Pieniä iloja ja suuria suruja

Tänään toteutui yksi pitempiaikainen haave, ja meille saapui kodinhoitohuoneeseen upouusi pesutorni. Sillä karvamäärällä mikä täällä keväisin pöllyää, kuivausrumpu kunnon nukkasihdillä ja imurointia varten aukeavalla etuosalla on todellista luksusta. Ainoa mikä minua kombossa hieman jännittää on se, että muutoksen myötä pyykinpesukoneen kapasiteetti laski kolmestatoista kilosta kahdeksaan. Mutta nyt kun pyykit on mahdollista kuivattaa rummussa samaan aikaan kuin seuraava kone jo pyörii, uskon tämän muutoksen silti tuovan lisää tehoa pyykkirumbaan. Etenkin kun kaikki meillä käytössä olevat pestävät koiranpentujen pissa-alustat kestävät myös rumpukuivatuksen. Kone tilattiin valmiiksi asennettuna, ja pesukoneen ensimmäinen tyhjänä suoritettava pesuohjelma tuli juuri päätökseensä, eli kohta pääsee laittamaan koneen kunnolla testiin. 

Justiina yhdessä lempipedissään makuuhuoneessa

Uudesta pesutornista huolimatta viikonvaihteeseen on mahtunut myös surua. Justiinan ihokasvaimet ovat alkaneet vaivata sitä aiempaa enemmän. Etenkin etujalan varpaissa ja korvan ympärillä olevat. Kun katselin lauantaina miten Justtina liikkui pää vinossa koittaen repiä korvan kasvaimia, olin melkein valmis tekemään lopetuspäätöksen. En kuitenkaan pystynyt siihen, kun sunnuntai oli taas paljon parempi päivä. Tosiasia kuitenkin on, että Justiinan ihokasvaimet on leikattu jo kerran, kun ne ilmestyivät ensimmäisen kerran. Niiden lisäksi Justiinalla on takapäänheikkoutta ja hammasongelmia. Justiina on nyt jo kipulääkkeillä, eikä se enää taivu pesemään itseään selästä. Silti sitä olisi halunnut lykätä päätöstä vielä, kun Justiina on muuten niin kaikin puolin virkeä, ja painaa menemään krempoistaan huolimatta. Silti alamäki on jatkunut jo sen aikaa, että minulla on ollut sekä koulussa että nykyisellä työssäoppimispaikalla sovittuna, että voin tuoda Justiinan eutanasiaan, jos sen kunto äkisti romahtaisi. Kuitenkaan kumpikaan meistä ei oikeasti halua odottaa sitä viimeistä romahdusta, vaan toiveissa on ollut että mummuska saisi lähteä rauhassa kotona. Niinpä eilen tehtiin se vaikea päätös, ja varattiin Justiinalle eutanasia aika ensiviikon perjantaille. Nyt meillä on vielä puolitoistaviikkoa aikaa syöttää Justiinalle niin paljon tahnaa kuin suinkin mahdollista ennen lopullisia hyvästejä. Vaikka kuinka tiedän, että päätös on oikea, se sattuu silti ihan pirusti. 

Olin toivonut niin kovasti, että olisimme ehtineet juhlia Justiinan synttäreitä. Vähintään yhtä kovasti olin hiljaa mielessäni toivonut, että lauman seuraavat juniorit olisivat ilmoittaneet syntymästään ennenkuin joudumme hyvästelemään rautarouvan. Vaikka samalla tiedän, ettei sellaisilla asioilla ole merkitystä. Justiina ei jää harmittelemaan että lähtö tulee viikkoa ennen syntymäpäivää. Ja lauman tulevat tähdet tulevat sitten kun ovat tullakseen.

Uudet (toivottavasti uskolliset) pyykkiapulaiset