Kylässä Kiskateilla

Saimme jo viime kesänä Hämeenlinnan kissabloggaajamiitissä alustavan kutsun tulla tapaamaan Eddien pentuja, sitten kun pennut ensin syntyisivät kasvaisivat vähän. Pennut syntyivät 5.11., ja kun kävimme perjantaina audienssilla, meitä olikin vastassa kaksi mitä hurmaavinta nuorta herraa äitinsä, isosiskonsa ja tätiensä kanssa. Meillä kävi hyvä tuuri, ja nuoret herrat Vauhtiveikko ja Veli Vikkelä olivat heränneet vain vähän ennen saapumistamme, joten vauhtia ja virtaa riitti - jopa siinä määrin, että minulta meni hetki että aloin erottaa poikia toisistaan. Kummatkin pojista kun ovat creme täplikkäitä, vaikkakin Vauhtiveikko on veljeään tummempi.

Vauhtiveikko ja kaatuneen lelukopan arvoitus

Ja kyllähän nuorten herrojen kelpasikin touhuta, kun touhuja vahtimassa oli koko ajan liuta huolehtivia sukulaistätejä. Eddie-emon pitäessä ensin poikia silmällä pentuhuoneessa, Rudi-täti ja Eppu-sisko kävivät tutkimassa laukkuni, ja nuuhkimassa tarkkaan läpi millaisia tyyppejä heille oli tullut poikia katsomaan. Selvästi läpäisimme kohtalaisen puhtain paperein, kun Rudi-täti ja Eppu-sisko liittyivät laukun tutkimisen jälkeen seuroihin pentuhuoneeseen. Pate-täti tyytyi sen sijaan pitämään meitä silmällä vähän kauempaa. Patekaan ei kuitenkaan halunnut jäädä sivuun enää siinä kohtaa, kun keittiöön siirryttyämme Satu oli esille soittokellon ja namit. Silloin kaikki toki kokoontuivat paikalle kannustamaan Eddietä, ja kysymään osaansa nameista. Kun eihän se aina voi olla niin tarkkaa kuka tempun tekee, kunhan temppu tehdään ja nameja jaetaan.

Veli Vikkelä ja kaninkorva

Keittiössä ja olohuoneessa pääsimme myös ihailemaan Ananimalabin tuotteilla toteutettua kiipeilyseinää ja muita seinille tehtyjä kulkureittejä. Viimeistään putkiremontin jälkeen haluan meillekin kissoille paremman oman valtatien kulkemaan pitkin olohuonetta ja eteistä. Vaikka Ainokin koko ajan rohkaistuu frettien kanssa, ei se silti tarkoita, etteikö kissakodissa olisi hyvä olla myös kissojen ihan omia juttuja. Ja mitä enemmän niitä on päässyt kissabloggaajamiittien myötä näkemään, sitä enemmän niitä on alkanut ideoida kotiinkin.

Kaunis Eppu

Kahvipöytään siirryttyämme seurasikin sitten illan katoamistempun vuoro, kun yhtäkkiä hävisi ensin veljeksistä toinen, ja sitten molemmat. Poikien katoaminen paljasti kuitenkin yhden aiemmin illalla tapahtuneen tempun: kamerakoteloni teleporttaamisen. Yhtäkkiä ne kaikki kun löytyivät kylppäristä: sekä Vauhtiveikko että Veli Vikkelä, Rudi-täti ja kameran kotelo. En ollut edes tajunnut kameran kotelon menneen häviksiin, kun olin olettanut Jussin siirtäneen sen laukkuun (laitoin taas Jussin leikkimään paparazzia, että sain pidettyä omat käteni enempi vapaina erittäin tärkeisiin asioihin, eli pentujen leikkittämiseen ja paijailuun). Koska emme voi mitenkään epäillä, että kukaan kissoista olisi kotelon nauhojen hurmaannuttamanakaan syyllistynyt kamerakotelon luvattomaan haltuunottoon, jää ainoaksi loogiseksi selitykseksi, että asiaan liittyy jotain magiaa, ja on varmasti täysin poikien ansiota, että kameralaukun karkumatka loppui niinkin lyhyeen. Ties mihin asti tuommoinen kuriton laukku olisi karannut, ellei se olisi päätynyt samaan tilaan poikien kanssa.

Emo Eddie ja taustalla Rudi-täti

Loppuvierailu menikin sitten rattoisasti kylppärin lattialla kissojen kanssa. Kylppärin lattia ei ole ehkä se yleisin paikka istua kylässä, mutta jokainen on varmasti kuullut sanonnan siitä, että jos haluat talon parhaan tuolin, katso missä kissa istuu. Ja jos kylppärin matolla oli kokonaiset kolme kissaa, sen parempaa paikkaa istua iltaa ei olisi varmasti löytynyt mistään. Jossain kohtaa Jussi alkoi kuitenkin vihjailla, että meidän olisi suunnattava vielä Turkuunkin. Onnistuin skippaamaan ehkä pari ensimmäisistä kommenteista, koska pennut, mutta lopulta minun oli hyväksyttävä, että emme voisi mitenkään jäädä koko illaksi ja yöksi osaksi pentukasaa.

Selvästi talon paras paikka

Tässä kohtaa olisi varmasti voinut tulla pieni kiusaus alkaa miettiä Maunolle pikkuveljeä, elleivät molemmat pojista olisi jo turvallisesti varattuja. Mutta jos ihan totta puhutaan, niin suloisia kuin nuoret herrat olivatkin, on heillä vielä vähän kirimistä jos he haluavat päästä kilpailemaan kauneudessa isosiskonsa Epun kanssa. Punapäissä kai vain on sitä jotain, ja punatabbynä Eppu on mielestäni erityisen kaunis. Olisin voinut sen vielä lähtiessäni Epulle kuiskia, mutta jotenkin uskon, että Eppu tietää sen kyllä, vaikka pikkuveljet tuntuvatkin nyt haukkaavan ison osan vieraiden huomiosta. Mutta ei mene enää kauaa, kun pikkupojat matkaavat omien palvelijoidensa luo, ja Eppu saa taas olla lauman nuorimmainen.