Uusia tuulia

perjantai 11. marraskuuta 2022

Tämän postauksen työnimi oli tiistai-iltaan asti uusia tulokkaita. Minun piti esitellä meidän uudet kääpiörotat Opuntia ja Lupiini, sekä maanantaina saapunut pikkulismo Hevisaurus. Kuitenkin tiistaina iltavuoron ruokatauolla huomasin Tuijan laittaneen viestiä, että minulle olisi työpaikka eläinklinikka Veteassa, mikäli pystyn keskeyttämään nykyisen harjoitteluni ja aloittamaan työt mahdollisimman pian. Annoin sitten heti tiistaina illalla tiedoksi harkkapaikassa, että joudun keskeyttämään työssäoppimiseni, sillä minulle on tarjottu töitä. Keskiviikkoaamu ennen iltavuoroa meni sitten selvitellessä, kuinka nopeasti minun olisi mahdollista aloittaa työt. Keskiviikkona vein sitten iltavuoroon kiitoskakun ja ilmoitin, että töiden alku varmistui seuraavalle päivälle. Ja torstaina allekirjoitin ensimmäisen oman alan työsopimuksen. Pää ei ole ehtinyt ihan vielä mukaan tähän kaikkeen, sillä pari viime päivääkin on ollut aika härdelliä. Sille kun oli syynsä, miksi nopea aloitus oli toivottu, ja normitöiden ohella on sitten hoidettu sopimusasioita kuntoon ja puhuttu kaikista niistä jutuista, mitkä eivät vielä harkassa olleet ajankohtaisia, kuten työterveydestä. 

Lupiini, Opuntia & mie ite

Mutta nyt itsellä on sitten vakituinen työpaikka koulutusta vastaavissa tehtävissä ja näyttöpäivä sovittuna ensikuun alkupuolelle. Siihen asti olen virallisesti oppisopimusopiskelija. Yhtä aikaa tuntuu, että harteilta tippui iso stressi pois, kun ei tarvitse miettiä työnhaun aloittamista, ja taloudelliseen tilanteeseen on luvassa nopeampaa helpotusta kuin olin osannut edes toivoa. Samalla tietenkin sitä kokee, että tämä työ on myös näytön paikka, sillä nyt en ole enää klinikalla ekstrana pyörimässä, vaan minut lasketaan mukaan vahvuuteen siinä missä muutkin. Onneksi paikka henkilökuntineen on entuudestaan tuttu aiempien työssäoppimisten myötä. 

Neidit saapumispäivänään kasvattajan boksissa

Nyt sitten vedetään viikonloppuna kunnolla henkeä, ja keskitytään ihmettelemään uusia tyyppejä. Opuntia ja Lupiini ovat kumpikin vielä varsin ujoja, mutta erittäin kilttejä neitejä. Rottien kohdalla meillä lähdetään siitä, että vaikka kyseessä on kääpiötyypit, rotat ovat sylilemmikkejä, eli neitien kanssa käsittelyä ja sylissä oloa treenataan päivittäin. Jussillekin on annettu täydet valtuudet lelliltellä tyttöjä. Tähän linjaukseen vaikuttaa osaltaan sekin, että koska itse pidän monesti enemmän eläinten tarkkailusta kuin sylittelystä, unohdan aina välillä, kuinka tärkeää eläinten sylittely Jussille on, ja kuinka häntä sen takia välillä harmittaa, että moni meidän teoriassa käsiteltävissä olevista eläimistä ei ole juurikaan käsiteltävissä, koska niitä ei ole totutettu siihen poikasina, joko sen takia että ne ovat tulleet meille aikuisina kodinvaihtajina tai koska en ole itse kokenut tärkeäksi panostaa asiaan.

Hevisauruksesta minulla ei ole vielä tämän parempaa kuvaa

Maanantainen tulokas eli muurigekko Hevisaurus tulee sen sijaan olemaan todennäköisesti aina vain katseltava tyyppi. Se on saapunut Suomeen todennäköisesti jonkun hedelmäkuorman mukana, ja se bongattiin K-Supermarket Reimarin Hevi-osastolta. Näitä salamatkustajia tulee Suomeen aina välillä (joskus myös tavarakollien matkassa, mutta niiden kohdalla olosuhteet ovat yleensä huonommat salamatkustajien hengissä selviämiselle), ja koska tyyppiä ei pystytä sen enempää palauttamaan tuntemattomaan lähtöpaikkaan kuin vapauttamaan luontoon Suomessa, nämä tyypit päätyvät yleensä elämään loppuelämänsä terraariolemmikkeinä harrastajien luona. Toki aika monen kohdalla matkan rasitukset mahdollisine kuivumisineen, paastoineen ja lämpötilavaihteluineen ovat liikaa, eikä tyypeistä ole välttämättä matkan jäljiltä eläjiksi. Lisäksi luonnosta tulleina monella voi olla esimerkiksi loisia. Niinpä Hevisauruskin saa nyt viettää reilun mittaisen karanteenin yläkerran vessassa hieman pelkistetymmässä terraariossa, jotta sen vointia on helpompi tarkkailla, ja jotta se ei pääse tartuttamaan matelijahuoneen asukkeja, mikäli sillä olisi jotain. Karanteeniasumuksessa on pari piilovaihtoehtoa, lämmitys ja valaistus. Mutta esimerkiksi asumuksen pohjalla on turpeen sijaan valkoinen talouspaperi, jotka mahdolliset loiset on helpompi bongata ja ulosteet erottuvat selkeämmin. Tällähetkellä Hevisaurus vaikuttaa virkeältä, eikä se näytä kuivuneelta tai laihtuneelta, joten olemme varovaisen optimistisia sen suhteen, että sillä voi olla edellytykset selvitä.    

Hevisauruksen karanteenikämppä

10 kommenttia:

  1. Ooh!! Oikein paljon onnea työpaikasta!!! <3

    Lattiaremonttikin taitaa nyt vähän aikaistua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Varmasti lattiaremonttikin aikaistuu, muttei välttämättä paljoa. Nyt kun Jussi on viimeiset 2,5 vuotta vastannut yksin taloudesta hintojen koko ajan noustessa, näin alkuun pitää todennäköisesti keskittyä hetki laittamaan perustuksia ja puskureita kuntoon.

      Poista
  2. Onnea työpaikasta! Onko työmatka pitkä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työmatkaa on puolituntia suuntaansa, eli aikas sopiva. Ainoat klinikat mitkä olisivat lähempänä olisivat Turun keskustassa, ja sinne lähtisin varmaan vieläkin aiemmin, kun pitäisi metsästää kadunvarsiparkkeja.

      Poista
  3. Ihanaa ja isosti onnea työpäikasta.
    Kääpiötyttöset ainakin eottaa toisistaan kun ovat eri värisiä. Ja toivottavasti hevisaurus selviää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja nää neidit ovat kyllä todella helposti erotettavissa. Nyt täytyy vain koittaa olla ihastumatta liian emonsa näköisiin tyttäriin, jos sellaisia syntyy :D

      Poista
  4. Isosti onnea työpaikasta. Ja tietty uusista tulokkaista.

    VastaaPoista
  5. Hieno homma, että siulla on hieno homma! Lämpimät onnittelut, olet kyllä ihminen ihan oikeessa paikassa : )

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea työpaikan johdosta! Hieno juttu!

    VastaaPoista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI