Elämää viiden kissan kanssa

tiistai 2. helmikuuta 2021

Hoitokissat ovat olleet meillä nyt noin 2,5 kuukautta. Jos olen todennut hoitofrettien olevan nopein tapa muistuttaa itselleni, miksi oman lauman kasvattamista on syytä harkita tarkoin, hoitokissat ovat toimineet vähän päinvastoin. Jussikin nimittäin totesi juuri toissapäivänä, että jos/kun hoitokissat joskus lähtevät, hänestä tuntuu, että me tarvitsemme kolmannen kissan.

Mauno ja Maunon äijäbestis Löllö


Kahteen kissaan kissaan verrattuna viisi kissaa syö ja käyttää kissanhiekkaa tolkuttomasti. Tuntuu että meille on tullut paketteja Zooplussalta koko ajan, ja silti hiekka- ja ruokavarastot ovat taas lähes tyhjät (on nyt tehty sitä, että on tilattu kaikki kerralla koko jengille, ja hoitokissojen omistaja on sitten osallistunut kuluihin). Toki asiaan vaikuttaa paljon myös se, että kissat suosivat selvästi kolmea vessalaatikoista, joten niitä on tullut myös pestyä ahkerammin, jotta ne pysyvät mahdollisimman kivoina käyttää. Kissanruokapurkkien muovikansien ja LitterLockerin käytön on voinut unohtaa, sillä normikokoinen märkäruokapurkki tyhjenee kerralla viidelle, ja kissanvessoista tulee päivittäin sen verran tavaraa, että ne on helpointa kantaa suoraan roskikseen, eikä kierrättää kissankakkaroskiksen kautta, koska sinne ei kuitenkaan mahtuisi monen päivän löydöt. Ruokailutilanteissa saa olla sheriffinä paikalla, sillä Ruttu rakastaa kaikkea ruokaa ja kaikkien ruokia, kun taas Ainosta kuppiin tulee lähinnä paskaa, ja Minttukin on välillä vähän epäileväinen. Tämä näkyy myös siinä, että Rutulla tahtoo olla taipumusta vaakanumeron karkailuun ylöspäin, siinä missä Aino ja Minttu voisivat ottaa vähän enemmänkin massaa. Pojat syövät yleensä varsin hyvin omansa.

Ruttu lempipaikallaan peittojeni alla


Sohvalle asettuminen vaatii välillä pientä liikenteenohjausta, mikäli kaikilla on yhtä aikaa halipula. Kaikilla kun on omat lempipaikkansa sohvalla, ja ne ovat hieman päällekkäiset. Olohuoneen sohvan divaaniosalla on yleensä Aino tai Löllö, tai Löllö ja Mauno. Aino ja Löllö mahtuvat olemaan divaaniosalla myös yhtäaikaa, mutta kumpikin haluaisi olla lähempänä Jussin kättä. Minttu yleensä leipoo sylissä tai on selkänojan päällä. Mauno haluaa yleensä myös syliin, muttei yhtäaikaa Mintun kanssa. Ruttu tykkää olla mahdollisimman lähellä, esimerkiksi minun ja Jussin välissä, tai jaloissa viltin kanssa. Sitten kun Ruttu on löytänyt hyvän asennon, ei sohvalla saisi enää liikkua. Useimmiten sohvalla on aina vähintään 1-4 kissaa, jos sohvalle asettuu minuuttua pidemmäksi ajaksi. Aika usein sohvalla on myös joku vaikkei kukaan ihminen olisikaan sohvalla. 160cm levey sänky on alkanut tuntua välillä kapealta, sillä kaikki muut kuin Löllö nukkuvat mieluiten sängyssä tai sen välittömässä läheisyydessä. Ruttu ja Minttu nukkuvat yleensä minun puolellani sänkyä, ja Aino ja Mauno Jussin puolella sänkyä. Rutusta ainoa oikea paikka on peiton alla ihan kiinni ihossa. 

Kissajengin kakarat <3 Ainolla onkin pian jo 2-vuotissynttärit


Leikkiasioista kissat ovat saaneet sovittua varsin hyvin keskenään. Löllö on hoidokeista selvästi sekä Maunon että Ainon lemppari, ja etenkin Mauno rakastaa sitä, että Löllön kanssa voi painia. Aino kun ei yleensä pidä painimisesta, ja vetää Maunoa turpiin, jos ja kun se ei ymmärrä hienovaraisemmista vihjeistä, että leikkiinkutsu on hylätty. Maunon ja Mintun välejä välillä vähän hiertää se, että joissain asioissa Mauno on liian fretti, eikä aina osaa tehdä tarpeeksi isoa eroa käsitteille leikkiä jonkun kanssa ja leikkiä jollakulla. Eli jos Maunolla tulee tylsää, saattaa se mennä haastamaan Minttua, vaikka näkisi selvästi että Minttu on juuri nukkumassa, koska Mintun saattaa silti saada liikkeelle helpommin kuin muut. Tässä kuitenkin onneksi auttaa, että alkaa heitellä Maunolle kilinäpalloa tai vie sen ulos, kun näkee että alkaa skannailla itselleen jotain äksöniä. Aika usein Mauno ja Minttu myös nukkuvat alle metrin päässä toisistaan Jussin työpöydän lähellä tai kiipeilypuussa, joten vaikka Mintulla menee välillä hermot Maunoon, eivät niiden välit ole selvästi kauhean kireät. Ruttu leikkii mieluiten palloradalla tai aktivointipeleillä. 

Minttu löysi hyvän paikan junnujen huoneen häkin päältä

Freteistä kissat eivät selvästi ole yhtä kiinnostavia kuin toiset fretit. Kissat nyt ovat jotain, mitä meillä on, ja se onko niitä kaksi vai viisi ei ole niin justiinsa. Kissat eivät ole osa niiden laumakuvioita, joten niiden kanssa ei tarvitse vääntää yhtä paljoa tai aloittaa merkkailurumbaa. Kissoja saatetaan joskus hepuleissa koittaa haastaa leikkiin tai hätistää, jolloin kissoilta tulee yleensä tassusta sähähdyksen kanssa. Siinä kohtaa fretit useimmiten toteavat, että on niillä muutakin seuraa, ja jatkavat omia touhujaan. Vappu saattaa lähteä kissojen perään kysymään uudestaan, sillä se ei aina ihan ymmärrä, miksi ystävälliseen leikkiinkutsuun vastataan niin töykeästi kerta toisensa jälkeen. Kissojen onneksi Vappu taitaa olla lauman toiseksi kömpelöin, eli sen karistamiseksi ei tarvitse hypätä kuin tuolin päälle, jolloin se yleensä lässähtää lattialle tuolin viereen.

6 kommenttia:

  1. Ihana jengi omine tapoineen ♥ Mut juu, tuskin teillä on enää paluuta kahden kissan talouteen, thih.

    VastaaPoista
  2. Ihana kissalauma kyllä teillä. Teidän pitää ostaa seuraavaksi leveämpi sänkykin 😁 Onko hoitokissojen tilanne siis epäselvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hoitokissojen omistajalla on nyt sellainen elämäntilanne, että myös kissoista luopumista on harkittu. Toivon kuitenkin kissojen omistajan takia, ettei tilanne mene siihen, mutta on kyllä jo Jussin kanssa ilmoitettu, että mikäli se tilanne tulisi, hoitokisset olisivat kyllä tervetulleita myös jäämään osaksi vakikalustoa. Sillä tämä hoitojakso onkin nyt vähän venähtänyt alunperin suunnitellusta, kun omistaja ei halua tehdä harkitsemattomia päätöksiä, ja me ollaan viihdytty tyyppien kanssa hyvin ❤️

      Poista
  3. Ihana lauma! Ja joo, hih, ei kahta ilman kolmatta-neljättä-viidettä=)

    VastaaPoista
  4. Ihana kissajengi. <3 Ette te enää kahdella kissalla pärjäisi.

    Ihania kuvia olet saanut otettua kissoista. Paras on kuitenkin ehdottamasi postauksen ensimmäinen kuva. Mauno ja Löllö. <3

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI