Kuluseuranta 2017: Marraskuu

maanantai 4. joulukuuta 2017

Alan odottaa jo innolla vuoden loppumista ja sitä, että pääsee laskemaan keskiarvoisia kuukausikulutuksia tietyissä kategorioissa, kuten ruuissa ja pissa-alustoissa. Niihin kun meni taas tässä kuussa paljon, mutta uskon lukujen tasaantuvan, kun ne jakaa koko vuoden mitalle. Siitä huolimatta, että meillä on varmasti tapahtunut nousua esimerkiksi kuukausittain ruokaan menevissä summissa. Osittain siksi, että lauma on kasvanut, mutta ehkä jopa enemmän siinä, että tänä vuonna on hankittu laumalle aiempaa enemmän kokonaisia ruokaeläimiä. Marraskuun isoimmat kuluerät olivatkin ruoka, pissa-alustat ja Miikkiksen silmätipat, joita kaikkia täydennettiin vähän varastoonkin. Pissa-alustoissa lähti testattavaksi myös aiempaa halvempi malli, jos sillä saisi ensivuonna kuluja pienemmäksi.

Lysti kävi saattamassa Jussia bussipysäkille. Kuvan valjaat ja hihna eivät liity kuukauden kuluihin.
Tarvikepuolellakin tuli pieniä sortumisia. Peten koiratarvike avasi myymälän Pirkkalaan, ja sieltä löytyi aivan ihania hihnoja. Lisäksi sorruin tilaamaan Emeliinalta aivan ihanat talvivaljaat ja hankkimaan messuilta sen minikylmälaukun. Näistäkin kertyi taas useampi kymppi, vaikka ei mukamas ole ostanut oikein mitään. Näiden kohdalla odotan hieman kauhulla, mikä vuoden yhteenlaskettu "hömppä"kategoria summa tulee olemaan. Tänä vuonna ostokset on tullut kirjattua aika takasti muistiin, niin sitä pystyy paremmin palauttamaan mieleen alkuvuodenkin sortumiset.

Marraskuu

Näädille:

Ruuat & namit:
Thrive -kissannappulat 800g 10.95€
12* pakastemarsu, aikuinen yht. 15€
7* pakastekani, aikuinen yht. 20€
50* tipu yht. 27€
50* hiiri aikuinen +25g 63,45€ - Lystin lahjakortti 10€ = yht. 53,45€
3* Tubicat-lohitahna yht. 4,99€
5* Maukas broilerin sydän kokonainen 500g yht.11,35€
2* Maukas broilerin sisäelinseos 500g yht. 2,98€
2* Maukas raaka broileri-lohipulla 1kg yht. 8,37€
1* Maukas poro jauhettu 500g 1,61€
1* Maukas broilerinsiipi jauhettu 500g 1,49€
1* Maukas kalkkunan jauheliha 500g 1,67€
2* Maukas broilerin jauheliha 500g yht. 3,57€

Eläinlääkäri & lääkintä:
4* Miikiksen silmätipat 9,09€

Tarpeelliset tarvikkeet:
 Pissa-alustat Trixie 60*40cm 50kpl 14,99€
Savic Puppy Trainer pads -suuri 200kpl 69.98€
Trixie Nappy pissa-alustat 42kpl 10,99€

Lelut, pedit ja muu "ekstra":
minikylmälaukku näyttelyeväille 10€
2* heijastinhihna yht. 17,90€
hihna 6,95€
timanttiset talvivaljaat 18€
Miikkiksen joululahja 19,99€

Näyttely- ja yhdistyskulut:
Virtuaalinäyttely-ilmoittautumiset 5€

Kaloille:

Lemmikkien hankinta:


Yht. 372,59€

Ehkä näitä petejä ja vilttejä on jo muutamia...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 
BLOG TEMPLATE BY MAIJA SUNI