Joulukuussa saapunut rescueviisikko on ollut meillä nyt vähän reilun kuukauden, ja tällä viikolla ensimmäinen tyypeistä lähti loppuelämän kotiinsa. Sen myötä tuli punnittua tyypeistä kaikki hyvin käsiteltävissä olevat tapaukset, että saimme Icelle lähtöpainon ja sen lisäksi muidenkin osalta myös ihan numeroita siitä missä mennään. Kaikki viisi kun tuli punnittua heti saapumispäivänä, koska yhtä leopardigekkoa lukuunottamatta viisikko oli hyvin laihassa kunnossa. Kaikille neljälle punnitulle oli saatu painoa lisää, joskin laihemmassa kunnossa olleelle leopardigekkonaaraalle kaikkein vähiten.
Joulukuussa esitettiin myös postaustoive siitä, miten tälläinen rescue/kuntoutus keissi etenee. Jokainen tapaus on aina omanlaisensa, mutta tässä vähän miten asiat ovat menneet tämän viisikon kanssa, ja miten homma heidän kohdallaan etenee.
![]() |
| Koko viisikko <3 |
Viikko 1
Homma lähti liikkeelle 8.12.2025, kun kaverini soitti minulle bonganneensa oman alueensa roskalava-ryhmästä ilmoituksen kahdesta viljakäärmeestä, kahdesta leopardigekosta ja madagaskarin päivägekosta. Omistajalla oli vain muutamia päiviä aikaa saada eläimet pois nykyisestä sijainnistaan, ja kaverillani oli herännyt huoli, mihin eläimet näin nopealla aikataululla päätyisivät, joten hän kysyi voisinko minä mahdollisesti auttaa ottamalla tyypit meille. Kaveri lupasi hankkia minulle omistajan puhelinnumeron, ja sitä odotellessa kerroin tilanteen Jussille ja kysyin koska ehtisimme hakea tyypit. Soitin omistajalle vielä samana iltana, ja sovimme noudon keskiviikolle. Tässä vaiheessa en vielä kysellyt eläimistä tarkemmin, vaan sovittiin vain ajankohta ja noutopaikka, joka oli eri kuin omistajan nykyinen asuinpaikka.
Keskiviikkoaamuna 10.12. sain puhelinsoiton alueen valvontaeläinlääkäriltä, joka kertoi saaneensa ilmoituksen tällaisista eläimistä sekä tiedon siitä, että minä olisin menossa hakemaan niitä iltapäivällä. Hän oli menossa tarkistamaan eläinten kuntoa ja tiloja ja halusi varmistaa jälkimmäisen tiedon paikkansapitävyyden sekä kyseli hieman omasta harrastustaustastani. Kerroin etten ollut vielä itse nähnyt eläimiä, enkä tiennyt niiden kunnosta ja tiloista vielä mitään. Sovimme että valvontaeläinlääkäri soittaisi minulle uudestaan perjantaina ja kysyisi silloin arvioni eläinten kunnosta. Tässä kohtaa aloin vähän jännittää, missä kunnossa haettavat eläimet tulisivat olemaan, koska joku oli selvästi nähnyt aiheelliseksi tehdä niistä ilmoituksen valvontaeläinlääkärille.
Keskiviikkona iltapäivällä pakkasimme autoon kylmälaukkuja, bokseja, tyynyliinoja ja lämpöpulloja eläinten kuljettamistasta varten, ja lainasimme peräkärryn terraarioiden kuljettamista varten. Kun menimme hakemaan eläimiä selvisi että eläimet olivat hyvin laihassa kunnossa. Ne olivat olleet mahdollisesti jopa kuukausia keskenään tyhjässä asunnossa, jossa omistajan mukaan eläimillä olisi pitänyt käydä hoitaja. Merkkejä hoitajan käynneistä ei kuitenkaan ollut. Eläinten tila oli paljastunut kun asunnon uusi vuokralainen oli ollut muuttamassa sisään asuntoon, ja löysi sieltä terraariot eläimineen. Autoimme ensin omistajaa kuljettamaan yhden käärmeistä, jonka hän halusi pitää, hänen uudelle asunnolleen, jonka jälkeen pakkasimme muut tyypit kuljetusta varten kylmälaukkuihin ja siirsimme terraariot peräkärryyn. Kotona siirsimme kylmälaukut eläimineen kylpyhuoneeseen. Terraariot jäivät vielä peräkärryyn odottamaan siirtoa autotalliin.
![]() |
| Piparin silmän eritettä ja naaman mahdollista palovammaa |
Sisällä punnitsimme ja kuvasimme eläimet, että saimme ylös missä kunnossa ne olivat saapuessaan, ja siirsimme ne sen jälkeen valmiina odottavaan terraariotorniin karanteeniin. Erotimme kaikki omiin terraarioihinsa, vaikka viljakäärmeet ja leopardigekot olivat aiemmin olleet pariskunnittain. Kumpikaan naaraista ei olisi kuitenkaan nykyisessä kunnossaan kestänyt munintaa. Toisella leopardigekolla pää oli kokonaan vanhan nahan peitossa, ja se peitti myös silmät, joten hänelle laitettiin terraarioon heti wetbox. Eläimille laitettiin heti vesikupit ja kaikille tarjottiin myös ruokaa samana iltana lämpötilojen tasaannuttua. Viljakäärmeille valittiin ensimmäisiksi aterioiksi heidän kokoonsa nähden pienet hiiret, että ruuansulatus ei joutuisi heti paaston jälkeen niin koville. Kaikki paitsi Pipariksi nimetty laihempi leopardigekko suostuivat syömään heti.
Perjantaina 12.12. valvontaeläinlääkäri soitti aamulla ja kävimme hänen kanssaan puhelimessa läpi eläinten kunnon, ja sovimme että hän tulisi katsomaan niitä vielä seuraavalla viikolla meille. Samalla lupasin laittaa hänelle myös kirjallisena eläinten kunnosta tekemäni havainnot.
Kun saimme liuoteltua vanhoja nahkoja Piparin päältä ja silmät tulivat näkyviin, silmästä purskahti heti iso määrä sakeaa eritettä, joten hänen kanssaan suunnattiin samana perjantaina eläinlääkärille. Sielä Piparilla diagnosoitiin silmätulehdus, ja hoidoksi määrättiin silmien puhdistus ja silmätippojen laitto neljä kertaa päivässä. Tässä kohtaa olin hyvin tyytyväinen että Pipari oli käsikesy.
Viikko 2
Tässä kohtaa liskoille tuli tarjottua useamman kerran viikossa ja viljakäärmeille kerran viikkoon. Aikuisten viljakäärmeiden ruokintaväli on yleensä enemmän luokkaa 2-4 viikkoa, mutta käärmeiden hyvin laihan kunnon takia annoin tässä vaiheessa vielä mieluummin pienempää ruokaa mutta useammin, että saimme heräteltyä tyyppien elimistöä.
Pipari suostui syömään ensimmäisen kerran pari päivää saapumisensa jälkeen, mutta hän ei juuri kiinnostunut kupissa olevista hyönteisistä. Pinkie Pieksi nimetty toinen leopardigekko ja Yonduksi nimetty madagaskarin päivägekko söivät sen sijaan kaiken mitä tarjottiin.
![]() |
| Yondu mössökupilla |
Valvontaeläinlääkärin lisäksi se kaverini joka oli eläimistä minulle ilmoittanut kävi meillä tutustumassa tyyppeihin, ja sovimme että toinen viljakäärmeistä muuttaa hänen luokseen kun on ensin vähän toipunut tästä muutoksesta. Hän nimesi valitsemansa tyypin nimellä Ice.
Vaikka Pinkie Pie söi hyvin, hänen terraariostaan ei löytynyt yhtään ulosteita, mikä alkoi vähän huolestuttaa minua. Joten aloimme varautua Pinkie Pien viemiseen eläinlääkärille röntgeniin, mikäli kakkaa ei alkaisi kuulumaan, tukoksen poissulkemiseksi. Leopardigekoilla kun oli ollut osa pohjasta irtohiekkaa, ja osa liskoista saattaa syödä sitä. Onneksi se kakka kuitenkin lopulta tuli.
Sovittiin alustavasti yhden kaverini kanssa, että mikäli Pinkie Pien suoli lähtee toimimaan, poika voisi mahdollisesti muuttaa heille seuraavan vuoden puolella.
Piparin antibioottitippakuuri tuli päätökseensä.
Viikko 3
Jouluviikolla riitti monenlaista hulinaa, jonka ohella tyyppien ruokinnat jatkuivat edellisen viikon malliin. Icelle toisin vaihdettiin jo isompaan hiireen, mikä vastasi enemmän sitä kokoa, mitä Icen kokoinen aikuinen viljakäärme muutenkin söisi.
Pipari edelleen siristeli vähän silmäänsä, vaikkei se enää rähminyt, joten hänen kohdallaan jatkettiin silmän puhdistelua muttta nyt ilman antibioottia. Huomattiin että Pipari syö paremmin suoraan ruokintapinseteistä kuin kupista, joten siirryimme tarjoamaan hänelle osan ruuista suoraan pinseteistä.
Pinkie Pien suoli lähti toimimaan aiempaan reippaammin, ja terraariosta löytyi parit hyvänkokoiset kakat, joiden seassa ei näkynyt hiekkaa.
![]() |
| Pinkie Pie matokupilla |
Viikko 4
Karkiksi nimetyllä hoikemmalla viljakäärmeellä vaihdettiin myös vähän isompaan hiiren, kun ruoka tuntui sulavan hyvin ja suoli toimivan. Ice sai loppuviikosta aikuisen hiiren.
Yondu ja Pinkie Pie söivät edelleen hyvin kupista sekä jauhomatoja että torakoita, ja Yondu lisäksi hedelmäpohjaista gekkomössöä. Pipari söi edelleen mieluummin pinseteistä.
Viikko 5
Liskojen ruokintoja jatkettiin edellisten viikkojen tapaan. Käärmeille tuli taukoviikko ruokintaan isompien ruokaeläinten takia, ja jotta Ice ehtisi varmasti sulattaa ruuan kunnolla ennen muuttoa uuteen kotiinsa. Karkki myös vaikutti olevan menovan harmaaksi, eli valmistelevan nahanluontia.
Pinkie Pien muutto sovittiin alustavasti ystävänpäiväksi, koska silloin olisimme tulevan omistajan kanssa liikkeellä samalla suunnalla. Tämä herättää pientä haikeutta, vaikka tiedän että pystyn keskittymään jääviin paremmin, kun en jätä kaikkia meille.
Viikko 6
Karkki-viljakäärme ja Pipari-leopardigekko loivat nahkansa. Karkin nahanluonti sujui hyvin, ja nahka lähti yhtenä siistinä sukkana, jossa näkyy myös linssien päälyset sekä hännän pää. Piparilla nahanvaihto meni vähän pipariksi, ja hänellä jäi taas paljon vanhaa nahkaa päähän. Koska pelkkä wetbox ei auttanut viemään nahanvaihtoa loppuun, otin Piparin pieneen faunaboksiin kostutetun pyyhkeen kanssa ja laitoin koko paketin muutamaksi tunniksi lämpimään. Lämpö + kosteus auttoivat viemään homman maaliin.
![]() |
| Piparin vanhan nahan irroittelua |
Icen lähdettyä ja hänen väliaikaisen terraarionsa tyhjennettyä tuli myös aika muuttaa Pipari isompaan. Icelta vapautunut terraario oli tornin alin, mutta koska Piparilla on edelleen ollut pientä silmäongelmaa päädyin siirtämään Pinkie Pien alimpaan ja Piparin parhaalle katselukorkeudelle, josta sitä on myös helpoin napata silmän huuhteluun. Kuivikkeen tilalle alimpaankin terraarioon vaihdettiin muovimatto. Lopulliseen terraarioon Piparille on tulossa liukekivi + savihiekka yhdistelmä, mutta väliaikaisterraariossa muovimatto on kätevämpi.
![]() |
| Piparin tämän hetkinen väliaikaisasumus |
Ice söi hyvllä ruokahalulla uudessa kodissa heti muuttoa seuraavana päivänä. Karkki ruokittiin kotona nahanluonnin jälkeen.
Kotiinjääville on alettu suunnitella tulevia terraarioita matelijahuoneeseen. Siirron kanssa ei kuitenkaan pidetä kiirettä, ja sitä ennen matelijahuonetta joudutaan myös vähän uudelleen järjestelemään että saamme sinne paikat uusille terraarioille.
![]() |
| Ylhäällä tyyppien painot 11.12.2025, alhaalla 15.1.2026 |








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti