Kesäfrettihuone osa melkein valmis

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappuun tuntuu monella kuuluvan alkoholin käyttö, joten tartuin itsekin Sinol-pulloon ja aloin putsailla liimanauhajälkiä materiaalitorin kautta saadusta muovimatosta. Sen jälkeen kesäfrettihuone saatiinkin sisustustusta vaille valmiiksi. Minua niin kutkuttaisi tilailla tuonne Zooplussalta vaikka mitä, mutta koska nyt mennään pienellä budjetilla, sitä pitäisi pidättäytyä kiipeilypuutilauksista ja koittaa sen sijaan kehitellä jotain kierrätysmateriaaleista. Tai sitten koettaa tehdä löytöjä kierrätyskeskuksista tms., kun ehtisi niitä kiertämään. Kotoa tuon tuonne vielä vessalaatikon ja ruokakupin. Kokoa parvekkeella on noin 3,5*2,5 metriä, eli pienen huoneen verran.

Miikkis oli tänään mukana Jussilla, ja kävi vähän pyörähtämässä myös työmaalla. Likat eivät ole sen sijaan tätä projektia vielä nähneet. Mutta tämän myötä nekin on jatkossa helpompi napata välillä mukaan Jussille. Etenkin nyt kun sain samalla putsattua polkupyörän peräkärryn, joka on ollut talviteloilla parvekkeella. Siinä lauma kulkee kätevästi mukana kaksipyöräiselläkin kuljettaessa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI