka koski kahta leopardigekkoa, kahta viljakäärmettä ja madagaskarin päivägekkoa, jotka tarvitsivat nopeasti uuden sijoituspaikan. Siinä kohtaa kello oli kuitenkin jo niin paljon, että emme saaneet noutoa järjestymään heti maanantaille, ja Jussilla oli tiistaina sukulaisen perunkirjoitus. Joten porukka käytiin hakemassa keskiviikkona. En vielä maanantaina isommin tentannut tyypeistä, koska ajattelin että iät ja muut tyypeistä on tiedossa olevat seikat ehtii kysellä sitten haettaessakin. Tässä kohtaa kun ne eivät olleet olennaisia tietoja sen kannalta, pystyisimmekö majoittamaan tyypit tarpeeksi nopealla aikataululla. Maanantaina sain ennakkotiedon että osa tyypeistä voi olla vähän laihassa kunnossa.  

Koko viisikko <3

Keskiviikko alkoi sitten valvontaeläinlääkärin soitolla, kun valvontaeläinlääkäri varmisti, pitikö hänen saamansa tieto siitä, että ollaan menossa hakemaan tällaisia tyyppejä paikkansa. Vahvistin tiedon, ja tässä kohtaa alkoi sitten varautua siihen onko vastassa jotain muutakin kuin lievää laihuutta, kun eläimistä oli tehty ilmoituskin. Itse kun ei tässä kohtaa tiennyt vielä juuri muuta kuin lajit, lukumäärät ja viimeisen noutopäivän. 

Tyypit majoitettiin toistaiseksi kerrostaloon takkahuoneeseen

Hakiessa sitten paljastui että eläinten hoidosta oli ollut epäselvyyttä, ja sen myötä eläimet olivat olleet tyhjässä asunnossa mahdollisesti useamman kuukaudenkin ilman hoitoa. Meidän hakiessa eläimiä paikalla oli eläinten omistaja ja asunnon uuden vuokralaisen kumppani. Sitä henkilöä jonka hoidossa eläinten olisi pitänyt olla emme tavanneet. Valvontaeläinlääkäri oli käynyt kartoittamassa tilannetta jo aiemmin päivällä, joten me keskityimme siihen, mihin olimme lupautuneetkin, eli hakemaan eläimet turvaan. 

Piparin silmän tilanne paljastui kun vanha nahka alkoi irtoamaan

Eläimistä neljä oli merkittävästi alipainoisia, ja yhdellä oli lisäksi nahanluontiongelmia. Kun saimme kotona liuotettua vanhoja nahkoja tämän leoskin päältä, paljastui siltä naamasta myös mahdollinen palovamma ja silmätulehdus oikeasta silmästä. Tämä tyyppi sai nimekseen Pipari, ja hänellä on nyt antibioottisilmätippakuuri käynnissä neljä kertaa päivässä, jonka lisäksi silmää huuhdellaan ja putsaillaan aina ennen lääkitsemistä. Onneksi Pipari on helppo käsiteltävä, mikä helpottaa myös hoitamista huomattavasti. Piparin kohdalla ilmoitin myös heti kättelyssä, että koska meillä on foster failure prosentti muutenkin varmaan yli yhdeksänkymmentä, voin ilmoittaa heti, että jos Pipari selviää tästä, niin hän on ainakin niin jäämässä. Sama sovittiin myös paperittoman madagaskarin päivägekon suhteen, sillä madan paperit ovat päätyneet muutossa jonnekin, josta edellinen omistaja ei ole niitä löytänyt. Muiden kohdalla tilanteesta keskustellaan ensivuonna, kun nähdään miten tyypit ovat kuntoutuneet. Ainoastaan toinen viljiksistä saattaa lähteä sitä ennen, kun se kaveri joka minulle näistä alunperin soitti ilmoitti heti maanantaina että voisi olla kiinnostunut itse tarjoamaan sille kodin, vaikka näiden tyyppien noutoaikataulu tuli hänelle vähän nopeasti. 

Pinkie Pieksi nimetty poitsu oli muihin nähden päällisin puolin selvästi parempikuntoisen oloinen

Jussi vähän jännittää, mahtavatko kaikki lopulta jäädä tänne. Minä vielä vähän jännitän, mahtavatko kaikki viisi jäädä henkiin. Kaikki on kuitenkin jo saatu syömään, ja syömisen ja nesteytyksen myötä piristyneet sen verran, että olen kuitenkin jo huomattavasti luottavaisempi asian suhteen kuin olin keskiviikkona.  

Kahden lauantain kuulumisia

Päivitystahti laahaa taas vähän jäljessä blogin puolella, joten myös instaa seuraaville nämä ovat vähän vanhoja uutisia. Mutta toissa viikolla reissattiin tosiaan taas Klaukkalaan frettinäyttelyyn, ja viime lauantaina emännöitiin herppipikkujoulut täällä meillä. 

WinterShadow -frettinäyttely meni isommitta kommelluksitta. Meillä oli taas mukana koko jengi, ja pitkästä aikaa näyttely oli täynnä. Sen myötä myös näyttelysali täyttyi pitkästä aikaa niin, että aitausten väleistä oli paikoin hankala kulkea. Pidemmän hiljaisen jakson jälkeen se tuntui kuitenkin lähinnä nostalgiselta. Millakin oli taas mukana Helmin kanssa, joten minut saattoi bongata päivän aikana useamman kerran pienen mittiprinsessan kanssa, kun pitihän Helmeä välillä auttaa karkaamaan aitauksestaan, kun hän on maailman söpöin pieni duracell. Meidän oma kirppu Mymski taas oli niin hienona talvipuuhkassaan, että minulta tultiin jopa kysymään, kuka tuo meidän uusi albiino on. Mymski kun oli kaikkea muuta kuin pahnanpohjimmaisen näköinen, mikä näkyi lopulta myös tuloksissa asti: Mymski sijoittui luokkansa toiseksi ja oli näyttelyn paras albiino. 

Näyttelysali meidän tukikohdasta päin kuvattuna

 

En kuitenkaan malttanut odottaa palkintojen jakoon asti sen kanssa, että saatiin tyypeille jotain uutta. Riikalla kun oli näyttelyssä pitkästä aikaa myyntipöytä, jossa oli ihanan upottavan näköisiä petejä. Niin pitihän sitä heti hankkia yksi sinivalkoinen talviunelma mummolle. Eikä siinä mennyt sitten kovin kauaa, kun junnutkin saivat tasapuolisuuden vuoksi samanmallisen pedin, vaikkakin heidän petinsä tuli pääkallokuosilla. Ollaan sitten taas astetta valmiimpia, kun Jussi pyysi jo ennakolta, voidaanko viettää ensivuonna koko lokakuu spooktoberia, ja laittaa halloweenkoristeet pitkästä aikaa esille myös kotona.  

Meidän viisikosta kaikki neljä junnua pääsivät re-calleihin, mutta tällä kertaa sijoituksia tuli kuitenkin vain meidän blondeille. Mymski voitti aiemmin mainitut luokkakakkosen ja parhaan albiinon. Hattara puolestaan luokkakakkosen ja parhaan angoran. Parhaan angoran ja parhaan albiinon palkintokasseista löytyi muunmuassa maailman suloisimmat käsinommellut frettipehmot. Lystin sisko Maru oli näyttelyn vanhin näätä ja järjestäjän suosikki, ja siinä meinasi tulla taas pieni itku. Olisi ollut niin mahtavaa saada pitää Lystikin yhtä vanhaksi, mutta elämä ei aina mene niin kuin toivoisi. Lysti meni jo vuosia sitten keuhkokuumeeseen.

Maailman söpöimmät frettipehmot

 

Näyttelyn jälkeisenä päivänä kävi sitten se viime postauksessa mainittu Erikan jalkaturma, joka sai ajatukset joksikin aikaa sekaisin. Jalka on kuitenkin mennyt koko ajan parempaan suuntaan, ja eilen muutin mamman ja muksut takaisin häkkiin, että muksut pääsevät kehittämään motorisia taitojaan kiipeilemällä. Erikakin pystyy jo kiipeilemään jalkansa kanssa varsin sujuvasti. 

Samaan aikaan alettiin järjestellä lauantain pikkujouluja. Olen tavallisesti aika kova jouluttaja, mutta nyt eläinten sairasteluiden takia joulufiilis oli ollut vähän hukassa, enkä ollut saanut edes otettua joulukoristeita esille. Hetkeksi aikaa tulikin tunne, että pitikin mennä tämmöistäkin lupaamaan. Päätin kuitenkin siivoilla ja järjestellä ehtimisen ja jaksamisen mukaan, ja sitten ripustaa joulukoristeet loppuviikosta oli kämppä missä kuosissa vain. Joskus kuitenkin fake it till you make it on selvästi hyvä taktiikka, sillä joulukalentereiden ja koristelujen myötä se viime kuussa äidin luona käydessä jo välkähtänyt joulun kipinä löytyi sieltä taas. Ja kun sitten lauantaina leivoin joulutorttuja ja keitin joulupuuroa kuunnellen joululauluja, olin erittäin onnellinen siitä, että pikkujoulut asettivat minulle deadlinen ja saivat tarttumaan joulukoristeisiin. 

Erika tutustuu rottien joulukalenteriin

Idea pikkujouluihin syntyi yhtenä syyskuisena yönä, kun yhdessä matelija-aiheisessa whatsapp-ryhmässä tuli puheeksi, kuinka ennen oli enemmän myös eläinyhdistysten livetapaamisia, joissa pääsi näkemään muita harrastajia kasvotusten ja juttelemaan ihmisten kanssa ihan livenä. Päädyin sitten kysymään, että kiinnostaisiko porukkaa edelleen sellainen, jos laittaisin pikkujoulut pystyyn Turkuun. Idea sai kannatusta ja eteni toteutukseen asti. Ja ainakin minulla oli ihan mielettömän kivaa, ja lopulta illan viimeinen peli loppui vasta neljän aikaan yöllä. Ennen peleihin siirtymistä oli vietetty useita tunteja katsellen eläimiä, syöden ja jutellen. Itse pikkujouluista minulla ei kyllä ole kuvia, koska tuttuun tapaan unohdin taas koko kuvaamiseen siitä hetkestä alkaen kun ensimmäiset vieraat saapuivat. Pikkujoulujen jälkeen katse kääntyi kuitenkin jo ensikesään, ja siihen, pitäisi sinne tehdä sitten grillimiitti, joten ehkä koitan muistaa kuvata silloin. 

Joululeipomuksia

Sunnuntaina sain myös yhden ystävän kylään, ja hän heti saapuessaan ihasteli kuinka jouluista meillä on. Ja vaikka koristeet ovat vain yksi osa joulua, niin ne eivät olleet ainoa, mikä oli jo tuonut joulun myös omaan kotiin. Lauantai oli muutenkin auttanut työntämään huolet taka-alalle ja näkemään myös ne asiat, jotka ovat oikeasti hyvin. Välillä sitä vain tarvitsee muidenkin silmiä nähdäkseen sen, mitä ympärillä on. 

Hetki ennen vieraiden saapumista

Jumitus

Lauantain frettinäyttelykuulumisetkin ovat jääneet postaamatta, kun pääni jumittaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tekemässäni mokassa. Tein jotakin, jota en ole tehnyt varmaan viiteentoistavuoteen, ja annoin Erikalle tauon vauvanhoitohommista ja päästin sen isoon häkkiin touhuilemaan muun lauman kanssa. Yleensä pidän mamman ja muksut kokonaan erossa päälaumasta kunnes kaikki ei kotiinjäävät minit ovat lähteneet maailmalle. Tämä on ehkä vähän tylsää mammalle, mutta turvallista, ja kyseessä on kuitenkin varsin lyhyt ajanjakso mammarotan elämässä. 

Niinhän siinä sitten kävi, että häkissä tuli jotain pientä piippailua, ja päätin keskeyttää mamman aikuistenajan. Ja vaikka olimme olleet koko ajan ihan vieressä, eikä häkissä näyttänyt olevan mitään isompia vääntöjä, tippumisia tai mitään, jotain oli silti selvästi ehtinyt sattua, sillä hetkeä myöhemmin huomasimme että Erika ontuu toista takajalkaansa. 

Wanda tuli emonsa seuraksi aamupähkinälle (ja alkaa näyttää aika vahvasti siltä, että Wandasta tulee naku)

Koska ontuminen ei ollut mennyt ohi aamuun mennessä, Erikalle aloitettiin kipulääke, kun oli ensin selvitelty eri kipulääkevaihtoehtojen sopivuutta imettävälle naaraalle. Ja koska tunnen ihan vietävää syyllisyyttä tekemästäni virhearviosta, tämä asia on saanut minut jotenkin kokonaan jumiin. Ikäänkuin sitä ei osaisi oikein edes hengittää ennenkuin Erika on taas normaali. Eläinlääkärikin kyllä varoitteli, että vaikka kyseessä olisi vain lihasrevähdys, sen täydellinen paraneminen ottaa aikansa. 

Erikalla on sikäli kaikki hyvin, että vaikka hän ei vieläkään tahdo kunnolla varata painoa jalalle kävellessään, hän on koko ajan antanut koskea jalkaan, syönyt hyvällä ruokahalulla, tullut heti hakemaan herkkuja ja hoitanut hyvin mininsä. Erika myös käyttää jalkaa koko ajan enenevissä määrin, ja on jo käyttänyt sitä muunmuassa peseytymiseen.   

Erikan ontumisen ohella koen morkkista siitä, että koska Erikan pitää nyt lepuuttaa jalkaansa, emo ja minit ovat toistaiseksi kaikki minidunassa, vaikka muksut ovat juuri siinä iässä, että heitä voisi jo pikkuhiljaa alkaa opastaa kiipeilyn saloihin erilaisten kiipeilyvirikkeiden myötä. Mutta jos sitä viimeistään parin päivän päästä uskaltaisi taas siirtää koko jengin poikashäkkiin ja alkaa hyvitellä tätä takapakkia.  

Mutta tässäkään mielialaan ei varmasti auta se, että mieli on valmiiksi mustelmilla Petterin ja Naavan kuolemista ja Nutellan ja Ainon sairastumisista. Sillä erotuksella tosin, että tämä Erikan tapaus olisi ollut vältettävissä, jos olisin toiminut siten kuten normaalisti toimin. Nyt pitäisi kuitenkin koittaa oman pään seinään hakkaamisen sijaan keskittyä noiden muksujen sosiaalistamiseen, ja ottaa Erikasta mallia siinä, että minit ovat nyt etusijalla ja kyllä Erika tuosta varmasti toipuu.  

Kasvun ihme

Rotanpoikasten kehitystahti on jotain ihan uskomatonta. Erikan minit syntyivät vasta 1,5 viikkoa sitten, ja silloin minulla oli kädessäni seitsemän lähes identtistä vaalenpunaista nakkia. Kaikki noin parisenttisiä, pari grammaisia ja ainoastaan sukupuolta saattoi vähän arvailla. Nyt 11 päivää myöhemmin tunnistan kaikki seitsemän helposti ulkonäöltä, sillä jokaisella poikasella on toisiinsa nähden uniikki kuvio, vaikka kaikki ovatkin saman värisiä ja paperilla vain kahta eri kuviota. Minien kasvattaja ei ole tästä kuvioiden monimuotoisuudesta yhtä innoissaan, koska hän olisi toivonut huomattavasti paremmin kuviostandardiin sopivia lapsia. Mutta myönnän että itse pidän siitä, että jokainen poikanen on selvästi yksilöitävissä, ja minun on helppo seurata jokaisen minin kasvua, sillä pystyn erottamaan ne hyvin yksilöinä.  

 

Erikan minit eilen <3

Tähän mennessä minien kasvu on keskittynyt kokoon, pigmentin lisääntymiseen ja turkin kasvuun. Sukupuolet ovat lukittuneet kahteen poikaan ja viiteen tyttöön. Tarkkailussa on keskitytty siihen, että kaikilla on maitoa mahassa ja kasvu on tasaista. Poikasten vauhtikin on lisääntynyt, ja poikasia kuvatessa ne ryömivät jo kovaa vauhtia pitkin häkkiä. Emon ollessa häkissä emo kuitenkin vielä rajoittaa minien seikkailuja ja huolehtii että ne pysyvät pesän lämpimässä. 

Myöhemmin tällä viikolla on odotettavissa, että poikaset avaavat silmänsä. Ja yleensä samoihin aikoihin sen kanssa, yleensä joko vähän sitä ennen tai sen jälkeen alkavat myös poikasten ensimmäiset itsenäiset tutkimusmatkat pesän ulkopuolelle sekä ensimmäiset kiinteän ruuan kokeilut. Joten ei enää montaa päivää, kun minien maailma lähtee laajenemaan.

 

Tässä minit nelipäiväisinä, kuviot alkavat hiljalleen näkyä

 

Kahta päivää myöhemmin pigmentti on voimistunut niin, että kuviot erottaa jo paljon selvemmin

Samaan aikaan kun minä olen keskittynyt seuraamaan minien kasvua, minien kasvattajalla on alkanut toinen urakka: minien loppuelämän miettiminen, eli sen pohdinta, kuka sitten aikanaan jatkaa täältä minnekin, ja ketkä poikasista päätyvät elämään lemmikkielämää ja ketkä tulevat toivottavasti jatkamaan linjaa eteenpäin. Silloin jos kyseessä olisi kuvioiltaan tasaisempi poikue, poikasten kasvua tarvitsisi seurata selvästi pidempään ennen päätöksiä. Nyt kun osa poikasista on hyvin selvästi lemmikkitasoisia, päätösten teko on ollut joiltain osin nopeampaa, kun kasvatusvalinnat tullaan tekemään lähinnä muutaman minin välillä. Tällä kertaa Jussin silmä osui hyvin nopeasti poikueen kaikkein kirjavimpaan tyttöön, joka on myös ehdottomasti poikueen kaikkein lemmikkitasoisin tyttö, joten näillä näkymin ainakaan hän ei ole jäämässä sijoitukseen, vaikka hän on jäämässä kotiin. Tavallaan minä haluaisin tästä poikueesta myös sijoitustytön, mutta se voi kaatua siihen, että tästä poikueesta kasvatuskäyttöön ovat jäämässä kaikkein eniten emonsa näköiset tytöt. Eli toisaalta vaakakupissa painaa se, kuinka paljon rakastan sijoitustyttöjen poikueiden kanssa hääräämistä, ja kuinka paljon taas tykkään siitä, että oman lauman tyypit ovat ulkonäöllisesti helposti erotettavissa toisissaan. Koska vaikka kaikki poikaset ovat nyt helposti yksilöitävissä, parista niistä voi kasvaa hyvin Erikan näköisiä.  

Tämä neiti on saanut kutsumanimen Domino ja on jäämässä kotiin <3

 

Tapaus Aino

Ei kahta ilman kolmatta, sanotaan, mutta tässä kuussa olisi voitu jäädä siihen kolmeen. Mutta ei jääty. Tein perjantaina lähtöä töihin, kun Jussi huusi perääni, että Ainolla on jokin hätänä. Ainon leuka oli turvoksissa, eikä Aino antanut koskea leukaan ollenkaan tai katsoa suuhunsa. Jos leukaa edes yritti koskea, Aino koitti välittömästi purra, joten totesin että tarkempaa tilannearviota ei ollut mahdollista tehdä kissan ollessa hereillä ilman että itsekin olisin seuraavaksi käden takia sairaslomalla. Joten nostimme Ainon boksiin ja otin sen mukaan töihin siinä toivossa, että joku eläinlääkäreistä ehtisi rauhoittaa sen jossain välissä päivää. Jussilla kun oli perjantaina enonsa hautajaiset, niin hän ei saisi Ainoa yhtään nopeammin mihinkään.

Töissä päivä oli ihan täysi, joten sopiva väli löytyi vasta iltapäivän puolella. Päätin kuitenkin vielä ennen rauhoittamista katsoa, ollaanko leuan suhteen samassa pisteessä, jolloin huomasin turvotuksen laskeneen selvästi, ja Ainon antavan taas koskea leukaan ja katsoa suuta. Toki Aino oli hieman ärtyneen oloinen, mutta se oli toisaalta ollut klinikalla jo useamman tunnin, eikä suun katsominen kuulu hänen lempihommiin kotonakaan. Suussa ei näkynyt mitään tavallisuudesta piikkeavaa, joten eläinlääkäri kysyi, haluanko että rauhoitetaan Aino silti, että saadaan suu tutkittua vielä perusteellisemmin. Päädyin kieltävään vastaukseen, koska turvotus oli jo lähes hävinnyt ja kiputilanne selvästi helpottanut aamuun nähden, ja Aino oli ollut koko päivän suhteellisen rauhallisen oloinen. Eli mikä ikinä turvotuksen olikin aiheuttanut, tilanne näytti olevan väistymässä.

Jussi kävi hakemassa Ainon edeltä kotiin, ja ajattelin että kerrankin selvisimme säikähdyksellä. Sitten ollessani jo kotimatkalla Jussi soitti, että Aino on alkanut kaivaa tassullaan suuta, ja on todella levottoman oloinen: ei anna koskea itseensä ja sinkoilee piiloon. Mitään näistä Aino ei ollut tenhyt niiden tuntien aikana kun hän oli klinikalla. Ainon tutkinut eläinlääkäri oli antanut luvan laittaa viestiä, mikäli oireilu jatkuu, joten otin häneen yhteyttä. Päädyimme sitten siihen, että Aino sai illaksi kipulääkkeen, ja toimisimme sen vasteen mukaan. Mikäli kipulääke rauhoittaisi tilanteen, jatkaisimme tutkimuksia maanantaina. Jos ei, lähtisimme heti lauantaina toiselle eläinlääkärille jatkotutkimuksiin. Kun kipulääke alkoi kunnolla vaikuttaa, Aino söi hyvin ja oli muutenkin aika oma itsensä, joten päätimme palata asiaan maanantaina.

Eilen Aino sitten rauhoitettiin, että suuhun saatiin parempi näkymä. Hampaiden väleissä tai kitalaessa ei näkynyt mitään vierasesinettä, kuten ruotoa, joka olisi voinut aiheuttaa ärsytystä. Sen sijaan Ainon nielu oli todella punainen, ärtynyt ja rakkulainen. Tämä voisi olla reaktio esimerkiksi lievästi myrkyllisten tai ärsyttäviä yhdisteitä sisältävien kasvien syömiseen, mutta mistään tällaisesta Ainoa ei olla ainakaan saatu kiinni, eikä meillä ole juuri mitään kasveja terraarioiden ulkopuolella. Eli vaivan syy on ainakin toistaiseksi tuntematon. Hoitona aloitettiin nyt kortisonikuuri, jonka toivotaan rauhoittavan tilanne. Kortisonikuurin jälkeen jatko katsotaan sitten sen mukaan, onko vaiva poistunut, vai uusiiko se, ja tutkitaan sitten tarvittaessa lisää.  

Ja minä toivon varovasti ja hiljaa, että tälle kuulle ei saataisi enää yhtään uutta sairastapausta. Ja jos suinkin mahdollista, nämä riittäisivät minulle koko loppuvuodeksi.  

Piippereitä!

Eilen sain töihin erittäin odotetun viestin: Erikan pesässä piippaa <3 Jussi kysyi tarkistaako hän myös pesän, mutta käskin hänen odottaa minua. Ensimmäisenä päivänä sitä kun ei halua tehdä kuin yhden ihan nopean pesätarkistuksen, ja halusin ehdottomasti olla mukana siinä. Kotiin päästyä sitä menikin melkein suorinta tietä rottalaan (ainoa mutka piti tehdä vessan kohdalla, ja käydä pesämässä kädet huolella). Ensin ihan vain kuuntelemaan pesästä kantautuvia ääniä. Ja sitten kun mammalla tuli ruokatauko, nostimme hänet hetkeksi namien kanssa boksiin, ja tarkistimme pesän. Pesästä löytyi seitsemän pientä piipperiä, jotka näyttivät kaikki olevan kunnossa ja saaneen jo maitoakin mahaan. Myös emo vaikuttaa hyvin virkeältä ja kiinnostuneelta poikasistaan. Pikatarkistuksen jälkeen mamma sai vielä NutriPlussaa ennen paluuta lastenhoitohommiin, ja minä siirryin taas sohvalle kuuntelemaan piipauksia ja katselemaan mineistä nappaamaani kuvaa.

Erikan minit eilen <3

Usva synnytti oman vauvueensa Essin luona jo tiistaina, ja sielä kasvaa nyt viisi pientä piipperiä. Usvan kaikki viisi tosin vaikuttavat pojilta, joten nyt pidetään kaikki peukut, että Erikan pesueessa olisi myös tyttöjä. Rottien nopealla kiimakierrolla sekalaumat kun olisivat niiden kanssa aika mahdoton konsepti, miksi meille ei voi tulla muita kuin tyttöjä, sillä haluan pitäytyä yhdessä laumassa. Ja tietenkin sitä aina vähän toivoo sukupolvien jatkumoa omaan jengiin. Tosin sillä se että Usvalle syntyi vain poikia ei ole ihan niin iso harmistus, että Usvan ja Kasin sisko Milli meni Saijalle, ja myös Millillä on nyt vauvat, ja sielä olisi muutamia tytyjäkin. Eli Naavankin klaanille voidaan yhä saada jatkoa tästä sukupolvesta.  

Kirsin keskiviikkona laittama kuva Usvan mineistä <3

 

Välillä hyviäkin uutisia

Viime viikon jäljiltä on ollut vähän sellainen olo, ettei ole tiennyt, missä kohtaa uskaltaa hengähtää ja todeta, että ehkä kaikki ei päätykään huonosti. Mutta Nutella-mummon maha on ollut parempi jo perjantaista asti, joten alkaa ehkä olla turvallista todeta, että selvisimme mummon suolistotulehduksesta säikähdyksellä. Mummon antibioottikuuri jatkuu vielä huomisen, ja sen jälkeen palaamme mummon kanssa normaaliin arkeen. Nutella ei ole ollut lääkekuurista yhtään mielissään, eikä lääkkeitä ole saatu huijattua hänelle minkään herkkujen mukana, joten ne on tarvinnut sekoittaa pieneen vesimäärään ja sitten pruutata suoraan suuhun. Mutta tässä kohtaa olemme olleet vain iloisia siitä, että mummo on jaksanut tapella asiassa koko ajan vastaan.  

Mummo ja mummon bedhead <3

Samaten alan olla optimistinen sen suhteen, että meillä piippaa tällä viikolla. Kun kääpiörotta Erika palasi kotiin, hän oli niin solakka, että vaikka kiimoja ei ollut näkynyt sitten ensimmäisen jälkeen, aloin henkisesti varautumaan siihen, että Erika joudutaan astuttamaan uudelleen ja saamme odottaa piippereitä vielä useamman viikon. Se ei toki olisi ollut maailmanloppu, vaikka sitä kovasti toivoikin jotain iloista kaiken kuoleman ja sairastelun jälkeen. Lauantaina aloimme Jussin kanssa molemmat nähdä neidillä pientä pömppiksen alkua, ja sen jälkeen neidille onkin tullut painoa 10 gramman päivätahtia ja maha on kasvanut selvästi. Erikan laskettu on keskiviikon ja torstain vaihteessa, eli pari päivää pitäisi vielä malttaa odotella. Usva, joka jäi synnyttämään Essin luo, saattaa synnyttää jo tänään.

Erika eilen <3

Erikan masu

 

Viikonloppuun pientä aikataulupainetta toi sekin, että Jussin oikea käsi leikattiin tänään, eli nyt Jussi on pari viikkoa sairaslomalla ja seuraavaan neljään viikkoon hän ei saa nostaa mitään painavaa. Eli senkin takia meillä oli kiire ratkaista lähdetäänkö heti jääkaappiostoksille vai keksitäänkö Donatellan talvehtimiseen toinen ratkaisu, sekä kuskata kanitarvikkeita eteenpäin, koska seuraava mahdollisuus olisi ollut sitten vasta kuukauden päästä etenkin isoimman puisen häkin osalta. Jussin leikkaus meni onneksi hyvin, ja toivotaan että toipuminen etenee samalla tavalla. Mutta koska Jussi on nyt hetken yksikätinen, ja isompi osuus kotihommista lankeaa siten minulle, toivomme nyt todella, että seuraavat pari viikkoa olisivat edes vähän rauhallisempia kuin viime viikko, ja sitä saisi keskittyä arjen pyörittämiseen ja vauvakuplaan.   

Usvan masu eilen <3 Kuva: Essi

 

Käryä ja kakkaa

Tämänkertainen katastrofiputki ei ota sitten loppuakseen. Eilen koitin keskittyä taas elossa oleviin, ja alkaa laittaa kuntoon sellaisia asioita, mitä nyt tällaisen lauman kanssa on hoidettava, kuten laittamaan nelivarvaskilpikonna Donatellaa talviunille. Alkuviikko kun meni pitkälti kanien tarvikkeita pestessä ja kaniloita tyhjentäessä, kun päätin hoitaa ne niin pitkälti kuin mahdollista samoilla itkuilla ja hengenahdistuksilla. Siinä hommassa kun huomasi liiankin hyvin, miksi päätös siitä, että Pampula ja Petteri jäävät meidän viimeiksi kaneiksi oli syntynyt. 

Donatella punnituksessa ennen horrokseen siirtämistä

Donatella on horrostanut meillä jo useampana vuonna, joten sen kohdalla talvihorrokseen laittoon oli onneksi selvät sävelet, toisin kuin pikkusiilitanrekki Simon, jonka kohdalla joudutaan miettimään tilat nyt vähän uusiksi, kun kylmiö on nykyään Mustin käytössä ja kaikkea muuta kuin viileä. Laitoin ensin kuntoon Donatellan talvehtimislaatikon, ja menin sitten käynnistämään talvehtimisjääkaapin, joka on ollut nyt poissa virroissa elokuulta asti. Sitten menin hakemaan sisältä magneettitaulua, jota olen käyttänyt painojen seurantaan. Astuessani taulu kädessäni takaisin autotalliin, tajusin heti että sielä haisee palaneelta. Seuraavaksi tajusin että jääkaapista on valot poissa ja haju tulee sen suunnalta. Eli ei muuta kuin töpseli äkkiä irti seinästä ja miettimään varasuunnitelmaa, samalla kuin jäin hetkeksi istumaan autotallin sohvalle vahtimaan ettei jääkaapin kärähtäminen ole saanut mitään syttymään.

Pitkän tähtäimen suunnitelma kun on toki hommata autotalliin uusi kaappi, mutta tämän viikon stressitasoilla en mielelläni lähtisi säätämään uuden kaapin valinnan ja asetusten kanssa, kun talvehtiminen tarvitsisi jo aloittaa. Joten päätin kysellä löytyisikö Donatellalle talvehtimispaikkaa täksi talveksi jonkun muun luota valmiiksi talvehtimiseen hyvin testatuista tiloista, että ehtisin miettiä asiaa ajan kanssa ennen ensivuoden lepokautta. Samalla laitoin Jussille viestiä, voisiko hän soittaa sitten kun hänellä on sopiva väli.

Huolestuttava fretin kakka

Jussin soittaessa kerroin paitsi talvehtimiskaapin hajoamisesta, otin puheeksi mummofretti Nutellan kakat. Nutella kun oli tehnyt päivän mittaan jo useammat normaalia löysemmät ja haisevammat kakat vähän poikkeaviin paikkoihin, ja alkanut pitää pientä yninää ulostaessaan. Kun Jussi sitten ilmoitti siivonneensa kolmet vastaavat jo ennen heräämistäni, hälytyskellot alkoivat soida. Normaalioloissa olisin varmaan aloittanut tässä tilanteessa maitohappobakteerilisän ja stressannut asiaa enemmän vasta, mikäli tilanne jatkuu yli vuorokauden. Mutta koska Nutella on 7,5-vuotias ja meiltä on kuollut jo kaksi tyyppiä viikon sisään, pää alkoi heti työstää niitä pahimpia mahdollisia skenaarioita, mikä kaikki voisi olla vialla ja kuinka paljon. Joten kysyin tutun eläinlääkärin mielipidettä ja sovittiin että vien mummon jo samana päivänä näytille.

Klinikalla saimme onneksi suljettua pois pahimmat pelkoni, eli kyseessä ei ollut esimerkiksi kasvainmassa, mikä olisi haitannut ruuansulatusta tai painanut suolistoa. Suolisto ja osa imusolmukkeista näytti kuitenkin ärtyneiltä, ja myös verikoetulokset viittasivat suolistotulehdukseen ja lievään kuivumiseen. Joten mummon ikä ja oireiden voimakkuus huomioiden päädyttiin aloittamaan heti antibiootit ripulin tukihoitovalmisteen ja Pepcidin lisäksi. Oireista huolimatta mummo oli kuitenkin onneksi vielä virkeä, mikä ei tosin helpottanut ultraamista eikä verikokeen ottamista. Olkootkin että verikoe viimeistää uuvutti Nutskun niin, että sen jälkeen kyllä mentiin sitten heti boksiin nukkumaan.

Lähtökuopissa klinikalle

Samalla kun odottelimme klinikalle lähtöä sain kiinni kilpikonnien lomahoitola Voikukan, ja aloin selvitellä, onko heillä vielä horroshotellipalvelua ja jos olisiko sielä vielä tilaa tälle kaudelle. Onneksi vastaus oli myöntävä, ja Donatella lähtee sitten viikonloppuna sinne talvihoitoon, ja palaa sitten horroksen jälkeen kotiin. Minä voin sitten keskittyä itse nyt mummoon, eikä minun tarvitse stressata mistä saamme uuden talvehtimiskaapin asap ja lähteä säätämään sen kanssa. 

Nutella ei ole yön aikana mennyt ainakaan pahemmaksi, joten nyt pidetään kaikki peukut pystyssä sen suhteen, ettei tähän viikkoon (eikä sen puoleen seuraavallekaan) saataisi lisää suru-uutisia. Olkootkin että tällä hetkellä olen vähän skeptinen sen suhteen, että ensiviikolle saataisiin myöskään vauvauutisia, sillä lemmenlomalta palannut kääpiörotta Erika on yhä varsin sutjakkaassa kunnossa, toisin kuin samoihin aikoihin astutettu Usva. Mutta tällä hetkellä minulle kelpaisi jopa sellainen uutisten suhteen ihan neutraali viikkokin, jos positiiviset uutiset ovat tähän saumaan vielä liikaa pyydetty.     

Lääkerumban uusimmat lisät

Lepää rauhassa Naava

Naava päästettiin nukkumaan eilen. Vaikka olimme päättäneet heti oireiden alettua, ettei Naavalle aleta syöttää useita antibioottikuureja (etenkään kun oireet eivät pysyneet poissa edes ensimmäisen kuurin loppuun), niin kyllä sitä alkuviikosta väänsi kättä itsensä kanssa, olisiko pitänyt käydä näyttämässä häntä vielä jollekin ja koittaa vielä jokin toinen antibiootti. Koittaa vielä jotain. Mutta rotilla välikorvaongelmissa hoito tehotessaankin yleensä parhaimmillaan lopettaa oireen etenemisen, mutta hyvin harvoin eläin paranee täysin, etenkin mikäli pää on jo ehtinyt kunnolla vinoon. Siinä kohtaa kun Naavan kohdalla päätettiin koittaa hoitaa, oireilu oli vielä niin pientä, että emme itsekään huomanneet sitä ennen kuin Naava otettiin tasaiselle pöydälle kävelemään suoraan. Mutta alkuviikosta pää veti kunnolla kenoon mitä ikinä Naava touhusikin. Se pystyi vielä kiipeilemään ja kaivelemaan, mutta asennon korjaaminen oli käynyt selvästi vaikeammaksi.

Eniten sitä ehkä miettikin uutta kuuria, että olisi saanut edes pientä toivoa ja ostettua lisää aikaa päätöksenteolle. Koska oireiden nopea pahentuminen lääkekuurin jo loputtua pakotti tekemään päätöksen, koska sitä tiesi, että suunta oli koko ajan huonompaan ja nopeasti. Ja olin haluton tekemään sitä päätöstä jo ennen Petterin sairastumista, ja Petterin kuoleman jälkeen en todellakaan ollut vielä valmis uusiin hyvästeihin. Samalla kuitenkin tiesin, mitä kukaan tuttu eläinlääkäri olisi suositellut, jos olisin vienyt Naavan sen hetkisessä kunnossaan näytille. 

Monieläintalouden huonoihin puoliin kuuluu se, ettei jonkun sairastuminen poissulje sitä, etteikö useampi voisi sairastua toisistaan riippumattomastikin samaan aikaan. Eikä se, että joku kuolee, tarkoita etteivätkö muutkin voisi kuolla samoihin aikoihin. Sitä voidaan sentään pitää näissä hyvänä puolena, että Petterin ja Naavan sairastumiset sentään olivat täysin erilliset tapahtumat, eikä kummankaan laumatovereilla ole näkynyt mitään samaa. Koska on meillä joskus ollut sitäkin, että puoli laumaa on yhtäaikaa kipeänä ja sitten stressataan käykö tauti kaikki läpi. 

Lepää rauhassa Tearcmir Timanthes Satyr "Naava", isin Kasipallo

25.6.2024 - 5.11.2025 

 

Lisää huonoja uutisia

Jo ennen Petterin äkillistä sairastumista ja kuolemaa meillä jännitettiin mihin suuntaan kääpiökesyrotta Naavan välikorvaongelma on menossa. Valitettavasti viikonlopun jäljiltä asiasta ei ole epäilystäkään: oireet ovat palanneet, ja ne ovat huomattavasti selkeämmät kuin antibioottikuurin alussa pari viikkoa sitten. Eli joko tulehdus on niin paha, ettei antibiootti ole riittänyt taltuttamaan sitä, tai sitten kyse on jostain muusta, kuten kasvaimesta. Jo silloin kun aloitimme hoidon, päätimme ettei Naavalle aleta syöttää kuuria kuurin perään, tai aleta pitämään sen elämää yllä antibiooteilla, mikäli oireet pysyvät poissa vain lääkekuurin ollessa päällä.

Naava <3

Saijan mukaan Naava oli kuitenkin vaivastaan huolimatta vielä niin virkeä, peseytyi itse ja touhuili muun lauman mukana, ettei hän pitänyt välitöntä eutanasiaa tarpeellisena. Enkä minä halunnut kysyä, kuinka paljon Saijan arvioon vaikutti se, että hänen antaessaan arvionsa minulla oli edelleen silmät turvoksissa ja naama punaisena edellisen päivän itkemisistä. Mutta tilanne on silti se, että Naavan kohdalla voi nyt hyvin olla kyse päivistä. Eli Naava saa nyt olla ja touhuilla sen aikaa, kun kykenee touhuilemaan normaaleja rottajuttuja muun lauman mukana, mutta heti jos hän alkaa vaikuttaa vetäytyvämmältä tai kiipeily ja kaivaminen alkaa vaikeutua, on lopullisen päätöksen aika. 

En ole kyllä varma, olisiko itselle ollut helpompi hoitaa tämä samoilla itkuilla, kun asia on kuitenkin lähes satavarmasti edessä lähitulevaisuudessa. Mutta tiedän että Jussille ei olisi ollut, ja koska Petterin kohdalla oli mahdotonta antaa aikaa prosessoida tulevaa menetystä, en halunnut pakottaa häntä Naavan kanssa samaan. Mutta tässä sitä nyt ollaan, ja mennään päivä kerrallaan.

Samaan aikaan saimme kuitenkin myös jotain iloisempaa tarkkailtavaa. Kääpiökesyrottajengin juniori Erika palasi kotiin treffeiltään, ja nyt jännätään lähteekö maha kasvamaan toivotusti. Jos kaikki menee hyvin, meillä voi piipata ensiviikolla.  

Lepää rauhassa Petteri

Myönnän että sitä on tullut välillä itsekin mietittyä, että kun asuvat eri tiloissa kuin me, huomaanko varmasti, jos niille tulee jotain. Kanit kun ovat kuitenkin saaliseläiminä varsin taitavia kätkemään oireensa. Kuitenkin kun menin perjantaina autotallille ruokkimaan kanit, tiesin heti, että jokin on pielessä, kun Petteri ei rynnännyt heti pellettien kimppuun. Petteri ryntää aina heti pellettien kimppuun. Kanien kohdalla tämä on sen vakavuustason oire, että aloin välittömästi miettiä, onko meillä kotona resursseja tilanteen ensihoitoon, vai onko meidän syytä lähteä päivystykseen. Asian ratkaisi lopulta se, että sain Petterin syömään vähän siankärsämöä. Mikäli Petteri olisi ollut täysin syömätön, olisimme todennäköisesti lähteneet päivystykseen. Nyt päätin antaa ensiapuna annoksen kipulääkettä, suoliston liikettä lisäävää Primperania sekä pienen annoksen tukiruokaa, jonka mukana Petteri sai myös nesteitä. Mietin myös Petterin nesteyttämistä nahan alle, mutta totesin ettei Petteri ollut niin flaagi, että se olisi onnistunut kotona. Tällä kombinaatiolla lievä suolilama olisi voitu saada laukeamaan. Mikäli kyseessä olisi jokin sitä vakavampi, kuten suolitukos tai maksalohkon kiertymä, tilanne ei laukeaisi ilman leikkausta. Näissä ennuste olisi jo erittäin paljon huonompi. Totesin Jussille jo illalla, että mikäli aamuun mennessä Petteri ei olisi täysin oma itsensä, suunta olisi heti aamulla klinikalle. 

 

Petteri <3

Yö meni aika unettomissa merkeissä, kunnes sitä sai kolmelta yöllä vähän unen päästä kiinni. Laitoin kuitenkin itselleni herätyskellon siihen, kun klinikka aukeaisi, että päästäisiin ratkomaan tilannetta heti aamusta, ellei se olisi ratkennut yön aikana. Ajattelin että meillä töissä homma hoituisi ainakin verikokeiden ja röntgenin osalta, mutta mikäli olisi tarvetta lähteä leikkaukseen, meidän pitäisi jatkaa muualle. Toivoin kuitenkin koko sydämestäni, että tilanne olisi kuitenkin lauennut jo yöllä, ja aamulla pelletitkin taas maistuisivat. 

Tilanne oli kuitenkin ratkennut eri tavalla niiden muutaman tunnin aikana kuin nukuimme, ja Petteri oli kuollut. Jussille tämä tuntui tulevan vielä isompana shokkina, todennäköisesti siksi, että Jussi ei kuulu useisiin eri kaniryhmiin, ja siten hän ei myöskään näe kaikkia niiden sairastelu- ja kuolinilmoituksia. Kaneilla suolisto-ongelmat ovat ikävän yleisiä, ja aina vaarallisia. Itsellä ajatukset karkasivat taas siihen, että jos oltaisiin lähdetty päivystykseen, olisimmeko saaneet missään ketään leikkaamaan Petteriä keskellä yötä, ja olisiko sillä ollut mahdollisuuksia edes, jos se oltaisiin leikattu heti. Vaikka järjellä tietää, että silloin kun tilanne etenee noin nopeasti kuin Petterillä, mahdollisuudet olisivat olleet aika olemattomat, vaikka olisimme saaneet Petterin yöllä leikkaukseen.

Aamulla meillä oli kuitenkin edessä uusi ongelma: mitä tekisimme yksin jääneen Pampulan kanssa. Olimme allergiani pahennuttua päättäneet, että meille ei tulisi enää uusia kaneja Petterin ja Pampulan jälkeen, ja miettineet sitäkin vaihtoehtoa, että mikäli pariskunta saa elää oikein vanhoiksi yhdessä, lopetettaisiinko molemmat samaan aikaan, sitten kun toisella tai molemmilla krempat kävisivät liian pahoiksi. Emme olleet osanneet edes pelätä sitä, että tilanne tulisi eteen Pampulan ollessa vielä näin nuori. Mutta sen myötä lopetus ei ollut missään tapauksessa vaihtoehto. Ennen allergiani pahentumista olimme miettineet myös sitä vaihtoehtoa, että mikäli emme päätyisi jatkamaan kaniharrastusta, yksinjäänyt muuttaisi loppuelämäkseen sisäkaniksi, sillä sisällä sillä olisi enemmän seuraa meistä. Nyt sekään ei tuntunut toimivalta vaihtoehdolta. Samalla tiesin liiankin hyvin, ettei Pampula ollut niin ihmisläheinen, että meistä olisi kunnolla tukemaan häntä hänen menetettyään kanikaverinsa, vaan Pampula tarvitsisi kaltaistaan seuraa, ja hänen olisi hyvä saada sitä mahdollisimman pian. 

Laitoimme asiasta viestiä Pampulan kasvattajalle, mutta samalla muistin myös yhden turkulaisen kaniharrastajan, jota seuraan somessa, ja joka pyörittää paitsi kanihoitolaa, jolla on myös paljon kotia etsiviä kaneja ja joka hoitaa kanien yhdistämisiä. Silloin kun minulla oli vielä suunnitelmissa jatkaa kanien kanssa, olin miettinyt, että mikäli hänellä toiminta jatkuu vielä silloin, kun meillä on seuraavan kerran yksinäinen, kysyn yksin jääneelle kanikaveria Pihapupulasta, kun sielä hoituu sitten kanien yhdistäminenkin ja samalla pääsee antamaan kodin kodittomalle. Nyt nykyisessä tilanteessa sinne lähti vähän erilainen viesti, ja kysyin olisiko hänen mahdollista ottaa Pampula luokseen kodinetsijäksi, ja löytyisikö häneltä Pampulalle sopivaa kaniseuraa. Vastaus tuli nopeasti: häneltä oli juuri tänään lähdössä tyttöpupu uuteen kotiin, ja sen seurana ollut uros olisi varmasti oikein sopiva seuraherra Pampulalle. Eli hänen puolestaan voisimme viedä Pampulan sinne vaikka heti samana päivänä. Vaikka tämä tuli äkkiä, totesimme että äkkiä on Pampulan kannalta parempi.

Pampulan uudet kaverit <3 Porukkaan otettiin toinenkin tyty Kinuski Pampulan ja Pipsa-pojan lisäksi

Niinpä eilen tuli hyvin itkuisin silmin pakattua Pampula ja helpoiten pakattavat tarvikkeet autoon, ja vietyä Pampula uuteen tilapäiseen kotiinsa. Pääsimme katsomaan kun Pampula pääsi uusien ystäviensä seuraan, ja vaikka kaneilla ensimmäiset välien selvittelyt voivat olla joskus rajunkin näköisiä, niin niistä ei näkynyt nyt jälkeäkään. Pampula haisteli vähän uusia kavereita, ja lähti tutkimaan uutta asumustaan. Viimeistään sillä hetkellä tiesin, että Pampulalle tämä oli varmasti pienempi shokki näin: Pampula on aina elänyt muiden kanien kanssa, joten sille tottuminen uusiin kavereihin on varmasti huomattavasti helpompaa, kuin mitä hänen olisi tottua edes tilapäiseen yksinäisyyteen. Ja en rehellisesti sanottuna tiedä, koska minä edes pystyisin puhumaan tilanteesta itkemättä, niin että olisin pystynyt itse aloittamaan uuden kodin etsimistä Pampulalle, saati neuvomaan yhdistämisten kanssa. Sillä olikin erittäin iso kivi sydämeltä, että Pampulan tilanne järjestyi näin nopeasti Pampulan edun mukaisesti. 

Eli meillä alkoi sitten kaniton aika paljon suunniteltua nopeammin. Tosin siihen, että saan tyhjennettyä kummatkin kanilat voi mennä vielä aikaa.

Lepää rauhassa Petteri

12.4.2021 - 1.11.2025   

Rottanäyttelyn kolme hylättyä tänään

Toissa viikon rottanäyttelystä kolme meidän neideistä sai hylätyn arvostelun. Hanski ja Kasi parturoinnin takia, ja Naava epäillyn välikorvatulehduksen takia. Nyt näyttelystä on puolitoista viikkoa ja tilanne on onneksi vähän tasaantunut.  

Hanskilla ilmestyi näyttelyn aikana erittäin selvä parturoitu alue toiseen etujalkaan, mikä johtikin välittömään hylkäykseen. Päästyämme kotiin, parturoitu alue ei enää laajentunut, ja nyt parturoituun kohtaan on jo alkanut kasvaa pieni sänki. Eli ainakaan tällä erää käytös ei jäänyt Hanskilla päälle. Nyt pidetään Hanski sitten erityistarkkailussa etenkin silloin, kun laumassa tai arjessa tapahtuu muutoksia, ja toivotaan ettei käytös uusi. 

Naava, hyvin tärähtänyt Suppis ja vähän vähemmän tärähtänyt Hanski

Kasilla turkissa ollut pieni lovi ei kasvanut missään vaiheessa, ja siihen on alkanut myös kasvaa uusi turkki. Eli hänen kohdalla jäi toistaiseksi avoimeksi, mistä siinä oli kyse. Kasilla jälki kun ei ollut missään vaiheessa yhtä selkeä kuin Hanskilla.

Naavasta minun on taas vaikeampi sanoa. Naava kaivelee ja kiipeilee ihan siinä missä muutkin, eikä ruokahalussa ole tapahtunut mitään muutoksia - jos ei lasketa sitä, että lääkkeen annoista on tullut koko lauman lempihetkiä, kun kaikille halukkaille on ollut nyt tarjolla Nutriplussaa aina kun Naava saa lääkkeensä. Alkuun oireet tuntuivat hellittävän minusta nopeasti ja Naavan pää muuttuvan suoremmaksi. Tänään minusta pää oli kuitenkin taas vinomman oloinen ja silmien puoliero selkeämpi. Jussin mielestä silmässä taas oli vain rähmää ja pää ennallaan. Naavan osalta lääkekuuri kuitenkin jatkuu yhä, ja onneksi sunnuntaina meille on tulossa useampia rottaihmisiä käymään, niin saa puolueettomampia silmiä katsomaan missä mennään, koska tällä hetkellä en tiedä kuinka paljon meidän havaintoihin vaikuttaa se, mitä Jussi haluaa nähdä ja mitä minä pelkään näkeväni.

Mutta sunnuntaina saa sitten pitää peukkuja, että Jussi olisi oikeassa tämän suhteen.