Skanssin näätäpäivä

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Eilen oli vuorossa vuoden ensimmäinen näätäpäivä ja valtasimme lauman kanssa Skanssin Faunattaren. Alkuun meitä piti tulla paikalle muitakin, mutta kun Wilma oli kipeänä ja Sariannalle tuli yllätysvieras, edustettiin sitten omalla porukalla. Ostoskeskuksessa oli samana päivänä Skanssiaiset, jonka lasten puuhakierroksen yksi etappi oli sijoitettu kanssa Faunattareen. Se yhdessä kuulutusten kanssa piti huolen, että porukkaa riitti varsin hyvin koko ajan. Onneksi paikanpäälle kuitenkin poikkesi myös tuttuja frettiharrastajia ja yksi uusikin tuttavuus, niin heiltä sai sitten apukäsiä ja vastailuapua näätäsirkuksen pyörittämiseen. Pystyi sitten paremmin keskittymään ihmisten kysymyksiin, sillä paikalle eksyi satunnaisten Skanssikävijöiden ohella myös useampia joita lajit ovat kiinnostaneet jo pidempään.

Näätäjengi käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti, ja Snurre demonstroi oikein hyvin, että purevien petojen sijaan fretit voivat olla myös melkoisia pussailijoita - ja varsin nopeita. Tuntien kuluessa edustusjoukkueeltakin alkoi kuitenkin akut hiipua, ja loppuvaiheessa päästiin melkein demontroimaan, mitä frettien deadsleepillä tarkoitetaan, kun Esteri ja Snurre eivät jaksaneet juurikaan enää silmiä avata. Kun nääpät sitten lopulta päivän jälkeen pakattiin boksiinsa, jopa Snurre nukahti sinne.

Ikävänä uutuutena näätäpäivässä päästiin kertomaan myös uudesta vieraslajiasetuksesta. Näätäpäivien pitoa ei ole kuitenkaan sen myötä tarkoitus lopettaa, sillä sellaisia asioita on hankalia lähteä muuttamaan, mistä ihmiset eivät tiedä. Mihail saa siis jatkaa PR-hommissa vastaisuudessakin. Seuraava keikka saattaa tulla hyvinkin nopeasti, kun Kasperi ja Sarianna ehtivät jo sopia esittelytilaisuuden Länsikeskuksen Faunattareen loppukuuhun, ja Kasperi kysyi lähdettäisiinkö me pojan kanssa sinnekin. Ainakaan äkkikatsomalta en löytänyt kalenteristani mitään mikä sen estäisi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI