Terassitarha on täällä

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Terassitarha saapui ja asennettiin perjantaina, ja se pääsi heti silloin myös käyttöön. Tarha saapui kotiinkuljetettuina elementteinä Porkkala Produktionilta, ja tarhan hintaan sisältyi myös asennus. Voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen siihen, että päätimme ottaa tarhan valmiina avaimet käteen -pakettina, sillä elementtien sovittaminen tiilipalkkien väliin niin, ettei mihinkään jää yli kahden sentin rakoja ei tapahtunut ihan heittämällä. Olkootkin että asentajalla oli hommassa paljon apuja, sillä etenkin Mauno ja Mallu pitivät ikkunoiden takana vahtia melkein koko asennustyön ajan. 

Tästä se lähti

Työnjohtaja Mauno

Työnjohtaja Mallu

Parin päivän testaamisen jälkeen kissoista 4/5 on selvästi tykästynyt tarhaan, ja viettänyt sielä jo useita tunteja. Nakukissa Ruttu viihtyi perjantaina minuutin, ja vietti sen jälkeen loppuillan neuletakin sisässä tai kahden peiton alla sängyssä. Mauno oli perjantaina vielä vähän varautunut, sillä aiemmin takaovesta ei ole saanut livahtaa ilman valjaita ulos ihmettelemään, ja nytkin se tuntui olevan ihan varma, että hetkenä minä hyvänsä tulee sanomista, ja se kannetaan äkkiä sisälle. Freteistä kukaan ei ole ainakaan vielä keksinyt mistään fretin mentävää aukkoa. Neitejä ei voi kuitenkaan syyttää ainakaan yrittämisen puutteesta, sillä Lysti on kiipeillyt elementtien verkkojakin pitkin ylös ja alas tutkien läpi lähes kaikki seinät. Jopa niin ylös, että en tiedä uskaltaako tarhaan avata vapaakulkua ennen kuin sinne on saatu selvästi enemmän sisustusta, sillä frettien laskeutumisiin ei voi luottaa aina ihan sataprosenttisesti. Tällähetkellä tarhasta löytyy sisustuksena vasta kolme seinähyllyä ja pöytäryhmä, joka on tarkoitus siirtää kattamattoman terassin puolelle heti kun lumi sulaa. Jostain kumman syystä Jussi kun haluaa grillin ja pöydän sille puolelle terassia jolla karvakaverit eivät oleile. 

Elementtien sovittelua paikoilleen

Elementit kannettiin paikalle talon takaa

Päätyseiniä vaille melkein valmis


Etenkin eilen miehen isän siunaustilaisuudesta kotiuduttua oli ihan luksusta, kun saattoi vain avata frettien portin ja raottaa takaovea niin, että kissat ja junnut pääsivät kulkemaan mielensä mukaan. Ison eläinlauman kanssa elämää helpottaa monesti kovasti se, että välillä pystyy aktivoimaan isoa osaa laumasta kerralla ilman että pitää olla itse kokoajan aktiivisena seremoniamestarina.

Ensimmäiset testikäyttäjät
Mummuskat pääsivät myös testaamaan

Valmis tarha takaovelta kuvattuna.

Vaikka tarha on nyt jo täysin käyttövalmis, on siihen tulossa vielä pientä viimeistelyä, sitten kun yrittäjällä on seuraava Turun reissu. Niihin kohtiin, mitä piti tilkitä fretinpitäviksi tulee vielä jälkitoimitukseni peitelistat, jotta ulkoasusta tulee siistimpi.

Valmis terassitarha

8 kommenttia:

  1. Tämä on aivan todella älyttömän mahtava! Tuolla on tilaa kaikille, myös ihmisten oleilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onkin sitten kovat suunnittelut käynnissä, millaisia lokoilu- ja touhuilupaikkoja tuonne itse kullekin rakentaa.

      Poista
  2. Siis aivan upea. Istuu todella hyvin niin taloon kuin maisemaan. Onnistunut ostos ♥ Hih, kohta teillä alkaa terassi muuttumaan ihan vaivihkaa eläinten valtakunnaksi ja ihmisille jää ihan minimaalinen nurkka viettää aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jussin pyynnöstä tämä tarha kattaa vain terassin katetun osan, eli noin kolmanneksen koko terassista. Eli pöytäryhmä, grilli, aurinkotuolit yms. mahtuvat eläimiltä vapaaseen aitaamattomaan osaan, vaikka eläimet valtaisivat koko terassitarhan :D

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Kun täällä uusittiin tarha, se samalla suurentui. Eikä kukaan ensin oikein ymmärtänyt, että olohuoneen ovestakin saisi nyt mennä ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin Maunosta oli tosiaan alkuun todella häkellyttävää, että olohuoneen ovesta saa ihan oikeasti mennä omia aikojaan ja ilman valjaita, vaikka aiemmin se on ollut ehdottoman kiellettyä.

      Poista
  4. No nyt on mukavaa ja turvallista ulkoilla koko jengillä, tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frettien kohdalla turvallisuus voi vaatia vielä pientä hiomista, etenkin jos Lystillä ei ala pysyä jalat vähän enempi maassa... Mutta hieno tästä kyllä tuli!

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI