Julkaisin eilen kuvan Lucin ulkoilusta, ja vähemmän yllättäen kuvaan tuli heti kommenttia toiminnan vastuuttomuudesta. Suomessa kun liskojen kohdalla vallitsee yhä aika vahva näkemys, että liskojen kohdalla ulkoilun riskit menevät selvästi ohi ulkoilun hyödyistä, toisin kuin vaikka kilpikonnien kohdalla, joille taas ulkoilua suositellaan erittäin vahvasti. Toki ottaen huomioon, kuinka paljon jo niitä kilpikonnia karkaa kesäisin, liskojen kohdalla ei voi ikinä korostaa liikaa valvonnan merkitystä, etenkin kun liskoilla myös tunnistemerkitseminen sirulla on huomattavasti harvinaisempaa kuin kilpikonnilla, eli hyvin harvalla niistä on karatessaan edes henkkarit matkassa. Meidänkin jengistä ulkoilua on harrastettu vain kahden liskolajin kohdalla, eli parta-agamien ja tegun, ja niidenkin kanssa vain yksittäisiä kertoja johtuen siitä, että Suomen kesän lämpötilat jäävät keskimäärin molemmille lajeille varsin viileiksi, eli sopivan lämpimiä ulkoilupäiviä on vähän.
Karkausriskin ohella liskojen ulkoiluttamisessa riskinä nähdään liskon sairastuminen. Tämän välttämiseksi tärkeintä on tosiaan varmistaa, että ulkona on oikeasti riittävän lämmin, eikä tähän vielä riitä se, että ilma on lämmin, eli myös maan on pitänyt ehtiä lämmetä kunnolla. Tämän takia kevään ensimmäiset hellepäivät harvoin sopivat matelijoiden ulkoiluun, vaikka lämpömittari sanoisi mitä. Meillä edes kilpparit eivät mene ulos ennenkuin minä pystyn makaamaan maassa kesävaatteissa, ja kilpikonnille sopivat lämmöt alkavat kuitenkin huomattavan paljon alempaa kuin vaikkapa agamilla (nelivarpaat voi siirtää kesäksi ulos siinä vaiheessa kun yölämpötilat pysyvät yli 10 asteen, parta-agamaa en veisi ulos lämpötilan ollessa alle 25 astetta).
Kolmas riski liskojen ulkoilussa ovat erilaiset loiset ja muut taudinaiheuttajat. Tämän riskin tosin ottaa jo silloin, jos liskoille tuo ravintoa ulkoa. Kasvikunnan tuotteiden, kuten voikukkien, kohdalla näkisin riskin kuitenkin varsin pienenä. Itselleni ei ole tullut vastaan juurikaan sellaisia taudinaiheuttajia, joita tavattaisiin Suomessa, ja jotka voisivat siirtyä kasvien mukana liskoon (esimerkiksi kanien kohdalla tämä taas on ihan todellinen riski, mikäli kania ei olla rokotettu RHD:tä ja myksomatoosia vastaan, sillä kumpikin kaneilla tavattava virustauti voi tarttua myös citykanien tai jänisten ulosteiden kanssa kosketuksissa olevien kasvien mukana). Isompi riski sen sijaan ovat ulkoa kerättävät hyönteiset, sillä sen kokoluokan hyönteisissä ja nilviäisissä mitä esimerkiksi parta-agamat syövät voidaan tavata erilaisia loisia, kuten loispistiäiset toukkia ja sydänmatoa. Tämän takia meillä ei ikinä tarkoituksella kerätä mitään tällaista elävää ravintoa ulkoa, vaikka en pidä riskiä niin isona, että jättäisin liskojen ulkoiluttamisen kokonaan väliin siksi, että se saattaa ulkoilessaan mahdollisesti napata ohikulkevan ötökän. Suoran loistartunnan riskiä Suomen kotoperäisiltä matelijoilta agamaan pidän varsin pienenä, koska suoraa kontaktia ei ulkoillessa pääse syntymään. Lisäksi tämä riski on jo välillisesti olemassa nelivarvaskilpikonnamme Donatellen kautta, sillä hänen kesäasunnollaan pyörii paljon myös sisiliskoja, ja Donatella viettää kuitenkin osan talvea samassa huoneessa missä meillä asuvat muut matelijat.
Mutta jos hommassa on tosiaan useita riskejä, miksi osa sitten haluaa roudata niitä ulos? Itse näkisin isoimpana tekijänä luonnollisen ultraviolettisäteilyn. Vaikka markkikoilla on nykyään saatavilla erittäin päteviä uv-lamppuja, ei pimeään ihmisasuntoon tyrkätty uv-lamppu pysty kuitenkaan ikinä kilpailemaan oikean auringon kanssa. Sen takia moni kasviharrastaja siirtää osan kasveistaan pihalle tai parvekkeelle heti kun säät sen sallivat, ja ihmiset lisäävät päiväkävelyitä riittävän D-vitamiinin saannin varmistamiseksi. Samaan tapaan katson myös monien paistattelevien matelijoiden hyötyvän siitä, että ne pääsevät tekemisiin oikean auringonvalon kanssa (yöaktiivisten lajien kohdalla en näe ulkoilusta hyötyä, sillä niiden kohdalla hyödyt vs. riskit eivät ole mielestäni suhteessa, etenkin kun pimeässä eläimen valvominen olisi vaikeampaa, ja yöeläimen ulkoiluttaminen keskellä päivää täysin turha stressitekijä).
Toinen hyötynäkökulma on eläimen aktivointi. Aktiivisempien liskojen kohdalla terraarion rajattu tila on oikeasti kokemusmaailmaan aika mitätön, vaikka sen sisustaisi miten. Vaikka Lucin nykyinen terraario on selvästi isompi kuin Suomessa suositeltu minimi (minimi parta-agamalle on 150*50*50cm, Lucin nykyinen 198*70*140cm), Luci kaipaa lähes päivittäin ulkoilua sen ulkopuolella. Normaalisti ulkoilutusalueena toimii meidän alakerta, koska sinne Lucin uskaltaa laskea ilman jatkuvaa valvontaa. Ja koska Luci tätä selvästi kaipaa, emme ole halunneet tätä Lucilta kieltää, vaikka meidän alakerta on Australiaan verrattuna pimeä ja kylmä luola (alakerran lämpötila vaihtelee 25-28 asteen välillä, valaistuksena normaali ledivalaistus). Niin siihen verrattuna ulkoilu hellepäivinä ulkona tarjoaa varmasti liskon kannalta paremman jaloitteluympäristön sekä uv:n saannin että alustan puolesta. Mutta koska emme ole kokeneet järkeväksi rakentaa Lucille isoa ja pakovarmaa ulkoiluhäkkiä kesän muutamaa hellepäivää varten (etenkin kun jaloittelumielessä tarhan olisi hyvä olla huomattavasti kotiterraariota isompi), Lucin kanssa mennään siirrettävillä aitausratkaisuilla, joista puuttuu katto- ja pohjaverkko, josta taas seuraa se, että niihin Lucia ei voi tosiaan jättää hetkeksikään valvomatta, ettei se hyppää yli, kaivaudu ali tai tule pedon nappaamaksi. Ja koska itse jaksan harvemmin kovin pitkiä aikoja tuijotella helteessä paistattelevaa liskoa tekemättä mitään muuta, jäävät nämä ulkoilutuokiot väkisin suhteellisen lyhyiksi. Eli Luci tarvitsee lisäksi myös muunlaista aktivointia.
Puhtaasti aktivointimielessä Lucia ja Mustia on (luonnollisesti eri aikoina) tullut otettua välillä myös kasvihuoneelle tutkimaan. Tämä on sikäli ulkoaitausta turvallisempi ratkaisu, sillä tila on suljettu ja huomattavasti ulkolämpötilaa lämpimämpi. En kuitenkaan koe että tämä korvaa valvottua ulkoilua, sillä lasi blokkaa kuitenkin ison osan uv-säteilystä, eli kasvihuone ei toimi samalla tavalla paistatteluun. Viime aikoina aktivoinnissa on tullut keskitettyä enemmän Luciin kuin Mustiin, sillä Mustilla on jo terraariossaan enemmän tilaa touhuta, ja Luci on selvästi Mustia kiinnostuneempi tutkimaan uusia paikkoja ja tarkkailemaan ympäristöään.
Ulkomailla liskojen ulkoiluttaminen on huomattavasti tavallisempaa, ja toki monessa maassa myös ilmasto suosii sitä huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Netistä löytyykin myynnistä myös esimerkiksi valjaita liskoille. Mikäli liskoaan kuitenkin päätyy viemään ulos, ja hakee tietoa turvallisesta ulkoilusta ulkomaalaisista lähteistä, on syytä muistaa, että ilmaston ohella myös lainsäädäntö poikkeaa maittain. Suomesta laista löytyy esimerkiksi kohta, joka kieltää matelijan kytkemisen muuten kuin sen ollessa välttämätöntä eläimen siirtämisen tai jonkin pakollisen hoitotoimenpiteen takia. Tätä lakia on Suomessa tulkittu niin, että matelijan ulkoilutusta ei voida pitää tällaisena poikkeukseen sopivana eläimen siirtämisenä tai välttämättömänä hoitotoimenpiteenä, eli valjaita ei sovi käyttää liskon ulkoiluttamiseen, vaikka se voisikin äkkiseltään tuntua hyvältä idealta karkausriskin minimoimiseksi. Suomessa ulkoilun on siis aina syytä tapahtua häkissä/aitauksessa, ja mikäli ulkona haluaa touhuilla yhtään mitään muuta liskon ulkoillessa, kannattaa aitauksen olla ehdottomasti katettu ja pohjaverkollinen (eikä vain liskoilla, vaan myös kilpikonnilla, sillä myös ne ovat halutessaan yllättävän hyviä kaivamaan ja kiipeilemään).
Itse en suoraan suosittele matelijoiden ulkoiluttamista kenellekään (kilpikonnia lukuunottamatta), mutta aion jatkossakin jatkaa sitä muutamien meidän tyyppien kanssa. Mikäli samaa harkitsee omien tyyppien kanssa, kannattaa miettiä tarkkaan läpi oman pihan riskitekijät ja ottaa huomioon oman tyypin luonne ja tavat miettiessä riskejä ja hyötyjä sekä sitä, millaisessa viritelmässä lähtee omiaan ulkoiluttamaan, jos lähtee.
EDIT. Jussi intoutui lukemaan aiheeseen liittyen vielä muutamia tutkimusjulkaisuja ja tiedustelemaan asiaa eksoottisia eläimiä hoitavalta eläinlääkäriltä. Eläinlääkärillä ei ollut tullut vastaan tapauksia, joissa matelija olisi sairastunut ulkoa saamaansa patogeeniin. Hän piti kuitenkin mahdollisena samaa kuin tutkimuslähteet, eli että joissain tapauksissa ulkoilun aiheuttama stressi voi johtaa siihen, että eläimessä jo itsessään olevat patogeenit, kuten mykobakteeri, voi sairastuttaa eläimen. Tämä riski ei toki liity suoraan ulkoiluun, vaan eläimen kokemaan stressiin ylipäätään. Eli tämäkin on hyvä huomioida, kun arvioi, vaikuttaako eläin ulkoillessaan enemmän uteliaalta kuin stressaantuneelta. Meillä Lucia stressaa selvästi enemmän se, jos hän joutuu jumittamaan vain terraariossaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti