Levätkää rauhassa Juutas ja Nava

keskiviikko 19. heinäkuuta 2023

Eilen päästettiin pojat nukkumaan. Päätös oli taas vaikeimpia pitkään aikaan, koska jo yhdetkin hyvästit ovat aina vaikeat. Toki päätöstä lopulta helpotti se, että Juutaksenkin yleiskunto oli alkanut laskea nopeasti Tellun kuoltua. Juutaksen kohdalla kun tuli mietittyä jo aiemmin, miten poika selviäisi, jos hän jäisi laumansa viimeiseksi. Juutas kun oli samalla tapaa herkkä ja muutoksiin voimakkaasti reagoiva kuin Mitella nuorempana. Ellei Navan takapää olisi lähtenyt heikkenemään näin nopeasti, sitä olisi kyllä saattanut Juutaksen kohdalla vielä hetken seurata, olisiko se päässyt vielä elämänsyrjään kiinni. Mutta tuskin kauaa silti, sillä Juutaksen paino oli jo nyt tullut viime kesän 2010 grammasta 1310 grammaan, eli lihasmassa oli käytännössä hävinnyt lähes kokonaan, eikä Juutas enää tehnyt juuri muuta kuin nukkunut.

Nava puolestaan oli virkeä ja aktiivinen loppuun asti, mikä teki päätöksestä sen kohdalla vaikean. Nava kun juoksi, tutki ja touhusi ihan entiseen tapaan - jos ei lasketa sitä, ettei se pystynyt kävelemään montaakaan metriä kaatumatta, ja hän alkoi olla usein turkki sotkussa kaaduttuaan kesken vessa-asioinnin. Silti vielä viimeisenä iltanaan Nava oppi avaamaan jääkaapin, kun ei malttanut odottaa tahnulia siihen asti, että saatiin Juutaksen kynnet leikattua. Jääkaapin kun saattoi avata hyvin kyljellään maaten, eikä siihen tarvittu mitään epäluotettavia takatassuja. Mutta koska en pidä pyörätuolia eläinten kohdalla mielekkäänä vaihtoehtona, vaihtoehtoja alkoi olla vain se yksi. 

Olimme jo aiemmin puhuneet juuri viime viikolla uuden Eläinklinikka Pelottoman avanneen ystävieni kanssa, josko he tulisivat jossain kohtaa elokuuta rokottamaan kissat meille kotiin. Päädyin sitten laittamaan heille viestiä, että mitä jos aikaistettaisiin rokotuksia tälle kuulle, ja pojat saisivat lähteä siinä samalla kotona. Ehdittiin sitten jutella asioista siinä kissoja rokottaessa. 

Poikien lähtö oli rauhallinen. Juutas sai lähteä minun sylissäni ja Nava Jussin. Tuntui jotenkin niin osuvalta, että kissoja rokottettaessa ulkona alkoi sataa tihuttaen, mutta kun tuli poikien aika lähteä, taivas repesi kaatosade alkoi kastella pihaa. Ja kaatosade loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, kun pojat olivat lähteneet matkaan. Siitä tuli jotenkin oudolla tapaa tunne, että hetki oli juuri oikea. Että näin sen kuului mennäkin. 

Levätkää rauhassa Let the Sin Begins "Juutas" 6.4.2018 - 18.7.2023 & Nord West Sirius "Nava" 9.6.2017 - 18.7.2023

 

1 kommentti:

  1. Hyvää matkaa sateenkaarisilloille pojille ja osanottoni❤🌈

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI