Turun joukkis

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Turun frettien joukkorokotus järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa meillä kotona. Ensimmäisellä kerralla tähän päädyttiin kun pitkään Turun joukkiksia hoitanut eläinlääkäri Marjo Rikkilä luopui pieneläinvastaanotostaan, mutta lupasi tulla kyllä rokottamaan, mikäli sopiva paikka löytyisi. Kun ensimmäinen kerta onnistui hyvin, ja Marjo lupasi tulla seuraavanakin vuonna, tuli sitten se toinen kerta, ja kolmas ...ja ensivuonna toivottavasti jo neljäs. Frettien kohdalla helpoiten saatava rokoteaine myydään pulloissa, josta riittää ainetta 250 eläimelle, mutta joka säilyy sekoittamisen jälkeen käyttökelpoisena vain joitain tunteja. Tämän myötä frettien kohdalla edullisin tapa rokottaa frettejä on rokottaa mahdollisimman iso joukko kerralla, jolloin pullon hinta jakautuu usean omistajan kesken. Tänä vuonna korona on vaikeuttanut joissain paikoissa joukkorokotuksien järjestämistä, sillä klinikoilla on tiukat ohjeet esimerkiksi desinfioinneista eri asiakkaiden välillä, mikä johti siihen, että tänä vuonna Turun joukkikseen osallistui ihan ennätysmäärä frettejä, eli kokonaiset 51kpl. Tämäkin määrä meni kuitenkin yllättävän sujuvasti myös kotioloissa, sillä osa freteistä saapui paikalle kimppakyydeillä, jolloin ihmismäärä paikalla oli huomattavasti pienempi kuin frettimäärä.

Oman lauman rokotuskortit kaikki esiinkaivettuna
Koska siitä hetkestä, kun rokoteaine on sekoitettu, siihen, että kaikki fretit on rokotettu, on toivottavaa kulua mahdollisimman lyhyt aika, ennakkovalmistelut tuli aloitettua taas hyvissä ajoin. Jotta asiat sujuisivat mahdollisimman mukavasti tapahtuman aikana, sitä pyrkii jo ennakkoon järjestämään asunnon niin, että kaikilla rokotuksille saapuvilla olisi hyvin tilaa odotella, ja että asunto ei muuttuisi täydelliseksi pätsiksi. Tässä on päästy kolmessa vuodessa selvästi eteenpäin, ja etenkin toimenpidehuone saatiin kerrankin pysymään jopa ihan mukavissa lämpötiloissa. Mutta koska helteiden osuessa sitä ei kuitenkaan ilman ilmalämpöpumppua pysty ihmeisiin, sitä on oppinut varaamaan tarjolle myös juotavaa, jäätelöä ja jäädytettyjä pulloja boksien viilennykseen. Kasperi jo totesikin että Turun joukkiksessa oli taas halvimmat hinnat ja parhaat tarjoilut, mutta koska meidän laumakoolla jokainen euro, mikä rokotteen hinnassa säästetään kertautuu moninkertaisesti, niin sitä mieluusti panostaa siihen, että rokotuksille on kiva tulla vaikka vähän kauempaakin. Ja pakko myöntää, että olen myös alkanut todella pitää joukkiksen järkkäämisestä, ja minusta on kiva haastaa itseäni siinä, miten onnistuisi siinä joka kerta edellistäkin paremmin. Jussikin oli taas ihanasti mukana valmisteluissa, ja auttoi niin huonekalujen siirtelyssä kuin siivoamisessakin.

Kotiklinikan aula
Turun joukkis on kuitenkin ennenkaikkea ryhmäsuoritus, joka ei onnistuisi tällä kaavalla ilman kaikkia mukana olevia: Marjoa, joka hoitaa rokotukset ja rokottamisen, ja kaikkia omistajia, jotka ovat valmiita sopeutumaan siihen, että meidän kotiklinikalla ei ole palkattua hoitajaa, vaan rokotuskorttien kirjoittaminen, eläinten kiinnipitäminen, vuorojärjestys ja kaikki hoidetaan talkootyönä. Silti kaikki on aina saatu sujumaan, ja vastentahtoisimmatkin asiakkaat saatu lähtemään kotiin rokotettuina. Siitä iso kiitos taas kaikille!

Olohuone sai toimittaa odotustilojen virkaa
Vaikka joukkiksen järjestämisessä on aina oma hommansa, omalla kohdalla siinä on myös yksi lyömätön etu: koko oma lauma tulee hoidettua hyvin kerralla lajista riippumatta. Tosin olen niin tottunut siihen, että fretit ja Miikkis on aina rokotettu vuosittain, että itselle tuli jopa pienenä yllätyksenä, että aikuisilla kissoilla rokotukset ovat voimassa kolme vuotta kerrallaan. Jatkossa täytyy siis opetella siihen, että kaikkia omia ei tarvitsekaan rokottaa joka kerta.

Makuuhuone muuntui taas toimenpidehuoneeksi
Tämä vuosi oli kuitenkin taas yhden luvun loppu, ja tämä oli viimeinen joukkis Jaanintien osoitteessa. Tänä vuonna asuntoa järjestettäessä pää työsti kuitenkin samalla myös ensivuotta: mikä huone uudessa asunnossa olisi paras toimenpidehuoneeksi, mihin järjestetään odotustilat ja mistä ovesta kulku, missä vaiheessa kysellä olisiko frettiväellä kiinnostusta yhdistää rokotuksiin uimasallasbileet pihasaunalla, ja jos, mihin järjestää freteille hyvät tilat iltaohjelman ajaksi eri lämpötiloissa... Toivottavasti nähdään siis myös ensivuonna samoissa merkeissä! 

2 kommenttia:

  1. Wau, hiukka hienoa organisointia! Ja tätä lukiessa täytyy todeta, että kyllä kissojen kanssa pääsee vaan helepolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monen eksovuoden jälkeen kissojen kanssa moni juttu on kyllä luksusta. En ole joutunut edes selittämään yhdellekään eläinlääkärille mikä eläin kissa on.

      Poista

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI