Ennätyspitkästä hellejaksosta huolimatta kesä tuntuu jääneen tänä vuonna todella tyngäksi. Alkukesän pitkä kylmä jakso hidasti kaiken kasvua ja ulkotyyppien kesälaitumille saamista. Ja kun kelit sitten romahtivat hellejakson jälkeen kerrasta, tänä vuonna joudun miettimään sitäkin, joudutaanko Donatellaa ottamaan välissä sisälle ennen talvihorrosta. Viime vuodet Donatella on mennyt suoraan kesälaitumilta talviunille, mutta nyt lämpötilat laskevat selvästi nopeammin mitä päivä lyhenee, eikä Donatella ole vielä alkanut valmistautua unille, vaikka lämpötilojen puolesta ulkoilukausi lähenee loppuaan.  

Vaikka on vuosia, jolloin elokuukin tuntuu vielä kesältä, tämä ei selvästi ole yksi niistä. Hupparit ja villasukat on täytynyt kaivaa jo esille, ja jatkuvat sateet korostavat iltojen pimenemistä entisestään. Kanien osalta talvitiloihin siirron suhteen ei ole kuitenkaan vielä kiire. Ne kun voisivat elää ulkona periaatteessa ympäri vuoden, mutta koska en itse pysty kasvattamaan talviturkkia, haluan tyypit hoitamisen kannalta helpompiin tiloihin viimeistään ennen lumien tuloa.  

Ensiviikolla pelihyllyyn pitäisi kotiutua peli, jonka kansisuunnittelussa on mietitty enemmän myös kissoja

Nyt on samalla viimeiset hetket miettiä, mitä ensivuoden pihaprojekteja haluaa mahdollisesti koittaa pohjustaa vielä tämän vuoden puolella. Minulla kun on ollut jo pari vuotta harkinnassa, mitä haluan tehdä kasvihuoneen vieressä olevien kasvilavojen ja marjapensaiden suhteen. Isot kasvilavat kun ovat niin täynnä erilaisten rikkakasvien siemeniä, juuria ja maa-artisokkaa, ja kooltaan vähän epäkäytännölliset omiin suunnitelmiini, olen miettinyt pitäisikö ne vain purkaa ja vaihtaa pienempiin kasvulavoihin. Tätä projektia on kuitenkin hidastanut se, että haaveilen myös mansikkamaasta, mutta en tiedä, haluanko aidata koko kasvimaata peurankestäväksi. Tähän asti kuitenkin kaikki uudet kasvilajit mitä olen koittanut ulkotiloissa kasvattaa ovat vadelmapensaita lukuunottamatta päätyneet pihalemmikkien suihin. Eli mikäli haluaisin oikeasti kasvattaa kasvimaalla ihan mitä haluan, aitaaminen olisi välttämätöntä. Tänä kesänä meidän myös piti öljytä terassi ja tervata sauna, mutta kylmänkosteiden kelien myötä ne hankkeet ovat jo hypänneet ensikesän projektilistalle.  

Tänä vuonna alkukesä kului keleistä ja matelijahuoneprojektista johtuen pitkälti terraariotetriksen parissa, joten koitan ensivuonna olla kehittämättä alkukesään mitään uusia eläinprojekteja ja keskittyä enemmän pihaan. Mikä voi kyllä olla taas helpommin sanottu kuin tehty. Tämän vuotinen iso bunkkerimylläyskään kun ei ollut lopulta kauhean suunniteltu, vaan eskaloitui nopeasti muutaman edullisen terraarion ja pienen mittausvirheen myötä.  

Vaikka lämpöhakuisena kesäihmisenä koen kesän loppumisesta pientä haikeutta, pää alkaa selvästi hakeutua syksymoodiin ja rakentaa elämää taas enempi seinien suojiin. Vaikka parveketarhan ovi avataan vielä kissoille aamuisin, se myös menee koko ajan aiemmin kiinni. Loppukesän myötä myös lautapelikokoelma on kasvanut sen verran, että hankintalistalla on taas uusi pelihylly. Pian on myös aika alkaa lämmitellä takkaa. Onneksi kaikesta huolimatta kesään myös mahtui paljon. Ehdin viettää hyvin aikaa siskoni perheen ja kummityttöjeni kanssa, sekä järjestää meillä kaksi (kesä)näyttelyä.  

Vaikka itsellä syksyn ja talven tuloon liittyy aina jonkinlainen tarve käpertyä kodin kuoren sisälle ja rakentaa lämmin talvipesä, jossa selviää taas kylmän kauden yli, kalenterin katsominen paljastaa kyllä senkin, ettei tässä olla ihan talviunille vetäytymässä ja astumassa pois maailman menosta niin että minua nähtäisiin vasta keväällä (vaikka se olisikin välillä ajatuksena houkutteleva). Etenkin lokakuu tulee olemaan varsin intensiivinen, kun sielä osuu peräkkäisille viikonlopuille Turun matelijamessut, Lemmikki- ja showkesyrottien halloweennäyttely ja Finnish Ferret Festival. Sitä ennenkin olemme esimerkiksi syyskuussa Raision Dogmanissa esittelemässä kääpiörottia.  

Garden party -frettinäyttely

Viime viikkoisen rottien kesänäyttelyn ja eilisen Garden party -frettinäyttelyn välissä kävi sellainen pieni hupsista, että kesä vaihtui lennosta syksyksi. Ja vielä niin kirjaimellisesti lennosta, että juuri ennen näyttelyä annettiin myrskyvaroitus. Mikä olisikaan sen virkistävämpää, kuin ulkonäyttely ja vuoden ensimmäinen syysmyrsky samassa paketissa. Ulkonäyttelyssä kun on ideana, että tilaa ja väljyyttä saadaan kivasti siitä, että aitausten kanssa voi levittäytyä pitkin pihaa. Nyt piti sen sijaan alkaa miettiä, miten mahdollisimman moni aitauksista saataisiin mahtumaan edes jonkinlaiseen katokseen. Ja varasuunnitelman varasuunnitelmana miten saadaan pakattua koko tapahtuma taloon sisälle, jos oikeasti alkaa sataa kissoja ja koiria. 

Autotalli toimi taas näyttelyn päätukikohtana

Lopputuloksena ehdin päässäni kehitellä varasuunnitelmia ainakin sinne D:hen asti, mutta selvisimme B:llä tapahtuman loppuun asti. Ilma oli toivottua viileämpi, tuulta riitti ja päivän aikana nähtiin myös kaatosadekuuroja ja rakeita. Mutta siitä huolimatta esimerkiksi kumpikaan koirien näyttelyteltoista ei lentänyt, vaikka asiasta saattoi olla pientä vedonlyönnin tapaista autotallin puolella, sen verran voimalla tuuli välillä telttoja tempoi. 

Meidän osalta päivä alkoi kun Jussi lähti aamulla hakemaan tuomaria ja hänen kumppaniaan satamasta ja minä jäin laittamaan näyttelyn kahvionurkkaa kuntoon. Jussin palattua selvisi että meillä oli ollut jossain välissä kommunikaatiokatkos, kun minä olin olettanut tuomarin syöneen aamupalan laivalla, mutta hän oli siinä käsityksessä että aamupala on meillä. Ei siinä muuta kuin pikainen gallub ruokavaliorajoitteista, nopea kauppapyrähdys ja sitten aamiaiskattaus pystyyn. Sikäli tästä ei ollut haittaa, että olin kokonaan unohtanut miettiä omaa aamupalaani, joten se hoitui siinä samalla. 

Autokatos tarjosi vähän säänsuojaa

Kun olimme lopettelemassa aamupalaa, porukkaa alkoi valua paikalle, ja siirryimme Jussin kanssa pihan puolelle opastamaan mihin tavaroita voi purkaa ja mistä peltoparkkiin ajetaan. Samalla kaivoimme oman telttamme sivuvarastosta, sillä myrkyvaroituksen takia emme olleet uskaltaneet koota sitä valmiiksi edellisenä iltana, ettei aamua tarvinnut aloittaa etsimällä telttaa naapurien pihoilta. Jussi pääsi kuitenkin livistämään teltan kasaamisesta, sillä Adam saapui Jussin tilaamien merivesikalojen kanssa, ja Jussin oli mentävä aloittamaan niiden kotiuttaminen. Onneksi sain sitten Sariannan lisäkäsiksi telttahommaan. Tuulesta huolimatta teltta saatiin pystyyn, ja sain siirrettyä omien tyyppien aitaukset autotallilta telttaan. 

Sen jälkeen itse keskittyi katsomaan että hommat lähtivät toimimaan, laina-aitausten tarvitsijat löysivät aitauksensa ja kahvia ja vessa löytyi niitä tarvitseville. Sarianna avusti taas frettien korvien putsauksissa, eikä yhdellekään tullut miinusta likaisista korvista - liian isoista korvista kyllä, mutta siihen ei puhdistamalla voi oikein vaikuttaa. Jussi otti vastuulleen agilityn ja matelijahuoneen esittelyn, sekä hoisi siinä sivussa yleistä isännöintiä. 

Telttakylää rakentamassa

Pikkuhiljaa kaikkien löydettyä paikkansa ja arvosteluiden alettua homma rauhoittui sen verran, että sitä ehti vähän juttelemaankin ihmisten kanssa, sekä katselemaan muidenkin frettejä. Olkootkin että Sariannan mielestä voisi olla turvallisempaa, jos en edes katselisi pentuja, kun tiedetään miten pöpinä olen kaikkeen mikä liittyy pentuihin. Mutta kyllä sitä piti silti ihan vähän käydä näyttelyn oikeita junnuja kurkkimassa (meidän oman junnulauman "junnut" kun alkavat olla kaikki jo kovin aikuisia). 

Frettejä oli tällä kertaa mukana kohtuullisen kompakti määrä (poissaolijat huomioiden lopputulos taisi olla 40), joten päivä eteni varsin reipasta tahtia, emmekä päässeet tekemään uutta ennätystä kotona yhden päivänä aikana olleiden frettien määrässä. Värien recalleihin pyydettiin melko kattava määrä frettejä uudelleen arvioitaviksi, mutta siitä huolimatta värien recallit saatiin vedettyä läpi nopeasti. Sen jälkeen uudelleen katsottavaksi pyydettiin vielä joitain näätiä, joista valittaisiin ikäluokkien parhaat sekä best in show ja vastakkaisen sukupuolen paras. Näihin katselmuksiin meiltä ei kutsuttu ketään.  

Sateen tauotessa päästiin ottamaan aikaa agilityssä

Kun luokkavoittojen jako aloitettiin, kävi pian selväksi, etteivät meidän tytöt tälläkertaa sijoittuneet luokissaan. Tähän olin kyllä jo vähän varautunut, kun Nutella on jo hyvin mummo, Hattara näyttää tällä hetkellä enemmän rotalta ja loput kolme olivat varsin isossa luokassa, jossa oli paljon upeita tyyppejä. Sitten kuitenkin siirryimme värien parhaisiin, ja sielä tuli meidän mummon nimi <3 Myönnän että sitä väkisin meinasi tulla vähän kyynelet silmiin ja sitten heti sen jälkeen leveä hymy. Junnujen kanssa kun meillä on toivottavasti vielä vuosia aikaa kisata, niin niihin mahtuu tämmöisiä huonoja tukkapäiviäkin. Mutta mummon kanssa katsellaan jo näyttely kerrallaan, että vieläkö mennään ja koska jäädään eläkkeelle. Mutta eilen mummon pokkasi sen Jussille tärkeimmän palkinnon, eli paras suklaa, ja kotiutti siten sen pienen lasityön, jota Jussi oli jo käynyt varovaisesti ihailemassa. Lisäbonuksena tuomarin sihteerinä toimi hänen miehensä, joka halusi myös jakaa oman suosikkinsa, ja se tuli meidän Seralle. Silti sitäkin isompi liikutus tuli, kun palkintojen jaon yhteydessä minulle ja Jussille ojennettiin frettiaiheinen ovikyltti kiitoksena tapahtuman hostaamisesta. Se oli (ja on!) ihana, vaikka itelle olisi kyllä riittänyt kiitokseksi ihan jo se, että porukka lähti mukaan tähän hullutukseen ja tuli paikalle.  

Palkintojen jaon jälkeen porukka alkoi sitten laittaa tavaroita kasaan, ja itsekin kävi äkkiä tyhjentämässä omassa teltassa olleet tavarat autotalliin, ja nappasin teltankin sinne kuivumaan nyt kun se oli vielä ehjä ja omassa pihassa. Vikojen tyyppien lähdettyä pystyikin sitten vain sulkemaan autotallin oven ja siirtymään sisälle tuomarin ja hänen kumppaninsa seuraan. Kotinäyttelyn hyviin puoliin kun kuuluu, että loppusiivouksen deadlinen voi päättää ihan itse, ja päätin ettei se todellakaan ole tänä viikonloppuna.

Värien parhaat <3

Ilta kuluikin sitten esitellessä yövieraille eläimiä sekä iltapalan ja juttelun merkeissä. Vieraiden käytyä nukkumaan hoidettiin sitten vielä oma lauma läpi ennen yöpuulle siirtymistä. Tänäänkin kun oli aamulla aikainen herätys, kun vieraiden laiva lähti klo 8.30 ja olimme luvanneet tarjota kyydiin satamaan. Tai käytännössä minä hoisin aamupalakattauksen ja Jussi kyydityksen. Loppupäivä onkin sitten mennyt vähän koomaillessa. Kävimme myös buffassa syömässä, mikä kyllä saattoi olla vähän huono idea, kun itse olen yhä antibioottikuurilla alkuviikon hammasoperaation jäljiltä, eikä maha ollut sen myötä kovin suopealla päällä. Mutta kaikesta siitä huolimatta olen valmis vetämään tämän ensivuonna uusiksi, jos porukkaa vain kiinnostaa lähteä tähän uusiksi mukaan - mutta vasta ensivuonna uusiksi, ja sitä ennen levätään kunnolla ja koitetaan olla täyttämättä autotallia kaikella randomilla.  

Tämmöinen ihanuus saatiin <3

Lemmikki- ja showkesyrottien kesänäyttely ja -kesäpäivä

Täällä on vedetty taas aika haipakkaa, miksi ehdin kirjoitella viikonlopustakin vasta nyt. Toissaviikonloppu ja alkuviikko menivät tiiviisti veljentyttöni seurassa, ja hänen kanssaan tuli päästyä lähelle opiskelijavuosien peliennätyksiä (tosin vain pelattujen pelien määrässä, ei enää siinä, että olisimme pystyneet pelaamaan läpi kaikki hyllystä löytyneet lautapelit putkeen. Nykyisellä lautapelimäärällä se vaatisi viikkoja). Hänen lähdettyään päivät jakaantuivat töille ja edellisen viikon ja tämän viikon näyttelyiden suunnitteluun ja valmisteluun. 

Autotalliin laitettiin tilat näyttelyä varten

Perjantaina meinasi muutamassa kohdin iskeä pieni uskonpuute sen suhteen, ehdimmekö oikeasti päätellä kaikki langanpäät ennen lauantain tapahtumaa, koska omassa päässäni tapahtumia suunnitellessa kaikki on itse tapahtumissa aina viimeisen päälle, vaikka arjen kaaoksessa niin ei tietenkään ikinä ole. Mutta olen onneksi oppinut vuosien varrella huomattavaksi paremmaksi siinä, että pyrin täydelliseen niin pitkään kuin mahdollista - ja luotan siihen, että sen myötä kaikki on tapahtuman alkaessa tarpeeksi hyvällä mallilla, vaikka sinne täydelliseen olisi vielä matkaa. Kukaan ei kuitenkaan pääse näkemään pääni sisälle, joten he näkevät vain sen, mitä on ehditty toteuttaa, ei niitä muita yksityskohtia, mitä olisin halunnut vielä hioa, jos aikaa olisi ollut enemmän tai muuta elämää vähemmän. Ja mikä ehkä tärkeintä: olen oppinut rentoumaan tapahtuman alkaessa, sen sijaan että takertuisin päässäni niihin asioihin, mitä olisin vielä halunnut tehdä.

Viime ja tämän viikon tapahtumassa on kummassakin tärkeänä elementtinä myös se, ettei kumpikaan niistä ole missään määrin yhden ihmisen show. Nämä eivät ole minun tapahtumiani, vaikka tarjoan niille puitteet ja olen Jussin kanssa pitkälti ollut pystyttämässä niiden kulissit. Kummassakin on yhdistys mukana järkkäämässä, joten samaan aikaan kuin minä häärään täällä, monet asiat tapahtuvat muiden toimesta muualla, ja kun itse tapahtuma alkaa, paikalla on useita ihmisiä omine rooleineen vastaamassa siitä että kaikki sujuu. Eli senkään puolesta kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle valmista aamulla, vaan aamulla käydään läpi, missä ollaan nyt, ja miten siitä jatketaan.    

Stanttuboksi ja kääpiöboksi vierekkäin, eli kyllähän noilla tuota kokoeroa on. Olkootkin että kääpiöboksissa on meidän junnuosastoa. 

Mutta tämän kahden näyttelyn sarjan aloitti Lemmikki- ja showkesyrottien kesänäyttely ja kesäpäivät. Eli normaalin näyttelyn lisäksi tapahtumassa oli myös kaikille ilmoittauneille jäsenille yhdistyksen tarjoama lounas, tietovisa ja ulkopakopelityylistä ohjelmaa sekä grillailua. Tämän ohessa kiinnostuneiden oli mahdollista päästä tutustumaan myös meidän muuhun jengiin. Näistä olin toisena pääpiruna myös ulkopakopelin suunnittelussa ja toteuttamisessa, mikä oli myös aika kivaa hommaa (vaikkakin se jäi ehkä vähän päälle, ja nyt ollaankin jo aika hyvällä mallilla miettimässä ensivuodelle vielä parempaa, haastavampaa ja toimivampaa peliä, vaikka ensikesään on vielä aikaa...). Pet-näyttelyn puolella oli samaan aikaan käynnissä kaksi pet-näyttelyä, mutta meidän tytöt olivat ilmoitettuna vain toiseen, sillä toisen näyttelyistä tuomaroi meidän sijoitustytyjen toinen omistaja (olkootkin että Saijan tuntien en tiedä, olisiko se parantanut vai heikentänyt meidän tyttöjen mahdollisuuksia, mikäli ne olisi saanut sääntöjen puitteissa ilmoittaa myös hänen arvosteltavakseen, sillä Saija osaa olla välillä aika kriittinen jalostuseläintensä suhteen). 

Yleisten näyttelyvalmistelujen myötä omien rottien puunaaminen näyttelyyn jäi taas aika pintapuoliseksi ja viime tippaan, mikä on kyllä omalla kohdallani enemmän sääntö kuin poikkeus - en ole oikein kinä ollut puunaajatyyppiä, miksi yleensä aina jokin menee sen edelle, vaikka kuinka tiedän, että silloin jos näyttelyssä on kova taso, joskus juuri viimeistely on se, mikä voi tehdä sen ratkaisevan eron palkintosijoja jaettaessa. Mutta en vain nykyään osaa stressata asiasta niin paljoa, vaan itselleni riittää se, että tytöt saavat hyvät arvostelut, ja jos niissä onkin vähän sakotettu kynsistä tai pienistä sotkuista, ne ovat vain elämää. Ja ehkä sitten ennen seuraavaa näyttelyä ehtii/jaksaa/muistaa leikata ne kynnetkin. Ehkä. Tällä kertaa oli vielä siitä erittäin harvinainen tilanne, ettei yksikään meidän tytöistä ollut astutettavana, mammailemassa tai alaikäinen, vaan varmaan ensimmäistä kertaa sinä aikana kun minulla on ollut kääpiörottia ihan koko lauma oli kisassa mukana. 

Muiden toimesta paikalle oli järjestetty mm. tällaisia ylläreitä <3

Päivä meni kaikkineen oikein mukavasti. Tila riitti hyvin, sää suosi ja ihmiset tuntuivat viihtyvän. Päivään mahtui myös paljon juttutuokioita niin rotista, eläimistä yleensä kuin myös elämästä laajemmin. Ja myönnän että minusta on aina ihanaa, kun ruuan tekee joku muu kuin minä, ja voin vain mennä valmiiseen pöytään. Olenkin välillä puolivakavissaan todennut, että lempiruokaani on kaikki, mitä en ole joutunut valmistamaan itse. Se ei tarkoita, ettenkö itsekin tekisi ihan hyvää ruokaa - olen vain aina viihtynyt keittiössä paremmin leipomusten kuin ruuanlaiton parissa. Tällä kertaa en tosin edes leiponut, vaan siitäkin kopin olivat ottaneet muut.

Eikä näyttelystä tullut lähdettyä ihan tyhjin käsin, vaikkei neitien näyttelylook ollutkaan ihan viimeisen päälle hiottu: Suppis oli pet naaraiden kakkonen ja paras veteraani. Suppiksen emo Pihlaja puolestaan veteraanien kakkonen. Vaikka pakko myöntää, että minun oli kyllä ennen Suppiksen palkinnon hakua pakko pikaisesti vilkaista, minkä ikäinen neiti oikein olikaan. Minun päässäni Pihlaja ja Torvis kun ovat lauman mummoja, eikä Suppis nyt ihan vielä... Mutta kyllä hänkin on jo näyttelyasteikolla siirtynyt veteraanirajan yli. Näyttelystä voitettujen riipparien ja Sputnikin ohella minulla tuli myös joitain sortumisia myyntipöytien puolella ja sain Saijalta hänen voittamansa kissojen teltan meidän nääpille. Rotillakin kun hyödynnetään jonkin verran samoja virikkeitä mitä kissoilla ja freteillä, minkä takia meilläkin näyttelypotteja jaetaan välillä myös muiden kuin voittaneiden kesken. Ja vaikka rotat ovat varmasti ihan yhtä tyytyväisiä vanhoihin risoihin t-paitoihin ja lakanoihin riippareina, itsestä on välillä kiva saada häkkiin myös varta vasten ommeltuja pörrö- ja kerrosriippareita. 

Näyttelyn palkintopöytä

Mutta koko tämä pitkä stoori tiivistettynä: tällä porukalla oli hauskaa olla ja hyvä järjestää tapahtumaa, joten minun puolestani sama voidaan ottaa taas ensikesänä uusiksi - ovet ovat auki. Etenkin kun yksi ensivuoden pakopelisuunnitelmista saattaa liittyä uima-altaaseen, minkä siirtäminen toiseen lokaatioon voisi olla hieman haastavaa.

Eilen kävin hakemassa vähän lepoa TYKSin päiväkirurgiselta, jossa minut nukutettiin kolmen viisauden hampaan poistoa varten, joten eilinen meni puhtaasti lepopäivänä ja tänäänkin pitää vielä vähän himmailla. Sen jälkeen lähdetään sitten muokkaamaan tiloja lauantaina frettinäyttelyä varten ja kaivetaan esille muistiinpanoista, mitä kaikkea olen luvannut järjestää niihin liittyen valmiiksi.  

Löllön kuulumisia

Kun jouduimme Rutun kohdalla miettimään, kuinka hyvää elämää Rutun olisi ollut mahdollista elää spondyloosin kanssa, olemme joutuneet väkisin puhumaan myös Löllöstä. Löllöllä spondyloosi kun diagnosoitiin jo kolme ja puoli vuotta sitten, ja Löllö on ollut jatkuvalla kipulääkityksellä kolme vuotta. Etenkin nyt kun Löllön liikkuminen on käynyt tämän vuoden puolella selvästi aiempaa kankeammaksi, huomasin Jussin pelkäävän, että jos päätämme että spondyloosi rajoittaa liikaa Rutun elämää, päätös voisi vaikuttaa myös Löllöön. Jo Rutun menetys otti Jussillekin koville, mutta Löllön kanssa Jussi on ollut aina läheisempi. Ruttu kun oli meillä asuessaan ennen kaikkea minun kissani. 

Löllömies <3

Vaikka Rutun löydökset ovat hyvin samantyyppiset, mitä Löllönkin selästä oletettavasti löytyy (Löllö on kuvattu viimeksi 2022, eli sen selän tilanne on mennyt oletettavasti pahemmaksi silloin otetuista kuvista) Rutun ja Löllön tilanteessa on ollut kuitenkin alusta lähtien yksi selkeä ero: Löllöllä kaikki kipuun viittavat oireet ovat aina hävinneet, kun sillä on aloitettu uusi kipulääkitys, tai kipulääkkeen annosta on nostettu. Eli Löllön kohdalla on aina saatu selkeä hoitovaste, miksi hoitoa on jatkettu. 

Ihmissilmällä on kuitenkin myös kyky tottua tarpeeksi hitaasti tapahtuviin muutoksiin, miksi hitaasti tapahtuvia muutoksia on välillä hankalampi arvioida läheltä. Niinpä päätin kutsua kylään ihmisen, joka on nähnyt Löllöä vuosien mittaan muutamia kertoja, mutta joka on nähnyt sitäkin enemmän muita kissoja kaikenlaisista kuntoluokista ja lukuisilla eri diagnooseilla. Villasukkakirjailija Linda poikkesikin sitten eilen kopeloimaan Löllön läpi. Lindakaan ei löytänyt pojasta mitään kivunmerkkejä tai selkeitä jumeja, jotka johtuisivat siitä, ettei kroppa liiku normaalisti. Reisilihaksia Lölöllä olisi saanut olla enemmänkin, mutta ikään nähden lihaksisto oli kuitenkin vielä ihan ok. 

Löllön kohdalla uskalletaan siis jatkaa kuten tähänkin asti, eli kipulääkkeillä, lämpö- ja laserhoidoilla ja pojan tilaa tarkkailemalla. Löllön kohdalla on mahdotonta sanoa, kuinka nopeasti tila etenee ja siten kuinka paljon yhteistä aikaa meillä vielä on. Mutta toivomme vuosia, ja pyrimme tekemään pojan loppuelämästä niin laadukkaan kuin mahdollisen oli sitä jäljellä sitten kuinka paljon tahansa.  

Lepää rauhassa Ruttu

Eilen jouduimme tekemään yhden vaikeimmista päätöksistä pitkään aikaan, vaikka oikeastaan päätös oli tehty omalta osaltani jo aiemmin. Toivoin vain viimeiseen asti, ettei päätöksentekokriteeri täyttyisi. Kun aloin epäillä Rutulla alkukesästä nivelrikkoa, halusin aloittaa hoidon kipulääkekokeilulla röntgenkuvien sijaan. Pohjimmiltaan minua kun kiinnosti enemmän se, että jos Rutun oireilu johtuisi nivelrikosta, mitä me voisimme tehdä asialle, kuin se, millaisia muutoksia Rutulla mahdollisesti olisi. Onhan esimerkiksi Löllölläkin erittäin selviä muutoksia luustossa, mutta koska Löllöllä on hyvä vaste kipulääkkeisiin, hän pystyy elämään niiden kanssa ihan mielekästä elämää. 

Rutun kohdalla yhtä aikaa hyppimisvaikeuksien kanssa voimakkaasti lisääntynyt vääriin paikkoihin ulostaminen jatkui kuitenkin kipulääkityksestä huolimatta, joten kävimme alkukuusta sulkemassa pois ison joukon mahdollisia syitä, jotka olisivat olleet hoidettavissa, kuten kilppariongelmat ja pissatulehdus. Koska syyllistä ei löytynyt niiden joukosta, päätettiin Ruttu röntgenkuvata. Kuvaaminen pelotti minua jo etukäteen paljon, sillä ainoa järkevä hoitosuunnitelma mahdolliseen nivelrikkoon olisi kipulääkitys, ja Rutun oireilu oli jatkunut kipulääkityksestä huolimatta. Toki kipulääkityksessä oli vielä säätövaraa ylöspäin, mutta sille polulle lähtiessä olisin halunnut ensin nähdä, että kipulääkitys olisi ensin toiminut edes vähän aikaa tai edes vähän pienemmällä annoksella, vaikka sitä olisi pitänyt sitten vaivan edetessä nostaa. Etenkin kun Rutunkin annosta oli kerran nostettu ilman vaikutusta. 

Vaikka halusin uskoa huoleni turhaksi, kävimme maanantaina illalla ostamassa possumunkit, jotka söimme Rutun kanssa ja otin Rutun viereeni yöksi, vaikka meillä kissat eivät yleensä pääse öisin makuuhuoneeseen. Ihan vain siltä varalta, että röntgenkuvista löytyisi jotain.

Ruttua kuvatessa lähdimme liikkeelle etupäästä, ja sielä muutokset olivat melko olemattomia. Ehdin jo vähän hengähtää, että ehkä olin taas pelännyt turhaan, ja välttäisimme tämänkin luodin. Sitten pääsimme lannerankaan ja eläinlääkäri totesi heti kuvan kehityttyä, että löysimme syyllisen. Ja että tilanne oli juuri se, mitä olin pelännyt: ainoa mitä voisimme kokeilla, ovat kipulääkkeet, mutta koska Rutun vaste kipulääkkeille oli ollut niin alhainen, eutanasia olisi armeliain ratkaisu. Toisena vaihtoehtona voisimme siirtyä kipulääkitsemään Ruttua kolmesti päivässä, ja kokeilla lisätä gabapentiinin rinnalle muita kipulääkkeitä, mutta muutoksen sijainnin, oireiden voimakkuuden ja tähän astisen kipulääkitysvasteen perusteella emme todennäköisesti saisi Ruttua kivuttomaksi, ja ainoa mitä meidän olisi mahdollista edes koittaa hoitaa Rutun tilanteessa oli se kipu. Niinpä laitoin Jussille viestiä, ja pyysin häntä tulemaan töiden jälkeen katsomaan kuvat ja keskustelemaan tilanne läpi.

Jussi osasi tehdä viestistä omat johtopäätöksensä, ja hän tuli klinikalle kaupan kautta. Kaupasta hän oli käynyt hakemassa Rutulle ihan oman munkkipussin. Edellisenä iltana Ruttu oli kuitenkin saanut vain vähän maistiaisia meidän munkeista. Sitten kun päätös oli tehty, Ruttu sai syödä niin monta munkkia, kun hän vain halusi. Diili tuntui Rutusta vähän liian hyvältä ollakseen totta, niin hän tottuneesti nappasi toisella tassullaan kiinni Jussin kädestä, ettei Jussi saisi napattua munkkia kauemmaksi Rutusta. Sitten kun Ruttu ei jaksanut enää enempää munkkeja, hänet rauhoitettiin ikiuneen.

Ruttu oli niin suuri persona, että olisin halunnut tehdä tästä hänen elämäänsä juhlivan muistopostauksen, jossa olisin käynyt läpi myös niitä monenlaisia suhteita, joita Ruttu rakensi ympärillään oleviin ihmisiin. Mutta selvästi minusta ei ollut kirjoittamaan sellaista ainakaan vielä. Tässä kohtaa aivot ovat vielä liian kiinni siinä, mitä konkreettisesti juuri tapahtui. Niin ehkä fanfaarien aika on myöhemmin. 

Juuri nyt on vain ihan pirun hiljaista, ja silmät ovat itkemisestä turvoksissa. Hanat nimettäin aukesivat totaalisesti sillä hetkellä kun pääsin klinikan pihalle ja istuin autooni. 

Lepää rauhassa Ruttu

4.8.2012 - 29.7.2025 

Kissojen terveystilanne nyt

Viime marraskuussa tein päivityksen meidän kissojen kroonisista sairauksista, ja niiden tilanteesta silloin. Missä niiden osalta mennään nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin?

Löllö ja Löllön lämpötyyny

Löllö

Löllöllä nivelrikkoa on nyt tosiaan hoidettu tammikuusta 2022. Jatkuva kipulääkitys aloitettiin Solensian muodossa joulukuussa 2022, ja Solensian rinnalle otettiin lisäksi gabapentiini helmikuussa 2024. Löllön lääkitys on pysynyt muuten ennallaan, mutta gabapentiinin annostusta nostettiin hieman tämän vuoden kesäkuussa (50mg:sta vuorokaudessa 75mg:n vuorokaudessa).

Löllön liikkuminen on tämän vuoden puolella mennyt hieman aiempaa jäykemmäksi, mutta kipulääkityksen kanssa poika ei kuitenkaan vaikuta kivuliaalta. Löllö myös edelleen leikkii ja saa kakkahepuleita. Löllölle hankittiin lääkityksen lisäksi maaliskuussa lämpötyyny, johon poika onkin kovin tykästynyt, ja jonka päällä hän tykkää venytellä selkäänsä. Lämpö tekee siis selvästi hyvää, ja Löllö on jo oppinut pyytämään lämpötyynyn päälle laittamista. Tällä viikolla sain lisäksi hankittua Löllölle kotitalouskäyttöön tarkoitetun laserlaitteen, josta toivotaan kanssa apuja pojan jäykkyyteen.

 

Ruttu ja verenpainemittari

Ruttu

Rutun tilanteesta tulikin päivitettyä jo alkukuusta ja hänen kohdallaan tilanne on yhä selvittelyn alla. Rutulla on tosiaan perussairauksina lievä hcm ja korkea verenpaine, ja nyt uudempina nivelrikkoepäily, vääriin paikkoihin ulostaminen ja laihtuminen, joita koitetaan nyt ratkoa. 

Alkukuusta otetut imeytystekijätkin tulivat takaisin täysin viitearvoissa, joten hetken ajattelin että pidettäisiin taukoa tutkimuksista, nostettaisiin ruuan annoskokoja ja katsottaisiin hetki tasaantuunko tilanne kipulääkityksellä.  

Vääriin paikkoihin ulostamista on ollut kuitenkin nyt niin paljon, että päätin että Rutusta otetaan ensiviikolla vielä röntgenkuvat. Tavallaan kuitenkin toivon, ettei niistä löydy mitään selittävää. Sillä mikäli Rutulla olisi niin paha nivelrikko, että se saattaisi selittää muutokset ulostuskäyttäytmisestä jopa nykyisellä kipulääkityksellä, hoitovaihtoehtoja olisi hyvin vähän. Tämän takia emme myöskään aloittaneet kuvaamisesta, vaan testasimme ensin vastetta kipulääkitykseen. Rutun ikäisistä kissoista jonkinasteisia nivelrikkomuutoksia löytyy kuitenkin lähes kahdeksalla kissalla kymmenestä. 

Mikäli luustosta ei löydy mitään selittävää, harkitaan Rutun kohdalla mielialalääkityksen testaamista. 

 

Mauno <3

Mauno

Maunolla diagnosoitiin krooninen suolistotulehdus toukokuussa 2024. Tilannetta lähdettiin alkuun hoitamaan pelkällä ruokavaliolla, mutta marraskuussa 2024 ruokavalion rinnalla aloitettiin suolen liikkuvuutta lisäävä Resolor-lääkitys. Lääkityksestä on ollut selvästi apua, ja se on jäänyt Maunolla jatkuvaan käyttöön.

Maunon tilanne on tällä hetkellä varsin hyvässä hoitotasapainossa, mutta emme ole vieläkään uskaltaneet lisätä Maunon ruokavalioon uusia juttuja. Mauno syö tällähetkellä vain Royal Canin gastrointestinal hydrolysed protein -kuivaruokaa ja Royal Canin gastrointestinal fibre response -märkäruokaa, ja jo pienet määrät (kuten sentin pala Primacatin herkkutikkua) vääriä ruokia voivat aiheuttaa voimakkaan oksennusreaktion. Tällä hetkellä emme edes suunnittele eliminaatiodieetin aloittamista, vaan ainakin toistaiseksi mennään näillä ruuilla, mitä Maunon suolisto tuntuu kestävän. 

 

Aino on onneksi edelleen perusterve

 

Liskon kanssa ulkona

Julkaisin eilen kuvan Lucin ulkoilusta, ja vähemmän yllättäen kuvaan tuli heti kommenttia toiminnan vastuuttomuudesta. Suomessa kun liskojen kohdalla vallitsee yhä aika vahva näkemys, että liskojen kohdalla ulkoilun riskit menevät selvästi ohi ulkoilun hyödyistä, toisin kuin vaikka kilpikonnien kohdalla, joille taas ulkoilua suositellaan erittäin vahvasti. Toki ottaen huomioon, kuinka paljon jo niitä kilpikonnia karkaa kesäisin, liskojen kohdalla ei voi ikinä korostaa liikaa valvonnan merkitystä, etenkin kun liskoilla myös tunnistemerkitseminen sirulla on huomattavasti harvinaisempaa kuin kilpikonnilla, eli hyvin harvalla niistä on karatessaan edes henkkarit matkassa. Meidänkin jengistä ulkoilua on harrastettu vain kahden liskolajin kohdalla, eli parta-agamien ja tegun, ja niidenkin kanssa vain yksittäisiä kertoja johtuen siitä, että Suomen kesän lämpötilat jäävät keskimäärin molemmille lajeille varsin viileiksi, eli sopivan lämpimiä ulkoilupäiviä on vähän. 

Karkausriskin ohella liskojen ulkoiluttamisessa riskinä nähdään liskon sairastuminen. Tämän välttämiseksi tärkeintä on tosiaan varmistaa, että ulkona on oikeasti riittävän lämmin, eikä tähän vielä riitä se, että ilma on lämmin, eli myös maan on pitänyt ehtiä lämmetä kunnolla. Tämän takia kevään ensimmäiset hellepäivät harvoin sopivat matelijoiden ulkoiluun, vaikka lämpömittari sanoisi mitä. Meillä edes kilpparit eivät mene ulos ennenkuin minä pystyn makaamaan maassa kesävaatteissa, ja kilpikonnille sopivat lämmöt alkavat kuitenkin huomattavan paljon alempaa kuin vaikkapa agamilla (nelivarpaat voi siirtää kesäksi ulos siinä vaiheessa kun yölämpötilat pysyvät yli 10 asteen, parta-agamaa en veisi ulos lämpötilan ollessa alle 25 astetta). 

Kolmas riski liskojen ulkoilussa ovat erilaiset loiset ja muut taudinaiheuttajat. Tämän riskin tosin ottaa jo silloin, jos liskoille tuo ravintoa ulkoa. Kasvikunnan tuotteiden, kuten voikukkien, kohdalla näkisin riskin kuitenkin varsin pienenä. Itselleni ei ole tullut vastaan juurikaan sellaisia taudinaiheuttajia, joita tavattaisiin Suomessa, ja jotka voisivat siirtyä kasvien mukana liskoon (esimerkiksi kanien kohdalla tämä taas on ihan todellinen riski, mikäli kania ei olla rokotettu RHD:tä ja myksomatoosia vastaan, sillä kumpikin kaneilla tavattava virustauti voi tarttua myös citykanien tai jänisten ulosteiden kanssa kosketuksissa olevien kasvien mukana). Isompi riski sen sijaan ovat ulkoa kerättävät hyönteiset, sillä sen kokoluokan hyönteisissä ja nilviäisissä mitä esimerkiksi parta-agamat syövät voidaan tavata erilaisia loisia, kuten loispistiäiset toukkia ja sydänmatoa. Tämän takia meillä ei ikinä tarkoituksella kerätä mitään tällaista elävää ravintoa ulkoa, vaikka en pidä riskiä niin isona, että jättäisin liskojen ulkoiluttamisen kokonaan väliin siksi, että se saattaa ulkoilessaan mahdollisesti napata ohikulkevan ötökän. Suoran loistartunnan riskiä Suomen kotoperäisiltä matelijoilta agamaan pidän varsin pienenä, koska suoraa kontaktia ei ulkoillessa pääse syntymään. Lisäksi tämä riski on jo välillisesti olemassa nelivarvaskilpikonnamme Donatellen kautta, sillä hänen kesäasunnollaan pyörii paljon myös sisiliskoja, ja Donatella viettää kuitenkin osan talvea samassa huoneessa missä meillä asuvat muut matelijat. 

Mutta jos hommassa on tosiaan useita riskejä, miksi osa sitten haluaa roudata niitä ulos? Itse näkisin isoimpana tekijänä luonnollisen ultraviolettisäteilyn. Vaikka markkikoilla on nykyään saatavilla erittäin päteviä uv-lamppuja, ei pimeään ihmisasuntoon tyrkätty uv-lamppu pysty kuitenkaan ikinä kilpailemaan oikean auringon kanssa. Sen takia moni kasviharrastaja siirtää osan kasveistaan pihalle tai parvekkeelle heti kun säät sen sallivat, ja ihmiset lisäävät päiväkävelyitä riittävän D-vitamiinin saannin varmistamiseksi. Samaan tapaan katson myös monien paistattelevien matelijoiden hyötyvän siitä, että ne pääsevät tekemisiin oikean auringonvalon kanssa (yöaktiivisten lajien kohdalla en näe ulkoilusta hyötyä, sillä niiden kohdalla hyödyt vs. riskit eivät ole mielestäni suhteessa, etenkin kun pimeässä eläimen valvominen olisi vaikeampaa, ja yöeläimen ulkoiluttaminen keskellä päivää täysin turha stressitekijä).

Toinen hyötynäkökulma on eläimen aktivointi. Aktiivisempien liskojen kohdalla terraarion rajattu tila on oikeasti kokemusmaailmaan aika mitätön, vaikka sen sisustaisi miten. Vaikka Lucin nykyinen terraario on selvästi isompi kuin Suomessa suositeltu minimi (minimi parta-agamalle on 150*50*50cm, Lucin nykyinen 198*70*140cm), Luci kaipaa lähes päivittäin ulkoilua sen ulkopuolella. Normaalisti ulkoilutusalueena toimii meidän alakerta, koska sinne Lucin uskaltaa laskea ilman jatkuvaa valvontaa. Ja koska Luci tätä selvästi kaipaa, emme ole halunneet tätä Lucilta kieltää, vaikka meidän alakerta on Australiaan verrattuna pimeä ja kylmä luola (alakerran lämpötila vaihtelee 25-28 asteen välillä, valaistuksena normaali ledivalaistus). Niin siihen verrattuna ulkoilu hellepäivinä ulkona tarjoaa varmasti liskon kannalta paremman jaloitteluympäristön sekä uv:n saannin että alustan puolesta. Mutta koska emme ole kokeneet järkeväksi rakentaa Lucille isoa ja pakovarmaa ulkoiluhäkkiä kesän muutamaa hellepäivää varten (etenkin kun jaloittelumielessä tarhan olisi hyvä olla huomattavasti kotiterraariota isompi), Lucin kanssa mennään siirrettävillä aitausratkaisuilla, joista puuttuu katto- ja pohjaverkko, josta taas seuraa se, että niihin Lucia ei voi tosiaan jättää hetkeksikään valvomatta, ettei se hyppää yli, kaivaudu ali tai tule pedon nappaamaksi. Ja koska itse jaksan harvemmin kovin pitkiä aikoja tuijotella helteessä paistattelevaa liskoa tekemättä mitään muuta, jäävät nämä ulkoilutuokiot väkisin suhteellisen lyhyiksi. Eli Luci tarvitsee lisäksi myös muunlaista aktivointia. 

Puhtaasti aktivointimielessä Lucia ja Mustia on (luonnollisesti eri aikoina) tullut otettua välillä myös kasvihuoneelle tutkimaan. Tämä on sikäli ulkoaitausta turvallisempi ratkaisu, sillä tila on suljettu ja huomattavasti ulkolämpötilaa lämpimämpi. En kuitenkaan koe että tämä korvaa valvottua ulkoilua, sillä lasi blokkaa kuitenkin ison osan uv-säteilystä, eli kasvihuone ei toimi samalla tavalla paistatteluun. Viime aikoina aktivoinnissa on tullut keskitettyä enemmän Luciin kuin Mustiin, sillä Mustilla on jo terraariossaan enemmän tilaa touhuta, ja Luci on selvästi Mustia kiinnostuneempi tutkimaan uusia paikkoja ja tarkkailemaan ympäristöään.  

Ulkomailla liskojen ulkoiluttaminen on huomattavasti tavallisempaa, ja toki monessa maassa myös ilmasto suosii sitä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Netistä löytyykin myynnistä myös esimerkiksi valjaita liskoille. Mikäli liskoaan kuitenkin päätyy viemään ulos, ja hakee tietoa turvallisesta ulkoilusta ulkomaalaisista lähteistä, on syytä muistaa, että ilmaston ohella myös lainsäädäntö poikkeaa maittain. Suomesta laista löytyy esimerkiksi kohta, joka kieltää matelijan kytkemisen muuten kuin sen ollessa välttämätöntä eläimen siirtämisen tai jonkin pakollisen hoitotoimenpiteen takia. Tätä lakia on Suomessa tulkittu niin, että matelijan ulkoilutusta ei voida pitää tällaisena poikkeukseen sopivana eläimen siirtämisenä tai välttämättömänä hoitotoimenpiteenä, eli valjaita ei sovi käyttää liskon ulkoiluttamiseen, vaikka se voisikin äkkiseltään tuntua hyvältä idealta karkausriskin minimoimiseksi. Suomessa ulkoilun on siis aina syytä tapahtua häkissä/aitauksessa, ja mikäli ulkona haluaa touhuilla yhtään mitään muuta liskon ulkoillessa, kannattaa aitauksen olla ehdottomasti katettu ja pohjaverkollinen (eikä vain liskoilla, vaan myös kilpikonnilla, sillä myös ne ovat halutessaan yllättävän hyviä kaivamaan ja kiipeilemään).

Itse en suoraan suosittele matelijoiden ulkoiluttamista kenellekään (kilpikonnia lukuunottamatta), mutta aion jatkossakin jatkaa sitä muutamien meidän tyyppien kanssa. Mikäli samaa harkitsee omien tyyppien kanssa, kannattaa miettiä tarkkaan läpi oman pihan riskitekijät ja ottaa huomioon oman tyypin luonne ja tavat miettiessä riskejä ja hyötyjä sekä sitä, millaisessa viritelmässä lähtee omiaan ulkoiluttamaan, jos lähtee.  

EDIT. Jussi intoutui lukemaan aiheeseen liittyen vielä muutamia tutkimusjulkaisuja ja tiedustelemaan asiaa eksoottisia eläimiä hoitavalta eläinlääkäriltä. Eläinlääkärillä ei ollut tullut vastaan tapauksia, joissa matelija olisi sairastunut ulkoa saamaansa patogeeniin. Hän piti kuitenkin mahdollisena samaa kuin tutkimuslähteet, eli että joissain tapauksissa ulkoilun aiheuttama stressi voi johtaa siihen, että eläimessä jo itsessään olevat patogeenit, kuten mykobakteeri, voi sairastuttaa eläimen. Tämä riski ei toki liity suoraan ulkoiluun, vaan eläimen kokemaan stressiin ylipäätään. Eli tämäkin on hyvä huomioida, kun arvioi, vaikuttaako eläin ulkoillessaan enemmän uteliaalta kuin stressaantuneelta. Meillä Lucia stressaa selvästi enemmän se, jos hän joutuu jumittamaan vain terraariossaan. 

Pikapäivitys helteiden keskeltä

Kolme kuolemaa lyhyen ajan sisällä ja sitten hiljaisuus. Tajusin tänään että siltähän tämä blogi nyt tällä hetkellä näyttää. Tällä kertaa hiljaisuus on kuitenkin sitä positiivisen sorttista. Kylmän alkukesän jälkeen saapui viimein helteet ja siskoni perhe saapui taas Turkuun. Tällainen vilukissakin on sitten viimein tarjennut takapihan uima-altaalla ja nyt sielä on ollut jopa seuraa. Lisäksi olen koittanut pitää kasvihuoneella kasvit hengissä ja miettiä mitä eläimistä pitää alkaa jo viilentää (sfinksit eivät selvästi kuulu tähän joukkoon, koska siskon Nakillekin kelpaa yhä villaviltti, kun hänet käsketään välillä sisälle varjoon). 

Ruttukin tarkenee jo terassilla

 

Mauno kävi tarkastamassa metsänreunan

Ainosta pitkospuut ja saunanterassi toimivat kissantassuille paremmin

Seuraavat viikot tulevat olemaan varsin täynnä ohjelmaa ja niihin tulee mahtumaan muunmuassa töitä, kesävieraita, rottayhdistyksen kesäpäivän suunnittelua, näyttelyvalmisteluja, puutarhahommia ja kaksi meillä järjestettävää eläinnäyttelyäkin. Eli päivitettävää riittäisi vaikka millä mitalla, mutta en vielä tiedä, kuinka paljon ehdin ja maltan sitä tehdä. Koitan ainakin aktivoitua siinäkin vähän, että saadaan ylös myös kivoja ja positiivisia juttuja vastapainoksi niille muille.  

Hyviä helteitä niistä nauttiville, ja koittakaa te muut pysyä hengissä helteistä huolimatta! Meidän jengissäkin nämä kelit jakavat vahvasti mielipiteitä siinä, ketkä kukoistavat näissä ja ketkä keskittyvät selviämään näiden läpi. Itse kuulun ensimmäiseen kastiin. 

Kun sisällä on vain +28 astetta, pitää varoa kylmettymistä

Löllö nauttii parvekkeesta

Näyttää siltä että pihalle ollaan saamassa lisää sisiliskoja <3

 

 

 

 

Lepää rauhassa Pikkelsi

Jos minun pitäisi nimetä yksi paskimpia asioita elämässä ison eläinlauman kanssa, yksi yli muiden on ehdottomasti se, että se että joku juuri kuoli, ei tarkoita etteivätkö uudet hyvästit voisi olla ihan nurkan takana. Jos minusta tuntui, että Hiisi lähti ihan liian pian Wilin perään, Hiisin ja Pikkelsin kuolemalla oli eroa vain pari päivää, eikä Pikkelsi edes varoittanut lähdöstään mitenkään. Ellei varoitukseksi sitten lasketa sitä, että hän kieltäytyi edellisenä päivänä ruuasta. Tähän asti Pikkelsi on kuitenkin syönyt ihan hyvin (vaikkakaan ei aina kaikkia tarjottuja ruokia), joten tästä ei ehditty vielä edes huolestua. Nämä tyypit kun eivät muutenkaan syö samalla tavalla päivittäin kuin vaikkapa nisäkkäät. Pää meinaa taas aloittaa viime vuodelta tuttua huoliraitaa teemalla mitä olennaista minä olen missannut meidän eläintiloissa, kun kaikki vain kuolevat. Meillä on kuitenkin viimeksi ollut vieraita eläintiloissa eilen, eli en oikeasti usko, että minä olisin vain sokeutunut sille, että kaikki on oikeasti päin peetä. 

Kolme kuolemaa kuukauden sisällä on kuitenkin jättänyt ikävästi tyhjiä terraarioita terraariohyllyihin, etenkin kun niitä oli niissä jo valmiiksi pari. Tälläviikolla pitää siis taas vähän uudelleen järjestellä vasta uudelleen järjesteltyä bunkkeria, ja siirtää muutamia niistä varaston puolelle. Jussin kanssa kun nyt sovittiin, että ei hankita niihin nyt akuutisti ketään, mutta ei myöskään myydä nyt tässä vaiheessa mitään pois, vaan asiat saavat nyt taas hetken hautua. 

Tunnetta elämän hauraudesta osaltaan lisää myös se, että Noten ja Seran veli on ollut nyt pari päivää tehohoidossa. Jätkä ei asu meillä, enkä ole edes nähnyt häntä livenä pentuajan jälkeen, mutta hänen elämäänsä on tullut seurattua somen kautta, ja juteltua aina välillä hänen omistajansa kanssa. Omien frettien kanssa on nyt kuitenkin jossain määrin tuudittautunut siihen kuplaan, että meillä on nyt Nutellaa lukuunottamatta nuori lauma, eli kaikki voi mennä hyvin vuosia. Vaikka ei se, että eläin on nuori, valitettavasti takaa varmasti mitään. Nyt pidetään vain kauheasti peukkuja, ettei velipojalle käy mitään. Ja koitetaan oman lauman kanssa keskittyä niihin juttuihin, mitkä ovat tällä hetkellä hyvin. 

Lepää rauhassa Pikkelsi

Terveystutkimuksia ja hyvästejä

Otsikon kaksi asiaa eivät onneksi liity samaan eläimeen. Olen ollut hieman huolissani Rutun terveydentilasta, ja tyyppiä on sen takia käytetty suhteellisen laajoissa terveystutkimuksissa. Rutun osalta emme ole kuitenkaan löytäneet vielä mitään, mikä olisi pielessä. Kuitenkin samaan aikaan kun Ruttu oli minulla töissä tutkittavana, Jussi löysi kotona italian seinälisko Hiisin kuolleena terraariostaan. Hiisin kohdallakin oli ollut pientä huolta liskon terveydentilasta, mutta hänen kohdallaan toivoimme tilanteen olevan jo paranemaan päin. 

Pikku Ruttana <3

Rutulla aloitettiin tosiaan jonkin verran ennen juhannusta kipulääkekokeilu nivelrikkoepäilyyn, sillä Rutulla alkoi olla enenevissä määrin epäonnistuneita ja lyhyeksi jääviä hyppyjä sen pyrkiessä esimerkiksi pöydälle. Tähän kipulääkitys tuntuu selvästi auttaneen. Rutulla on ollut kuitenkin myös aiempaa enemmän vääriin paikkoihin ulostamista, jonka lisäksi Ruttu on laihtunut. Olimme miettineet, voisiko vääriin paikkoihin ulostaminenkin olla osaltaan kipukäytöstä, mutta siihen kipulääkityksen aloittamiselle ei ole ollut vaikutusta. Sitten pohdimme töissä, voisiko vääriin paikkoihin ulostaminen ja laihtuminen viitata kilpirauhasongelmiin, joten otin Rutusta verinäytteen kotona ja siitä tutkittiin lyytit ja kilpirauhasarvo. Ne olivat kaikki viitearvoissa, joten Ruttu lähti mukaan töihin tarkempiin tutkimuksiin. Perjantaina rouvasta otettiin laajemmat verikokeet ja pissanäyte, jonka lisäksi hän kävi vatsaonteloultrassa. Tähän mennessä valmistuneissa tutkimuksissa kaikki on ollut joko viitearvoissa, tai niin vähän viitearvojen ulkopuolella, ettei muutos ole ollut merkittävä. Imeytymistekijät lähetettiin tutkittavaksi ulkoiseen labraan, ja niistä saadaan varmaan tuloksia ensiviikoilla. Nyt koitankin siihen asti rauhoittua sen tiedon kanssa, ettei tuolla kissalla ole ainakaan mitään selvää kasvainmassaa, joka vaikeuttaisi ulostamista, tai häikkää sisäelimissä, eli meillä ei pitäisi olla mitään akuuttia hätää. 

Lepää rauhassa Hiisi <3

Hiisin kohdalla meidän huomio oli kiinnittynyt jo jokin aika sitten, ettei Hiisi ollut juuri huomioitavissa. Se oli keksinyt itselleen hyvän paikan terraarion taustalevyn takaa, eikä sitä juurikaan näkynyt. Myöskään ruoka ei tuntunut häviävän kupista aiempaan tahtiin. Liian hyvä piilo myös blokkasi esimerkiksi uv:n saannin lähes täysin. Niinpä Wilin kuoltua päätimme siirtää Hiisin Wilin vanhaan terraarioon, jossa olisi kyllä yhä piiloja, mutta Hiisi ei pääsisi enää kaivautumaan taustan taakse. Terraarion vaihdon jälkeen Hiisiä alkoi näkyä päivittäin paistattelemassa uv lampun alla, joten vaikka ruokahalu oli yhä huonompi, ja Hiisi hoikassa kunnossa, uskoimme että olosuhdemuutoksen myötä olimme menossa parempaan suuntaan. Emme kuitenkaan menneet ainakaan kyllin nopeasti, sillä perjantaina Hiisi löytyi kuolleena terraarion pohjalla.   

Uudet nimilaput odomassa asentamista

Niinpä matelijahuoneessa on nyt taas yksi lappu vähemmän tehtävänä, kun pääsin vihdoin aloittamaan bunkkerimylläyksen viimeisimmän vaiheen, eli nimilappujen uusimisen. Osalta uusimmista tyypeistä kun puuttui yhä laji/nimilappu terraariosta, joten samalla kun teimme puuttuvat laput, päätin uusia kaikki vanhat. Uusiin lappuihin ei tehty mitään kovin radikaaleja muutoksia, mutta sukupuolen, yksilömäärän, lajin ja nimen lisäksi niihin tuli nyt uutena tietona syntymävuosi niiden tyyppien osalta kuin sellainen on tiedossa. Tämä nopeuttaa iän tarkistamista tarvittaessa, kun ei tarvitse aina kaivaa tietoa blogin puolelta. Uusiin lappuihin pääsi kyllä hyppäämään sellainen virhe, että myös kaikki suomalaiset lajinimet tulivat isolla alkukirjaimella. Huomasin tämän kuitenkin vasta tulostettuani kaikki laput ja laminoituani niistä puolet, joten päätin antaa asian olla.