Lennokas lähtö viikonloppuun

Olin eilen ajamassa kotoa klinikalle kun Jussi soitti säikähtäneellä äänellä kaatuneensa aika pahasti.  Hän oli ollut lähdössä töihin, kun hänen jalkansa oli tarttunut frettiporttiin hänen ollessa astumassa siitä yli. Vielä juuri siihen frettiporttiin, joka sijaitsi portaiden alapäässä. Portin yli kaatuessa hänen selkänsä oli taittunut taaksepäin, polvi ottanut vastaan laattalattiaan ja toinen käsi osunut bunkkeriin siirtoa odottavaan lasiterraarioon. Jussi oli päässyt ylös lattialta ja autolle asti ennenkuin polvi oli lähtenyt pahemmin turpoamaan, ja hän oli joutunut tekemään päätöksen, ettei hän olisikaan työkunnossa. Jussi vakuutti kuitenkin pärjäävänsä, vaikka jatkaisin työssäoppiin, ja lupasi soitella vakuutusyhtiöön heti kun olisi saanut ilmoitettua asiasta töihin. Jussilla kun on varsin kattava tapaturmavakuutus, joten vahinkojen kartoittamiseksi hänen ei välttämättä olisi pakko lähteä jonottamaan terveyskeskukseen. Käskin Jussin pitää minut ajantasalla, kuinka pahasti oli käynyt. 

Kuvituskuva. Kuvan alareunassa näkyvällä frettiportilla ei ole osuutta tapahtumien kulkuun.

Klinikalla päivän ensimmäisestä rutiinileikkauksesta löytyikin anatominen poikkeama, joka sitoi hetkeksi molemmat paikalla olevat eläinlääkärit ja alkoi aiheuttaa aikatauluhaasteita heti aamusta. Vaikka kaikki klinikalla tietävät tämän olevan minun ensimmäinen työssäoppimiseni, eikä minun oletetakaan osaavan vielä kauheasti, se ei silti voinut olla turhauttamatta itseäni, kun en pystynyt olemaan tilanteessa ihan täysillä avuksi. Toki pystyin tarjoamaan jo lisäkäsiä joihinkin hommiin, mutta kun klinikan käyttämä käyttöjärjestelmä on itselläni vasta opetteluvaiheessa, eikä haastavamman anestesian valvontaa voi jättää yksin minun vastuulleni, olen minä työvoimaresurssina vielä parhaimmillaankin puolikas. Mutta ainakin suunniteltua nopeatempoisemmaksi muodostunut aamu piti ajatukset vähän paremmin töissä. Jossain välissä ehdin vilkaista vilkaista puhelinta sen verran, että Jussi ilmoitti saaneensa ajan ortopedille. 

Aamun säikähdys, stressi ja lennosta uusiksi menneet aikataulut joita koitettiin sitten parhaan mukaan saada takaisin mallilleen saivat hetkeksi miettimään, onko minusta oikeasti tähän. Koska tosiasia on, että eläinten kanssa yllätyksiltä ei voi ikinä täysin välttyä, ja että tulevaisuudessa minun tulisi pystyä suoriutumaan asioista vastaavan aikataulupaineen alla myös silloin, kun omassa elämässä tapahtuu asioita jotka stressaavat, huolestuttavat tai mietittyvät. Sitten tuli kuitenkin se hetki, kun aikataulut alkoivat taas loksahtaa kohdalleen, Jussi kuittasi että tilanteeseen nähden vammat jäivät pieniksi ja niiden pitäisi parantua pelkällä levolla ja minulle nostettiin syliin koiranpentu ja käskettiin kirjuriksi pentutarkkiin. Viimeistään siinä kohtaa krooniselle pentukuumeiselle meinasi tulla helpottunut itku, eikä käynyt kuin ihan vähän mielessä kysyä, olisiko pentu mahdollisesti vapaa ja saisinko viedä sen kotiin kiitos. En kuitenkaan kysynyt, koska vaikka koirakuumeenikin on taas nostanut vähän päätään, tänä vuonna meille on toivottavasti kotiutumassa useampia muunlajisia tyyppejä, joten koiran aika on aikaisintaan joskus tulevaisuudessa.

Kissat ovat hoitaneet Jussia vuoroissa lähes tauotta. Mitä nyt lakisääteiset namitauot on toki pidetty.

Sen verran pentuturkin paijailu jäi kuitenkin pyörimään mieleen, että piti taas illalla laittaa viestiä Millalle, että näyttääkö Bianca siltä, että sieltä saattaisi olla tulossa meille tummiaisia. Milla jutteli neidin näyttävän varsin tiineeltä, ja ultran olevan maanantaina. Joten ehkä silloin saa jo jotain arviota, montako pikku monsteria sielä mahdollisesti möyrii. Ja jos kaikki merkit pitävät paikkansa, pikku tummiaiset saattavat putkahtaa tähän maailmaan jo ensiviikolla. 

Kissat ovat olleet Jussin vammasta taas ihan onnessaan, sillä tylsän töihin lähdön sijaan Jussi tekikin täyden u-käännöksen ja tuli kotiin loikoilemaan kissojen kanssa koko päiväksi. Mikäli se olisi kissoista kiinni, Jussi niin tulisi pitämään koko viikon mittaiseksi laitetun saikkunsa vahvasti lepoasennossa. Mutta koska Jussi tekee töitä yrittäjästatuksella, kissat voivat joutua vielä pettymään asian suhteen. Mutta ainakin Jussi aikoo nyt jatkossa avata portin ylihyppisen sijaan, mitä olen koittanut jo aiemmin hänelle monesti ehdottaa (vaikka harrastan kyllä itekin aina tuota ylipomppimista. Se on jäänyt tavaksi silloin, kun lauma oli vielä isompi, ja niiden ohi livahtaminen portista olisi vaatinut vähintään ninjataitoja. Mutta nytkin alakerrassa on vain yksi mummuska, joka sekin koittaa portaisiin karkaamisen sijaan aina ohjata ihmiset kohti alakerran pikkujääkaappia).