Ylös, ulos ja lenkille

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Viime viikkoina lauman kanssa on tullut ulkoiltua todella vähän. Ensin oli helleaalto, ja sen jälkeen tuntui ettei sade juurikaan tauonnut pariin viikkoon. Toki sade ei olisi täysin estänyt ulkoilua frettien kanssa, mutta kun oli itse jo kastunut useampaan otteeseen koulun koirahoitolalla, sitä ei kokenut enää kotona pakottavaa tarvetta lähteä kokeilemaan nääppien kanssa, mitä ne olisivat sateesta mieltä. Eilen oli sitten pitkästä aikaa hetki, että olimme Jussin kanssa yhtä aikaa vapaalla, ulkona paistoi aurinko ja missään ei pauhannut yksikään työkone. Sellainen on ollut niin harvinaista luksusta, että asiaa ei tarvinnut kauaa miettiä, kun Mallu ja Vappu oli jo valjastettu ja oltiin ulkona. Oli taas aika ihana köpötellä tuolla omien kanssa, katsella neitien touhuja ja paparazzeilla vähäsen. Nauttia kukista, puista ja hiljaisuudesta. Niin ihana, että sitä ei voinut olla ihmettelemättä, miksi me emme oikeasti tee sitä joka päivä.

Mami, mennään jo! -Mallu
Puron varrelta ei tästä kohdilta löytynyt sopivaa pulahduspaikkaa
Kaveri löydetty <3
Vöppiksen siltalässähdys
Ne syyt muisti taas tänään. Vapauduttuani tänään alkaneesta uudesta työssäoppimispaikasta valjastin heti kotiinpäästyäni Nutellan, ja päätin että lähdetään taas ulos. Heti ulos astuttuani aloin miettiä, tuliko tehtyä virhe: sunnuntai-idylli oli särkynyt, ja vaikka kello oli jo yli neljä, toinen asunnon viereisistä työmaista oli täydessä työntouhussa. Päätin etten anna sen häiritä, vaan että mennään silti. Työkoneiden äänet kantoivat silti turhankin hyvin lähipuistikkoon, ja vaikka Nutskusta oli selvästi ihan kiva tutkia välillä ulkoilmaa, oli sillä häntä koko ajan pulloharjana, ja se säpsähti joka kerta kun joku työkoneista pihahti. Aika pian se pyysikin itse päästä takaisin reissureppuun ja kotiin.

Arvatkaa missä suunnassa on lähin työmaa?
Mennään jo kotiin, jooko? -Nutsku
Enää alle kolmeviikkoa muuttoon. Enää alle kolmeviikkoa metsäiseen tonttiin päättyvän kadun varrella. Enää alle kolme viikkoa, niin meillä aukeaa lenkkimaastot suoraan kotiovelta. En yhtään laske päiviä siihen.

3 kommenttia:

  1. Enää alle kolme viikkoa uusiin tutkimusmatkoihin

    VastaaPoista
  2. Odottavan aika on pitkä! Ihania uusia rauhallisia lenkkeilymaastoja odotellen.

    VastaaPoista
  3. Voi että miten ihana blogi sulla on!! <3
    Kyllä ne viikot vierii hitaasti mutta varmasti.. Onnea uuteen kotiin jo näin etukäteen! :)

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI