Ulkona tuntuu ja tuoksuu hyvin vahvasti pakkanen, mutta kevään lähestyminen käy koko ajan selvemmäksi. Valon määrä lisääntyy kovaa vauhtia (olkootkin että Turun lähtötaso joulukuun alkupuolella oli se 8 minuuttia auringonpaistetta jaettuna useammalle viikolle...), ensimmäinen taimikuvasto tuli jo postista ja Facebookin syöte alkaa täyttyä puutarhajutuista. Ja huomaan että minussa on alkanut tänä vuonna aiempaa vahvemmin herätä puutarhaihminen. Sellainen sivupersoona joka miettii jo helmikuun alussa, mitä taimia hankkia, mitä istuttaa mihinkin ja millä aikataululla kasvihuoneen viereiset kasvupenkit saataisiin vihdoin kunnostettua.
Sen verran varovainen tämä sivupersoonani kyllä vielä on, ettei se pysty täysillä jyräämään varovaisempaa järjen ääntä. Nyt jo useamman vuoden kokemuksella kun olen huomannut, että minun kasvihuoneeni voi hyvin ja kukoistaa, jos eläimetkin tekevät niin. Mutta heti jos eläinpuolella joku sairastuu vakavammin tai kuolee, kasvihuoneen kasvitkin yleensä kuolevat. Etenkin hellejaksoilla kasvihuone kun muuttuu armottoman paahtavaksi, ja siten hyvin riippuvaiseksi kasteluksi, ja usein jo parin päivän harhautuminen asiasta tekee pysyvää tuhoa. Niinpä parin ensimmäisen vuoden jälkeen olen keskittynyt omissa pihasuunnitelmissani ratkomaan myös tätä ongelmaa. Kasvihuoneessa on ollut jo parina vuonna kastelujärjestelmä, ja tänä vuonna ajattelin ensimmäistä kertaa testata parvekkeelle kasvusäkit kastelualtaalla.
Nyt kun kastelujärjestelmän myötä olen jo parina vuonna onnistunut paremmin tomaattien ja kurkkujen kanssa, ja viime vuonna onnistuin saamaan ensimmäistä kertaa kunnolla satoa myös napostelupaprikoista ja chileistä, innostuva puoli minusta haluaisi vaihtaa tänä vuonna turbovaihteen silmään ja lisätä vähän kaikkea: ruusupapuja, herneitä, vadelmapensaita, mansikkamaan... Mutta koitan taas malttaa mieleni, keskittyä max. muutamaan uuteen lajiin ja muutamaan uuteen tuotteeseen, ettei sitä taas panosta keväällä kaikkea energiaa ja kaikkia liikeneviä rahoja puutarhaan, ja tapa kaikkea kesken kesää, kun niitä voimia tarvitseekin johonkin muuhun.
Ehkä sitä tänä vuonna heittäytyy villiksi ja kokeilevaksi uusien tomaatti- ja chililajikkeiden suhteen (chilien talvehdittamisessa kun en onnistunut). Kurkkujen suhteen varmaan turvaudutaan taas tutun eksoottiseen sitruunakurkkuun, koska se on niitä harvoja kasviksia joista Musti-tegu pitää. Herneet ja pavut jäävät todennäköisesti odottamaan vielä kesää 2027, niin ettei kasvihuoneen viereisten kasvulavojen uusimiseen tule liian tiukka deadline. Niille kasveilla, joita en saa helposti kytkettyä kastelujärjestelmään tai joita en ajatellut istuttaa kasvusäkkeihin ajattelin ottaa testiin kastelutarvetta harventavat kastelurakeet, jotka parantavat kasvualustan vedensitovuutta.
Kasvihuoneviljely voi tässä vaiheessa olla itselleni sopiva kärsivällisyysharjoituksen muoto. Siskoni on aloittanut hapanjuurileivonnan, mutta onnistuin jo tappamaan ensimmäisen hapanjuurivauvani ja en ole vielä uskaltanut startata kuivakaapissa odottavaa varmuuskopiota siitä, joten voi olla, että arkeni on ainakin tällä hetkellä liian hyppivää juurileivontaa ajatellen, etenkin kun sen hengissä pitämiseen minulla ei ole vielä yhtä vahvoja rutiineja kuin tämän eläintarhan kanssa jonglööraamiseen.
Jossain kaukaisemmassa tulevaisuudessa sitä mielellään myös näkisi kasvattavansa itse salaatit ja yrtit lemmikkienkin tarpeisiin kesäkaudella, mutta toistaiseksi olen todennut villikasvien keräämisen ja satunnaisten orvokkien napsimisen omista kukkaistuksista vähemmän sitovaksi. Sitä kun pystyy harrastamaan aina silloin kun ehtii, eikä se sido säännöllisesti mihinkään. Jussikaan kun ei ole niin ahkera nurmikonleikkaaja, että onnistuisi kerralla tuhoamaan kaikkia apajoitani, vaan aina jostain päin pihaa löytyy kaikkea siankärsämöistä voikukkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti