Yksi pitkäaikaisin lapsuuteni haaveammatti oli eläinkauppias. Ammattihaave ja kaikki siihen liittyvät muistot nousivat taas pintaan, kun käsiini sattui yksi kirjahyllyni harvoista kirjoista, lapsuuden suosikkini Annu Kekälisen Meidän eläinkauppa. Muistan lukeneeni kirjan läpi lapsena miljoonat kerrat, ja vielä aikuisenakin muutaman kerran. Kaikki kirjan tarinat erilaisista eläinpersoonista ja asiakaskohtaamisista sytytti sen kipinän, että vielä jonain päivänä minullakin olisi oma liike, ja saisin viettää kaikki päiväni eläinten ja eläinihmisten keskellä. Toinen vähintään yhtä iso vaikuttaja haaveen synnyssä ja kasvussa oli meidän kotikylällä sijainnut Kaninkolo-niminen eläinkauppa, joka oli aivan sen bussipysäkin vieressä, johon joka päivä jäin koulusta tullessani. Eläinkaupasta tulikin minun toinen olohuoneeni, ja mitä enemmän vietin aikaa liikkeessä, sen enemmän sain myös osallistua pieniin askareisiin, kuten purun ja heinän pussittamiseen, ja viettää aikaa takahuoneessa lukien vanhoja jyrsijäyhdistysten jäsenlehtiä. 

Lopulta tunsin kyseisen eläinkaupan kuin omat taskuni. Tiesin jokaisen myynnissä olevan tuotteen, niiden hinnat ja varastosaldot. Olin käynyt mielessäni läpi varmaan jokaisen mahdollisen eläinlajin, ja mitkä tarvikkeet sille liikkeestä hankkisin. Kuormien saapumispäivinä tuntui aina kuin olisi tullut joulu, koska ikinä ei voinut tietää, mitä uutta hyllyihin ilmestyisi. Muistan yhä, kun ensimmäiset 120cm pitkät kanihäkit saapuivat Suomen markkinoille, ja kuinka valtavilta ne silloin tuntuivat. Että kuinka kääpiökanien kelpaisi, jos saisi itselleen sellaisen lukaalin. Uusien myyntieläinten saapuminen tuntui aina yhtä ihmeelliseltä. Yksikin juuri luovutusikäinen peruaanimarsun poikanen tuntui niin miniltä, että olin ihan varma, että sen täytyi olla hamsteri. 

Yllämainituista syistä yksi haikeimpia lapsuudenmuistojani onkin, kun kyseinen liike lopetti. Lopetussyy ei ole jäänyt lapsen muistiin, jos sitä ikinä minulle edes kerrottiin, mutta muistan kuinka äiti antoi minun olla viimeisinä iltoina liikkeessä pidempään auttamassa kaiken pakkaamisessa ja loppuinventaariossa. Ja kuinka erilaiselta kaikki tuntui, kun ilta-aurinko pääsi paistamaan sisälle tyhjentyneen näyteikkunan läpi. Koska haave omasta liikkeestä eli silloin jo vahvana, liikkeen omistaja lupasi minulle osan myymäläkalusteista. Läheiseni ovat siis saaneet nauttia jo yli neljännesvuosisadan tästä, että bongailen milloin mitäkin random aarteita. Tärkein tuolloin saamani myymäläkaluste oli valkoinen pyörivä metallihylly, jossa oli liikkessä ollut jyrsijöiden ruokapusseja ja omenanpuuoksanippuja. Hylly oli iso ja korkea, mutta ilmoitin heti, että saisin sen kyllä mahdutettua huoneeseeni odottamaan sitä päivää, kun minulla olisi oma eläinkauppa. Valitettavasti minulla ei ole mitään muistikuvaa, missä muutossa hylly lopulta hävisi ja minne. 

Kasvaessani haave eläinalalle työllistymisestä jäi sivumpaan, ja urapolku lähti rakentumaan toiseen suuntaan. Aina välillä haave nosti päätään, ja saatoin suorittaa jotain yksittäisiä kursseja ja kokonaisuuksia eläimiin liittyen, kuten Satakunnan ammattikoululla suorittamani Green Care -kokonaisuus tai Yrittäjän ammattitutkinto ystäväni kysyttyä lähtisinkö hänen kanssaan eläinalalle franchicing-yrittäjinä. Alkaessani ottaa ensimmäisiä askeleita, jotka lopulta johtivat siihen, että uskalsin hypätä ja aloittaa alanvaihdon, tajusin kuitenkin haaveeni muuttuneen matkalla. Minua kiehtoi yhä ajatus, että pääsisin viettämään päiväni eläinten ja eläinihmisten keskellä neuvoen omistajia ja oppien samalla itsekin uutta, mutta enää en halunnut myydä eläimiä. En voi kieltää, etteikö eläinten myyminen olisi parhaimmillaan ihanaa: se tunne, kun tietää löytäneensä poikaselle parhaan mahdollisen kodin, ja pääsee siinä samalla toteuttamaan yhden ihmisen unelman. Kun kuin taikaiskusta tuntemattomasta ihmisestä tulee kanssaharrastaja. Kuitenkin pahimmillaan eläimiä myydessä törmää ihmisiin jotka ovat täysin sokeita sille, että heillä ei ole läheskään kaikkia tarvittavia tietoja ja resursseja, mitä kyseisen eläimen pitäminen vaatisi, ja jotka pahimmillaan suuttuvat ja alkavat väittää vastaan, kun heille kieltäytyy myymästä eläintä, mikä on ihan tuhottoman rasittavaa. Ja sitten se iso harmaa alue siinä välillä, mistä on välillä todella vaikea sanoa, lähtisikö eläimellinen elo onnistumaan neuvottuna loistavasti, vai unohtuisiko eläin lopulta häkkiinsä, kun se ei ollutkaan sitä mistä oli haaveiltu. Sen takia jätänkin eläimen myynti- tai myymättömyyspäätökset nykyään mieluiten muille, niin että voin itse keskittyä oppimaan itseäni kokeneemmilta, vaihtamaan kokemuksia kaikkien kanssa ja neuvomaan uusia harrastajia.

Vaikka tähän väliin voisi olla ihan mukavakin fiilistellä lapsuushaavetta eläinkaupan tiskin takana, en enää pidä todennäköisenä, että avaisin ikinä omaa eläinkauppaa (ellen sitten innostu joskus varastoimaan autotallia täyteen kaikkea eläintavaraa itselleni, ja myy sivubisneksenä osaa aarteista nettikaupan kautta muille). Kuitenkin koen, että olen nyt menossa vahvasti kohti lapsuudenhaavettani, vaikka se onkin ehtinyt vähän muuttua matkan varrella.

Mauno 2 vuotta

Kai se on uskottava, että meidän nuorimmainenkin alkaa olla ihan oikeasti aikuinen. Meidän hyväntahtoinen hömelö puskutraktori kun täytti jo kokonaiset kaksi vuotta. Toki nyt kun vertailukohtana on myös seniori-ikään ehtineitä kymppikerholaisia, Maunosta löytyy yhä niihin verrattuna myös enemmän pentumaisia piirteitä. Maunosta on kasvanut meidän suuri metsästäjä ja kodinturvamies, joka viettää nykyisin hereilläoloajastaan ison osan terassitarhassa tarkkaillen ympäristöä ja metsästäen tarhaan eksyviä hyttysiä ja kärpäsiä. Tarhassa on myös hyvä hengata Maunon äijäkaverin eli Löllön kanssa. 

 

Hyvää syntymäpäivää Mauno 2 vuotta!

...ja jos lupaatte ettette kerro Maunolle, voin tunnustaa että melkein unohdin pojan synttärit. Muistin ne heti aamusta, mutta sitten Zooplus-paketti tuli, ja aamupäivä meni askarrellessa kanien uutta tarhaa. Sain upotettua siihen kaksi pentuaitausta, neljä pakettia kompostikehikoita ja varmaan parisataa nippusidettä, mutta lopputuloksesta tuli ihan hyvä.

Kanien uusi laidunhäkki

Vilinää vilskettä

Torstaina saapui ensimmäinen ihmiskesävieras, ja perjantaina seuraavat. Perjantaina tuli myös neljä hoitokania ja kummipoikani Isac. Viikonloppu onkin mennyt eläimellisten kuvioiden lisäksi pelaten, uiden, saunoen ja jäätelöä syöden. Kesävieraiden puolesta vähän harmitti, kun pitkään jatkuneet aurinkoiset hellepäivät ottivat taukoa juuri nyt, mutta pihan puolesta en voisi olla iloisempi, että se sai vihdoinkin kunnolla vettä. Etenkin nurmikko alkoi näyttää jo aika palaneelta. 

Taiga ja Söpö

Kanien väliaikainen ulkoaitaus. Isompi saadaan toivottavasti jo nyt alkuviikosta.

Koko lauantain kestäneiden sateiden myötä kanit saivat rauhoittua ensimmäisen illan ja seuraavan päivän leikkimökissä, ja pääsivät ulos vasta sunnuntaina. Kanien vakituinen asumus ei ollut siirrettävää mallia, joten ensihätään kanit saivat mukaansa kanaverkolla vuoratun pienen kompostikehikkoaitauksen ulkoilua varten. Porukan kaksi nuorinta, risteytyspoikaset Taiga ja Pihka, kun ovat vielä sen verran pieniä, että ilman verkotusta ne saattaisivat yrittää läpi kompostikehikoista. Taiga ja Pihka eivät ole kuitenkaan enää myöskään ihan minejä, niin en itsekään halua lähteä testaamaan, pääsisivätkö ne vielä kokonaan läpi, pääsisivätkö ne osittain läpi ja jäisivät jumiin, vai jättäisivätkö ne jo yrittämättä. Niinpä vuoraamattomien kompostikehikoiden sijaan isommaksi laidunhäkiksi on tulossa Zooplussalta pari pentuaitausta, joihin tulee pohja kompostikehikoista, ja katoksi kissaverkkoa. Koska laidunhäkki tällaisenään ei tule olemaan maailman kestävintä tekoa, kanit tulevat jatkossakin viettämään yöt leikkimökissä. Hoitokaneja tuli meille tosiaan lopulta neljä. Kun kaveri kysyi, montako kania pystyisin majoittamaan, pyysin häntä katsomaan kaneista sellaisen kokoonpanon, joka todennäköisimmin tulisi kesän toimeen yhdessä. Niinpä meille saapui leikattu kääpiöluppa Oiva, risteytysemo Söpö ja Söpön tyttöpennut Taiga ja Pihka.

Leikkimökki sisältä vähän ennenkuin kuin lisättiin purut, heinät ja kanit (nurkassa näkyvä vauvansänky otettiin pois vielä ennen kanien lisäämistä, ettei kukaan jää siihen jumiin)

Pihka yömajana toimivassa leikkimökissä

Oiva ja Söpö

Rutun harmiksi siskon sfinksipoika Isac päätti tälläkertaa tarkistaa millä korteilla Ruttumuori pelaa, ja voi sitä pienen pennun onnea, kun se tajusi, että tuo pahasuinen täti taitaakin lähinnä jupista, eikä olekaan välttämättä oikeasti pistämässä pentua paloiksi ja pakettiin. Sen jälkeen pentua saikin välillä vähän toppuutella siinä, kuinka usein Ruttua sopii kysyä leikkiin. Kun vaikka nuo muut kissat ovat ottaneet vierailevan naperon paremmin vastaan, ja meidän kissanuoriso on jopa vähän leikkinyt pojan kanssa, muissa kissoissa on Isacin mielestä yksi perustavanlaatuinen ongelma: niillä on karvoja, ja etenkin nyt keskellä karvanvaihtoa, voi saada leikkiessä karvoja suuhun, ja se on Isacista selvästi vähän ällöttävää. Niinpä Ruttu on meidän kissoista Isacista selvästi paras, vaikka Ruttu ei olekaan yhtään otettu tästä pienestä fanipojasta. Täällä on Rutusta tilaa vain yhdelle hikiruttanalle, ja se on Ruttu itse. 

Isac sai juuri kotiinsakin pyörän, ja juoksutreenit jatkuivat kyläreissulla

Tämä kuva kuvastaa hyvin, miten Ruttu varmasti näkee Isacin

Isacilla tuli outo tunne, ettei Ruttu-täti välttämättä haluakaan jakaa hänen kanssaan kiipeilypuun pesää

Ruttu-täti taitaa puhua jotain murretta, kun taas tuli sanoja, joita pienen pojan oli vaikea käsittää

Ihmisvieraista johtuen viikonloppu meni eläinjutuissa aika perusasioiden äärellä, jos unohdetaan uusien tulokkaiden vastaanottaminen. Kissat saivat helpoiten lähestyttävinä tyyppeinä toki myös ekstrapaljon syliaikaa ja leikitystä. Tämä viikko onkin sitten tarkoitus keskittyä taas kokonaan eläimiin, jotta ehtii viettää kunnolla aikaa myös hoidokkien kanssa. Hoidokeista Sofia kun on toistaiseksi ainoa, johon olen antanut vieraiden koskea. Sofiaan itselläkin kun on ollut jo pari kuukautta aikaa tutustua, ja mummuskalla on ollut aikaa kotiutua tänne. Sofia myös pitää majaansa olohuoneessa, ja ilmoitti haluavansa normaalin jaloittelu- ja terassiaikansa vieraista riippumatta. Kaikille mummuskoille tämä suotiinkin, vaikka junnut joutuivat tyytymään yövuoroon, jotta pahimmat hepulit eivät osuneet lasten hereilläoloaikaan. 

Lillyllä ja Mystillä oli eri näkemys siitä, miten pissa-alustoja käytetään, joten päätin kokeilla tytöille niille tutumpaa ratkaisua

Aina välillä joku kysyy, ehdinkö tehdä mitään muuta kuin hoitaa eläimiä, tai mitä teen silloin, kun en hoida eläimiä. Aika usein silloinkaan ei poistuta kotoa mihinkään, vaan siirrytään pelipöydän ääreen. Tässä pöydällä Zombicide-lautapeli, jossa kuolimme taas kaikki.

Eläinlääkärireissuja tiedossa

Ison eläinlauman kanssa välillä tuntuu, että eläinlääkärillä saa käydä jatkuvasti. Onneksi sentään joskus on kyse terveyden eikä sairaanhoidosta. Viime viikon maanantaina käytiin katkaisemassa Nutellan kiima täällä Turussa. Ensiviikolle on varattu hammaslääkäriajat Vantaalle Justiinalle ja Itsylle, ja samaan paikkaan mikrosiruajat Donatellalle ja Rafaellalle (tunnistemerkinnät eivät nyt ehtineet ihan heti ulkoilukauden alkuun, mutta sentään melkein). Ennenkuin olemme edes ehtineet Rauliolle hammaslääkärille, tänään tuli varattua ajat myös uusimmille hoitofreteille kiiman katkaisuun samaan paikkaan missä käytiin Nutellan kanssa viime viikolla. Kumpikin neideistä kun oli päättänyt aloittaa kiiman samoihin aikoihin omistajansa sairaalaan joutumisen kanssa, niin homma huomattiin vasta täällä. Sain niille kuitenkin ajan heti huomiselle, niin ehdimme ehkä hoitojakson aikana nähdä tytöistä myös vähän vähemmän hormonihuuruisen puolen. 

Justiinan ja Itsyn tie vie ensiviikolla hammaslääkäriin

Tulevat eläinlääkärireissut ovat pääosin aika rutiinihommia, joita nyt vain ajoittain tulee. Silti Justiinan hammaslääkärireissu pelottaa minua enemmän kuin pitkään aikaan. Sen kohdalla nyt mietittiin ensimmäistä kertaa sitäkin, lähdetäänkö sitä enää nukuttamaan ja hoitamaan hampaita vielä. Asiaa pohdittuani tulin kuitenkin samaan lopputulokseen, kuin vanhusten hammashoidoissa aiemminkin: mieluummin menettäisin Justiinan siihen, että se menehtyisi kesken hammashoidon, jos sen elimistö ei enää kestäisi rauhoitusta, kuin ottaisin sen riskin, että se kärsisi kipeistä hampaista ja saisi pahimmillaan verenmyrkytyksen jonkin hoitamattoman suun alueen tulehduksen seurauksena. Toivotaan kuitenkin, että molemmat mummut palaavat ensiviikolla hammaslääkäriltä entistä ehompina (ja todennäköisesti taas muutamaa hammasta kevyempinä). 

Mysti ja Lilly eivät tunnu olevan ihan varmoja, kumpi nyt on emo ja kumpi pentu, kun raahaavat toisiaan vuoroon niskasta pesäkopin suojiin. Neideillä on nyt vähän hormonit pinnassa.

Ja jotta aika ei vain kävisi liian pitkäksi, voi olla, että meille tulee vielä pari kesähoidokkia lisää. Kaveri kun tarvitsisi väliaikaista sijoituspaikkaa muutamille kaneille, ja tuossahan sitä olisi pihalla lääniä laiduntaa, kun vain tekisi kompostikehikoista kunnon laidunhäkit. Mikäli tämä toteutuu, niin sitten pitkäaikaisien hoidokkien kiintiö alkaa olla jo aika täysi. Niiden lisäksi kesälle kun on jo sovittuna muutamia lyhyempiä alle viikon hoitolaisia. Ja on meille tulossa eläimellisten vieraiden lisäksi myös ihan kaksijalkaisia kesävieraita, mutta niiden kohdalla alaikäisillä on omat huoltajat mukana, niin hoitamisen sijaan pääsee keskittymään yhdessäoloon.   

Koulutien jatko ja uusia kesäasukkeja

Tänään se odotettu tieto sitten tuli: minä pääsin opiskelemaan! Työttömyydelle tulee siis loppu viimeistään marraskuussa, jolloin aloitan klinikkaeläinhoitajaopinnot Liviassa, jossa suoritin myös perustutkinnon. Viesti tuli 8.46 aamulla, ja se tuli avattua kädet tärräten samalla kun seurasin Miten ihminen kohtelee parasta ystäväänsä -aamuwebinaaria koirien hyvinvoinnista. Vaikka minulle oli jäänyt positiivinen fiilis haastattelusta, en ollut uskaltanut toivoa liikoja ennen tämänpäiväistä viestiä. Viimeiset pari päivää onkin mennyt vähän tulisilla hiilillä, kun olen yhtäaikaa toivonut ja pelännyt, että tulokset jo tulisivat. Nyt olo on yhtäaikaa mielettömän innostunut, että vähän haikea. Innostus on luonnollisesti seurausta siitä, että työelämäni on nyt vihdoin menossa siihen suuntaan, mihin haluan sen viedä, ja odotan jo malttamattomana kaikkia uusia haasteita. Haikea siksi, että useampi niistä ihmisistä, joiden kanssa olisin halunnut koulutieni jakaa ei saanut samaa viestiä kuin minä tänä aamuna. Se samalla myös lisää sitä kiitollisuuden tunnetta, mitä tunnen saamastani koulupaikasta. Sen saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys, ja moni hyvä hakija jäi valitsematta aloituspaikkojen rajallisuudesta johtuen. 

Nyt kun tiedän palaavani koulun penkille syksyllä, aion myös alkaa katsoa jotain osa-/määräaikaisia työkuvioita tähän kesään ja alkusyksyyn. En kuitenkaan koe nyt niin suuria paineita siitä, että jotain olisi ehdottomasti pakko löytää. Oman alan hommia kun pääsen kuitenkin tekemään päivittäin myös kotona. Oman lauman lisäksi meille saapui itseasiassa taas pari uutta pidempiaikaista hoidokkiakin viime yönä. Niiden osalta tilanne eskaloitui yhtä nopeasti kuin omilla eläinjutuillani on yleensä tapana. Kun kaverini eilen kysyi, pystyisinkö ottamaan osan hänen laumastaan hoitoon, vastasin järjellä heti että en, sillä meillä on jo yksi pitkäaikaisempi frettihoidokki, ja sen myötä tällähetkellä jo kolme laumaa. Hoitopaikan tarve oli kuitenkin akuutti kaverin jouduttua sairaalaan, joten asia jäi pyörimään mieleen. En kuitenkaan kokenyt reiluksi omia ja Sofiaa kohtaan, jos niiden elämään joutuisi kauheasti rajoittamaan, kun hoidon tarve olisi kuitenkin useampia viikkoja. Tarpeeksi asiaa pyöriteltyäni palaset alkoivat kuitenkin loksahdella kohdalleen, etenkin kun varmistui että tyypit pystyisi rajaamaan playpeneillä niin että ne pysyvät aitauksen sisäpuolella. 

Autotalliin väsätyt frettitilat

Yötä vasten tuli vielä lukittua ovet ja tukittua lattiakaivo muovikannella ja painavalla laatikolla, ihan siltä varalta jos neidit olisivat sittenkin päässeet karkuun aitauksesta.

Niinpä meillä on nyt autotallissa tilapäisfrettilä. Näillä helteillä autotalli on itseasiassa jopa paremman lämpöinen frettitukikohdaksi mitä varsinaiset asuintilat, ja saatiin playpeneillä rajattua sinne useiden neliöiden puuha-alue kaverin tytöille. Autotallissa tyypeillä on myös enemmän omaa rauhaa silloin, kun meillä on kesän aikana tulossa useampaan otteeseen lapsivieraita. Kumpikaan hoidokeista kun ei ole tottunut lapsiin, ja osa kesävieraista ei ole kauhean tottuneita fretteihin. Kesällä tulee kuitenkin touhuttua paljon myös pihalla, joten frettien hyvinvointi on helppo käydä tarkistamassa useita kertoja päivässä, ja käydä samalla pitämässä niille seuraa. 

Tytyt eivät ole ehtineet poseerata kameralle vielä ollenkaan, parempia kuvia neideistä tulee ehkä myöhemmin

Enigmallakin oli eilen muuttopäivä, sillä kilpparien muutettua kesäksi ulos, siivottiin kilpikonnien sisäasumuksesta Enigmalle bioaktiivinen kesäkoti. Kilpikonna-aitaus kun on kuitenkin sen verran tiiviimpi ja ötökkäystävällisemmin sisustettu, että sinne noita vähemmän karkailevia ötököitä uskaltaa tarjota suoraan kuivikkeiden sekaan, niin että Enigmakin pääsee etsimään ruokansa kuppia laajemmalta alueelta. Fleece-sisustus kun ei ole kaikilta osin paras mahdollinen siileille, vaikka sekin toimii ihan hyvin niinä kuukausina, mitkä poika majailee sille lämmitetyssä kylmiössä. 

Jotain vanhaa, jotain uutta. Kilpikonna-aitauksesta tuli kesäasunto Enigmalle.

Toiset pakit

Huomenna tulee viikko siitä, kun Nutella sai kiimankatkaisupiikin. Nutella ei kuitenkaan reagoinut piikkiin ihan kuten oli odotettu, vaan jo seuraavana päivänä piikistä sen kiima oli ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Hormoni-implanteissa tämä on hyvin tyypillinen sivuvaikutus, että kiima ensin etenee nopeasti huippuunsa ja hiipuu sen jälkeen pois tulevien viikkojen myötä, mutta olin odottanut että piikillä kiima vain katkeaisi. Kunnon kiimaa Nutskulta on kuitenkin odotettu helmikuusta lähtien, joten laitoin Sariannalle viestiä, että nyt sellainen sitten olisi, että haluaako hän yrittää astuttaa tähän ennenkuin se lähtee hiipumaan. Pikaisen googlettelun ja konsultoinnin jälkeen Sarianna tuli siihen tulokseen, että mikäli Nutella suinkin antaa astua, tämä kiima voisi olla yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin, vaikka Nutella oli juuri saanut hormonipistoksen. Että kyllä ne tiineyshormonit hoitaisivat sitten homman kotiin, mikäli tiinehtyminen tapahtuisi. 

Etualalla Neiti Nutella, joka ei ehdi pysähtyä edes kunnolla kuvattavaksi

Torstaille sovittiin sitten treffit, ja hain Sariannan ja Momon uudelle riiuu reissulle. Pienen hetken virisi jo toivo, kun pari alkoi nuuskia toisiaan kiinnostuneen oloisena, mutta sitten Nutsku kääntyi ja jatkoi muihin hommiin. Ei auttanut kasvattaja esiliinana, eikä Momon iskuyritykset. Nutella ei lämmennyt ja pakit tulivat niin että paukkui. Tulivat vaikka Momo koitti kysyä nätisti ja vähän vähemmän nätisti havainnollistaen, mitä varten tänne oli taas tultu. 

Momo torstaina pakkien jälkeen

Tänään kiima on lähtenyt selvästi laskuun. Koska torstain pakeista ei ole pienintäkään epäselvyyttä, kiiman lasku menee nyt täysin hormonipiikin piikkiin. Nyt sitten odotellaan, seuraako piikistä valetiineyttä, ja koska Nutella on valmis aloittamaan uuden kiiman. Useastakin syystä toivon, että Nutella aloittaisi uuden kiiman vielä tänä kesänä. Ei vain siksi, ettei minun tarvitsisi taas koko ensikevättä tiirailla neidin pimppiä, ja että Sariannan saisi keskittyä pentueeseen per vuosi. Vaan myös siksi, että tiedän Sariannan pentujonossa olevan ihmisiä, jotka odottavat ihka ensimmäisiä näätiään, ja joilla odotus on kestänyt niin kauan, että toivoisi ettei se pitkity enää ensivuoteen. Tänä vuonna kun on taas kauttaaltaan aika huono pentuvuosi, eli varauksia ei voi edes helpolla vaihtaa mihinkään muuhun pentueeseen. Plus kukapa ei haluaisi maailman mahtavimpia suklaa-apinoita, joita Nutskulta on tilattu. 

Kilpikonnien ulosmuutto

Tänään tuli se päivä, kun kilpikonnien tuli aika muuttaa kesälaitumille. Vähän tarha on vielä tylsähkö, kun voikukat ja muut aarteet eivät ole vielä ehtineet puskea itseään täytemaan läpi, mutta eiköhän sekin tapahdu viimeistään seuraavien sateiden jälkeen. Tarhaa tehdessä päädyimme laittamaan verkon nurmikon päälle, ja sen päälle lisättiin sitten multaa, turvetta ja kasvihuonepäätyyn hajusieppoa. Mitään ei siis poistettu alta. Tällätavalla kaivelusyvyyttä jäi toki vähänlaisesti, mutta mikäli Donatella ja Rafaella innostuvat enemmän kaivelemaan, sekä kasvihuone että tarhaosa ovat nostettavissa, jos pohjaa haluaa ensivuonna tai myöhemmin muuttaa. Toisaalta taas aitauksen kasvipeitteen pitäisi tämän myötä tulla äkkiä. Nyt tärkeimpänä oli kuitenkin että saatiin homma valmiiksi kesän alkuun, että saatiin kilpikonnat kunnolla aurinkoon. Mikään uv-lamppu kun ei kuitenkaan pysty samaan kuin oikea aurinko. 

Donatellan ja Rafaellan kesäkämppä

Neidit tutustumassa ulkobuffaan

Tarhan pinta-alaksi tuli 11,6 neliömetriä, josta 3,6 neliömetriä on kasvihuonetta ja loput tarhaa. Kasvihuone tulee antamaan suojaa viileämpinä päivinä ja mahdollisuuden kuivatella sateisina päivinä, siinä missä tarhan puolella on mahdollisuus ottaa kunnolla aurinkoa. Osa aiemmin bongatuista betonielementeistä tuli kilpikonnien ulkoaitaukseen tuomaan varjoa ja suojaa. Kasvihuoneen sisällä olevien elementtien alle ajattelin vielä lisätä heinää ja olkea, joihin konnat voivat halutessaan kaivautua. 

Pihan kasvilavat ja marjapensaat (kilpikonna-aitaus taustalla). Tuo isoin "pensas" kuvan keskellä on tyrni

Tarhan on tarkoitus majoittaa konnat tästä syksyyn. Alustava suunnitelma olisi pitää konnat ulkona, kunnes ne alkavat hakeutua talvilevolle, ja siirtää sitten horrostamaan autotalliin tai jääkaappiin. Sitten pitäisi vain keksiä, miten varmistaa paasto ja suolentyhjentyhjentyminen ennen horrokselle siirtoa. Joten voi olla, että konnat päädytään kuitenkin ottamaan joksikin aikaa sisälle ulkoilukauden ja talvilevon välissä, etenkin kun kyseessä tulee olemaan tyyppien ensimmäinen horros. 

Kasveille varatulla kasvihuoneella kaikki taimet vesimelonia lukuunottamatta ovat jo hyvässä kasvussa, ja vesimelonissakin on jo ensimmäiset kukat, vaikka taimi on muuten niin piskuisen oloinen kaikkiin muihin verrattuna. Vesimelonia lienee kuitenkin turha odotella vielä juhannuspöytään (ainakaan omasta pihasta), mutta perunalla, kurkulla, paprikoilla, yretillä ja chileillä on paremmat mahdollisuudet. 

Marja-aronia on nyt täydessä kukassa

Chilit, vesimeloni ja kurkut

Tomaatit, toinen paprika ja osa yrteistä

Paprika-amppeli ja kukkasia

Kasvihuonekurkku kukkii

Ensimmäiset chilit kypsymässä

Valmistuminen

Tänään valmistuin Maatalouden perustutkinnosta, eläintenhoidon osaamisalasta eläintenhoitajaksi. Kolmenkymmenen vuoden eläintenhoidon jälkeen voin siis vihdoin todeta omaavani pätevyyden hommaan. Kaikista itselleni tärkeimmistä aineista (eläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen, tuotantoeläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen, pieneläinten hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen ja maaseutuyrittäminen) sain todistukseen täyden vitosen, mikä lämmittää mieltä. Eivätkä ne kaksi muutakaan kohtaa huonosti menneet (työskentely maatalousalalla 3, eläinlajikohtainen tuotanto tai hoitaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen 4, jälkimmäisessä lajina hevonen). Viimeistään siinä kohtaa meinasi vähän päästä itkukin, kun sain vielä stipendin, ja stipendien myöntämisessä kerrottiin painotetun muunmuassa työssäoppimispaikoilta saatua palautetta.

Tänään meillä oli pieni valmistujaistilaisuus koululla, ja olo veti vähän haikeaksi, vaikka toivonkin, että tulen törmäämään kurssikavereihin vielä. Näin korona-aikaan opiskellessa kun ei ole totisesti ehtinyt kyllästyä kurssikaverien näkemiseen. Tämä 1,5-vuotta tuntuu menneen ihan silmänräpäyksessä, vaikka toisaalta koulutuksen myötä olen ehtinyt päästä moniin sellaisiin kiinnostaviin paikkoihin, joihin minulla tuskin ilman koulua olisi ollut pääsyä, olkootkin että esimerkiksi kurssimatkaa ei päästy tekemään. Kahdeksan opintoihin kuuluneen työssäoppimisjakson aikana olen päässyt kasvattamaan osaamistani myös sellaisten eläinten parissa, jotka ovat olleet minulle aiemmin tuttuja vain teoriassa, kuten monet tuotantoeläimet. 

Tänään me juhlimme kahdestaan Jussin kanssa, eikä suunnitelmissa ole nyt valmistumisen tiimoilta isompia juhlia. Vaikka olen ylpeä tästäkin saavutuksesta, toivon, että pääsen aloittamaan pian erikoistumisopinnot, ja että niistä valmistuessa ei tarvitsisi miettiä yhtä paljon koronaa, vaan voisi bilettää molempien tutkintojen edestä.

Lauma tulevaisuudessa

Eilen tuli postattua listaus siitä, miltä meidän lauma näyttää juuri nyt. Aika usein minulta myös kysytään, minkälaisia tyyppejä haluaisin laumaan seuraavaksi. En voi väittää, etteikö olisi vielä monia lajeja, jotka minua kiinnostaisivat, ja ettenkö aika usein pyörittelisi mielessäni, millaiset koira/kani/hiiri/varaani/joku muu eläin tilat tänne saisi rakennettua. Rakastan suunnitella ja ideoida, eikä minulla äkkiseltään tule mieleen mitään eläinlajia, joka olisi itselleni ihan ehdoton ei. Joskus olisin voinut sanoa hämähäkkien olevan sellainen, mutta nyt kun niiden kanssa on elänyt useamman vuoden, niihinkin on tottunut - ja alkanut pitää niitä jopa jossainmäärin erittäin kiehtovina otuksina. Kaikista suunnitelmistani huolimatta ainoa aktiivisempi suunnitelma lauman lisäämiseksi on kuitenkin toive saada kaksi fretinpentua laumaan joskus 1-2 vuoden sisällä. Kaikki tekijät huomioon ottaen tiedän, että tämä vuosi ei olisi lauman lisäykselle vielä paras mahdollinen, mutta en toisaalta haluaisi odottaa myöskään siihen, että junnulauman vanhimmat ovat ihan mummoutuneita, jotta ne vielä jaksaisivat paremmin riekkuvat piranjat. 

Hoitofretti Sofia

Tällähetkellä koen tärkeimmäksi koittaa rakentaa mahdollisimman toimivat tilat kaikille nykyisille tyypeille. Terassitarha ja monet bunkkerissa tapahtuneet muutot isompiin terraarioihin ovat olleet askelia tähän suuntaan. Seuraavana isona kilpikonnien ulkotarha on ihan viittä vaille valmis. Näille projekteille ei kuitenkaan ole ihan heti loppua näkyvissä, sillä bunkkerissa muutama tyyppi on vielä poikasbokseissa, ja niin hieno kuin tyyppien terassitarhasta tulikin, haluaisin siihen vielä jossain kohtaa maapohjalle ulottuvan lisäsiiven. Useimmat meidän eläimistä ovat kuitenkin sellaisia, ettei niille ihan helposti pysty tarjoamaan liikaa tilaa tai liikaa aktiviteetteja, vaikka laajentaisi useammankin kerran. 

Vaikka tällähetkellä tila mahdollistaisi hyvin lauman lisäyksen nykyisestä, ja juuri nyt minulla olisi aikaakin käsissäni enemmän kuin koskaan, on näistä jälkimmäinen kuitenkin tilapäinen resurssi. Saatuani tiedon uudesta koulupaikasta, minulla alkaa työnhaku. Hakutuloksesta riippumatta lähden siitä, että seuraava työpaikka ei tule olemaan se pysyvä, vaan aion jatkaa opintoja vielä ammattitutkinnon verran. En siis halua lisätä kuormitusta kotona nykyisestä ennenkuin työelämä alkaa asettua taas tasaisemmin uomiinsa, ja tiedän vähän pidemmälle tulevaisuuteen, millaisia päiväni tulevat olemaan. Tämä pätee etenkin koirahaaveisiin, mitä muutama työssäoppimisista on ehkä ruokkinut. Riippumatta siitä, olisiko koira pentu vai jo aikuinen rescue, sen kanssa haluaisin tietää useamman kuukauden eteenpäin, millaiset edellytykset meillä olisi lähteä rakentamaan toimivaa suhdetta ja opiskelemaan yhdessä toimivaa vuorovaikutusta ammattikouluttajien ohjauksessa. 

Kilpikonnien ulkotarha viimeistelyä vaille valmiina

Ihan kiveenhakattu tämä päätös olla laajentamatta laumaa ei kuitenkaan ole. Vaikka en koe nyt tarvetta etsiä meille aktiivisesti uusia tyyppejä porukkaan, kodinvaihtajien ja hoidokkien suhteen edetään kuten ennenkin, eli tilannekohtaisesti. Eli jos joku kysyy, olisiko meillä puitteet kunnossa tyypille x, niin katsotaan sitä sitten. Kissojen suhteen voin kuitenkin melko suurella varmuudella sanoa, että en usko, että sellaista tilannetta ihan heti tulee, jossa harkitsisimme meille vakavasti kuudetta (muutamaa hyvin rajattua poikkeusta lukuunottamatta, joista kumpikaan ei toivottavasti tule tapahtumaan). Tämä etenkin, kun viimeisin kolmikko alkaa olla seniori-iässä, eli niiden kanssa saa varautua siihen, että lähivuosina voi tulla muutakin kremppaa kuin Mintun hampaat. 

Pienenä poikkeuksena voi olla myös pari siira- ja kalalajia, mutta tällähetkellä kun pihassakin riittää kesän myötä enemmän hommaa, voi olla että niitäkin katsotaan uudestaan syksymmällä, kun aletaan taas viettää enemmän aikaa sisällä. 

Tämän hetken tulevaisuusvisio siis olisi, että toivottavasti mennään mahdollisimman pitkään nykyisellä kokoonpanolla - menettämättä ketään, ja lisäämättä populaa juurikaan.

Lauma tänään

Edellisestä lauma tänään -postauksesta on nyt tasan puoli vuotta, niin ajattelin että voisi olla mielenkiintoista kartoittaa, miten meidän lauma on puolessa vuodessa muuttunut. Valitettavasti tällä kertaa en pääse aloittamaan, että karvakaverien osalta kokoonpano olisi sama kuin puoli vuotta sitten, sillä kevät vei meiltä kaksi rakkaista. Myös bunkkerin puolella olemme saaneet hyvästellä kaksi hämähäkeistä, skorpionin ja tuhatjalkaiset, joiden lisäksi siiroja on nykyään yksi laji vähemmän. Sen sijaan hyönteisiä on tullut kasvatukseen muutamia lajeja lisää, ja tajusin juuri, että meidän afrikkalainen kääpiösiili Enigma ei ole vieraillut blogin puolella kertaakaan. Enigma tuli meille kodinvaihtajana keväällä, ja on varsin hauska, joskin kovin kiroileva tyyppi.

Karvakaverit

Karvakaverit tuli myös punnittua, ja niillä tammikuinen punnitustulos löytyy suluista. Frettien kohdalla painot eivät ole täysin verrannolliset, kun niillä paino vaihtelee voimakkaammin eri vuodenaikoina. Eli painon tippuminen kesää kohti on niille täysin luonnollista, ja tapahtuu lähes kaikilla. Etenkin ensimmäisen talven jälkeen pudotus voi olla isokin. Esimerkiksi Nutella painoi ensimmäisenä talvena 1200g, jonka jälkeen se tippui seuraavana keväänä 800 grammaan.

Painituokio

Omat fretit

Justiina, 8v1kk17pv, 749g (826g)

Itsy, 6v0kk14pv, 662g (764g)

Mitella, 5v2kk0pv, 1063g (1190g)

Lysti, 4v0kk13pv, 1234g (1309g)

Nutella, 3v0kk21pv, 878g (961g)

Mallu, 2v2kk8pv, 1240g (1319g)

Vappu, 2v1kk0pv, 1365g (1376g)

 

Hoitofretti

Sofia, 8v1kk20pv, 926g 

Kissat

Mauno, 1v11kk17pv, 4,58kg (4,63kg)

Aino, 2v3kk15pv, 3,05kg (3,05kg)

Ruttu, 8v9kk28pv, 5,11kg (5,15kg)

Löllö, 10v0kk24pv, 3,98kg (4,16kg)

Minttu, 10v9kk14pv, 3,82kg (3,66kg)

 

Kissoista kaksi on edelleen virallisesti omia ja kolme hoidossa, mutta hoidokitkin lasketaan nykyään vahvasti omaan jengiin.

Mallu haastaa kännykkää painimatsiin

Matelijabunkkerinväki

Matelijabunkkerinväki on listattu lähinnä lajitasolla. Osasta löytyy myös sukupuolet (käärmeiden edessä olevassa numerokoodissa ensimmäinen luku kertoo koiraiden määrän, jälkimmäinen luku naaraiden määrän). Nimetyiltä yksilöiltä löytyy nimet ja osalta hyönteisiä värimuoto.

Matelijabunkkeria tänään

Käärmeet

1.0 tricolor siankärsäkäärme "Pulkkinen"

0.2 kuningaspyton "Pamela" & "Selena"

0.1 kuningasboa "Alma"

1.0 amazonin puuboa "Thanos"

1.0 thaimaalainen bamburottakäärme "Enzo Ferrari"

1.0 tiikeripyton "Luigi"

2.1 viljakäärme "Putti", "Mini" & "Hani"

0.1 sarvirottakäärme "Sauron"

1.0 sri lankan kuoppakyy "Trigo"

1.0 valkohuulikyy "Alpo"

Liskot

madagaskarin päivägekko "Ötökkä"

Lepidodactylus lugubris

tokeegekko "Mondo"

muurigekko "Hupsis"

williamsingekko "Wili"

Sammakkoeläimet

Tulisalamanteri "Fenix"

Rhaebo guttatus "Venom"

Pyxicephalus edulis "Hypno"

 

Hämähäkkieläimet

Brachypelma hamorii "Lotta-Päivi"

Brachypelma boehmei "Punahilkka"

Brachypelma emilia "Emilia"

Lasiodora parahybana "Höppänä"

Monocentropus balfouri "Baloo"

Heteroscodra maculata "Spooky"

 

Kalat

lehtikala "Punaniska" & "Mary-Ann"

leväbarbi (parvi)

haarniskamonni (parvi)

punasilmäpleko "Vesku"

kierteisarvikotilo

 

Hyönteiset

Porcellionides pruinosus "powder blue"

Porcellionides pruinosus "orange"

Armadillidium frontetriangulum "corfu"

Armadillidium vulgare "magic potion"

Porcellio laevis "panda"

Trichorhina tomentosa "white dwarf isopods"

Drosophila hydei

ruusukuoriainen

lokusti

kaksitäpläsirkka

jauhomato

jättijauhomato

akaattikotilo

argentiinantorakka

madagaskarin sihisevä torakka

dominotorakka

pääkallotorakka

 

Muut

1.0 kotipäästäisopossumi "Nipsu"

0.2 nelivarvaskilpikonna "Rafaella" & Donatella"

1.0 afrikkalainen kääpiösiili "Enigma" 

Meidän yökyöpeli Enigma