Syyslomapuuhia

torstai 27. lokakuuta 2022

Frettien yhdistämisestä olikin jo viime postauksessa puhe - se etenee yhä niin harmonisesti, ja fretit ovat niin unisia ja talvimoodissa, että alan oikeasti pelätä että ne tajuavat kunnolla vasta keväällä, että porukassa onkin äkkiä puolet ekstraa. Tänäänkin frettihuoneen porttia avatessa kolme kahdeksasta jäi mieluummin huoneeseen nukkumaan, vaikka meillä oli käymässä opiskelijaryhmä Liviasta. Juutas ja Vappu löytyivät jo eilen illalla samasta unimajasta. 

Yksi sopuleista juomapullolla

Kanit tuli muutettua autotalliin jo alkuviikosta. Turkkiensa ja lämpövastuksella varustetun vesikuppinsa myötä ne olisivat hyvin voineet jäädä talvehtimaan myös ulos, mutta huomasin että itselläni alkoi nousta kynnys viettää kanilassa aikaa, kun ulkona on iltaisin jo pilkkopimeää ja kylmää. Autotallissa on kuitenkin sähkövalo ja lämpötila pysyy plussan puolella, joten esimerkiksi kynsienleikkuu onnistuu muutenkin kuin valoisaan aikaan. Autotallissa on tosin taas kanien kannalta huonommat kaivelumahdollisuudet, ellei sitten kehitä aitauksen ympärille laitaa esimerkiksi laudoista, että saisi sinne enemmän olkea ilman että ne leviävät lattiakaivoon asti. 

Kanien talvitukikohta

Muuten on sitten pesty kylppäristä pois sinne kertyneitä herppikamppeita, siivoiltu eläinasumuksia ja pesty pyykkiä. Viimeisintä ilmeisesti vähän liikaakin, sillä nyt uusikin kuivausrumpu sanoi sopimuksensa irti, eikä enää käynnisty. Sille saatiin nyt huolto varattua 9.11., eli ainakin siihen asti pitää taas hyödyntää pyykkinaruja ja saunanlauteita. Frettien vaatehuonekin kyllä taas tulvii tekstiileitä siinä määrin, että mikäli laumat nyt yhdistyvät, voisi olla taas karsintakierroksen paikka. Joitain kaikkein kuluneimpia ja huonokuntoisimpia kyllä jo keräilin pois ja polttoon.

Kummatkin sukkikset yhtä aikaa liikkeellä

Mauno on ollut taas ihan onnessaan, kun päässyt esittelemään matelijabunkkeria eläintenhoitajaopiskelijoille, joita meillä kävi tänään kaksi ryhmää. Maunon mittapuulla ainoa pieni harmi hommassa on meidän uudet sopulisäännöt: sopuleita saa katsoa vain lasin läpi eikä verkkokaton päältä, vaikka verkkokaton läpi ne näkee ja haistaa paljon paremmin, joten eihän sellaista sääntöä voi mitenkään muistaa! Ja sitten kun vähän lipsahtaa, ja tassut laskeutuvat kannelle, joutuu bunkkerista ulos! Käsittämättömän epäreilua. Miten Maunon olisi tarkoitus tutustua Maunon sopuleihin, kun kontakteja noin rajataan?!
Minttu halusi omaa laatuaikaa ilman muita kissoja ja frettejä

Minttukin livahti bunkkeriin jälkimmäisten opiskelijoiden lähdettyä ja piti kehräten ja kurnuttaen pitkän alustuksen, miksi sitä ei juuri nyt sovi nostaa bunkkerista pois. Ja koska Minttu on vähän herkkis, ja nyt on taas ollut myllerrystä, enhän minä sitten raaskinut pakottaa sitä pois, vaan jäin seuraksi lattialle paijailemaan Minttua. Jos sellaista ei nyt lomalla ehdi, niin koska sitten. 

Juutas & Vappu

1 kommentti:

  1. Joudut pois! Ei tuo ole lainkaan reilua Mauno että sua niin kohdellaan! - Max

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI